Kierretään nyt vielä kerran veistä haavassa eli puhutaan koronan ympärillä hääräävistä rokotetuista ja rokottamattomista. Ei käy kateeksi näitä denialisteja jotka ovat suoltaneet puppua reilusti toista vuotta ja kuten tiedämme, lopussa totuus murtautuu aina esiin. Eli se miten asiat oikeasti ovat. Jos olisin toissakeväänä hypännyt tähän kelkkaan mukaan, nyt ei voisi kuin häpeästä painua maan alle.


Olen pannut merkille että pääosin nämä meidän koronakriitikkomme ovat hissuksiin vaihdelleet puheenaihetta. Siihen on ihan syynsä. Kuka tahansa voi väittää mitä tahansa kun liikutaan uuden ilmiön äärellä. Tietoa ei ole, huhut leviävät ja sitä voi päättää ihan mielikuvituksestaan miten kuvittelee asioiden olevan. vanhan sanonnan mukaan valhe on jo matkannut Mekasta Istanbuliin kun totuus vetää vasta sandaalia jalkaansa. Se pätee tähänkin, sillä tunnetusti kaikenlaiset tilastot ja analyysit valmistuvat vasta jälkijunassa. Aikaa myöten epätietoisuuden harmaa alue, joka jättää jossittelulle sijaa, kapenee ja väärä tieto putoaa pelistä pois. Se vie kuitenkin oman aikansa.

sairaala korona

Pihistin oheisen taulukon iltiksestä. Siinä on koronan takia sairaalaan päätyneet ja punaisella luonnollisesti rokottamattomat. Mites nyt suu pannaan kun on kesästä asti väittänyt että sairaalassa makaa yhtä lailla rokotettujakin ja että jo sen takia rokotuksista ei ole mitään hyötyä. Siitä näkee senkin että korona on ns. vanhusten tauti mutta yllättävästi ilmenee, että yli 70+ on myös paljon rokottamattomia. Kuunnelleet liiaksi näitä helppoheikkejä ja pelanneet venäläistä rulettia itsensä kanssa.

Jos on messunnut koko vuoden ja vähän ylikin, rokotehaitoista ja sen -vaaroista, nyt pitäisi jo alkaa olemaan suht nolo. Meneillään on rokoteohjelmassa jo kolmas kierros, jossakin päin maailmaa jo pian neljäskin, ja annoksia jaettu miljardeittain. Yksin Suomessa taatusti tuplasti se mikä väkuluku on. Vain rokotehaitat puuttuvat. Nolointa tässä on, että tunnetusti rokotehaitat ilmaantuvat 3-6kk päässä pistoksesta, ja nyt on mennyt jo toista vuotta. Eikä kriitikoilla ole edes teoriaa miten vakava rokotehaitta voisi syntyä mRNA -rokotteesta, sillä siitä puuttuvat ne kaikki elementit jotka niitä tunnetusti aiheuttavat. Alkaa olla ilmiselvää että jos vakavia ja järjestelmällisiä haittoja ei ole näkynyt eikä kuulunut, ei niitä tulekaan.

Siinähän sitten seisoo rokotevaroittelijamme tyystin tyhjän päällä. Kaikki tilastot, analyysit ja asiantuntijat, käyrät ja kaaviot, tiedejulkaisut jne jne todistaa vain yhtä; rokote on turvallinen, joka selvästi vähentää tautimääriä, sairaalakeikkoja ja kuolleisuus on kääntynyt jyrkkään laskuun. Se on se kiusallinen totuus jota kriitikkomme ei halua myöntää ääneen koska samalla joutuisi myöntämään että on käyttäytynyt kuin pölvästi ja julistanut väärää tietoa - vuosikausien ajan. Menettäähän siinä kasvonsa. Vielä jos on joku kansankynttilä joka on koettanut aiheesta leipoa itselleen näkyvyyttä seisoo nyt jalustallaan kuin väärä profeetta, paljastuen lopuksi silkaksi huijariksi ja johon uskollisimmatkin opetuslapset alkavat suhtautua säälinsekaisin tuntein. Sellainen on totuuden voima.

teho korona
Sitten on nämä teholla makaavat. Punaisella rokottamattomat. Itse kutsun tätä kaaviota puupää -listaksi sillä puupäitähän ne on. Ja maksavat siitä itselleen kalliin hinnan. Darwinistista evoluutiota jossa tyhmät ja elinkelvottomat karsiutuu luonnonvalinnasta pois.


