Pääkirjoitukset

No niin... pitkä talvi on venattu ja on aika suunnistaa pöpelikköön, sillä talvenmittaan on megaliittikausi päässyt jo suoranaisen kuumeen asteelle. Tiedä sitten kehtaako tätä  kertoakaan, mutta matkoista ensimmäinen oli täysin hukkareissu. Tai ei ihan, unohdin hanskat yhden kiven päälle ja sinnehän ne sit jäivät.

Se oikeastaan alkoi siitä kun joku oli lukenut kirjani ja pani vinkiksi että Kangasalan Valkeavuorella on megaliittikivi. Laittoi oikein kuvankin jonka nyt omatoimisesti tässä varastan ja pistän sen kummempia lupia kysymättä näytille.

Kiintoisaksi sen teki että aluskivi on aivan erivärinen kuin punainen johon tässä on totuttu niin, että alkavat muistuttaa keräilymerkkiä. Vitsailinkin siitä että siellä se kultakimpale odottelee. Uskoakseni se kylläkin taitaa olla väristä päätellen kuparikiisua, josta tuskin kultaa löytää yhtä hippustakaan. Joka tapauksessa tämä mesta ei ollut yhtään sen huonompi aloittaa megaliittikausi kun mikään muukaan. Siinä sitten talvenpäättymistä odoteltiin ja kun lähdön aika koetti, iski vielä takatalvikin. Sekin vielä. Vaan onnekkaasti ei satanut juurikaan Tampereen itäpuolella - länsipuolella sitäkin komeammin joten sovitusti pääsin matkaan.


Myönnän kyllä suosiolla että Muinaisranta -ohjelman mukaan saari vaikuttaa yllättävän pieneltä ja juuri sellaiselta johon en omatoimisesti olisi eksynyt tutkimaan mitään. Olen oppinut että tämä ammoinen merikulttuuri on osannut välttää liian isoja saaria mutta ehdottomasti myös liian pieniä. Tämä oli juuri sellainen joka kokoluokkansa puolesta ei olisi asukkeja houkutellut.Vaan jos siellä on megaliitti, siellä on sitten megaliitti.

Aloitin komeasti Pahakorvenvuorelta jossa ei ollut jäännettäkään ihmiselosta. Nämä saarethan voi tutkia kahdella metodilla; antaa vaiston johdattaa askeliaan tai sitten edetä järjestelmällisesti. Tein jälkimmäisen vaihtoehdon ja aikaa meni alun toista tai kolmatta tuntia mutta lopputulos oli perusteellinen. Jopa niin perusteellinen, että sanoisin ettei siellä ole ihmisiä koskaan ollut - ja kuvanantajan megaan en sitten törmännyt siinä ryteikössä ollenkaan. Kiviähän siellä oli tietenkin vähän peevelisti mutta kivien törmäämiseen metsässä nyt ei mikään ihme ole.

Aikani sukellettuani vuoroon ylä- ja alamäkiä, läähätettyäni tuntitolkulla risujen hakatessa naamaa ja oksan jos toisen ottaessa ns. pipon päästä aloin uskoa että haaskaan vain aikaani. Koska tarmoa kuitenkin oli, käväisin vielä viereisellä pikkusaarella mutta ei sielläkään mitään kummempaa ollut. Oikeastaan ainoa anti oli, että paikallinen kiviaines oli  rapautunut ja halkeillut hyvinkin mystisiin asentoihin mutta nehän on luonnonilmiöitä ne.

Tietenkin kun tekee kuten minä, eli etenee muinaiselta saarelta toiselle, on informaatiota sekin missä informaatiota ei ole. Aavistelee saarien kokoluokat etukäteen asutuksen kannalta, mutta se oli kyllä pettymys että etsimääni merimerkkikiveä ei ollut missä sen olisi pitänyt olla. Saaren pohjoisniemessä kylläkin karttaan merkattuna oikeaoppisesti siirtolohkare mutta ei se ollut linnunmuotoinen sekään. Laiha lohtu tietenkin vakuutella itselleen että informaatiota tämäkin...

