Pääkirjoitukset

Suomi on kokenut historiansa ensimmäisen poliittisen terrori-iskun. Tapahtumaa ja sen taustoja voi pohtia monelta eri tasolta ja eri perspektiiveistä. Tarkastelen asiaa sen poliittiselta puolelta, olkoonkin että se voi tässä  Turun tapauksessa olla vain kaukaahaettu taustamotivaatio. Kannattaa kumminkin lukea, näitä asioita valtamedia ei käsittele.

Ei liene salaisuus että pelätty terrorijärjestö Isis on pääosin saudi-arabian aseistama ja Yhdysvaltain rahoittama.  Yhdysvaltain kongressi loi ja rahoitti koko järjestön ja niin kongressille kuin suurelle yleisölle heidät myytiin ”maltillisina vapaustaistelijoina” joiden piti hoitaa arabikevät Syyrian osalta loppuun. 

Saudit ostivat Isikselle aseet. He tekivät Yhdysvalloista tilauksen jonka arvo kaikkinensa oli kymmeniä  miljardeja. Amerikkalaiset tekivät tilauksen alihankintana monesta Euroopan maasta, ja läntisen koalition uusi tulokas Suomi sai myös osansa tilauksesta kranaatinheitinten ja Sakon luotien muodossa. Jos joku alkoi utelemaan, miksi suomalaiset myyvät kranaatinheittimiä vaarallisille terroristeille, vedottiin vain maanpuolustuksellisiin asioihin, joka lauseena yleensä hiljentää kyselijät. 

Kauppaan kuului myös monenkirjavia vastakauppoja, kuten niitä voisi nimittää. Se on selvää että näin arvokkaan kaupan yhteydessä suomalaiset kävivät kilvan suutelemassa sormusta Washingtonissa, mutta saudit vaativat Helsinkiin suurmoskeijaa, jonka wahhabilaisesta aatesuunnasta ei ole  mitään epäilystä. Tosin suomalaiset osasivat kiertää tämän perinteisellä jahkailulla jota voidaan tarvittaessa tehdä vaikka vuosikymmeniä.


Sen sijaan vakavampi juttu oli, että  suomalaisten piti perustaa  Irakiin esikuntakomppania jonka tehtävä oli johtaa kurdipataljoonaa Mosulin valtaamisessa.

Suomi ei ole käynyt sotaa sitten vuoden 1944 ja harva suomalainen edes tietää maansa olevan sodassa. Luonnollisesti vastapuoli eli Isis huomasi sen kyllä ja aloitti vastastrategian. Vastahyökkäys oli tietenkin selviö – aloitetaan emämaassa mittavat terrori-iskut jotta emämaan hallitus pelästyisi ja veisi esikuntakomppaniansa takaisin kotimaahansa. Tämä kaikki oli hyvin tiedossa jo silloin kun esikuntakomppaniaa oltiin vasta lähettämässä. Kyseessä  oli laskelmoitu riski.

Pääesikunnassa sotatieteilijät varmasti laskivat että operaatio olisi lyhyt eikä vastapuoli ehtisi aloittamaan terrorikampanjaa. Hyvänä esimerkkinä oli se nopeus millä venäläiset valtasivat Syyrian Damaskoksen ja jos Mosulinkin valtaisi nopeasti, ei Isis ehtisi aloittamaan mitään vastatoimia. Sitten asiat alkoivat mennä päin seinää. Venäläiset kylläkin iskivät nopeasti,itse asiassa niin nopeasti, että  Isiksen päämajasta saatiin sotavangeiksi amerikkalainen yhteysupseeri ja liuta saudiupseereita, mutta läntisen koalition hyökkäys Mosulissa juuttui paikoileen ja on sitä edelleen.  


Sitten alkoi Isiksen propaganda Suomea vastaan; tappakaa suomalaisia! Kutsuhuutoa on nyt toistettu jo puolisen vuotta ja yllättävän kauan kesti ennen kuin kutsuhuutoon vastattiin. Pääsyynä varmasti että kotimaiset mamu-piirit ovat mainettaan parempaa väkeä ja tänne piti käytännössä soluttaa iskun tekijä Marokosta saakka. Tai ainakin myötämielinen joka on saattanut toimia omista psykologisista syistään, mutta Isiksen propaganda on siinä toiminut yhtäkaikki taustamotiivina.

