Viikon joululahjavinkki on tietenkin oma kirjani Valtakunnan katto. En olekaan vielä ehtinyt esittää siitä mitään otetta, mutta korjataan virhe nyt. Vähän typistäen ja tiettyjä kappaleita välistä poistaen. Ollaan vuoden 1945 viimeisissä ilmataisteluissa. Saksa on pommitettu tohjoksi, Luftwaffe pääosin ammuttu taivaalta ja viimeiset ihmeaseet, suorastaan futuristiset, kehitteillä. Tehän sen sitten päätätte, haluatteko viettää joulunpyhänne ilmasotateoksen kanssa, joka on tiettävästi laajin kokonaiskuva aiheesta. Tässä oleva kuvitus ei kuulu kirjaan.


Taivaalta ammuttu Luftwaffe oli hajaannuksen tilassa. Göring pakeni todellisuutta yhä etenevässä määrin Karinhallin kartanonsa sisuksiin, jossa arvokkaiden gobeliinien ja taideaarteiden keskellä häntä ei uhannut mikään stressitekijä. Morfiinipiikkejä alkoi mennä enemmän ja sen myötä selkänsä takana ansaitsi lempinimensä "tuutti" sillä huumeidenkäyttönsä alkoi olla jo julkinen salaisuus. Luftwaffen komentokeskukseen alkoi syntyä valtapoliittinen tyhjö joka täyttyi fanaatikoista tai kuppikunnista jotka ajoivat oman pienen erityisalansa etuja piittaamatta kokonaiskuvasta millään tavalla ja juonittelivat myös toisiaan vastaan. Ilmapiiri oli pakkasella. Epätoivoissa tunnelmissa fanaatikot pääsivät ääneen ja heitä myös kuunneltiin. Eräs epätoivon sanelema ratkaisu olivat kansanhävittäjät. He-162 Salamander oli käytännössä vastine V-1 -pommille jossa vain oli lentäjä sisällä ja hänellä aseenaan kaksi 20 mm tykkiä. Niillä oli tarkoitus täyttää taivas. Ohjaajiksi ajateltiin Hitler-Jugendin 16-17 -vuotiaita nuorukaisia jotka kimpaisisivat taivaalle tuhatpäisinä laumoina ja nakuttaisivat pommikoneet yksitellen alas. Pikakoulutukseksi piisaisi lyhyt harjoituslento purjelentokoneella ja sitten oltaisiin valmiita taistelulentäjiä. Metallipulan rasittaessa kone tehtiin pääosin puusepänverstaissa. Jo koelennoissa menetettiin ihmishenkiä kun puukoneen liimasaumat eivät kestäneet ja siivekkeet irtosivat kesken kaiken. Tämän ei annettu masentaa vaan sarjatuotanto aloitettiin samoin tein eikä sitäkään haluttu huomioida että vaikka periaatteessa kone oli hyvin alkeellinen, sehän oli vain matkustamo suihkuturbiinimoottorin yhteydessä, sen ohjaaminen vaati perehtymistä. Piirtustuspöydältä ilmojen teille kesti aikaa vain 69 vuorokautta kun kone oli jo valmis. Tosin nuorukaisten onneksi sitä ehdittiin valmistaa vain satakunta kappaletta ja nekin päätyivät koskemattomina sotasaaliiksi. Sekä Iso-Britannian että Neuvostoliiton ilmailualan tiedemiehet tutkivat niitä sodan jälkeen ja molemmat tahoillaan tulivat johtopäätökseen että ne olivat kelvottomia kapistuksia. Galland oli vastustanut tätä kansanhävittäjää alusta asti. Hän näki sen vain rasitteena joka hidastaisi varsinaisen ihmekoneen Me-262 rakennusohjelmaa. Tässä vaiheessa Göring sieti enää vaivoin Gallandia ja lähetti hänet pitkälle lomalle, käytännössä hänet erotettiin.

