Vielä vähän jälkipuhetta tosta elokuvastani Pako Kaivosplaneetalta josta on satanut parikin päivää kehuja ja suitsutusta. En muista aiemmin saaneeni mitään vastaavaa. Itse asiassa en juuri koskaan. Jotain siinä taisi siis mennä oikein. Voin sanoa että mukavalta tuntuu ja fiilis on ollut niin hyvä, että ne katteli pitkään kun lauloin maitokaupassa. Kerranhan sitä vaan eletään.


Hyvältä se tuntuu koska oottelin ihan muuta. Oottehan te sen nähneet, seuranneet voivotteluani efektinteko -saralla ja oon ittekin todennut et ne efektit olis ollu kova sana joskus 1983. Nykyisin voi kuka tahansa jannu ostaa pääsyn noihin Hollywoodin efektikirjastoihin ja tehdä niiden avulla sellaisen spektaakkelin joka näkyy ja kuuluu joltain suurtuotannolta. Noissa efektikirjastoissa meinaan liikkuu raha.

Minä taas olen tee-se-itse -miehiä joka mieluummin konttaa ruusupuskissa kännykameransa kanssa, tyytyy ostamaan pilailukaupasta satasen gorillapuvun ja koettaa sutata ne jotenkuten filmiin editoriohjelmalla jota ei juurikaan osaa käyttää. Tausta saattaa olla kirkas ja selkeä, näyttelijät sen edessä ihan eri valaistuksessa ja blurrin epäselvinä eikä hajuakaan miten ne sais uskottavasti toisiinsa. Ei siis näytä hyvältä.

toora
Elokuvassa on tällänen kohta jossa pääjohtaja luettelee tilinumeron jossa on sata miljoonaa miljardia sisällä. Lukusarja itse asiassa on luomiskertomuksen (1Moos:1. 1-4) ensimmäisen päivät jakeet. Siis jos ne lukee alkukielellä hepreaksi ja koska hepreassa kirjain on myös numero, koko jae voidaan aina muuttaa numeroksi. Tätä sanotaan gematriaksi ja se on oleellinen taito jos haluaa tutustua heprealaiseen kabbalaan. Ja miksi en tekisi näin? Laittaahan hevibänditkin jotain satanistisia piiloviestejjä levyilleen niin minä voin vastata siihen panemalla juutalais-kristillisiä piiloviestejä vastineeksi.  Ei ole sattumaa että kohtauksessa toinen näyttelijä vastaa "ja erottui valo pimeydestä". Vanha salatieteilijä on taas puhunut

Toisaalta. Minä olen myös kirjailija ja luotan siinä itteeni. Kun muistelette parhaita elokuvia mitä ootte nähneet ja luettelette klassikoita, huomaatte että ne on lähes poikkeuksetta kirjoista tehty. Kirjailijat pystyy sellaiseen mihin pelkät käsikirjoittajat ei, se vain on niin. Kun siis on hyvä tarina, siinä hyvät hahmot ja vielä kun niitä esittää ihmiset, jotka tekee sen uskottavasti, pitäisi lopputuloksen olla riskinottamisen arvoinen. Vaikka ulkoiset puitteet ei sit hääppöiset olisikaan. Huonot efektit ikään kuin unohtuu jos vaan tarina tempaa mukaansa.

Ilmeisesti näin kävi. On minulle käynyt niin kirjojenikin kanssa. Jos kirja vaan on hyvä, lukija ei edes huomaa seassa viliseviä kirjoitusvirheitä. Tästä voi oppia että etten ole turhan huolellinen luonne. Jälkikäteen tietenkin kaduttaa ja voitte tästäkin huomata, että tiettyä puolustelua on ilmassa. Mutta se että näin ei sitten tapahtunutkaan, on todellinen ilonaihe. Riski kannatti.

Erityisen hyvältä palautteesta on tuntunut aina kun näyttelijöitä kehutaan. Minähän kopsaan ne heti ja välitän eteenpäin. Uskokaa kun sanon etten ole nähnyt näyttelijää johon imartelu ei purisi. Jos haluatte piristää päivääni lisääkin, älkää kehuko elokuvaa vaan niiden esittäjäkaartia.

Se oli viimeisin elokuvani ja tämä tarina päätttyy tähän. Onhan se huikeeta että sai kun saikin sen mestariteoksensa sitten puristettua edes viimeisenä tekonaan. Kirjasarallakin on nyt hetki hiljaisuutta. Valtakunnan katto on myynyt minkä myynyt ja viimeiset kappaleet vein eilen eri maakuntakirjastoihin. Käytiin muijan kanssa ostamassa jykevämpi peitto Jämijärveläisestä tehdasmyymälästä ja siinä matkan varrella tiputtelin painoksen viimeiset kappaleet matkalle osuneisiin paikalliskirjastoihin. Ihan lahjoituksena. Hyöty sataa pitkässä juoksussa omaan taskuun kun kuuluu Sanastoon. Saa 20 centtiä joka lainauksesta joten olis kai järkevää ostaa vaikka sata kirjaa, maksaa ne pulisematta ja lahjoitella ympäri pirkanmaan kirjastoja. Kymmenessä vuodessa tuplaa maksamansa.

Oliko tässä bloggauksessa jotain punaista lankaa? Ei vissiin. Kunhan kerroin että olen hyvällä tuulella ja sitä ei nyt mikään pilaa. Tosin aina on tasapaino; pakkanen perkele pitää mielialan illansuussa ärtyneenä eikä tilannetta helpota että netti pätkii. Toi hemmetin laajakaista alkaa aina lakkoilla juhlapyhien kohdalla, josta itsenäisyyspäivä oli hyvä todiste. Taitaa pakkanenkin vaikuttaa että kaapelit jäätyy, varsinkin kun täällä tunnutaan katuja repivän koko ajan auki. Ärsyttävää se on kun voi olla netissä viisi tai kymmenen minuuttia kerrallaan kunnes katkee ja pitää viritellä yhteys uudelleen. Pelkona että pimenee kokonaan; pyhäinpäivänä ei ees yhdistäny uudelleen.

Mutta joo. Nyt kun on vapaa alkaa taas uudet pyörät pyörimään.

Jukkis
Gravatar
juppe
Toimintaleffat on omalla tavallaan ihan mystinen genre kun realismi lisääntyy sitä mukaa kun tarinat muuttuu epäuskottavammiks ja näyttelijät vanhenee. Elikkä jos toi pätkä toimii, niin sitä kannattais ruveta työstämään paremmaks kun jotain on menny vahingossa oikein.
Piilota kommentointilomake