Kun se muutti yläkertaan joulukuussa, tuparit kuulu asiaan ja siellä mesos pari viikonloppua saatanallisen kokoinen sakki. Aattelin et se menee ohi muttei se mihnkään mennyt. Bileet vaan jatku ja siirty osittain arkipäivillekin. En ainakaan huomannut että nuori isäntä olisi millään lailla käynyt työelämässä saati opiskelemassa. Laitoin lapun ala-aulaan, yleensä julkinen nöyryytys tepsii, ainakin useimmiten, siltä varalta ettei se itse tiedosta että millaista ääntä se aiheuttaa. Oli se muutaman päivän hiljaa. Hiljeni silloinkin kun pyysin isännöitsijää postittaan sille järjestyssäänntöt jossa on hijaisuusaika alleviivattuna punakynällä. Ihan lempeitä huomautuksia nämä oli. Niillä ei tietenkään ollu sit mitään tehoa.
Hissuksiin alkoi toisetkin naapurit vittuuntuun, lopulta koko rapunväestö. Erityisesti rapussa ramppaamiseen. Ne tuntu olevan sellanen porukka joka ei sunkaan osta kaupasta kymmentä kaljaa yhdellä kertaa ja ala ryyppään vaan ne kävi joukolla ostamassa yhden kaljan kymmenen kertaa. Ilmeisesti oli vaan yksi tupakkiaski koko sakille, ja kun se poltettiin pois alle tunnissa, haettiin toinen ja taas koko köörin kanssa. Yöllä käytiin ajelemassa potkulaudoilla. Aamulla kun tulin töistä, rappukäytävä oli täynnä energiajuomatölkkejä ja karkkipapereita. Oikeen vana meni sen kämppään. Minähän vittuunnuin niin, että keräsin ne kaikki ja lastasin sen ulko-oven eteen. Itse asiassa useanakin aamuna ilman toivottua tulosta. Törkyä kasaantui ja se mistä ne sai kanssa huomautuksia oli se ettei niillä ollu parvekkeella tuhkakuppia vaan natsaa satoi koko ajan pihamaalle melkoiseksi kasaksi.

Oli se selvinkin päin - joskus. Tuntu olevan kaveri jonka on pakko tuottaa ääntä ajankohdasta piittaamatta. Tiedä mitä siellä duunattiin mutta usein se tuntu pilkkovan jotain lattiaa vasten. Toinen ihmeellinen ääni kuulosti siltä kun se pudottelis marmorikuulia parketille. Musiikkimakua sillä ei ollut vaan äänentuottamiseen piisasi radio. Yleensä yksi kipale kybällä ja sit hiljeni. Panin merkille että nauhalta soitti sitä yhtä ja samaa rap-kipaletta. Oliko joku itsetehty biisi jota piti kuunnella päivässä kymmenen kertaa? Sellasta loputonta kolinaa, tömistelyä ja kolketta. Tämä oli siis hiljaisin kohta sen äänentuotossa. Kuuli kyllä aina kun se on kotona. Tuntu rakastavan erityisesti hyppimistä.
Mistä kellään piisaa raha juhlia 4-5 kertaa viikossa? Kun pihamaalla ja rapussa alkoi pyöriin teinejä jotka siellä selvästi oli ekaa kertaa eikä se aina niille oveakaan avannut, aloin ymmärtään. Se diilaa. Hankkii tavaraa kilomieheltä ja ilmeisesti sillä on joku ilmoitus jossain Tor-verkossa ja toivioretkeläisiä on jonoksi asti sen ulko-oven edessä työntämässä rahaa käteen. Kundiparka. Alkaa tottuun helpon rahan makuun ja mehän tiedetään että Kylmäkoski on täynnä näitä jotka luulee tienaavansa ikuisesti. Tiettävästi poliisille on ilmoitettu että asunnossa käytetään ja myydään huumeita joten kaiken järjen mukaan huumepolisiin pitäisi olla jo sen langalla. Sillä itellään ei ole aavistustakaan että sitä vastaan kasataan jo juttua.
