Tämä ei ole mikään mukava aihe ja olisi ehkä kannattanut jättää tekemättäkin. Vanhoja haavojahan tässä revitään auki. Minähän nimittelin aikanaan rokotekriittisiä liikkeitä pölkkypäiksi ei asenteeni ole sulanut vieläkään. Nyt jälkikäteen, kun on julkaistu monenlaista informaatiota, voi todeta että pölkkypäät todellakin olivat väärässä kaikessa mahdollisessa ja olivat pölkkypäitä. Sori vaan.
Nyt on tapetilla tälläinen termi kuin "alueiden kosto". Se viittaa näiden pikkupaikkakuntien vittuuntuneeseen väestöön joka tuntee olevansa sivuraiteella ja unohdettu kansanosa. Jotenkin luulen että taannoinen rokotekriittisyys oli tämän liikehdinnän alkua. Minulla ei ole tästä kansanliikkeestä mitään hyvää sanottavaa.
Pitää muistaa että alkujaan ponnistin näkösälle rajatieteen piireistä enkä sitä millään muotoa häpeile. Kun eksyin nuorena poikana Hengen&Tiedon messuille siellä kuuli varsin lennokkaita juttuja, osa ihan ufoakin. Mutta vastoin yleistä luuloa, ketään ei teilattu, saati naurettu. Kaikkia lähimmäisiä kunnioitettiin ja kuunneltiin, kuka sitten mielessään mitäkin ajatteli. Se kontrastiero mikä vallitsi yleisen ahdasmielisyyden ja torpedoivan skeptikkomaisen ilmapiirin vastapainona oli huikeaa. Tunsin löytäneeni kodin. Ainoa vaan että mikään ei ole ikuista, uudella sukupolvella on uudet maailmankuvat ja kun tämä liike sitten hurahti rokotekriittisyyteen, jouduin myöntämään että aikaansa kaikki.
Rokotekriittisyys oli ja on salaliittoteoria. Niitäkään en suosita kenellekään. Poliittiset salaliittoteoriat ovat ilkeämielisiä ja pahantahtoisia. Niiden sävy on musta ja asenne silkan vainoharhainen. Niihin hurahtaminen ei tee kenellekään hyvää ellei ehdoin tahdoin halua vaihtaa auvoista elämänasennettaan epäluuloon. Toki noissa piireissä on rokotekritiikkiä ollut yhtenä kukkaisena toisten joukossa. Yleensä motiivina pehmeiden arvojen tunnustaminen kovan lääketieteen sijasta. Se onko näissä piireissä - terveydestä kun puhutaan - sitten ylimitoitettu ravintotieteen ja itsehoidollisuuden käsitteet ja nostettu ne kliinisen lääketieteen yläpuolelle on oma kysymyksensä. Pääsääntöisesti sen yhteiskunnallinen funktio on ollut lähellä Vihreitä, kuten koko NewAge silloin oli, jota ensisijaisesti suojeli eduskunnassa vihreät naiset. Toisesta päästä maltillinen porvaristo koska se oli laaja otanta pienyrittäjyyttä.
Rokotekriittisyys vuorostaan liippasi läheltä perussuomalaisuutta, joka käytännössä solutti nämä piirit. Termi on ehkä väärä. Pikemmin perussuomalaisuus ja NewAgen rokotevarovaisuus olivat samasta alkulähteestä; alueiden kostosta. Kahden kauppa sopi myös perussuomalaisten kannattajakunnalle joka vaistosi että kansanliikehdintä rasistisin teemoin alkoi olla tiensä päässä. Tilalle syntyi yleinen eliitin vastaisuus aikansa trumpilaisessa hengessä. Rokotekritiikki oli kuin tehty tälle näkemykselle. Läpiahneet ja häikäilemättömät rokotejätit joita tukivat ostetut tutkijat ja korruptoituneet politiikot. Me muut olemme sitten aivopestyjä lampaita.
