Tässä on kalenteri ollu buukattu ja kesäretkiä tehty. Viimeisin oli muijan siskon luona josta tehtiin matkoja Helsinkiin ja toisena päivänä Porvooseen. Älkää vaan odottako tältä kirjoitukselta mitään ideaa tai punaista lankaa, enemmän päiväkirja kohteisiin, jotka toisille on mitä arkisimpia. Kunhan naputtelen näitä omaksi ratokseni. Tai paljastaakseni miksei minusta mitään kuulu näin kesäkuumilla


Jotta jotain järkeä olisi jossakin, piti korkata lahjaksi saamani Museokortti ja se tapahtui Hyrylän ilmatorjuntamuseossa. Ei ollenkaan vastenmielinen paikka, varsinkin kun alla on kirjoittamani Valtakunnan katto joka käsittelee ilmapommituksia Saksassa. Sen kirjan eteen sain raivata aikas paljonkin ilmatorjuntatykin ryhmityksiä ja taktiikoita, tutkalla navigointia ja torjuntaa, V-kostoaseet, torjuntahävittäjien taktiikkaa ja tietenkin pommitusten mekaniikkaa mainiten aina suurimmat ilmataistelut ja pommitukset. Uskoisin olevani jonkinsortin asiantuntija jopa tähän museoon. Muijan sisko kuuntelee kun mä vetelen suihkuhävittäjät, alumiinisilput, Sturm-taktiikat ja Kammhuberin linjat. Turhaa tietoa koska Suomessa ei moisia tunnettu. Sinänsähän museo oli jopa varsin laadukas ja maallikkoakin kiinnostava, ja sinänsä myös yksinkertainen. Ei meihin kohdistunut mitään isompia ilmahyökkäyksiä ja jopa Helsingin pommitus keväällä 1944 oli suhteellisen kevyt kun vertaa mitä saksalaiskaupungit saivat kokea.

Muistin toki ylistää legendaarista 88-tykkiä jolla tuhottiin pommikoneiden lisäksi myös lukuisia neuvosto- ja brittipanssareita. Näemmä suomalaiset eivät koskaan ehtineet ostaa Saksasta 90-millisiä ja tutkaohjattuina joita käytettiin kokonaisina jaoksina, sota loppui liian äkkiä. Asiantuntemukseni tosin loppui tähän vuosikymmeneen enkä vihreästä BUK-ohjuksesta osannut kertoa kun mitä lehdissä on ollut.

hyryla
Siinä se on - legendaarinen kasikasi. Näistä tykeistä on raskaat ja kevyet versiot eikä aina tähän isompaan törmääkään. Tätä Hyryklän ilmatorjuntamuseota voi kyllä suositella, museoita kun on huonoja ja hyviä ja tämä oli se hyvä!

Sitten ollaankin jo Helsingin keskustassa ja opettelen käyttämään parkkihallia. Minähän aina välttelen niitä kun ne saa tunteen ittensä tyhmäksi. Jalan Oodiin joka on paikallisylpeys ja uudenmallinen kirjasto - vai pitäisikö sanoa monitoimikeskus? Kirjojahan sieltä on suht turha etsiä. Niitä löytyy yhdestä kerroksesta ja nekin lähinnä näitä ns. listahittejä jotka käy helpolla lainaksi. Arkkitehtuuriltaanhan se muistuttaa Särkänniemen Vekkulaa ainakin näin vanhanaikaisin silmin. Ehkä se meikäläisen arvostama on sitten Kansalliskirjasto jonne tuli kanssa tepasteltua. Myönnetään että siitä henki arvokkuutta. Näki nyt senkin.

Istun Aleksinkulmalla ja katselen väkijoukkoa jota Hesassa aina piisaa. Naiset on menneet Marimekkoon eikä nitä kannata sieltä nopeasti ulos odottaa. Kundi ajaa viereen sähkömopolla, kaivaa mikrofonin ja alkaa julistamaan miten kannattaa ottaa Jeesus vastaan. Tehtyään sissi-iskun sielujen pelastamiseksi, sen kaveri jatkaa omalla saarnallaan ja sitten vielä kolmaskin. Näkyvät olevan kaikki jotain uskoontulleita puliukkoja ja siinähän sitten kuuntelen. Onneksi kaiku kivitalojen seinistä kadottaa selkeyden ja kuuluu vain kaikuista mölinää josta erottuu sana sieltä täältä. Kaikki ihmettelee kun haluan nähdä Kaivopihan. Enhän minä siellä ole käynyt sitten nuoruusvuosieni.