Selitä nyt siinä sitten että oikeaa tietoa "salaillaan" tai tietoa väärennetään - vissiin sen kuulun lihavan lääkejätin eduksi. Koeta siinä liioitella rokotehaittoja kun puhutaan kuitenkin vain pistoskohdan punoituksesta, ja ylikorosta rokotettujen osuutta sairaaloissa. Ne menevät aikansa läpi mutta niihin kaikkiin on selityksensä jotka kriitikkomme mielellään unohtaa perusteistaan. Totuus seisoo silti siinä kuin kallio; covid on saakutin vaarallinen ja tappava tauti ja rokote suojaa. Tämän sanominen voi olla tässä vaiheessa monelle vaikeaa. Sitä on kuin mato koukussa, kiemurtelee ja kaartelee ilmiselvää asiaa. Varoo tunnustamasta. Loppuunsa asti kuin vararikontekijä joka ylikorostaa olematonta tulopuoltaan ja vähättelee massiivisia velkojiensa määrää. Valehtelee niin itselleen kuin toisillekin kunnes lopulta ei enää pysty pyristelemään. Sellaista on nyt rokotekriitikon elämä.

Oli se minullakin valinnan hetkeni. Viitekehys jossa liikun, ei taatusti suosi rokotemyönteisyyttä sillä jonkinlaista vaihtoehtogenreä tässä on edustettu. Haastettu vallitseva järjestelmä. Halvan kansansuosion olisi saanut helpolla kun olisi ensin messunnut ja sitten vaihtanut puheenaihetta kun aihe olisi alkanut polttelemaan. Mutten tehnyt niin. Otin selvää. Siitä miten vaarallinen tai vaaraton covid on, ja ennen kaikkea opiskelin kaiken mRNA -rokotteista. Jos vastustaa jotakin, pitää osata puhua siitä. Vakuutuin aikas nopeasti että vellovat väittämät eivät pidä paikkaansa, ja että kriitikoilla on jutuissaan aina joku heikkous. Rehellisesti sanoen koko juttu oli silkkaa paskanjauhamista jossa ei totta ole missään kohtaa. ja aikas äkkiä sieltä erottui että uusnatsit tällä aseella kosiskelivat NewAgereita riveihinsä.

Sitten on se eettinen puoli. Onko kanttia kusettaa ihmisiä tieten, jos tietää vedättävänsä tyhmiä? Eikö elämännuora pidäkin olla joka paikassa rehellisyys, että aina ja poikkeuksetta voi seistä sanojensa takana, ja että elämänsä voi elää niinkin, ettei salattavaa ole. Omatunto puhtaana. Miten sellaista voi elää jos valehtelee tieten pyrkien tyhmien kuninkaaksi? Joltain Tiihoselta tai Turtiaiselta ne käy luonnostaan, heillä kun on kova hinku saada joutavat äänet omaan vaalilaatikkoonsa. Varsinkin jos annetut neuvot ovat hengenvaarallisia. Jos olisin messunnut rokotehaitoista ja niitä olisi imenyt joku 61-vuotias salaliittoteoreetikko jolla on kaupanhuipuksi pahanlainen astma, olisinko nyt moraalisessa vastuussa hänen kuolemastaan? Laitaoikeistolla ei näitä estoja ole. Hehän ovat sodassa yhteiskuntaa vastaan ja heille totuus ja valhe on vain väline jolla saavuttaa jotakin. Itse pidän suurena, hyvin suurena häpeänä, että esoteeriset piirit ovat nykyisin osa laitaoikeistoa. Siitä maineesta eivät toivu koskaan. Sanoisin että NewAge jäi korona-aikaan ja mitä sen jälkeen, siihen ei enää nämä piirit juurikaan kuulu. Eivät he pääse tämän aikakauden yli.

Kuten sanoin, rokotekriittiset ovat pääosin kadonneet maisemasta. Ehkä eristyneet tuonne omaan kerhoonsa pois toisten silmistä. Olen aivan vissi että messuajissa on niitäkin joille tauti on iskenyt omalle kohdalle ja kamppailleet elämästään sairaalassa. Sitten ollaan sen jälkeen hiljaista poikaa. Juuri nämä mainitsemani puupäät jotka ovat melkein kuolla omaan tyhmyyteensä. Mutta kuten sanoin, en sitten koskaan hypännyt tähän kelkkaan ja uskokaa kun sanon tämänkin - se on ollut minulle kunniaksi. Ei se totuudenkaan lyöminen ole selvästi kunniaksi ollut. Tässäkin kirjoituksessa on kyllä selkeää "se parhaiten nauraa joka..." -asennetta.

kuolema korona
Sitten ne jotka kuolee koronaan. Tätä listaa ei taatusti esitellä missään koronakriitikkojen luolassa.