Ketään tämä  Turun isku ei voinut hämmästyttää  jos vain on seurannut maailmanmenoa ja missä kohtaa Suomi ajelehtii sen virtauksessa.  Suomi on noudattanut isompia etuja saadakseen sellaista politiikkaa, joka on suorastaan veren kaivamista nenästään. Isot asekaupat, sotilasyhteistyö USAn kanssa painavat kumpikin vaakakupissa enemmän kuin muutama kuollut Turun keskustassa. Se on eräänlainen ulkopoliittinen hinta joka on maksettava. Sanomattakin selvää että  pian seuraa toinen ja sitten vielä kolmaskin isku. Jossakin kohtaa on tosin ryhdyttävä kysymään, onko ulko-ja turvallisuuspoliittinen etu niin merkittävä että voidaan uhrata suomalaisia kotiäitejä aivan tolkuttomasti, ja kumpi alkaa painamaan vaakakupissa enemmän. Isis varmasti laskelmoi että suomalaiset eivät pelästy puukotuksista joten on suunniteltava jotakin näyttävämpää.

Tietenkin ylläoleva on vain spekulaatiota sillä kyseessä on todellakin saattanut olla yksittäistapaus vailla isompia ambiotioita. Vaikka uutiset ovat kaupanneet Turun tapahtumat suomalaiset vs  Jihad –asenteella, on syytä muistaa että puukotuksen uhreina oli lukuisia maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, ja maahanmuuttajataustaiset olivat ne, jotka ensimmäisinä olivat puukottajaa ottamassa kiinni. Hallituksen tiedotuslinjaan ei vain sovi tälläinen konsepti joten kaikki viittauksetkin maahanmuuttajataustaisten roolieihin  uhreina kuin kiinniottajina on kylmästi sivuutettu. Sillä tälläinen alleviivaa tapahtuman sattumanvaraista luonnetta.

Jukkis

Elokuva on tasan niin hyvä kuin sen pahiksensa. Sen takia aattelin vähän esitellä konnagalleriaani. Tässä on takana raskaat mutta antoisat kuvaukset joten antakaa anteeksi, että olen vielä täpinöissäni ja hehkutan näitä juttuja. Varsinkin kun on ilmiselvää että jälkitöihin tulee menemään vuoden verran ja innostuksen hehku ehtii sammua vielä moneen otteeseen.

Läpikäydäänpä siis taas yhdeltä osaltaan.


Ensimmäiset viljat vuosiin. Prioni II povaa uutta alkua ja sen herättämää toivoa.

Edellinen elokuva loppui tienpäälle joutumiseen ja nyt tarina jatkuu niin, että tytöt  päätyvät paikkaan jossa on kaksi ja puoli tonnia viljaa, ja niiden päällä istuva isäntä tietää miten ne voi viljellä turvallisesti. Metodia hän ei tietenkään kerro, koska se on hänen valtansa avain. Prioni joka on enemmän kuin elokuva, se on suoranainen vaihtoehtomaailma, vähän kun näiden fantasiakirjailijoiden mikä-mikä –maat, on sen eeppisyydessä tapahtunut hyppäys. Voidaan siis nähdä luonnollinen kehityskaari metsästäjä-keräilijästä alkeelliseen feodaalijärjestelmään. Asetelma alkaa jo muodostua 1800-luvun maanviljelykulttuurin suuntaan.


Muijaa turpiin. Isäntää esittävä hahmo on kuin kaukainen muistikuva sotienjälkeisen pienviljelijän maailmankuvasta.

Viljanomistaja, ilkeä isäntä, lankesi kuin luonnostaan minulle. Varsinaisesti isäntä ei ole pahis, mutta äärimmäisen epämiellyttävä hahmo. Viinaa vetävä pahapäinen hahmo, joka kohtelee ihmisiä alentuvasti, pieksee vaimoaan ja koettaa raiskata piikojaan. Otin tämän ittelleni koska silloin kun haen elokuviin, mulle tarjotaan juuri tälläisiä sikamaista tyyppiä esittäviä osia, joten kai ne mulle istuu parhaiten.