Joku nainen kysyy tietä Yrjönkadulle. Osaan jopa neuvoa, kiitos teknologian jahka ensin saan selville miten päin kännykartan pitää olla. Tunnustan olevani tamperelainen ja etten ole käynyt täällä 30 vuoteen. Se sanoo olevansa Ylöjärveltä. Sanon että me manselaiset tunnistamme toisemme alitajuisesti

Helsingin keskusta on petollinen. Sehän on suuren suuri ja matka kohti Kasvitieteellistä ilmoittaa että kävelykiintiö alkaa olla täynnä. Sääret huutaa jo hoosiannaa ja mikä ikävintä - vaiva ei katoa vuorokauteen. Ei edes nukutun yön jälkeen. Siinähän sitten kävelee ja kärsii. Enkä minä kasvimaailmasta mitään tajua, samaa saniaista ne on, olkoon sitten mistä päin maailmaa tahansa. Siinä se reissu sitten olikin ja onneksi oli muijan sisko mukana että sieltä löytää tiensä poiskin. Siinähän oli menomatkalla jo se episodi että se meni asioilleen ja me käytin muijan kanssa Jumbossa syömässä. Kuinka ollakaan että lähdettiin sieltä väärään suuntaan ja sehän on sellainen alue että kun vaan kerrankin kääntyy väärin jostain risteyksestä, menettää pelin täydellisesti. Varsinkin kun googlemaps ei suostu puhumaan. Olen sen suututtanut se pitää mykkäkoulua. Menee aikaa kunnes löydän asetuksista että olen pannut median äänenvoimakkuuden nollille.

lumpeet
Reissu Helsingin kasvietieteelliseen. Myönnän kyllä ettei ihan joka kesämökkilaiturin edustalla tapaa tämän kokoisia lumpeita

Seuraavana päivänä Porvoo eli se pakollinen Runebergin koti ja vanhakaupunki. Parkkipaikat siellä alkaa olla kortilla enemmän ja enemmän. Jostain syystä parkkilaite ei halua lukea korttiani mutta onneksi on jotain kolikkosilppua lompsassa. Olen ennenkin törmännyt samaan ilmiöön. Sitten joskus kun nämä siirtyy kännykällä maksettaviksi, olen pulassa. Plussana tästä reissusta jäi, että eksyttiin Haikossa ittensä Edelfeltin ateljeeseen ja ostin sieltä yhden Edelefeltin kun oli valmiiksi kehystettykin. Julisteversiona mutta kuka sen huomaisi? Mehän ei olla mikään kulttuurikoti. Taulut seinällä on vaan sen takia ettei asunnossa kaiu. Jonkun kiertävän oveltaovelle -kauppiaan mitäänsanomattomia maisemakuvia jostain 60-luvulta. Mikä pahinta, kohteliaisuudesta pistetty muijan siskontyttären räpellys jonka tämä on mukulana tehny jollain koulun piirustustunnilla. Kohteliaisuudesta aikanaan seinälle pistetty, ettei nuori ja hauras 13-vuotias taiteilijanalku saa arpea sieluunsa. Nyt sen saa viimeinkin sieltä alas - ainakin yhden niistä.

Tästä huomaa että ikä alkaa jo painamaan. Vielä viitisen vuotta sitten olisin näillä kuumilla painanut pitkin metsiä tai innostunut uudesta aihepiiristä. Ei peli kuitenkaan menetetty ole. Reissuni Ultran kyläpäiville poiki kysymyksen haluanko arvostella Teslan elämänkerran jos postittavat? Siinähän sitä juhannuksena hyvää puuhaa. Työn allahan ei ole ollut muuta kuin tuhatsivuinen järkäle Yhdysvaltain historiasta joka edelleen on jossain 1820-1850 -luvuilla ja jota ei pysty lukemaan kuin kolme sivua kun silmät alkaa lupsua. Harvoin noin puisevaa teosta tuleekaan vastaan, joka yllättää tasapaksuudellaan ja jorinallaan. Epäilen jo, tuleeko sitä ikinä luettua loppuun. Tesla sen sijaan kiinnostaa ja tätä kirjaa on odotettu tässä maassa jo toistakymmentä vuotta.

Jukkis
Gravatar
juppe
Tää menee vissiin sun leffaharrastustes ohi, mutta mulla on sellanen visio, että planetaarioille keksittäis muutakin käyttöö kun astrologian esitteleminen, kun nehän piristäis museoitakin. Vanhoja romuja ei jaksa katella kovin usein, mutta jos vaikka noista ilmasotajutuista olis sellanen esitys, että olis melkein itte paikan päällä, niin kupolin viemä tila ei takuulla menis hukkaan.

Siinä vois olla välillä ilmatorjuntatykkien vieressä ja välillä lentokoneen ohjaamossa. Ei varmaan olis vaikee leikata ja liittää vanhoista filmeistä jos vaan tietäis, että mitä softaa pitää käyttää.

Piilota kommentointilomake