Mutta mikä se on se terve tai epäterve venäjäsuhde? Se olkoon nyt aiheena. Kun asiaa tarkastelee historiallisesta perspektiivistä, vastaus saattaa yllättää.
Suomi itsenäistyi 1917 Venäjän keisarikunnasta, tai pikemmin bolsevikkivallasta kun Lenin kaappasi vallan mensevikeiltä, jotka edustivat maltillisempaa sosiaalidemokraattista linjaa. Syttyi vuoden 1918 sisällissota, sen jälkeen Aunuksen heimosodat ja vasta sitten Tarton rauha 1920.
Suomen ja Neuvostoliiton suhde oli enemmän kuin vaikea aina toiseen maailmansotaan saakka. Stalin taisi todeta jo 1935 että Suomi edustaa Neuvostoliiton `perivihollista´ johtuen suomalaisten aktiviitetista rajantakaisessa Karjalassa josta suomalaiset toivoivat voivansa masinoida neuvostovastaisen ”autonomisen” puskurivyöhykkeen. Pitkän linjan poliittinen hanke johon Stalin vastasi puhdistuksilla. Suomen puolella ei näinä aikoina luonnollisestikaan ryssästä puhuttu kuin hammasta kiristellen ja Lapuanliike piti vaarin, että ymmärtäviä näkökantoja ei löytyisikään. Suomi oli köyhä, agraarinen valtio pulamiehineen, nälkäpöhöineen ja täintappotalkoineen. Kynttilävaloineen, jauholappuineen, luteineen ja lahkolaisineen, jossa tytöt naitettiin 15-kesäisinä ja piirimielisairaalat kukoistivat.
Hölmölän löylynlyömä kansa on jälleen kuullut politiikkojen uudet lupaukset ja vie ne äkkiä kammariin piiloon.
Suomi teollistui heti sotien jälkeen. Teollistumisesta oli toki puhuttu vuosikymmenien ajan, mutta maatalousvoittoinen agraaritalous oli aina vetänyt pidemmän korren. Tällä kertaa motivaattorina toimi itse Isä Aurinkoinen joka vaati sotakorvauksia tehdastuotteina. Voidaan sanoa että Stalin teollisti Suomen. Sotakorvausten summa määritettiin samalla hinnalla jolla suomalaiset olivat ostaneet Saksalta aseita 1941-1944 joten ministeröissä kummattiin kuumeisesti isoimpia ostoja pois kirjanpidosta, ennen kuin Valvontakomissio saisi ne käsiinsä.
Sotakorvausten jälkeen teollinen kauppa jäi voimaansa. Suomihan on niitä pieniä maita joille vientisektori muodostaa lähes koossapitävän voiman, ja vaikka vähän on aina paperia viety Britanniaan ja metallituotteita Ruotsiin, on niiden ostokapasiteetilla kuitenkin rajansa. Venäjällä, jossa periaatteessa olivat pohjattomat markkinat, oli kauppa jo niin isoa että 1960-luvun alkupuolella alkoi elintaso nousta metri metriltä.
Kekkosen aikana syntyivät punaiset vuorineuvokset, kun hitaille ja penseille suomalaisille hissuksiin avautui kaupallinen potentiaali idän suuntaan. ja valtavaahan se oli. Se oli niin valtavaa että Suomi kärsi koko 70- ja 80-luvut ankarasta työvoimapulasta kun neuvostoliiton kauppa ylitti 30% kaikesta viennistä. Kuka tahansa pääsi töihin vain kysymällä, ja koulutuksia ei ennätetty kysymään keneltäkään. Työpaikat olivat hyväpalkkaisia ja elinikäisiä. Palkka oli itse asiassa niin hyvä ettei naisten tarvinnut käydä töissä ensinkään kun miehen tilipussi piisasi ja sillä rahalla ostettiin pojalle ylioppilaslakki, kesämökki ja tottakai oma arava-osake, sekä pihaan ruotsalainen Saab96. Maalta karattiin joukolla kaupunkien tehtaisiin.
Kekkosella ja hänen hallituksillaan oli rahaa millä mällätä. Rakennettiin ensimmäinen kunnon tieverkko, sähkölinjat vedettiin, terveyskeskukset rakennettiin ja yliopistoja syntyi muillekin kuin harvalukuisille rantaruotsalaisten paronien jälkikasvuille. Syntyi hyvinvointivaltio ja oltiin rinnan muiden pohjoismaiden kanssa.
