Kaikkiahan meitä kiinnostaa mitä linnavuoriin kätkeytyy. Valitettavasti siihen ei ole yksiselitteistä vastausta koska niitä on tehty eri aikakausina eri tarkoitusperin. Tällä kertaa katsannossa on yksinäiset, matalat linnavuori -nimiset paikat keskellä ei-mitään.
Suomen löylynlyömä kansa on ollut kova nimeämään paikkoja linnoiksi, jos millä tahansa mäellä on ollut jokin merkitys. Ei siis ihme että niitä löytää sieltä sun täältä. Toiset muhkeita, todellisia sotalinnoja, toiset syrjäisempiä pakolinnoja. Sitten on ihan oma lukunsa rajamäet, pyhät vuoret joiden funktio on enemmänkin esoteerinen ja mystinen, ja jota ei nyt avata sen enempää. Vanhin lienee Porvoon linnavuori jonka eestiläiset vendit tekivät jo 150-200 jaa ja jonka sisässä lienee ollut paaluvarustettu kylä. Seuraava buumi on ollut etelä-suomen alueella joskus 500-800 -luvuilla ja meille on tutuimmat ne suurimmat ja kauneimmat jotka menee jo 1000-luvun paremmalle puolen.
Sitten on ne pienet ja kuppaiset, lähes olemattomien mäkien päälle tehdyt jossa muu kuin nimi ei kieli mistään. Tuskin lienen ensimmäinen joka niitä on ihmetellyt. Minulla on toki etuutena varsin erikoinen kirjaharvinaisuus Matti Vakkilan Vanhoilla valtateillä joka käsittelee keskiajan kuninkaanteiden ja kansanpolkujen historiaa - osa vielä olemassakin. Se on todella harvinainen teos, harvan kuulema ja omana aikanaan 1970 -luvulla sen on kustantanutkin Scan-Auto vaikka sen kulttuurihistoriallinen informaatio on vailla vertaa. Vähän kuin omakustanne.
Linnastenvuori Hämeenlinnan luoteispuolella on tyypillinen keskiajan tulliasema. Sijaitsee myyttisen Hiidentien ja ns. saarioispuolen tien risteyksessä. Tiet ovat edelleen olemassa.
Olen jo aiemmin maininnutkin mitä käsite keskiajan tie tarkoittaa. Kansanpolku jostakin sen ajan Forssan Tammelan alueelta jonnekin Urjalaan ei ollut muuta kuin pahainen kinttupolku, tuskin muurahaispolkua leveämpi. Varsinaiset tiet, kuten nyt vaikkapa Hämeen Härkätie tai Laideitie, Huovintie jne tuskin isompia mitä nykypäivän pururata. Ratsupolkuja eli niitä joissa saattoi jopa ratsastaa taluttamisen sijasta.
Tahtihan muuttui kun kärryt ilmaantuivat, koska, kenties 1500-luvun alussa tai ehkä jo 1400-luvun loppupuolella? Wirallisesti vasta 1600-luvun alussa kun Pietari Brahe määräsi tiestön tankomitan levyiseksi (3.33m) jotta kärryt mahtuivat ohittamaankin. Kärryt olivat kätsy keksintö mutta se myös mahdollisti tien verottamisen. Elettiin linnaläänien kultakautta ja linnanherrat eivät muuta miettineetkään miten saada rahvaalta kiskottua veroja. Mielellään olisivat ylläpitäneet tulleja ja tienkäyttömaksuja mutta se ei ollut mahdollista. Ovela rahvas osasi suksillaan kiertää minkä tahansa tulliaseman tai linnan etuvartion ja sen hyödyntämä talviteiden verkosto oli mittaamaton. Turkikset valuivat rannikolle ilman että vartiomiehet aavistivat mitään.
Kärryjen kanssa ei metsän läpi koukata. Kärry on sidottu tiestöön ja kun se on sidottu tiestöön, se joutuu väkisinkin kulkemaan tulliaseman läpi. Tuskin nämä tulliasemat ovat mitään suuria olleet. Pieniä kumpuja jossa väijyy muutama huovisotilas ja joku puomintapainen pantu esteeksi ettei kukaan karauta maksamatta läpi. Ulkopuolisilta kauppiailta tietenkin kiskottu tulli ja lopuilta tienkäyttövero joka ilmeisesti on saattanut oikeuttaa myös kievareiden kaltaisten lepopaikkojen hyödyntämisen. Aikaa myöten näistä vartioasemista luovuttiin. Oli hyödyllisempää rahastaa kievari- ja säteritilojen avulla sillä jokainen kuitenkin tarvitsi majapaikkaa. Ne unohdettiin ja hylättiin ja vain nimi jäi muistoksi.
Satakunnassa sijaitseva Linnanmäki on ollut Eurajoen Liinmaan linnan etuvartio ja tulliasema. Se on kontrolloinut sen aikaisen Unajan sataman tuontia ja vientiä. Linnaahan muuten ylläpitivät merirosvot joka olisi oma tarinansa.
Jotkut jäivät kuten vaikkapa Kyrön Skanssi. 30-vuotisen sodan aikana parempaa paikkaa ei ollutkaan etsiä sotilaskarkureita. Kun taloista haettiin pakko-otoilla miehiä, ei suinkaan ollut kyse mistään vuoden tai viiden vuoden sopimuksesta vaan elinikäisestä. Vapautettiin vasta silloin kun oli liian vanha sotimaan joten monet olivat sotapolulla vuosikymmien ajan. Aika selvää että tähän kutsuun harvoin vastattiin vaan mentiin mettään piiloon. Siellä pystyi olemaan ja asumaan, rakentamaan jonkun uutispirtinkin, mutta tiestöä pitkin ei ollut mitään asiaa. Aina oli joku skanssi jossa käry kävi. Toiset karkasivat vasta Turun tai Rauman satamissa ja koettivat salateitä kotopuoleen.
Näillä on siis oma tarinansa. Tietullien aika rajoittuu kärrykauden alkuun ja vaati myös linnaläänien aikakautta. Sen ongelman selvittäminen on vain se, että aina emme tiedä missä keskiajan tie tarkalleen kulki, mutta jos jossain on salaperäinen linna -niminen paikka keskellä ei-mitään, luultavasti siinä on ollut kansanpolkujen risteys.
Jukkis