Menestystarina ei ollut Fw 190 -hävittäjän korvaaja Focke-Wulf Ta 152. Se oli pisimmälle kehitetty mäntämoottorinen kone joka oli potkurikoneiden viimeisin kehitysaskel kunnes fysiikan lait asettuisivat sitä vastaan. Se kykeni lentämään fysikaalisella äärirajoillaan 755km/h ja oli selvästi nopeampi kuin Mustang tai Mosquito. Sen etu oli sen ominaisuudessa nousta suuriin korkeuksiin. Siinä missä Fw 190 kykeni nousemaan 6100 metriin, tämä versio saavutti 7600 metrin korkeuden paineistetun hyttinsä avulla. Siitä ajateltiin asetta pommikoneita vastaan jotka kykenivät lentämään yhä korkeammalla. Tämäkin konetyyppi ei juurikaan ehtinyt prototyyppiä pidemmälle. Tiettävästi sodan viime metreillä se saavutti seitsemän ilmavoittoa mutta tämäkin on kyseenalaistettu.

Kone oli todellakin kehitetty äärirajoilleen. Potkurinpyörimisen saneli viime kädessä polttomoottorin palamisnopeus. Se vuorostaan oli riippuvainen paljonko se ilmaa jota moottori tarvitsee polttoaineensa palamiseen. Potkurikoneissa käytännössä ilma tuli erillisistä ilmanottoaukoista jotka tulivat luontevasti ilmanpaineen ansiosta. Suihkuhävittäjä tarvitsee vuorostaan enemmän ja nopeammin happea, joten aukkojen sijasta siinä olivat jo turbiinit jotka työnsivät palamiseen tarvittavaa happea aivan eri tahdissa. Se tietenkin syö polttoainetankit tyhjiksi alta aikayksikön ja lentäjän ei auttanut muuta kuin liitää kotikentälleen ilman moottorivoimaa. Hän oli säästänyt tankkiin vain muutaman sekunnin mittaisen pisaran jonka avulla laskeutua kentälle. Kehityksen viimeinen virstanpylväs oli polttoaine jossa oli palamiseen tarvittava happi mukana. Sellaisella koneella voi teoriassa lentää jopa merenpohjassa tai ulkoavaruudessa koska polttoaine ei ole riippuvainen ilmakehän hapesta. Sellainen oli Komet.

Tuloillaan oli Me -262 suihkuhävittäjän rinnalle myös toinen suihkuhävittäjä Me 163 Komet. Pyöreä muoto antoi sille lempinimen "voimamuna" ja se oli todellinen tehopakkaus ja jota valmistettiin yhtä sinnikkään hitaasti kuin Me 262 -suihkuhävittäjääkin. Polttoaineena käytetty hydratsiinin ja alkoholin sekoitus antoi sille uskomattoman nopeuden ja erityisesti lähtönopeuden. Nousukiidossa ihmisen sisällä olevat suolistokaasutkin laajenivat nousukiidossa ja aiheuttivat sietämätöntä vatsakipua. Lentäjän oli pakko noudattaa ruokavaliota koneen kanssa. Hydratsiini oli myös äärimmäisen räjähdysherkkää joka reagoi monien aineiden kanssa ja jo kiitoradalla oleva öljyläikkä saattoi muuttaa koneen tulipalloksi. Polttoainetta höyrystyi myös ohjaamoon ja poltti ihmiskudosta. Lentäjällä oli pakostakin oltava suojahaalari, suojalasit ja happinaamari. Ällistyttävä nopeus joka kohosi helpolla 1000km/h söi luonnollisesti myös polttoainetta. Se kykeni tekemään yhden, korkeintaan kaksi hyökkäystä kunnes sen oli pakko laskeutua. Sekuntikellolla mitaten se kykeni olemaan ilmassa maksimissaan kymmenen minuuttia kunnes tankit olivat tyhjät ja lentosäde oli maksimissaan 80 kilometriä. Siinä ajassa se kykenisi tuhoamaan yhden pommikoneen, ehkä kaksikin. Hävittäjän kanssa sillä ei ollut mitään taistelemista. Se suhahti suojahävittäjän ohitse niin vimmatulla nopeudella että tähtäimessa Mustang ehti olla muutaman vaivaisen sekunnin. Toisaalta se saattoi myös olla kokonaan piittaamatta Mustangeista. Ei se sen hitaammin lähestynyt pommikonettakaan mutta se oli sentään isompi maali ja aseistuksena olleet raketit kelpasivat haulikkotyyppiseen ammuntaan jossa riitti kun piti tähtäintä siinä suunnassa. Sitäkään ei ehditty rakentamaan kuin 400 kappaletta eikä se tiettävästi ampunut alas kuin yhdeksän pommikonetta kun ilmaantui sotanäyttämölle liian myöhään.

