Tuli tehtyä äkkiheitto pohjoiseen ja kun Enontekiöllä oli majapaikka, oli kai itsestäänselvää että yksi tutustumiskohde oli myös Näkkälän seitakivi. Siitähän käydään kovaa debattia, onko sen kyljessä punamultamaalauksia vai yksinomaan kiven luomtaista väriä. Sen tason selkkaus joka vaati omaa käyntiä ja arviointia, jottei ole vaan toisten puheiden varassa.


Näkkälänjärvi on Enontekiön pohjoispuolella suht lyhyen ajomatkan päässä. Jopa todella lyhyen, jos ajattelee mitä välimatkoja siinä maakunnassa yleensä on. Sen löytää kun lähtee kohti kautokeinoa ja myönnetään että kun katselin paikkaa autonikkunasta, kaipuu päästä niihin maastoihin kävelemään oli melkoinen. Sillä maastohan ei ole muuta kuin harvaa vaivaiskoivua ja tuskin nilkkoihin asti yltävää kanervaa. Kun ajattelee niitä ryteikköjä joissa on itse tottunut rämpimään pohjoishämeen metsissä, tämä maasto tuntuu luksukselta.

figuuri
Omituinen figuuri, suoranainen talismaali osui hanskaan. Jos tämä on ihmismäistä alkuperää, sen täytyy olla neoliittiselta kaudelta, joka siinä sivussa puhuu myös itse seitakiven puolesta, että maalaukset olisi tehty jo kalliomaalausajalla.

Risteys josta käännytään Näkkäläjärvellä, pakko ensin ajaa ohi huoltikselle tankkaan. Pakko sanoa että huoltoasema-ravintola teki vaikutuksen. Siellä piti oikeaoppisesti maksaa sisälle ja mestassa oli kiistatonta rajaseudun fiilistä, vaikken sinne sen kummemmin jäänytkään.

Näkkäläjärvi itsessään on ikiaikainen saamelaisten talvikylä jonne on kokoonnuttu poroerotteluun. Rakennuksia siellä on ollut oman mukavuuden kantilta aina, mutta hissuksiin siellä on alettu asumaan vakituisestikin. Ollaan siis jossain saamelaiskulttuurin ytimissä. Toppaan heti risteyksen jälkeen ensimmäiselle talviohitusleventeelle ihailemaan maisemaa. Tai maisemaa ja maisemaa. Jotenkin nenä tutkii maassa olevia kiviä, koska niitähän minä rakastan. Kohta pistää silmään joku kummallinen kivifiguuri jolla on pää ja hartiat, ja joka tuntuu jonkinlaiselta taikakalulta. Onko se luonnontekele? Mistä ihmeestä sen voi tietää onko se hiottu, luonnollista veden muovaamaa ja pidetty onnenamulettina vai pelkkä vedenmuovaama ilman mitään merkityksiä? Eikä sitä voikaan mistään tietää. Ja jos se on ihmisalkuperää niin väkisinhän sen on oltava muinaista alkuperää, jonnekin tuonne neoliittikauden suuntaan, sillä mikään ei kieli, että takavuosisatojen saamelaiset olisivat figuureja kantaneet. Tökkään kiven pystyyn tienviereen ihmetyttämään seuraavaa. Lumiaura sen joskus palauttaa maaston puolelle.

nakkala seita 1
Ilta.aurinko siinä pilaamassa hyvää valokuvaa. Tälläinen se itse seitakivi nyt on, eikä parane haksahtaa haaraumassa olevaan valkoiseen kuutiokiveen. Ei siinä välttämättä ole voimaa, tässä on.

Itse asiassa Näkkäläjärven keikka vaati sitten kaksikin käyntiä. Katsoin majatalolla minne pitää kääntyä, mutten sen enempää. Ei tullut edes mieleeni että näin syvällä erämaassa kännykkä toimii pihisten jos sitäkään. Maastokartta-ohjelma suhisee tyhjää. Talon koira tulee jalkoihin räksyttämään mutta rauhoittuu kun puhelen ystävällisiä. Joudun palaamaan illalla parempien ohjeiden kera.

Haaraumaan on joku pökännyt kuutiomaisen liidunvalkean kiven, sitä kivilajia täällä piisaa, ja monet ovat erehtyneet pitämään sitä seitakivenä. Sen päällä on irtokivi jonka alus pursuaa kolikkoja ja muutama ruostunut ongenkoukku. En mene tähän halpaan vaan jatkan muutaman metrin jolloin oikea kivi löytyy. Senkin koloihin on työnnetty kolikkoja ja muutama haulikonhylsy, kaiketi jonkinlaisena kiitoksena metsästysonnesta. Kivi on edelleen osa elävää kulttuuria.

nakkala seita 2
Siinä sitä nyt on. Jopa näin pienestä kuvasta erottuu eläinhahmoja.

