Siitä pidän edelleen kiinni että siinä on aikanaan ollut eräs tämän maan vanhimpia asutuksia. Jurttamainen, ilmeisemmin valaannahasta tehty asumus josta nähtävissä iglumainen sisäänkäynti. Talviasuttava malli. Muinaiseksi asumukseksi sen paljastaa nyrkinkokoiset kivet, vähän isommatkin jotka tekevät kehän. Ne ovat niitä kiviä jotka on pantu liepeiden päälle ettei tuuli vie seinää mukanaan. Asumuksen yhdessä nurkassa oli isohko kivikasa jonka ymmärtää vaistomaisesti tulipohjaksi. Sitä emme tonkineet, kun sen sijaan pienempi kasa kiinnosti.
Ei ole jokapäiväistä nähdä luonnostaan avokallion päällä kivikasaa. Eivät sellaiset luonnostaan lennä paikalle vaan vaatii ihmiskättä. Tarkempi katsanto paljastaa että se on ollut teltan sisäpuolella, sen takaseinässä kiinni. Kuin työkalukasana josta napata paras väline puhdetöihin.
Tästä me pääsemmekin ongelmaan nimeltä työkalujen tunnistaminen. Nehän ovat luonnonkiviä, käteen istuvia mutta silti selkeitä luonnonkiviä. Ongelma on kaikilla jotka nuuskii paleoliittisilla asuinpaikoilla; mistä erottaa tavallisen irtokiven työkalusta? Uskon kuitenkin että kun ne tuolla keskieuroopassa koluavat näitä neanderdahlien asuinpaikkoja, omaavat kokemuksen silmää ne tunnistaa. Oppivat tunnistamaan terävät pikkukivet jolla tehdään reikiä nahkaan, survinkivet, iskukivet, leikkurit. Oli niitä tässäkin. Ne otettiin videolle joka toivoaksemme julkaistaan lähiaikoina niin niitä pääsee syynään. Ainakin varmuudella voi sanoa siinä olleen harvinaisen hyvin käteenistuvan teräväreunaisen kiven jolla leikkaisi mitä tahansa ja pienempi kapea kivenpala jolla niin terävä pää että sillä tekee reiän mihin tahansa.
Valitettavasti tämä mun alasin ei ollut niin sileäpintainen kuin muistin. Jonkinlainen työtaso se on kuitenkin saattanut olla. Mieleen tulisi jokin millä tehdään mokkasiinin kaltaisia jalkineita. Siinä oli jotain uurteitakin jotka arvelin että niihin on kiinnitetty remmi jolla työstettävä kappale pysyy paikallaan. Tästä saa olla montaa mieltä.
Kontekstin nimissä kierrätin myytinkertoja-Thomaksen tulevaa ekskursioreittiä pitkin joka valitettavasti paljastuu videossa ja yllätysmonmentti sen myötä pilalla mitä kaikkea sen varrelta löytyy. Noh, löyty kyllä pari kiveä lisääkin jota aiemmin en ollut bongannut. Näitä jalkakiviähän taitaa olla samalla neliökilometrillä vissiin toistasataa. Sitten oli pakko lopettaa kun kamerasta eli kännykästä oli akkua 3% jäljellä, tiukille meni. Lounastettiin vielä aabeeceellä kun harvoin tavataan.
Yhteenvetona että olihan tämä oman tutkimussarkani kliimaksi. Vuosia olen kolunnut pelkkiä kiviä kivien perään. Ne alkavat jo toistaa itseään. Toisaalta se todistaa ne kaikkea muuta kuin sattumaperäisiksi luonnonoikuiksi kun identtisiä kiviä marssii toinen toisensa perästä. Toisaalta haluaa paljon enemmänkin ja päästä pureutumaan laajemmin sen ajan ihmisen elämään ja arkeen. Asumuspohjat on ollut yksi uusi juttu mutta sillekin tulee umpikuja vastaan. Nyt sentään löytyi jo työkalukasa joka on reipas askel eteenpäin. Seuraava vaatimaton toive olisi törmätä johonkin kivifiguuriin joka selvästi osoittaisi ihmiskäden jäljen. Yksi lintukivi jo onkin mutta enemmänkin kaipaisi. Arvattavasti kiviset sellaiset ovat olleet vähemmistönä luusta tehtyjen ym orgaanisen omatessa enemmistön - ja jotka ovat maatuneet aikaa sitten mutta toivossa on hyvä elää.
Pääasia ettei hirvikärpäsiä ollut kauheasti. Muurahaisetkin olivat muuttaneet muualle joten ei tarvinnut pesää rikkoa. Kolme papurikko-perhosta oli jo kivien välissä talvehtimassa mutta käskin niitä heräämään koska kesää on vielä jäljellä ja pian ne lentelivät äkkiherätyksestä kiukustuneina etsimään uutta talvehtimispaikkaa.
Jukkis