Huomasin tuossa taannoisella lapinmatkallani että jotain säällistä tekemistä siellä pitäisi olla. Kun ei nuo kalastushommat oikein puhuttele ja samoilu vielä vähemmän johtuen niiden vaarojen ja tuntureiden korkeuseroista, jää jäljelle oikeastaan kullankaivuu. Oikeaoppisesti vaskoolilla huuhtoen, kunnon lokarihatunhan jo löysinkin Sodankylän pohjoispuolelta. Konekaivuuta tai metallinetsijällä tonkimista tälläinen romantikko pitää tietenkin epäurheilijamaisena. Tiedä vaikka joskus vielä lähtisinkin pariksi päiväksi tai ainakin siihen saakka että saa tarvittavan grammamäärän muijalle korvakoruiksi.
Teoriassa tällä ruskealla alueella voisi onnekas jo kultaa löytääkin jos vain vaateet täyttyvät.
Kullanhan sanotaan aikanaan sataneen maapallolle kosmisen alkuräjähdyksen yhteydessä. Sekoittunut sitten kallioperään kuumissa alkuhetkissämme tai jäänyt onnekkaissa paikoissa sekoittumattakin. Sieltä ne sitten rapautuu puroihin joka niitä työntää eteenpäin kohti isompaa jokea. Tämän takia vaikkapa Ivalojoki on kullanetsijän paratiisi, koska puroja on tuhansittain, ja ne kaikki saavat alkunsa kallioisilta ylänkömailta. Kasautuvat sitten jokisuistoihin joista voi joku onnekas saada kunnon saaliinkin.
Jos saman haluaa saavuttaa eteläsuomessa niin pitäisi tietenkin maa-alueen olla ylimmän rantaviivan alueelta. Etelässähän ongelman nimi on, että kun valtaosa on vanhaa merenpohjaa, on kultaisan sorakerroksen päällä helppo hiekkakerros, mutta etelässä sen päällä on lieju- tai pikemmin mutakerros. Syntyisin tietenkin ammoin merenpohjassa. Liejua ei voi sivistyneesti kaivaa koska sitä valuu kuoppaan lisää. Ylin rantaviiva on tässä aivan must.
Jukkis löysi alkukesästä Sodankylän pohjoispuolelta kunnon lokarihatun joka hänelle on tuottanut hiljaista iloa jo pitkän aikaa. Sehän tekee allekirjoittaneesta jo kokeneen mainarin joten epäonnistua ei voi. Tästä on hyvä jatkaa.
Jos miettii mitä hyötyä näistä megaliittimetsästyksistäni on ollut, niin tuo ylin rantaviiva ainakin. Heti pistää silmään oikeanlainen maa-alue Jyväskylästä Keuruulle ja siitä Soiniin. Tamperelaisesta vinkkelistä lyhin vaihtoehto. Tietenkin ongelmaksi vielä muodostuu että alue on liian tasaista, vaikkakin vuoristoisempaa kuin hämeessä. Valtaosa puroista saa tietenkin alkunsa soista ja järvistä,mutta erityisesti juuri suoalueilta sun muista kosteikoista. Niissä nyt ei voi olla kuin liejua. Teknisesti alueella varmasti on joku puro joka saa alkunsa vuorilähteestä tai lammesta josta kaiken järjen mukaan kannattaisi jo kauhoakin. Verrattuna Ivalojokeen jossa puroihin virtaa vesi sen seitsemästä kalliosta, voi sen ensimmäisen kultahippusen löytäminen sitten ollakin vain moukantuuria ja siihen se varmasti jää.
Oikeassa elämässä jostain Kuhmon ympäristöstä voisi jo oikeasti löytääkin kultaa.
Paremmin menisi tuola kainuussa ja pohjois-karjalassa jossa alkaa olla jo kunnon mäkiä ja vaaroja. Siellä olosuhteet alkavat olla paremmin lapin tasolla, tietenkin sillä erolla että metsäisempänä alueena se on synnyttänyt päälleen myös humusta, joka voi olla pienoinen ongelma. Tamperelaisesta näkökulmasta on tietenkin yksi ja sama valitseeko kainuun vai lapin, varsinkin kun lapissa varmuudella on kultaa. Mutta jos asustelisin itärajalla, ei se paljoa maksa etsiä joku soliseva puro joka saa alkunsa vaaran laelta ja johon yhtyy muitakin vaarojen purosia, ja jolla on selvä kirkasvetinen hiekkapohja. Sitten tarvitaan vain sitä pelisilmää jolla kultaa oikeasti löytää. Lähikalliosta pistäviä mineraaleja ainakin.
Katsoo siis asiaa mistä vinkkelistä tahansa, lappi voittaa. Jos sinne asti joskus lähtee, luottavaisin mielin luotan tietenkin siihen kuuluun aloittelijantuuriin. Sillä ne kaikki on aloittaneet joille homma on aikanaan kolahtanut niin, että ovat jääneet ammattilaisiksi kullanhuuhtojiksi. Ne joita rouva Fortuna ei ole suosinut, he ovat palailleet hiljaisina kotikulmilleen ja lukeneet itselleen ammatin.
Jukkis