Luftwaffen epätoivosta ja varsin merkillisestä ilmapiiristä kielii että sillä oli kehitteillä kolmekin itsemurhayksikköä. Hanna Reitschin kamikazesta kehitetty yksikkö eli edelleen paperilla ja sillä oli miehistö valittuna. Se että se oli onnistunut sinnittelemään elossa vuoden ajan juontui siitä että apuun oli pyydetty Himmleriä. Tämä oli periaatteessa myötämielinen mikäli kokeneiden lentäjien sijasta käytettäisiin rikollisia ja neurootikkoja mutta viimeisen sanan asiassa sanoi Hitler joka ei moiselle lämmennyt. Toinen yksikkö oli Sonderkommando Elbe joka tosin tammikuussa 1945 oli vasta ensimmäisten harkintojen tasalla. Pommituskonetarkastaja kenraalimajuri Storp yritti luoda vuorostaan Luftwaffelle kokonaisen itsemurhadivisioonan. Tämä hävittäjädivisioona Hermann Göring ei koskaan nähnyt päivänvaloaan.

natter
Emme saa ikinä tietää, millainen ase Natter olisi ollut.

Sen sijaan Natter -hanke tuntui etenevän. Natter oli lyhytsiipinen miehitetty raketti joka ponkaisi maanpinnalta pystysuoraan 9000 metriin kymmenessä sekunnissa jolloin se saavutti 1500km/h nopeuden eli käytännössä se liikkui tykistä ammuttavan ilmatorjuntakranaatin nopeudella. Ohjaaja kykeni sitä ohjaamaan ja kääntämään pommikonetta kohden jolloin hän ampui koneeseen kiinnitetyt raketit maaliaan kohti ja seuraavaksi alkoi miettiä pelastumistaan. Natter ei ollut itsemurhakone vaan kertakäyttöinen lentokone. Sen polttoaine loppui melkein samoin tein kun se oli päässyt yläilmoihin ja sen jälkeen kone hajosi, lentäjä pudottautui laskuvarjolla ja mikä erikoisinta - myös arvokas moottori leijaili alas laskuvarjon varassa. Ikinä ei saada tietää minkä tasoinen ase Natter olisi ollut sillä sillä tehtiin yksi muutama koelento. Ensimmäisessä koelennossa lentäjä teki sillä silmukan ja osui maanpintaan tuhannen kilometrin tuntinopeudella. Hänelle pidettiin sittemmin ns. synteettiset hautajaiset koska paljoa haudattavaa ei ollut. Henkensä menetti myös seuraava koelentäjä kuten niin ikään kolmaskin. Neljännen pelasti aselepo. Amerikkalaiset takavarikoivat koemallit ja Yhdysvalloissa maanittelivat kahta sotavangiksi otettua lentäjää suorittamaan niillä koelennon. Molemmat kieltäytyivät kohteliaasti kunniasta eikä heidän päätään käännetty ystävällisellä taivuttelulla, kansallisylpeyteen vetoamisella tai pakkotyöllä uhkaamisella. Lopulta koelento suoritettiin radio-ohjauksella. Natter karkasi käsistä samoin tein ja osui rohdoskaupan seinään Las Vegasissa. Seurasi asukkaiden ja lehdistön vastalausemyrsky ja siihen loppui myös Natterin tarina.