Yhtä kaikki. On syntynyt jonkinlainen mielikuva että tämän kokoisilla saarilla on kuitenkin käyty. He ovat käyneet kalauttelemassa hylkeitä päänuppiin ja keränneet saaliin. Kenties tehneet jonkin megaliittikiven muistoksi tai suunnistuspisteeksi, ja toisinaan voi törmätä kotapohjaan jos saalistusreissu on vaatinut muutaman päivän oloa. Tämä lienee ollut juuri sellainen metsästyssaari, jossa on käyty muutaman kerran vuodessa mutta sitä ei ole asutettu.

Sellainen reissu kumminkin. Hukkareissu. haluan kuitenkin tämänkin mainita sillä kunnianhimoinen tavoite on saada niin monta muinaisaarta dokumentoitua kuin mahdollista ja silloin pitää mainita nekin, jossa ei tärppiä ole. Toisekseen haluan motivoida itseäni että kun lukija tottuu näihin saarijuttuihin, on yhä vaikeampi jäädä himaan laiskotteleen.
Tämä kaikkihan siis liittyy Megaliittikivien Arvoitus -kirjaan joka esittelee mistä tässä kaikessa oikein on kysymys. Sehän on muuten nyt Ultra-lehden vuoden rajatietokirja -ehdokkaana enkä panisi pahaksi vaikka osallistuisitte omalta osaltanne tähän kisaan ja - äänestätte oikein. Se mikä on oikein äänestettyä, liittyy tietenkin kirjaehdokas numero vitoseen. Jos ette muuten kannusta niin tämä uhrilahjanne otetaan tässä päässä  ilolla vastaan. Äänestää voi tästä: http://www.ultra-lehti.com/kilpailu-rajakirja-2016.html

Niin... seuraavaa kertaa odotellessa
Jukkis

Huuharimessua pukkaa. Puffataan nyt tapahtumaa kun ittekkin oon vihdoin viimein päässy heittään sinne muinais-aiheista luentoa ja sit vielä osallistun johonkin ihme panelikeskusteluun. mutta mennään asia kerrallaan. 

Syy että mainostan tapahtumaa on hyvin yksinkertainen. Näähän on viime vuodet ollu tota pinkkiä newagea  jossa ei oikeen ole ollu mitään miesvästölle. Se nahkatakkinen hevimies on ollu vähän orpo piru siellä enkeliterapioiden ja kimaltavien pehmolelujen seassa. Mä oon niille sanonut et tarttis jotain vähän kovempaakin kamaa ja nyt on onnistuneesti otettu tää muinaistelu teemaksi. Hyvä näin. 

Tamperehan on huuharimessujen puolesta ollut aina vähän haastava paikka. Tällä kertaa on opittu ja tehty messuista kakspäiväset ja vieläpä Sampolassa joka on kiistatta hyvä paikka. Perinteisesti monet tälläset tapahtumat hyödyntää tota Tampere-taloa mut se on vähän kolkko ja liiian steriili jotta sinne sais kansan ryntään. Taannoin oli kauppiksellakin yhdet tapahtumat, se ei ollu huono mut liian kaukana jotta sinne olis viittiny tulla kun armottomat fanit.


Tottakai otin pöytäpaikan, mitä sitä vaatimattomuuttaan kaunistelee - alan piireissä oon tampereella ihan kunkku. Näyn heittävän luentoo heti lauantaina aamuvarhaisella klo 11 -12.00 aiheesta muinaiset salaisuudet. Luokassa A270. Tunnustan että esitelmän nimi voi pitää sisällään mitä tahansa, eikä mun tasoisen kaverin tartte niitä valmistella koska olen kerran kävelevä muinaishistoria itsessään ja tiedän kaikesta kaiken.


Sit vielä pärähtää lauantaina klo 16.30 – 17.30 panelikeskustelu Suomen ja maailman vaiettu historia.

meiltä on yritetty salata, millaisia tutkimuksia virallinen tiede ei suostu myöntämään, todistusaineistosta huolimatta? Keskustelussa mukana Tapani Koivula, Osmo Turso, Jukka Nieminen, Juhani Olutkoski, Matti Salo. Jos jotenkin itteeni oon oppinu tunteen, niin aattelin olla äänessä kaikkein reippaimmin. Ei tälläsiin tulla möllöttämään.