On kai ilmiselvää että edellisen Prionin herkullisin hahmo Rehtori esittää myös tässä pienen sivuroolin. Rehtori on päätynyt synteettisellä ravinnolla elävän siviilisaation pääministeriksi, ja häntä rassaa että hänen luomansa maailmanloppu on menossa pahasti pieleen, ja koettaa juonia miten sabotoisi synteettisen ravinnon tuotannon. Rehtori on hahmona moniulotteinen, ei oikein tiedä onko hän pahoin häiriintynyt ihminen vai paholainen jolla on yli-aistillisia kykyjä. Nyt ilmenee hänen uudenlainen harrastuksensa; täyttää kellari kattoon saakka kuristetuilla naisilla.


Rehtori ja hänen rakastajatartaan esittävä mainio malli Plagu le Shock. On ilmiselvää että elokuvassa nähdään vain miten Rehtorille lopulta kävi, sillä uudet roistot puhaltavat jo niskaan. Juonellisesti se oli pakko tehdä että kosiskelin Rehtorin vilahtamaan. 

Edellisen elokuvan Kari oli tarkoitus asettaa nyt miespääosaan. Valitettavasti kuvausteknisistä syistä hän jäänee sivuhahmoksi.  Hahmona Kari on kypsynyt ja kyllästynyt väkivaltaan, ja vaikka tarttuukin magnumiin hanakasti, tekee sen vain oikeista syistä. Pahasta on kasvanut hyvä. Tarkoitus oli hahmolle kunnianhimoiset mutta aika-ikkuna salli vain torson vilahtamisen.


Kari olisi ollut mainio hahmo mutta valitettavasti hänen osakseen jäi nyt olla osiossa "poistetut kohtaukset". Näyttelijää tietenkin harmittaa suunnattomasti mutta seuraavalla kerralla sitten.

Uuden konnagallerian pääosassa on itsensä Suomen kuninkaaksi nimittänyt sadistinen hahmo. Taitavasti näyttelijä väisti sen kliseen, jossa esittää  bond-konnan tyyppistä hienostunutta ja ylimielistä tyyppiä, joka on päätään yläpuolella barbaarilaumaansa. Ilmenee että hän johtaa kuningaskuntaansa jossakin, ja haaveilee kokonaisesta imperiumista ollen nykypäivän Caesar tai Napoleon. Hän tietää senkin että vallan avain tulee olemaan armoton tyrannia joka rakentuu orjienpidolle, ja nyt hän on sotajalalla kitkeäkseen sotureistaan inhimillisyyden rippeetkin.Seuraammekin hyvän matkaa tämän omavaltaisen armeijan vaellusta. Heidän ainoa virheensä on, että he aliarvioivat pahasti elokuvamme sankarittaremme, joilla pysyy kivääri kädessä siinä missä miehilläkin.


Suomen Kuningas on sekoitus suuruudenhullua visionistia ja sadistista johtajaa. Hän on vakuuttunut että  kaikki murhatyöt ovat kunniaksi sillä ollaan siinä vaiheessa kun imperiumi on kohollaan kuin sinapinsiemen ja kaikki mitä he tekevät  on uudenalun historiaa.

Kuninkaan oikea käsi on Nadja, lempinimeltään muniinampuja. Hain tähän rooliin pitkään hahmoa ja löysin mallien seasta kaunottaren, sillä läpeensä julma, fanaattinen ja armoton hahmo istuu kuvankauniisiin kasvoihin. Näin syntyy kontrasti. Nadja on kuninkaan lellikki ja täysin murhanhimoinen. Vaikka hahmossa ei olekaan syvyyttä, se on oiva fyysinen rooli.


Nadja ja hirttoköysi on lyömätön yhdistelmä.

Sitten on jotakin jota olen alkanut jo katumaankin. Pyöveli. Näyttelijä joka esitti po. sosiopaattia on vaan liian hyvä, enkä  yhtään epäile, etteikö olisi mieleenjäävin hahmo, mutta pahimmillaan saattaa pestä kaikki elokuvan hahmot. Pyövelistä tiedämme vain nimi tuli jo ennen nälänhätää sillä hän on aina tykännyt tappaa ja kiduttaa ihmisiä. Katsojalle ei jää  epäselväksi että hän tappaa kenet haluaa ja tarvittaessa syö asetoverinsakin. Pyövelin rooli on kenties elokuvan paras, ja näyttelijätyönä en ole koskaan omin silmin nähnyt mitään parempaa, repliikeissä kun ei ole mitään näyteltyä, teatraalista tai ylipäätään muuta kuin luontevasti lausuttua tampereen murretta. Tästä näyttelijästä  kuulemme vielä. 