Natterin pohjalta syntyi Japanissa vieläkin kauhistuttavampi sotakone jonka amerikkalaiset nimesivät Bakaksi - hulluksi. Epätoivoinen Japani oli pitkään ollut merisodassa alakynnessä ja oli lopulta keksinyt jumalaisen tuulen - kamikazet. Legendaariset itsemurhalentäjät jotka räjähtein varustetuin konein törmäsivät täydellä voimalla sotalaivaan joko sen upottaen tai vaurioittaen pahoin. Kamikazelentäjistä ei ollut Japanissa pulaa vaan siihen virkaan suorastaan jonotettiin. Tämä länsimaalaisittain kummallinen ilmiö selittyy paikallisella kulttuurilla. Itsemurhan, rituaalisen seppukun suorittaminen oli ollut historian saatossa yläluokan erityisoikeus jolla ylläpidettiin itsensä

kuin sukunsa kunniaa. Talonpoikaisäestö sai tyytyä halventavaan mestaukseen. Kun Japanin keisarillinen armeija tarjosi tätä etuoikeutta tavallisille ihmisille, kutsuun vastattiiin. Alkuun törmättiin laivoihin tavallisilla lentokoneilla, pääosin nopeilla Zeroilla, mutta looginen kehityskulku oli suorittaa se erillisellä itsemurhakoneella. Baka, oikealta nimeltään Jimrai oli sylinterimäinen lyhytsiipinen sikaria muistuttava lentokone jonka nokassa oli tuhannen kilon räjähde. Niillä aiottiin kääntää sodankulku. Kuten Saksassakin nämä sodan viime metrillä kehitetyt ihmeaseet eivät ehtineet enää muuttaa mitään.

Myös Mistelit kaivettiin koipussista. Tehtiin kuin uhmalla suuri ja mahtipontinen hyökkäyssuunnitelma pommittaa Uralin takana olevia teollisuuskeskuksia. Mistelin kehittänyt Werner Baumbach nimesi sen operaatio Eisenhammeriksi. Mukaan kammettiin kaikki kuviteltavissa olevat pommikoneet jotka kykenisivät lentämään moisen matkan, eli käytännössä He 177 -pommikoneet, ja siihen päätettiin käyttää myös kaikki Mistelit mitä oli rakennettu. Toki päävastuu olisi ollut Kampfgeschwader 200 -yksiköllä jonka johtaja Baumbach oli ja joka oli erikoistunut erittäin vaikeisiin pommituskohteisiin. Yrityksen järjellisyydestä sodan tässä vaiheessa toki voidaan olla montaa mieltä eikä hankkeesta sitten ikinä mitään tullutkaan kun neuvostojoukot etenivät jo Itä-Preussin alueelle. Hitler ei olisi halunnut luopua suunnitelmasta ja hän päätteli että operaatio voidaan viedä maaliinsa mikäli sitä johtaisi joku poikkeusyksilö. Käsky kävi Stuka -lentäjä Rudellille jonka Hitler otti henkilökohtaisesti vastaan. Rudell teki heti selväksi että hän on maataistelulentäjä ja hänen ammattitaitonsa koskee vain sitä. Kaukopommituksesta hän ei ollut koskaan kuullutkaan eikä tietänyt siitä mitään. Kieltäytymisen seurauksena tämä valmiiksi epäonninen suunnitelma haudattiin. Mistelit käytettiin sekä Reinin että Oderin siltojen tuhoamiseen enemmän tai vähemmän onnistuneesti mutta liittoutuneiden etenemistä se ei millään muotoa hidastanut. Kaikkia näitä Luftwaffessa haudottiin.

Kaiken epätoivon keskellä nähtiin taivaalla varsin merkillisiä huhtikuun 7. Sinä päivänä jylisi taivaalla 1261 pommikonetta kun kaikkiaan noin kuusikymmentä suihkuhävittäjää ampaisi niiden kimppuun. Taistelun seurauksena ne tulisivat pudottamaan tavanomaisen maksimiarvonsa 18 pommikonetta. Merkilliseksi tapahtuman teki että suihkuhävittäjien ohella ilmaan ampaisi myös Bf 109 -hävittäjiä joista yksi tömähti suoraan päin pommikonetta ja molemmat katosivat välittömästi räjähdyspilveen. Silmäkulmastaan tilanteen nähnyt amerikkalainen konekivääriampuja ihmetteli - olivatko ne törmänneet toisiinsa vahingossa? Pian ilmaantui toinenkin Bf -109 joka törmäsi toiseen pommikoneeseen.

