Oikeastaan tässä alkaa muotoutua hitaasti Netflix -sarjojen ja elokuvien arvostelukerho. On siellä väliin tosi hyvääkin ja taatun kunnianhimoista. Yksi mikä on maininnan arvoinen on tuo Dahmer, joka kertoo aikansa hyytävästä sarjamurhaajasta mutta näkökulma on taatun erilainen sillä se vissiin pohjaa johonkin kirjaan, jonka tekijä on ollut hyvinkin perusteellinen tutkiessaan tapausta. Niinpä ei sarjakaan vedä siitä mistä aita on matalin.


Oikeastaan tätä ei pitänyt katsoa. Alan olla varovainen mitä syynää sillä Netflixissä on tämä oma osionsa "keskenjääneet" ja minulla sen pituus vaan kasvaa. Tämä kuitenkin yllätti ja kun viikonloppuna olin häissä vieraassa kaupungissa, mietin siellä häähumussakin että voi kun pääsisi jo katsomaan päätösjakson.

Kyse ei ollut Jeffrey Dahmerista tai siis hänen roolihahmostaan sinänsä. Tai poliisista joka koettaa häntä kiinni ja perinteisesti olisimme seuranneet etsiviä jotka jahtaavat häntä ruumis ruumiilta. Oikeastaan sarjassa ei poliisia edes ollut, saati ruumiitakaan. Kiintoisasti se näytti epäkelvot ja laiskat poliisit jotka jopa palauttivat Dahmerin haltuun yhden hänen pakoonpäässeistä uhreistaan. Lähinnä siksi että rahaton Dahmer oli muuttanut mustien asuinalueelle ja poliisia ei varsinaisesti kiinnostanut oikein mikään mitä sillä alueella tapahtuu. Jälkeenpäin ei kellään oikein tuntunut riittävän poliittista vipuvoimaa saada näitä erotettua.

Tähän jäi armottomasti koukkuun. Ei suinkaan Dahmerin elämäntarinaa seuratessa, sillä ymmärrettävästi hän oli roolihahmona langanohut. Hiljainen ja tyystin omassa sisäisessä maailmassaan elävä. Siinä ei paljon seuraamista sinänsä ole. Tottakai roolihahmosta välittyi oikein kunnon hyypiö, omituinen kaveri jo nuoresta pitäen jolla ei tietenkään normaaleja ihmissuhteita ole ja jota koulukaverit karsastavat. Sarjan varastaakin hänen isänsä.

Isäänsä esittävä Richard Jenkins oli se miksi tätä aloin seuraamaan. Sinänsä pelkkä sivuhahmo mutta taatun mielenkiintoisin. Seuraamme toki Jeffreyn äitiäkin, temperamenttista ja riidanhaluista pillerikoukussa sekoilevaa muoria. Sarja alleviivaa millaista jälkikasvua voi saada, jos jo raskausaikana kiskoo likemmäs 30 erilaista rauhoittavaa, uni- ja hormonipilleriä joka päivä. Jenkins vetää niin hyvän roolin että oikeastaan tämä kirjoitus otsikkoa myöten komppaa vain häntä. Loistonäyttelijä. 

Mainitsin Lioner Dahmeria esittävän Richard Jenkinsin näyttelijänä erikseen sillä rooli osui ja upposi. Seuraamme isää joka sitkeästi yrittää poikansa puolesta joka etenee hanttihommasta toiseen ja mokaa ne sitä mukaa. Kuinka isä yrittää poikansa yliopistoon josta tämä saa pian potkut ja viimeisenä keinona sitten pistää poikansa armeijaan. Sitä isän ylpeyttä kun poika tulee ensilomalle univormussaan ja pian heitetään sieltäkin ulos.

jenkins

Siinä hän on. Taattu draamanäyttelijä joka sivuhahmona varasti koko shown. Jos tätä miestä ei palkita jollain pokaalilla niin tapahtuu jonkinsortin vääryys.

Lopulta Lionel istuu poliisiasemalla kuulemassa että hänen poikansa on houkutellut asuntoonsa nuoria homomiehiä, paloitellut ja syönyt näitä. Siinä on niin syvää traagisuutta että omakin sydän oikein murtuu isäparan puolesta. Hän on yrittänyt ja yrittänyt.

Sarja laventaa myös Dahmerin naapuriin. Tämä soittelee poliisille ainakin viisikymmentä kertaa että kerrostalon tuuletuskanavista tulee vahvaa mädän hajua, asunnosta kuuluu avunhuutoja ja mätkettä. Poliisia ei tietenkään moiset soittelut kiinnosta ja niinpä Dahmer saa jatkaa ja jatkaa. Erotusuhan alla olevat poliisit jopa palkitaan vuoden poliiseina sillä poliisit pitävät aina yhtä.

Yleensä hyvän sarjan jälkeen sitä ei haluaisi pudota takaisin katsomalla jotakin keskinkertaista. Enkä sitten ole löytänyt mitään järkevää tilalle. Katsoin sitten elokuvan Athena joka kertoi nogo-zonen lähiömellakasta ja jossa oli raju ja mukaansatempaava alku joka sitten lässähti loppua kohden. Sain sen avulla sentään Dahmerin pois päästäni. Tai ainakin siihen saakka kunnes löytää taas jonkun vahvan draaman jossa Netflix kiistatta on kunnostautunut. Ne ovat sitä luokkaa ettei sellaisia ainakaan television puolelta tapaa löytää kuin harvana poikkeuksena. Sinänsä ihmettelen Netflixin tätä ns. yleisöktoa sillä taso ei ole aina pudonnut mutta on selvää ettei noin tasokkaita sarjoja tai elokuvia voi sentään joka päivä ilmestyä.

Jukkis