Tiettävästi pöytäpaikkani olis heti ensimmäinen kun astuu sisään eli paikat 101-102. meni aikamoinen juonittelu että sain tän paikan puliveivattua. Yleensähän messujärjestäjät heittää tämmöttet miehet jonnekin yläkerran sivukäytävälle mutta nyt tapahtu joku ihmeellinen onnenpotkaus. Ja mullahan ei muuta olekaan kun aikaa pölötellä ihmisten kanssa. Kirjat on tottakai messissä ja tunnetusti vain käteinen käy. Jos olis vähän onnea matkassa, niin upouusi elokuva Prioni olis kans saatavissa jo tällöin videolla. Ainakin olen sinne videomonistamoon pannut terveisiä että rupeis oleen aika ryhtyä hissuksiin hommiin.

 
                 Ostomanian riivaama kansa on puhunut ja poistunut. Jonkun tarttee siivota paikat.

Joten nyt sitä on sit tilaisuus tavata meikäläinen livenä ja uskoakseni nää on sellasia juttuja joissa viihtyy muutenkin. Nähtävää ja koettavaa piisaa.

Tästä linkkiä itse tapahtumaan. Kannattaa lukea sillä jos vähänkin tunnen itteeni, tapani mukaan ajat ym on aina päin honkia.

http://www.rajatieto.fi/index.html



Ystävällisesti tervetuloa omasta puolestani.



Jukkis

Terweiset perinteiseltä roskaelokuva –festareilta eli wirallisemmin Trash- ja Underground –tapahtumasta. Niitä on ylläpidetty Tampereella lyhytelokuvajuhlien kylkiäisenä ja allekirjoittanut on … äh… ollut niissä joka vuosi mukana. Parempiahan nämä kalkkunat yleensä ovat kuin ne oikeat ja tärkeät elokuvat, joita sitten se oikea kulttuuriväki katselee. Teen tässä pienen yhteenvedon mitä tuli taas nähtyä ja koettua.

Mennääs ensin siihen, että yleisökatoa tuntui olevan ilmassa. Tähän voi olla syynsä sekin, että perinteisesti yleisön muodostaa 70% elokuvantekijät itse, ja kun elokuvia oli tarjolla vähän, oli tietenkin yleisöäkin vähän. Oli kuitenkin. Toinen on aistittavissa oleva muutos, että varsinaiset kalkkunat loistivat lähes poissaolollaan, sillä elokuvantekijät selvästi ovat siirtymässä vaativampiin lajityyppeihin. Tehdään alan peruskauraa kumminkin, mutta vero näkyy siinä, että findie –tapahtumia on ilmaaantunut muuallekin maahan. Kemin indepented –elokuva on varmasti verottanut tarjontaa tampereellakin.

Ensimmäisen aloittaa TUFF 2017 tapahtumassa yllättävästi kokopitkä elokuva Lilian. Siihen en ota kantaa, oliko esittäjiltä virhetikki heittää raskassoutuinen puolitoistatuntinen heti alkuun yleisöä puuduttamaan. Katselunautintoa vähensi myös äänitöiden puolinaisuus, äänet löivät paikan päällä yleisöltä ns. korvat lukkoon. Lilian on post-apokalyptinen täyspitkä elokuva ja aattelin siitä sanoa sanasen. Enkä vähiten siksi, että itselläkin on ilmestymässä sen kilpaileva hengenheimolainen Prioni. Nyt arvelee jokainen, että tunsin mustasukkaisuuden piston sydämessäni, ja ajattelin sen arvostella lyttyyn. Ei suinkaan, post-apokalyptiikka on lajityyppi jollaisia on helppo tehdä Suomessa, koska yleensä ne eivät tarvitse kuin parit air-soft –aseet ja paikallisen autohajottamon taustaksi. On kuitenkin rehellisesti todettava – käsi sydämellä - että Lilianiin oli nähty uskomaton vaiva kuvauspaikkojen, lavasteiden, maskeerauksen ja tavaran suhteen. Miljöö todellakin näyttäytyi maailmanlopun jälkeiseltä ajalta. Sen näyttelijätyö oli uskomattoman hyvää, seikka johon yhtyivät vieruskaveritkin.