Kiven salaisuus on toisella sivustalla olevat punamaalaukset. Niissä näkee varsinkin alaosassa selkeitä eläinhahmoja ja hyvin primitiivisiä ihmishahmoja a´la karjalan kalliopiirrokset tai noitarumpujen kuva-aiheet. Muut ovat suttua mutta nehän ovat voineet levitä läiskiksi aikain saatossa mutta niissäkin on tiettyä rytmiä. Museovirastolta kun kysyy, ne ovat kiven luonnollista punaa.

Ilmeisesti keskustelun konteksti käsittelee, ovatko ne kalliomaalauskulttuurin aikalaisia. Sehän on niin vanha että välttämättä seitakivikulttuuria ei ollut olemassakaan. Kalliomaalaukset on tehty kallioihin eikä maakiviin ja käytännössä lapista ei niitä tunneta. On olemassa tyhjiö jäämeren rannalta kainuun vesireittien välillä. Tässä on helppo olla kriittinen. Mutta laajempi pohdinta saattaa avata näköaloja. Vaihtoehdot ovat.

nakkala seita 3
Kiveen uhrataan edelleen. Sinänsä mukavaa että perinne elää vahvana.

A) Kalliomaalauskulttuurin tuotoksia. Tämä varmaan voisi selvitä kemiallisin tutkimuksin, mene ja tiedä miten pitkällä tekniikka nykyisin on. Minäkin tyrmäisin tämän, ellen nyt sattumoisin olisi löytänyt maasta sitä figuuria joka neoliittisena esineenä olisi samanikäinen kuin kalliomaalaukset ja savi-idolit. Tuntuu kuin jokin henki olisi halunnut minun sen löytävän. Eri asia sitten onko punaväri sattumaa ja figuuri niin ikään.

B) Luonnollinen punaväri. Oli se sitten luonnollista tai ei, on väriseinä varmasti ollut pääsyy miksi kivi on ylipäätään valittu seitakiveksi. Muutenhan siinä ei ole mitään kummallista, normaali maakivi jollaisia on maastossa ja rannoilla sen tsiljoona. Punaväri on tehnyt vaikutuksen, kuin jumalat itse sieltä ylisestä maailmasta kaivertaisivat sen seinään porolaumojen kuvia.

C) Pakkohan on sitäkin pohtia että joku on törmännyt jossakin kohtaa aitoon kalliomaalaukseen ja halunnut jäljentää sen tähän kiveen jonkinlaisena inspiraationa. Taitelijan ajankohtaa edes vuosisadan, saati vuosituhannen tarkkuudella on tällöin mahdoton arvioida. Silloin se olisi jonkinmoinen post-kalliomaalaus.

D) Viimeisenä skenaariona että se olisi moderni. Näitähän alettiin kallionkupeista bongailemaan jostain 1970-luvulta edespäin ja joku neropatti on hyvinkin voinut itse valmistaa sellaisen. Tämä ei kuitenkaan ole uskottavaa, koska kiveä on käytetty seitana jo paljon aiemmin, ja punaväri on siinä oleellinen pointti, miksi se on valittu. Kylttikin ilmaisee että se on rauhoitettu jo 1924, aikana jolloin kalliomaalauksia ei vielä juurikaan tunnettu.

kokonaan oma ulottuvuutensa olisi itse seitakiven funktio. Sehän ei avaudu ollenkaan tälläiselle etelän ihmiselle. Mitä tällä kivenpalvonnalla on haettu, ja onko se tarkoitettu mystisen luonteensa vuoksi kollektiiviseksi alunperin, sillä perinteisesti joka saamelaisella on ollut oma yksilöllinen seitakivensä. Sehän tuntuu täällä olevan vieläkin eläväistä kulttuuria. Autonikkuna paljastaa että joku oli aidannut ts tarhannut pahkitavallisen maakivenkin tienvieressä. Sinänsä mukavaa koska täällä voi fiilistellä paikan vähän salaperäiselläkin luonteella.

nakkala seita 4
Poroerotuspaikalle menevän uran varrella on vitivalkoinen, lähes täyspyöreä kivi jonka päällä oikeaoppisesti pieni nyrkinkokoinen punakivi.

Yhtä kaikki se on nyt nähty ja lopputulemana esitän että ne ovat jumalien maalaamia. Tai sitten kiven sisässä asustaa joku henki joka viestii seinämien kautta maalaamalla sisältä ulospäin. Se maalaa poro-onnea, lapsionnea ja jonkinlaista ketjua kuin muistuttaakseen ajan virrasta. Rationaalisesta näkökulmasta tälläistä ei voi ymmärtää.

Jukkis
Piilota kommentointilomake