Siurossahan se tapahtui. Piti oikaista rajakalliontietä pitkin Porintielle. Sellainen mutkitteleva soratiehän se on ja kesäisin niitä on kiva ajaa että pöly vaan lentää. Sitten vaan jossakin mutkassa, siellä mäen päällä, lepikon seasta, vilahti maakivi jonka pohjaosa oli musta, kuin aurinko ei sinne ottaisi. Sen melkein arvaa että mikä lie lohkare josta on salama irrottanut palasen ja tuottanut luolamaisen syvänteen. Vaan niin vaan piti topata ja mennä mäen päälle katsomaan.
Kyllä se pentele sittenkin oli megaliitti. Onneksi tuli tänne itsensä johdatettua salaperäisen vaistonsa ohjaamana.
Ilokseni huomasin että sinne vei ihan polkukin. Joku marjanpoimija raivannut heinikkoon uran ja sitten olikin ihan kunnon polku ylös asti. Ehkä tämä on nyt se rajakallio josta tiekin on saanut nimensä? Nousu oli jopa sen verran helppo että ylös pääsi pahemmin puuskuttamati. Tai kehaistaan vähän. Olen onnistunut puolittamaan röökinpolton - johtuen sen hinnasta – ja vanha kunnon ketjupolttaminen on jäänyt pois ja sen myötä happisaturaatio että yleiskunto on aavistuksen jo kohdillaan.
Lähikiuva todistaa sen ns siitinkiveksi. Näitä ovat - oman teoriani mukaan - rakennelleet nuoret isät jotka ovat toivoneet naimaonnea ja ennen kaikkea sitä, että heimon uusin jäsen olisi kaikinpuolin terve eikä kuolisi ensimmäiseen lastentautiin. Sehän taas on alkuisän päätettävissä se. Kun kiveen siirtää vähän magiaa taikamenojen avulla, siihen saattaa alkuisä asettua ja luvata että hyvin menee kaikki.
Niinhän se olikin luonnonvoimien kurmoottama kivenjärkäle. Salama tai pakkanen lohkaissut siitä palan pois joka killui siinä pääkiven juuressa.Kivi oli muutenkin kahtia ja toinen puoli rojahtanut sen sivulle että kansanomaisesti sanottuna hajonnut kolmeen kappaleeseen. Kiersin kiven kun nyt täällä oltiin ja olihan se pentele megaliitti. Mikä ihmeen ylimaallinen vaisto onkaan näitä aina löytää?
Nyt nousee sitten ongelmaksi että periaatteessa näitä ei pitäisi löytää. Se varhaiskulttuuri joka näitä on väkännyt on melko tarkkaan pysytellyt yoldiameren aikakaudessa. Merenpinta laski ancyluksen aikaan, muistaakseni hämeessä 20-30m ja siltä aikakaudelta en ole näitä kyennyt löytämään. Mystisesti ne alkavat taas putkahdella litorinameren rantaviivalle mutta tuo ancylus –vaihe on aina ollut sellainen musta-aukko. Loogisesti tietenkin niitä pitäisi olla jos kerran sen jälkeiselläkin aikakaudella niitä on, mutten ole löytänyt. Jokin kulttuurinen murros näille on tapahtunut kun niiden tekeminen lopetettiin merenpinnan noustua.
En sitten tiedä onko tämä mäennyppy noussut merestä vasta ancyluksen aikaan vai onko se ollut pienenä kallioluotona jo yoldiameren aikaan. Lähin korkeuskäyrä kartassa on 120m ja selvästi tämä mäki on siitä ollut korkeammalla, ehkä 130m tietämillä? Tarvittava luku olisi kyllä 140m merenpinnasta. Jotenkin on kuitenkin tunne että tämä on ollut kuin ollutkin merenpinnan yläpuolella siinä ja siinä sellaisena n. 20m pitkänä ja 10m leveänä luotona. Ehkä siinä on ollut jokin kivenjärikkä valmiina joka on nostettu irtokiven päälle.
tässä se ois sinisellä ympyröitynä ja yläkulmassa näkyy asiaa valaiseva korkeuskäyrä. Toisaalta - ei tuo merenpinnanlasku - joka juontaa maannousemasta - ole niin yksioikoinen asia että sen voisi lopullisesti päättää pelkästään korkeuskäyrää katsomalla.
Aivan selvä megaliitti se on. Minä kutsun näitä missä irtokivi on nostettu maakiven keskelle siitinkiviksi. Siinä alku-uros siittää alkusaarta ja luo elämän maapallolle. Symboliikka on sen puolesta selvä koska on tullut nähtyä muutama muukin identtinen tekele.
En tiedä sitten sanoa miksi se on tehty keskelle aavaa merta? Kivikeskun muinaisaari on ollut n. 8km päässä eli horisontin takana. Ovatko valaanpyytäjät levähtäneet saarella yön ajan ja aikansa kuluksi päättäneet tehdä tälläisen – onhan se kiistatta käytännöllinen merimerkkikin koska se näkyy merellä. Ihan matemaattinen pulmahan se olisi, että jos nousee kiven päälle seisomaan, näkyisikö Kivikeskun saari yoldiameren horisonttirajan ylitse? Jotain tälläistä.
Jukkis