Jää tästä kirjoituksesta itselle paha mieli, että Liliania ei saisi indie-tuotantona  arvostella ollenkaan negatiivisessa mielessä, mutta koska se selvästi tavoittelee korkeampia sfäärejä kuin mitä perinteinen mutasarja on, sille saa osoittaa huomiota hyvässä ja pahassa. Mainitsinko jo että Lilian -elokuvan näyttelijätyö on uskomattoman hyvää, vaikka käsikirjoitus ei tunnu tietävän miten lahjakkuuttaan käyttäisi ?

Valitettavasti Lilian kompastuu perisuomalaiseen helmasyntiin, eli totaaliseen juonipuutteeseen. Se tuntui vain olevan ylipitkiä otoksia ihmisistä menemässä tai tulemassa rähjäisten tehdaskiinteistöjen pihassa M-16 kädessään. Väliin törmätään johonkuhun ja tähtäillään puolin ja toisin. Tarinanpuutteesta johtuvan haahuilun tekijäkaarti olikin sitten paikannut takaumatarinoilla, joka itse asiassa sekoitti elokuvaa niin että katsoja sai pinnistellä pysyäkseen kärryillä. Henkilöhahmoilla ei ollut luonnetta, ja pääosaa esittävä tyttönen, esitti hänkin jonkinlaisen reaktiivisen shokin riivaamaa mykkää, joka nyt ei kovin syvällistä ole. Raatimme oli yksimielinen että se olisi todella tiukka 40 min lyhäri mutta kokopitkä vaatii tarinallista otetta ihan toisissa mitoissa. Tuntuu että tässä on kelpo elokuva mennyt hukkaan onton tarinankerronnan myötä. Tiedän että tämä loukkaa Lilianin tekijäkaartia, mutta uskon että tuolla osaamisella seuraava elokuva voi olla jo se läpilyöntihitti, ainakin jos elokuvalle tekee kunnollisen juonen pikkukoukkuineen jollaisia täyspitkät vaatii, ja hyvät näyttelijät valjastetaan kunnon henkilöluonteilla. Ja siltä varalta ettei jää paha mieli, myönnän arvosteluni epäoikeudenmukaisuuden. Parhaat elokuvat ovat yleensä kirjojen pohjilta ja kun nyt itse olen kirjailija, osaan tietenkin tarinankerronnan aivan toisissa mitoissa. Jopa siinä määrin että omassani lavasteet ja asusteet ovat sivuseikka. Myönnän kyllä että ei ole korrektia edes arvostella kenenkään esikoisia, varsinkin jos ne on tehty narurahalla mutta pelkkää hyväähän minä... tiivistäminen,äänityöt ja ennen kaikkea juonikaaren terävöittäminen seuraavan rainan kohdalla ovat vain kehitysideoita eivätkä pelkkää vittuilua.

Antero Mukka ja terävä pensseli oli sellainen perinteinen lyhäri jonka katselin sen humooripuolen takia. Se oli ihan kunniakas viritys mutta ei kovinkaan mieleenjäävä. Sen sijaan seuraava Hypnos oli varsin odotettu, eikä vähiten siksi että se pohjasi H.P.Lovecraftin teksteihin. Kuten tekijä itse lakonisesti totesi, se on kosminen homo-elokuva. Ja homoelokuvahan se oli, mutta pakko sanoa että pidin valtavasti sen tyylitietoisuudesta ja hillitystä asenteesta. Se muuten taisi olla tähän astisista ensimmäinen jossa äänityötkin oli tehty kunnolla, että sen saattoi katsella nautinnolla.


Niina -  palkkionmetsästäjä -kuvauksissa. Niina näyttää roikaleelle mitä kaikkea puukko ja kung-fu voikaan tarjota.