- Joskus kato menee niin tiukille että pitää syödä yks omasta porukasta... sen takia sakkiin kannattaa ottaa aina porukan lihavin kaveri... joskus on maha kurninu niin että on yksin koko sakista tullu takas ihmisten ilmoille... Pyöveli tulee olemaan mieleenjäävin hahmo ja hahmon pohjaton sosiopaattisuus ei jää kenellekään epäselväksi.

Tälläistä on siis tulossa. Sanoisin -  ja sanonkin – että Prioni II –elokuvasta tulee paras elokuva mitä tässä  maassa on kuunaan tehty. Siihen ei ole näppejään työntänyt yksikään rahoitustaho, mainostaja ym YLEn dirika joka ohjeistaa että elokuvassa pitäisi valistuksellisesta syystä heijastua jokin nykypäivän perhearvo. Vapaat kädet luoda kokonaan uudenaallon elokuvaa ja todella harmillista että sen tulee näkemään vain pieni valistuneiden ihmisten joukko sillä levityskanavat ovat mitä ovat eli viidakkorumpu.


Meillä oli myös kuvaaja paikanpäällä ja haluan mainostaa hänen ottamiaan backstage- kuvia jotka ovat taiteellisia ja ehdottomasti katsomisen arvoisia.Ylläoleva on täältä lainassa.

http://www.bbfilms.fi/436238778

Jukkis

Terveiset kesälaitumilta en ole viittiny tänne mitään kirjoittaa mut nyt se alkaa taas... Tässä olin viikonloppuna kuvaushommissa ja läpikäynpä sitä noin muistelona niin kauan kun asiat on muistissa.  Saatatte samalla saada jonkinlaisen yleiskuvan millaista se on ja mitä kaikkea vaatii jos tälle tielle lähtee. 

Se että Prioni saa jatko-osan on ihan sattumien summaa. Halusin nyt vaan tehdä seuraavaksi sotaelokuvan joka sijoittuisi vuoteen 1943 mutta oli liian haastavaa kuvauspaikkojen ja vaatteiden suhteen eikä niitä ihmisiäkään siihen noin vaan löydä näytteleen näin tatuointien ja lävistysten aikakaudella.  Vaan periksi ei anneta joten muutin sen vaan tieteiskauhuversioksi ja koska asiat menee pieleen, varsinaisiin kuvauksiin päästiin vasta puolitoista vuotta myöhemmin. Oli kova homma ylläpitää  henkeä siihen saakka. On siis syntymässä Prioni II – tarkemmalta nimeltään Viljasodat! Ykkösosan Rehtorikin tuli siihen vilahtamaan.

Vaikka periaatteessa näyttelijäkaarti olikin valittu hyvissä ajoin, ihmisten elämäntilanteet muuttuu ja perumisiakin tuli ja piti haalia uusia. Erityisen tiukka oli yksi rooli joka peruttiin vain muutamaa viikkoa ennen ja siihen sit pestasin jonkun joka ystävällisesti kaksi tuntia ennen kuvauksia ilmoitti ettei aiokaan tulla. Perinteinen ohari siis. Oma vikani. Olisi pitänyt haistaa jo siitäkin että sähköposteihin ei vastata kun kolmen päivän viiveillä, mikä on yleensä  varma merkki innostuksen puutteesta, ja luomiani etukäteistehtäviä ei tehdä  ollenkaan.


Ja tekosyistä olen oppinut senkin että kun ihmiset vetoaa työkiireisiin, se on varma merkki siitä, ettei aiotakaan tulla kuvauksiin mutta ei kehdata sitä ilmoittaa samantein vaan halutaan pilata toisen leffa. Näillä  oharisteilla jotka vaan hakee tuotantoon jos toiseen aikomattakaan saapua paikanpäälle, tuntuu olevan aina samat meriselitykset ja ne oppii tunnistaan jo ennalta. Nämä elementit oli nytkin kasassa, mutten taaskaan kuunnellut sisäistä varoituskelloani. Mainita voi senkin että rooliin haki myös  joku tyttönen jolla oli jotain ongelmia mentaalipuolella ja kun hänet skippasin ilmanmuuta, sain parin viestin edestä tulikivenkatkuista sadattelua, joka kiistatta pilas päivän. Se tyyppi varmaan oliskin ollu kuvauspaikalla varsinainen ilopilleri. Tämä ohariasia ratkesi niin että kuvauspaikalla aloin soittelemaan yhdelle rouvashenkilölle joka  oli siihen myös hakenut mutta liian myöhään koska olin ehtinyt jo valita oharintekijän ja hän saapui paikalle muutaman tunnin varoitusajalla ja opetteli vuorosanat lennossa. Jouduin lupaan rahaa – pakko oli.