- Muistakaa kaikki kuolleet vaimot ja lapset, jotka amerikkalaiset ilmarosvot ovat murhanneet! Näin rääkyi naiskuuluttajan ääni radioon itsemurhayksikkö Sonderkommando Elben lentäjien kuulokkeisiin. Kolmas kone osuu, törmännyt hävittäjä hajoaa olemattomiin, pommikone halkeaa ja alkaa tiputella miehistöään sisuksistaan. Jossakin kuuluu tömähdys kun neljäs kone joutuu itsemurhalentäjän kanssa törmäyskurssille. - Muistakaa naisiamme jotka ovat hautautuneet kaupunkiemme raunioihin kirkuu kuuluttaja kun viides kone murskaa niin itsensä kuin pommikoneenkin. Sen isompiin tuloksiin tämä saksalainen kamikaze -lentue ei pääsekään sillä Mustangit heräävät. Ne nakuttavat alas 78 potkurikonetta ja samalla rakettinsa ampuneet suihkuhävittäjät kääntyvät kentilleen.

sonderkommando elbe
Sonderkommando Elbe työssään. Tämä ainoaksi jäänyt itsemurhahyökkäys oli samalla myös suuri epäonnistuminen sillä saksalaiskamikazet eivät päässeet suojahävittäjistä ohitse.

Gollop katsoo raporttia joka ilmaisee minne päin pommikoneet ovat matkalla. Lentokenttää on juuri pommitettu ja onnekkaasti sitä vartioiva Spitfire katoaa pilviin. Hangaarista on jäljellä vain mustuneet pilarit ja ilmassa tuoksuu palava polttoaine kun viimeiset bensatynnyrit käryävät. Kiitoradalla naiset kuljettavat multakoreja paikaten pommikuoppia ja metsän takaa kuuluu taistelun kuminaa. Amerikkalaiset Sherman -vaunut ovat työntymässä läpi. Gollop valitsee itsensä lisäksi viisi miestä, enempää ei taivaalle enää saada. Siinä he lentävät muodostelmassa 800 km tuntivauhtia etsimässä saalistaan. Pian se löytyykin vasemmalta. Valtava useassa kerroksessa lentävä pommikonelautta kulkee taivaankannen poikki majesteetillisen rauhallisesti vaikka jossakin niiden takana näkyykin viimeisten ilmatorjuntatykkien jättämiä savuhattaroita. Kaarros vihloo korvia koneiden ujeltaessa kun ne valitsevat toisena kulkevan lautan alimmat koneet - kaikkiaan 64 kappaletta. Hävyttömästi ne suhahtavat Mustang -parven läpi jotka huomaavat ne vasta nyt ja pudottavat lisäsäiliönsä. Muuta ne eivät ehdikään kun ne ovat jo ohitettu. Pommikoneet ovat savun peitossa kun niiden kyljistä lukuisat konekiväärit ampuvat putket kuumina. Ne tietävät oikein hyvin että nyt on tosi kyseessä. Me -262 -ohjaajat lentävät kohti kuin valojuovaluotien luomassa tunnelissa jossa ammuksia risteää koneen molemmilta sivuilta, ylä- ja alapuolelta. Raketit irtoavat ja ensimmäinen kone on melkein törmätä pommikoneen irtonaiseen pyrstöön. Jostakin putoaa yksittäinen palava siipi jonka moottori vielä pyörii, tajuton tai kuollut mies putoaa avaamattoman varjonsa hihnoissa. Jossakin pommikone jolla rungossaan iso repeämä josta pursuaa ulos valkoista savua. Lähistöllä vilahtaa pommikone joka putoaa tyhjyyteen syöksykierteessä. Se rämähtää alapuolella lentävää pommikonetta päin ja pian ne putoavat yhdessä. Lentävän linnoituksen konekivääriampuja yrittää osua yhteen hävittäjään mutta Me -262 ponkaisee pystysuoraan ja jättää typertyneen konekivääriampujan niille sijoilleen. Jossakin pommikone josta hyppää ulos miehistöä takana tulevien pommikoneiden yrittäessä väistää tovereitaan joiden varjot aukeavat. Suihkuhävittäjä kääntyy, huomaa B-24 -Liberatorin ja ampuu siihen mitä jäljellä on. Näkökenttä muuttuu savuksi kun pommikone kirjaimellisesti hajoaa ilmassa palasiksi. Se oli siinä. Jäljellä on enää laskeutuminen.
Se oli todellakin siinä. Se oli viimeinen suuren kokoluokan ilmataistelu. Sen jälkeen kaikki on ohi. Uusia koneita kuluneiden tilalle ei ole, lentokentät ovat vihollishävittäjien vartioinnissa, polttoaine on loppu ja raketteja saati ammuksia ei enää näy eikä kuulu. Kaikki oli loppu.