Varsinaista kalkkunaa nähtiin vasta puolivälin jälkeen. Metsäkauhua edustava Axecutioner, oma Niina – palkkionmetsästäjä sekä Elää ja Kuolla Kouvolassa. Ei tietenkään pitäisi puhua omasta lyhäristään mitään, mutta sen verran kehaisen, että Niina oli koko tapahtuman ehdoton yleisösuosikki. Se oli juuri sellainen kalkkuna jota varten yleisö oli paikalle laahautunutkin; hurtin huumorin säestämä väkivaltamössö, joka ei ota itseään vakavasti missään kohtaa. Ensimmäistä kertaa koin miten svengaava tämä 39min raina oli, kun se esitetään yleisölle joka suorastaan heräsi sen kohdalla, ja nauroi ja taputti innostuneena suurin piirtein joka käänteessä. Taputuksia sateli jopa keskellä elokuvaa, varsinkin siinä kohdassa jossa Niina on listinyt liudan roikaleita, ja puukottaa vielä varoiksi elokuvan äänimiehenkin. Vitsi ilmeisesti toimi. Minun pitäisi kai sanoa sananen noista toisistakin, mutta valitettavasti Axecutionerin kohdalla kävi niin, että kun vetää pari lasia colaa tyhjään mahaan, rakko huutaa hoosiannaa muutaman minuutin välein. Kouvolan porukalle annan peukkuja, ja onnittelen muuten alun kuvauskopterinkin käytöstä – tälläinen ideavaras kyllä huomaa moiset vaivannäöt.


Viimeisenä oli The Defiler – Häpäisijä, joka oli kunnon exploitaatiota. Hyvin tehty, valtaisa vaiva lavasteissa ja bladerunner –tyyppistä hämäräkuvausta. Tässä kohtaa vasta havahduin huomaamaan, että ajan hengessä tuntuu tosiaan olevan, että naiset alkavat kunnolla astua pääosiin perinteisten miesten sijasta. Se kesti hyvin katsomisen ja tuijotin sen lähes liikahtamatta. Valitettavasti se ei ollut vielä valmis ja äänityöt oli sitä luokkaa, että oli mahdoton sanoa puhutaanko siinä suomea, englantia, ketsuaa vai swahilia. Englanninkielinen tekstitys onneksi auttoi seuraamaan juonta edes jotenkuten. Tämän kun korjaa, ihan kelpo leffahan se ja selvästi keskivertoa parempi.



Sellainen tarina tältä vuodelta. Tottakai menen ensivuonnakin.

Jukkis

Kun seurailee päivän lööppejä ei voi olla törmäämättä näihin Ruotsin maahanmuuttajalähiöihin. En voi tietenkään sanoa olevani minkäänsortin ekspertti tässä asiassa, mutta saahan sitä mielipiteitään heitellä vaikkei mistään mitään tietäisikään. Jopa niistä tulenaroista aihepiireistä jotka jakavat kansaa vahvasti ja niissä täytyis jotenkin aina osata olla kieli keskellä suuta.

Puhutaan Ruotsin maahanmuuttajalähiöiden kovenevasta rikollisuudesta. Sitä nyt ymmärrettävästi sitten kauhistellaan täällä päässä ja varsin usein annetaan ymmärtää, että syypää lintukodon veriselle kaaokselle ovat arabimaailman maahanmuuttajat. Tätähän tässä on toitettu pian vuosikymmenen ajan, kuin laivasta purkautuisi toistuvasti ihmismassoja joiden ainoa elämäntarkoitus on loistaa rikollisuudessa ja pomminvirittelyissä. Eikä se salaisuus ole sekään, että ruotsalainen poliisijohto antaa huolestuneita lausuntoja – erityisesti budejttiesitysten alla, jolloin pitää osata vaikuttaa rahahanojen päällä istuviin politiikkoihin vääntämällä yleisen turvattomuuden ruuvia.

Sinänsähän ei pitäisi olla minkäänsortin salaisuus että köyhillä alueilla rikollisuutta on ihan toisissa mitoissa kuin keskiluokkaisissa lähiöissä. Näin on ollut aina ja näin tulee aina olemaan. Enkä tiedä voiko sekään olla kummastelun aihe, että köyhillä alueilla yleensäkin on eniten maahanmuuttajiakin, erityisesti paperittomia, sillä mikäs sen parempi piileskelypaikka. Itse en oikein osaa tässä nähdä mitään kauhisteltavaa, vaan otsikoissa ja niistä viriävissä kansalaiskeskustekuissa on haistettavissa aika naivi asenne. Kuin kauhistelisi joka aamu nousevaa aurinkoa – itsestäänselviä asioita.