Rokotekriittinen liike ei ollut mikään kohauttava totuuden torvi. Kun juttuja seurasi oppi hyvin pian että se koostui lähes yksinomaan tyhjistä iskulauseista. Kun joku sellaisen kehitti, yleensä jostain amerikasta, se levisi somen kautta joka maahan ja sitä toistettiin sen kymmeniätuhansia kertoja sanatarkasti kuin iso papukaijalauma. Vaikka kylkiäisenä kuuli että ajatelkaa nyt omin aivoin, on valitettavasti sanottava että tästä sakista itsestään puuttui kaikkinainen omaperäisyys. Se oli massaliike jossa ei ollut mitään yksilöllisyyttä tai vivahdetta kenkään suusta. Ainoa saavutus jonka se sai, että se pilasi tämän seesteisen NewAgen.
Tiedämme tästä liikkeestä että pääosin sen levittäjäkunta oli heikommasta sosiaali-ekonomisesta taustasta kuten se korrektisti ilmaistiin. Eli se väki miltä on lukio jäänyt aikanaan käymättä. Skotlannissa julkaistiin varsin eriskummalinen havainto kun siellä haluttiin tutkia aiheuttaako mrna-rokote neurologisia oireita. Kohderyhmän älykkyys mitattiin ennen ja jälkeen rokotteen ja ennen rokotusta jotkut sanoivat etteivät he aio ottaa rokotetta ensinkään. Mielenkiintoisesti huomattiin että samaiset epäilevät tuomaat omasivat heikommat kognitiiviset tulokset ts. olivat tyhmempiä kuin otannan keskiverto. Tämä ei ole pilkaksi sanottu vaan avaa paljon rokotekriittisiä väittämiä.
Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kuolinkellotilastoista voi nähdä yhdellä silmäyksellä sen hetken kun rokoteohjelma lakkasi ja korona sai vapaasti velloa vanhusväestön keskuudesta. Matala alkupuoli oli suojatoimien ja rokotteiden aikaa jolloin vallitsi jopa alikuolleisuus.
Sillä raaka totuus on, kun liikutaan rokotekriittisten faktojen puolella, että ne ovat laadultaan heikkoja. Yleensä pelkkiä vihjauksia tai tilastojen väärintulkintoja. Kohulinkit eivät johtaneet mihinkään kun niitä seurasi. Eikä siellä tietämyksellä juhlittu. Hyvin harva osaa selittää esim tehosterokotteen ja mrna-rokotteen eroavaisuuksia. Tavallisetkin asiat oli muutettu synkänkuuloiseksi. Minuakin pelottaisi jos joku rokote on valmistettu synteettisesti tai on geenimanipuloitu. Jos termejä tutkii huomaa pian että puhutaan rokotteessa olevasta valkuaisaineesta eli molekyyliketjusta, jota saamme päivittäin emmekä ilman sitä eläisikään. Sen aminohappo on niin alkeellinen että sitä voi valmistaa huoletta laboratoriossa täysin riskittä. Selitä nyt tätä kun vastapuolella voi vaikeuksia hahmottaa sitäkään mikä valkuaisaine ylipäätään on. Sellainen ihminen onkin manipuloijan uhri.
Yhtä kaikki. Jälkeenpäin en tuntenut enää mitään mielenkiintoa näihin piireihin. Ne olivat sokaistuneet omista jutuistaan ja se mikä alussa oli aurinkoista ja suvaitsevaista, oli nyt muuttunut korruptoituneeksi versioksi ympäröivästä todellisuudesta. Somekuplaksi. Se oli nolo tappio koko liikkeelle enkä usko sen siitä toipuvan nykyisten helppoheikkien aikakaudella. Ehkä nämä rajatieteen piirit tekevät renessanssin 20-30 vuoden päästä, mene ja tiedä, mutta ensin niiden pitää ravistaa itsestään tämä alueiden koston negatiivisuus ja epäluulo.
Jukkis