Jäljellä on enää liittoutuneiden pommituskomission lähettämä viesti joka kuului ytimekkäästi Jockey on riisunut satulansa! Pommitussota oli ohitse. Ei ollut mitään pommitettavaa. Vuoden 1945 aikana Harris oli pitänyt polttamisia turhana koska kaikki oli valmiiksi pelkkää kivirauniota tai tuhkaa. Hyvissä ajoin hän oli tilannut pelkkiä sirpalepommeja höykyttääkseen kellareissa piileksiviä siviilejä vielä kerran. Niillä hän möyhensi vielä kerran tuhoutuneet kaupungit. Ylpeä ja itsepäinen Harris tuskin myönsi koskaan edes itselleen että hän koki itseään paremman vastustajan. Se ei ollut Luftwaffe eikä se ollut ilmatorjunta vaan se oli väestönsuojelu joka ylitti itsensä. Lopputarkastelussa ilmeni että vaikka kuinka pommitusuhrit laskettiin suurin lukemin, kokonaisarvo oli silti vain 1.5% väestöstä. Puolitoista prosenttia. Olematon lukema ajatellen millaisin resurssein oltiin oltu liikkeellä. Määrällisesti 600 000 saksalaista siviiliä kuoli pommituksissa. Vastaavasti Bomber-Command oli menettänyt Saksan taivaalla 55 573 miehistön jäsentä 125 000 lentäjästä joka oli 44% tappioluku. Hivenen alle joka toinen ei koskaan palannut kotiin tai vietti sotansa vankileirissä - tai kohtalostaan ei ikinä saatu tietoa. Pommitusvomat olivat todellakin aselaji joka nieli nuorukaisten verta. Verrattaessa näitä keskenään joka kymmenes pommitussodassa kuollut oli englantilainen. 1 030 500 tonnia pommeja oli Harris pudottanut kaikkiaan 364 514 operatiivisessa lennossa. Harrisin täytyi väkisinkin olla mietteliäs pohtiessaan tätä suhdelukua ja Churchill oli sitä varmasti. Winston oli sen verran realisti että aavisti veikanneensa väärää hevosta alusta alkaen ja että pommikoneista strategian luominen ei sitten ollutkaan johtanut mihinkään. Taistelu oli käyty pommikonetonnien ja betonin välillä ja syväbunkkereiden betonitonnisto voitti pommitonnistot. Puolitoista prosenttia - sen täytyi väkisinkin harmittaa.

(ote kirjasta Valtakunnan katto)
Jukkis
Gravatar
juppe
Seuraava aihe vois olla natsien suuri joukkoitsemurha, koska se on päässy aika hyvin unohtuun kun on niitä helppoja aiheita, mitä voi pyöritellä jatkuvasti. Mitä jos Hitlerillä olikin kolme kivestä ja juutalaisia tapettiin vaan viis miljoona? Siitähän sais jo mullistavan tietokirjan, joka pysyy kirjakaupan hyllyssä ehkä jopa vuoden ennen kun julkastaan jotain uutta mullistavaa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Mass_suicides_in_1945_Nazi_Germany

Piilota kommentointilomake