Se mikä näistä tietenkin uupuu on ymmärrys, että Ruotsi ei ole mikään pikkumaa. Suur-Tukholman alueella elää toista miljoonaa ihmistä, eli se on kunnon metropoli – miljoonakaupunki. Niiden rakenteissa pesii hyvät ja huonot asuinalueet, sosiaaliset erot, ja ylipäänsä suurkaupungeille ominaiset lieve-ilmiöt. Murhia miljoonakaupungeissa tehdään ihan toisissa mitoissa ja koska yksin rikollismarkkinat piraatti- huume- ym kaupoissa on isoa liiketoimintaa, niissä syntyy jo ihka aitoja gangstereita. Kokonaisia liigoja jotka ovat ominaisia kaikille miljoonakaupungeille. Miljoonakaupunkien hegemoniaan tuppaa kuulumaan myös yksi tai useampi mellakka, jos ei nyt päivittäin, niin ainakin kerran viikossa. Eikä Malmön alue tästä poikkeusta muodosta. Vaikka suur-Malmössä elää vain 600 000 ihmistä, sen voi katsoa olevan samaa aluetta Kööpenhaminan kanssa, joka tekee näistä yhden suuren metropolin.

Ymmärrättehän mitä ajan takaa? Kun isänne ja isoisänne elivät, he asuivat jossain pienessä kauppalassa jossa yleinen puheenaihe oli joku Helsingin, lähinnä Rööperin, rikollisuus… katuryöstöt…saasteet… melu… liikenneruuhkat… jengiväkivalta. Todettiin sitten että hyvä täällä navetan kupeessa on ihmisen asustella. Ei tämä tästä ole mihinkään muuttunut. Kyllä minä sen tietenkin tajuan, että jos asuu jossain Kouvolassa tai Jämsässä, näyttäytyy Ruotsin miljoonakaupungit pelottavassa valossa. Koska niiden syklisyyttä ei vain kykene tajuamaan koska sitä ei osaa verrata Riihimäkeä suurempaan. Luvalla sanoen, näissä kauhisteluissa on se sama funktio kun silloin kun maalaispoika kauhisteli kaupunkien kolkkoja kivitaloja. Enemmän nämä kauhistelut tuntuu kielivän oman asuinalueen takapajuisuudesta kuin itse ilmiöstä jota pitäisi tarkastella.


Tämä on kai se pääsyy miksi en ole koskaan oikein saanut rasistista puremaa. Nämä maahanmuuttokritiikit ovat yleensä olleet tosiasioiden vastaisia, tai niiden johtopäätökset on irrotettu kontekstista (muslimien tekemät rikokset irrotettu isojen miljoonakaupunkien slummifunktiosta). Väitteet ovat harhaanjohtavia, vääristeleviä ja – anteeksi vaan – toivottoman pölkkypäisiä.

Ainoan maahanmuuttokriittisen jonka otan onkeeni on tietenkin Trump itse. Hänen maahantulokieltojaan on tulkittu valitettavan rasistisessa kontekstissa. Trump ei ole rasisti. Hän tahtoo antaa tavallisille amerikkalaisille työpaikkoja vaan milläs annat, kun kadut ovat täynnä työhaluisia laittomia siirtolaisia, joita tulee koko ajan lisää konekaupalla. Saadakseen edes jotenkuten suljetut työmarkkinat (protektionismi) on tietenkin salvattava työmarkkinoille saapuvien määrä. Se on hyvä ja terve lähtökohta mutta tavalliselle kansalle sitä ei voi myydä noin. Se pitää tietenkin kaupata terrorismin uhkana ym konkreettisena uhkakuvana jonka jokainen sisäistää ensinäkemältä. Se on asioiden oikeaa kehitystä se.

Jukkis