Yleensä ottaen juttu kumminkin meni hyvin. Mitä nyt satoi satamistaan ja kun päästiin eräälle autiolle metsäkalliolle, taivaan akkunat aukes niin ettei voinu kuvata mitään.Plussana että joku oli pykänny lautakopin keskelle mettää ja ei tarvinnu ihan taivasalla venailla. Kuvauspaikalla meni sähkötkin poikki, kadotin autonavaimeni joita sit etittiin,  kameran linssi meni sateesta niin huuruun ettei nähny mitään mitä sillä kuvataan, sähkötkin meni poikki majapaikassa ja luonnollisesti palatessani toisten vaatteita on takakontissani niin että löytötavaratoimiston voisin perustaa. Olin aatellu että miespääosani repliikit nauhoitetaan lauantaina illansuussa ja heti seuraavana aamuna ja loput kahden viikon päästä. Hän kumminkin valitteli että  hänen pitää poistua lauantaina ja palaan pääsee vasta sunnuntain iltapäivästä ja kahden viikon päästä ei pääse ollenkaan. Tässä  pääsyy miksi elokuvassa ei ole miespääosaa sit ollenkaan.  Ja sitähän tämä on, sillä koko ajan pitää olla valmiina muuttamaan tarinankulkua  lennossa mutta onneksi olen luovia ihmisiä. Asiaa ei muuten auttanut yhtään että avustajakaarti oli kaupungissa juopottelemassa ja päätynyt putkaan joten sotarintama pitää tehdä toisella aikaa toisten ihmisten kanssa.


Vaikeuksia voi aina luetella mutta plussiakin oli. Pestaamani kokki hoiti hommat kotiin, nukkumapaikkoja riitti kaikille ja fiilis oli hyvä. Vaikka näyttelijän työ onkin pääosin odottamista, likat tuntu hulluttelevan vapaahetkensä twerkkausvideioittensa kanssa joten ne osas ottaa ilon irti. Lisäksi se suurin ilonaihe että tuli mitä esteitä vaan, koneisto kävi, välillä yskien,mutta putputti eteenpäin siitä huolimatta. Kyllä tästä elokuva saadaan ja vieläpä poikkeuksellisen hyvä. Saakutti et tästä  tulee tiukka raina kun panostaa tarinaan ja hahmoihin. Itse olen sitä mieltä että olen tekemässä erästä parasta elokuvaa mitä tässä maassa on kuunaan tehty. En nyt ehkä tasollisesti, nollatuotanto on mitä on, mutta tarinan puolesta joka on juuri sitä, mikä on kaukana valtavirran ihmissuhdedraamoista.  Noh, tästä aiheesta varmaan saatte vielä enemmän päivityksiä kun haluaisittekaan.

Jukkis

Näinhän siinä kävi että kirja Megaliiittikivien arvoitus on valittu yleisöäänestyksen perusteella vuoden rajatietokirjaksi. Valinta suoritettiin helatostaina Kylämällä, kaikennähneen Ultra-lehden päämajassa. Kansa on siis puhunut.


                                                        Siinä se nyt on - voittokirja !

Suoraan sanoen en odottanut tälle kirjalle voittoa. Sanoin sen siellä ja sanon nytkin etten alkanut veivaamaan nettiäänestystä millään lailla, vaan jätin asian puhtaasti kohtalon huomaan eli itsekunkin oman makuharkinnan mukaan. Ohi mentiin silti rinnanmitalla eli runsaalla 20 äänellä, joten tiukille meni.