Väkisin siinä oppii talon tapoja kun sitä on pakotettu kuunteleen. Jos siellä on iso kööri, siellä vedetään viinaa ja pillereitä. Jos pienempi porukka; ametamiinia ja energiajuomia. Sen tietää rapussa ramppaamisesta. Jos siellä on paljon likkoja, ne vetää parvekkeella pilveä. Kundi tuntuu kiskovan ihan mitä tahansa. Samalla valkeni miksi se ei paljon piittaa mitä muut siitä ajattelee; se on hörhö! Kundi jolla on aina rahaa ja sen myötä elättää ympärillään hovillisen siipiveikkojakin. On kun kuningas.
Varsinkin amfetamiinista se saa skitsot. Huusi mujalleen että se on pannu sen neekerin kanssa. NEEKERIN! se huusi. Ymmärtää sen mikä loukkaus se on kun joku ambomaan kasvattikin on parempi mies kun hän. Silloin lensi yhteinen omaisuus eli kahvinkeitin parvekkeelta. Kävin siivoamassa pannuosan lasinsirut ettei mee koiran tassuihin. Kuukauden päästä se keksi että sen paras kaveri on sen muijaa pannu ja alas tuli toinenkin kahvinkeitin. Sen muija kalautti peilillä päähän sitä parasta kaveria ja siellä kävi sinä yönä poliisikin poistamassa tän verisen kaverin - ja itse asiassa siellä tarvittiin poliisia kahdesti.
Ensimmäinen virallinen varoitus ei tahtia hiljentäny kun muutamaksi päiväksi. Jotenkin tuntu et se vaan ei välitä. Kun tuli toinen varoitus, on asunnonomistajalla oikeus irtisanoa vuokrasopimus ja onneksi se ei sitä tilaisuutta jättänyt jouten. Nyt pitää kämpän olla tosiaan tyhjä viikon päästä ja sanomattakin selvää että nyt kun millään ei ole mitään väliä, meteli jatkuu kellot ympäri. Miksi en soita poliisia tyhjentään kämppää ja sulkeen stereot? Siksi että stereo hakkaa tunnin puolitoista, on hiljaa kaksi tuntia soidakseen taas tunnin ajan. Ne poistuu asunnosta muutaman tunnin välein joko vartiksi tai pidemmäksi aikaa. Jos sinne soittais poliisin, suurella todennäköisyydellä juuri silloin on hiirenhiljaista.
Sain puuttua siihenkin että se oli vuokrannu autopaikan ja sai ton porttinumeron. Mutta mitä sitä yhteen autoon jättää kun pihamaalle voi parkkeerata useampikin sen kaverin auto. Parhaimmillaan sen oman lisäksi siellä oli kolmekin autoa tukkien pelastustien ja roskisauton kulun. Ne sentään saatiin häipyyn alle viikossa kun isännöitsijä uhkas hinauttaa ne nekalan varikolle josta ne saa lunastaa. Sen tiedän että öisin sen oma auto liikkuu. Voin arvata missä kunnossa kuski on kun siellä dokataan ja vedetään aineita sekaisin päiväkausia. Oon kyllä kytänny tilaisuutta soittaa maijan sen perään, ihan vaan kostoksi mutten ole sitä nähny oikeen kunnolla horjuvan ratin taa ja yleensä kuskina on joku muu. Joku sellanen jolla on vedettynä vaan pari siideriä.
Vähään aikaan ei ole ollu tollasta naapuria joka noudattaa jonkinlaista sähköjänis-ADHD -logiikkaa. Sen elämäntapaa on kerta kaikkiaan mahdoton ymmärtää rationaalisesta näkökulmasta. Nyt kun on häätö päällä, se on jo jossain, ilmeisesti äiteellään ja antanu avaimet kavereilleen jotka siellä pitää bileitä aamusta ehtooseen ja ehtoosta aamuun. Eikä auta kun kestää vaan. Tässä on ollu päällä toi Ultran kylätapahtuma jonne jouduin lähteen yövuorosta neljän tunnin unilla. Sitä ennen appiukon muutto jonne jouduin niin ikään lähteen muutaman tunnin unien jälkeen. Nyt kun sai kerrankin aamulla nukkua univelkansa pois, yläkerran parveke porisi aamuyöstä ja stereot hakkas. Jotain oksennustakin näky lentävän ja äänistä päätellen siellä naitiin. Edelliskerrallahan joku valutti suustaan jotain nuuskaräkää jonka sain pestä pois parvekelaseista. Tai sit se oli jotain hasislitkua jostain lasipiipusta, en tiedä kun oon vähän pihalla näistä jutuista.
Kyllä kertominen helpotti...
Jukkis