Sitä en tiedä miten tästä eteenpäin. Miten menee vuosi 2022? Kirjoitan ja tutkin niitä aihepiirejä jotka sattuu huvittamaan mutta pidän tervettä hajurakoa vaihtoehtoporukoihin. Ne ovat laitaoikeiston saastuttamia ja tuskin laitaoikeisto heitä näpeistään päästää kun kerran ovat otteen saaneet. Toisekseen häpeän kuulua tähän sakkiin sillä sinne ei ole järjenvalo paistanut enää aikaan. Sanoin jo aikaa sitten millainen virhe on hypätä laitaoikeiston kelkkaan. Ne otti varoituksen onkeensa jotka ottivat mutta kun paholainen houkuttelee, oli monelle kiusaus liian kova. He ovat nolanneet itsensä, tehneet itsensä kuin koko genren naurettavaksi ja pelleilleet vakavilla asioilla eivätkä tietenkään kanna mitään moraalista vastuuta mistään. Luimivat nyt toistensa selkien takana. Valehdelleet tieten tai tiedostamatta, levitelleet disinformaatiota, manipuloineet, levitelleet huhuja ja pelkoja, kampanjoineet kelvottoman asian puolesta. Missään ei ole ollut totuutta edes siteeksi. Siinä ei ole mitään puolustelemista saati jälkiselittelyä. Täytyy tosiaan olla paatunut ellei ala hitaasti tointua kun tilastot on edessä ja ellei osaa hävetä, on menettänyt tässä leikissä ison palan ihmisyyttään.

Juu, olkaa vaan karvat pystyssä ja protestoikaa. Mutta sillehän ette mitään voi että osa teistä on ollut koko ajan väärässä kuin kolmen euron kolikko. En tarkoita että olette olleet väärässä jossakin luulossanne jota olette levitelleet. Vaan olette olleet väärässä kaiken aikaa nämä vuodet, järjestelmällisesti ja pitkäkestoisesti. Turha kiukutella selvässä asiassa. Voi olla että tämän ääneen sanominen ei suinkaan nosta suosiotani mutta ei tässä siitä ole kysymys. Enkä taatusti pyri mielistelemään jos palkintona on päätyä puupäiden kuninkaaksi. Älykkäiden kuningas olisin kyllä mielelläni. Kysymys on siitä että vain rehellisyys vapauttaa ihmisen. Kun pysähdytte miettimään asiaa mitä on rehellisyys ja miten se vapauttaa, oivallatte paljon. Ainakin tekin osaatte tehdä pesäeroa kaikenlaisiin huijareihin ja koijareihin jotka korona-aika on nostanut somemaailman ilmiöksi.

Teinköhän nyt pointtini selväksi? Toivottavasti tein sillä turha tätä jatkaa koska aihepiiri alkaa muuttua itselleni edulliseksi ja koronakriitikoille kiusallisiksi. Enkä minä mitään selkävoittoa hae vaan järjen voittoa tyhmyydestä ja jos sen saa, voidaan ruveta ensi vuonna katselemaan ihan muita aihepiirejä.

Jukkis


Gravatar
KimmoK
Iso peukku !
Gravatar
Jukka-Pekka
Nää on kaikki Jukkiksen nimimerkkejä. Sehän tässä onkin hauskaa, kun äijä väittelee täällä itsensä kanssa koronasta.
Mäki oon Jukkis.

Älä ny tuu häiritsemään siihen ku pistän kaiken päin helvettiä.

Gravatar
tv
Vanha totuus näyttää pitävät paikkaansa:" kun ihminen nääntyy se toistansa vastaan kääntyy.

Aika näyttää salaliittoteorioista vielä, että kehitetäänkö koronapassista sosiaalinen pisteytysjärjestelmä ja mikä kutkuttavampi vaihtoehto elektroninen sellainen.

Takaisin siihen ilmiöön vielä, että itse rokotteista ei tuntuisi olevan juuri puhetta, että foliosektori/vaihoehtogenre jossain määrin imee itseensä kaiken. Kai sieltä filtteröityy pois pahimmat hörhöilyt

Gravatar
RTV
"Kun ihminen nääntyy, se toistansa vastaan kääntyy". Näin on.
Toivon kaikille saatanallista helvettiä.

Gravatar
tv
Some-maailmassa olen pistänyt myös merkille, että intellektuelliä suvaitsevaista ja eettistä vasemmistolaisuutta edustavan ryhmän retoriikka on rokottamattomia kohtaan jossain määrin tälläistä:" sietäisivät kuolla pois tai en ikinä haluaisia rokottamatonta viereeni". Tämä voi johtua siitä, että rokottamattomuus on niin vahvasti stigmatisoitu kouluja käymättömään persulaiseen. Yhtä lailla kuin kirosanat lapsen suussa kuulostaa oudolta
niin samalla tavalla oudolta kuulostaa ikkunalaudalla pelargonioita kasvattavan 50-70 vuotiaan ihmisen suusta, missä toivotaan kuolemista.