Oli kai aikas itsestäänselvää että olisin sinne mennyt joka tapauksessa, oli kirja ehdolla tai ei. tilaisuudessahan on aina ollut hauskaa ja sanokaa mitä sanotte - Ultralehti osaa järjestää kunnon pippaloita.


Toisaalta olisi ollut kumma jos Megaliittikivien arvoitus olisi suhahtanut kirjatarjonnasta noin vain ohi ilman maneereita. Sen sisältö kun on niin dynamiittia, ettei siitä ole vielä edes alkanut kansalaiskeskustelukaan, koska valtaosa sen lukeneista on vielä ns. shokkivaiheessa. Kirja kun esittelee alkusuomalaisten alkusuomalaiset jo tuhat vuotta ennen kuin asutushistoria on virallisesti alkanutkaan. Ja he eivät olleet mitään primitiivejä vaan pitkälle kehittynyt yhteisö joka aikaansai kulttuuria jotka nykyisin tunnemme megaliittikivinä. Megaliittikivien omassa kategoriassa ne ovat peräti 5000-6000v. vanhempia kuin euroopan vastineensa. Tästä väittämästä on sitten seurannut tyrmistynyt hiljaisuus – meillä suomessako? Mekö yksi alkueuroopan suurimmista korkeakulttuureista? Mutta mehän olemme aina olleet primitiivejä, jotka ei ole muuta osanneet kun kopauttaa hylkeitä kalikalla päähän? Tämä asenne onkin kiistatta noussut vähän esteeksi.. koska meistä tuli orjamentaliteetilla varustettu kansakunta, jolla on psykologinen esto ymmärtää omaa alkuamme?

Tämän kesäkauden ensimmäinen megaliitti peräti 11 000 vuoden takaa. Alkujumala Iro nostaa päätään vedestä ja alkaa luomaan luomakuntaa.

Joku voi tietenkin sanoa, että onko se nyt uskottavaa sitten voittaa rajatietokirjapalkinto? Valtaosahan luulee että rajatieto on pelkkää newage-hömppää tai sitten joku ufokirjallisuutta, jossa joku on nähnyt valonsäteen mettässä ja kirjoittaa sen pohjalta jo muistelmansakin. Ei se ihan noin ole. Rajatiede on aina ollut laveampi juttu, ja käsittää laajemminkin vaihtoehtoiset näkemykset. Erityisesti ns. muinaistelu, se mitä itse teen, on aina sisältynyt jossain määrin rajatiedon kenttään.Tässä mielessä tämä kirja oli ihan oikeassa paikassa.


Joskus tulee muinaisia megaliitteja etsiessä vastaan myös pienempiäkin kiviesineitä. Joku on siinä 11 000 vuotta ja rapiat sitten muovannut kivestä leppälinnun.

Itsehän muuten miellän rajatieteen kulttuuri-ilmiöksi joka ensimmäisenä yleensä imaisee uudet virtaukset ja muutokset. Kestävämmät asiat vellovat tämän porukan sisällä, kunnes jossakin kohtaa muuttuu valtavirraksi. Moniko esim tiesi, että jopa nykyinen hotti aihepiiri arkeo-astronomia eli ja vaikutti yksinomaan esoteerisen väen keskuudessa, kunnes jossain kohtaa ammattimaisemmat kosmologit aiheesta kiinnostuivat. Niiden oikeiden arkeologien silmissä arkeo-astronomia oli pelkkää huuhaata. Vastaavia juttuja voisi luetella paljon jotka alkujaan ovat esoteerisen kentän vaalimia ja tutkimia, vaikkapa nyt hivenaineet tai vaikka radonmittaus jotka nykyisin ovat oleellinen osa terveyttämme. Ei pidä tätä porukkaa vähätelllä ollenkaan. Hyvänä puolena, että vaikka nykypäivä ei mitään tajuakaan omasta kunniakkaasta menneestämme, tai pikemmin alustamme, niin kiitos rajatieteen – siitä tulee jossakin kohtaa yleinen totuus.

Mutta kiitän tietenkin kaikkia äänestäneitä, vaikkakin rajaan kiitokset niille jotka allekirjoittanutta tukivat tässä kohtaa. Jossakin on ne n. 65 tuntematonta joille olen kiitollisuudenvelassa. Iloitaan yhdessä, juhlitaan ja aloitetaan taas arki; niin paljon tutkimatonta ja niin vähän elinaikaa.

Jukkis