Rahaa virtasi edelleen Neuvostoliitosta. Oli aika keskittyä henkisiin hyvinvointeihin. Syntyi vanhushuolto, lastensuojelu, sosiaalitoimen toimenkuvaa uudistettiin ja monia sosiaalisia uudistuksia. Mielisairaanhoitoa uudistettiin ja ainoa ongelma oli enää periaatteessa se inflaationpeikko.
Sitten se Neuvostoliitto romahti 1991. Suomeen syntyi ennätyslama jossa pankit ja tehtaat kaatuivat kilpaa, työttömien määrä laskettiin massoissa.
Historia opettaa yksinkertaisesti että mitä suurempaa on idänkauppa, se luo sen varsinaisen Suomen, tai sen elintason mitä pidämme säällisenä. Jos ja kun mitä pienempää on idänkauppa, tai sitä ei ole ollenkaan, Suomi ajautuu aina ja väistämättä köyhyyteen. Pahimmassa tapauksessa on kykenemätön olemaan edes itsenäinen valtio kuin suurin kansalaisuhrauksin tai kituuttaen kärsimysrajan tuolla puolen. Tämän sanominen varmasti särähtää monen ryssävihaisen korvaan, mutta se on raaka tosiasia. Se on tosiasia jota ei haluta varmastikaan myöntää mutta totta se on silti.
Seuraava vaihe idänsuhteissa oli luonnollisesti Ukrainankriisi. Oli vain huonoa tuuria että pääministerinämme silloin sattui olemaan Alexander Stubb. Stubb oli ja on ulkosuomalainen joka on tottunut liikkumaan euroopan ja yhdysvaltain puolella ja emämaa edustaa hänelle jotakin kaukaista periferiaa ja takapajulaa josta ei ole mitään hyötyä kenellekään. Mikä lie muinaisjäänne ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä uusjaosta?
Stubbille ei tuottanut minkäänlaista ongelmaa hypätä talouspakotteisiin ja sanktioihin mukaan suorastaan riemurinnoin. Sille että sen myötä itarajan turismista elänyt talous joutui panemaan lapun luukulle, maatalous romahti, ja alkoi yleinen laskusuhdanne, sillä ei ollut väliä. Ongelma oli suomalaisten – ei hänen. Varoiksi Stubb yhdessä muiden toimijoiden kanssa aloitti operaation jonka tehtävä oli lietsoa valtamediassa venäjävihaa ja sotahysteriaa niin härskisti kuin kehtaa, ja totuudesta viis veisaten. Syntyi korruptoitunut media ja sen asemoi mediapooli. Kokonainen kansakin on avuton yksimielisen median edessä. Kansa jakaantui kahtia, epäluulot kasvoivat ja valeuutisia lietsottiin valtamediassa useita per vuorokausi. Elettiin hulluuden aikaa.
Oltakoon Sipilästä mitä mieltä tahansa, hänen oli pakko kompensoida menetetyt idänkaupan tulot. Kiky on tästä tyyppiesimerkki joka oli ja on olemassa vain sanktioiden pakottamana. Ironisinta tässä on että muu Eurooppa kykenee kiertämään talouspakotteet Valkovenäjän kautta joka toimii välittäjänä Venäjän ja Saksan/Ranskan kaupassa mutta Suomella (eikä Virolla) ei tätä mahdollisuutta ole johtuen niiden maantieteellisestä asemasta. Voidaan sanoa että suomalaiset yksin kannattelevat talouspakotteita ja elävät sen takia kroonisia säästötalkoita. Krimin puolesta tietty jossa krimiläiset varmaan nytkin elbailevat biitsillä cokispullo kourassaan.
Oppikaa historiasta tai olkaa oppimatta. Ylitsepursuava idänkauppa on luonut suomalaisen hyvinvointivaltion ylijäämineen ja nuukahtanut idänkauppa on tehnyt siitä muiston vain. Voiko tästä jotakin päätellä? Voiko tästä vaikkapa arvioida mikä on terve idänsuhde? Ihan laskennallisesti voidaan sanoa että jos idänkauppa on 10% meillä eletään taantumaa. Jos se ylittää 20% voidaan normisti ja jos 30% voidaan jo todella paksusti. Suomen nousu-ja laskukausia ei selitä mikään muu kuin idänkauppa. Silloin kun idänkauppa on kokonaan katkennut, kuten se muutaman kerran on tehnyt, on maamme melkein kaatunut.
Historia kertoo mitä meidän pitäisi tehdä. Kaksinkertaistaa idänkauppa ja budjetit ovat yllättäin ylijäämäisiä. Mutta me emme tee näin koska emme tunne historiaamme ja sen vuoksi olemme pakotettuja elämään sen uudelleen.
Jukkis