Pelargonia mummo/pappa totetaa vain, että ei hän itse tekisi, mutta se tauti. Ja niin, oikeassa on, että ei hän itse sitä vaan se tauti. Tämä ajatus on nyt vain yksinkertaisesti kylmää. Ennen koronaa tälläistä olisi voinnut ehkä odottaa lukevan jostain murha.infosta uusnatsilta, mutta nyt tämä on jotenkin arkipäiväistä?

Gravatar
tv
Nojoo. Vaihtoehtogenreellä ei kai koskaan ole ollut mitään mainetta koskaan mitä pitäisi suojella. Aina se on kuulunut asiaan nolata itsensä, ei sitä muuten kutsuttaisi hörhöilyksi.

Mutta olen pistänyt merkille samaa ilmiön että keskustelu foliosektorilla ei ole enää aikoihin keskittynyt itse rokotteisiin vaan lähinnä politiikkaan mitä on rokotteiden ympärillä. Voin olla väärässäkin, en minä koko internettiä kolua vaan nämä julkiset some-jutut lähinnä.

Se että foliopäät tuppaa messuamaan politiikasta tän aiheen ympärillä juontaa ehkä juorensa siitä, että David "don't mention the lizards" Icke on messunnut vuosikaudet lisääntyvästä kontrollista ja sirutuksista. Tämä koko korona on ollut tavallaan salaliittoteoreetikon märkä uni, kun on nyt saatu tästä lähtökohdasta käsin vahvistusta sille, että osittaiset pakkorokotukset, sakko/vankila rokottamattomuudesta tai rokottamattomien leirit ovat totta.
....

Gravatar
RV
Oletko tietoinen, että koronaan liittyvistä ( tätä termiä virallisesti käytetään hämäävästi ) kuolemista yhdeksän kymmenestä sattui yli 70 vuotiaille? Ja kuolleiden mediaani-ikä 84 vuotta. Suomalaisten mediaani-ikä on kai 82 vuotta. Nämä yli 80 kymppiset ovat suurelta osin olleet hoitolaitoksissa ja niin huonossa kunnossa, ettei heille ole rokotuksia annettu, koska se olisi liian suuri riski. Alussahan heitäkin rokotettiin, mutta kun niitä alkoi kupsahdella enemmänkin rokotusta seuraavina päivinä, rokotukset heillä keskeytettiin. Ei siis ihme jos rokottamattomia esiintyy suhteessa paljon noissa kuolintilastoissa. Tätä ei tuossa otettu huomioon. Nythän rokotus-statusta ei julkaista enää sairaalassa eikä teholla olevista ja syyn kaikki tietävät. Katsotaan julkaisevatko tulevissa kuolintilastoissakaan enää. Muuten kirjoituksesi oli taas täysin ala-arvoista uhoamista - olet luisunut pimeään kuoppaan.
Gravatar
RV
Lisätään nyt kun aikaa ja tilaa on, että kahdeksankymppisetkin tuli hieman hassusti kirjoitettua, mutta ei aina voi kaikki onnistua.
Gravatar
RV
Tarkoitin edellisessä suomalaisten mediaani-elinikää, ei mediaani-ikää.
Gravatar
Tiera
Puhelimessa turhaan kuuluvuuspykälät. Ne on aina täydet.
Asteikko loppu kesken. Kuinka paljon yli?
Kaupungissakin jo kuulee säteilyn. Tehoa on lisätty.
Pakkanen voimistaa säteilyä. Yöt on pahimpia.

Kärpässienitee ei toiminut. "Jeesus ei syntynyt".
Kokeilin marraskuussa sopivalla ensikertalaisen annoksella. Ei vaikutusta.
Nyt joulukuussa laitoin kaikki peliin, mukin täyteen, join teen, söin sienet. Ei vaikutusta.
Sellanen oli vaarallinen ja myrkyllinen kärpässieni, josta on peloteltu.

Onneks Väinämöisen facebookis lukee "Don´t give up on God beacuse he never gave up on you".
Tartun siihen oljenkorteen, etten vielä mee häpäisemään Akan surmakiveä ja kaadu sieltä.

Arhi poistaa Väinämöisen kommentit sivustolla "Suomen salattu historia".
On heissä jotain samaa näköä,
Väinämöisessä https://fi-fi.facebook.com/photo/?fbid=1883524051662272&set=ecnf.100000140851173
ja Väinämöisen isän tai äidin isän isässä https://www.geni.com/people/Jacob-Boxström/6000000007264112287

Bock is back

Piilota kommentointilomake