Tiettävästi en ole koskaan eksiytynyt lähteiden juurelle. Vain Ruoveden ryövärinkuoppa on jotensakin tuttu ja lienen siellä parikin kertaa käynyt katsomassa. Kirkasta vettä. Sitä en sitten tiedä mitä katsomista sellaisessa on. Toinen mihin on oikein kutsuttukin on Hollolan Kiikunlähde jonka turkoosinvärinen kirkas vesi on tietty esteettinen katseltava. Mutta jos kirkasvetisiä haluan katsella niin sitä varten on ihan oikeankokoinenkin järvi Ruutana joka on syvällä erämaassa. Jossain siellä Talviaisen pohjoispuolella Jyväskyläntien varressa. Siellä olen käynyt 2-3 kertaa ja ihmetellyt kun pohja erottuu vielä viiden metrin syvyydestä pienimpiä yksityiskohtia myöten. Samasta syystä ei sitä kertaa etteikö siellä olisi sukeltajia. Mikäs siellä sukellellessa happipullojensa kanssa kun näkee muutakin kun ruskeansameaa vettä?
Suhteeni lähteisiin on siis puhtaan akateeminen. Vasta kun näin tuon Kylmämyllynlähteen ja sen vieressä toisen Uhrilähteen, innostuin ensimmäistä kertaa elämässäni. Pohja ikään kuin kiehui ja sehän oli lumoavaa kattottavaa. Vähän kuin sieltä olisi purkautumassa joku uinuva tulivuori joka kohtapuoleen hukuttaa kaiken laavaan. Tai heräilemässä joku muinaisaikojen hirviö: joku Godzilla joka kohta pääsee täyteen raivoonsa. Yhdessä kohtaa oli jotain mustaa roskaa jota valkoinen hiekka työnsi poispäin ja pian asetelema oli toisinpäin - musta työntää vaaleaa koloonsa. Se oli kuin jokin mustan ja valkoisen ikiaikainen taistelu, hyvän ja pahan. Tai sitten se valkoinen oli joku jättiläismäinen valkosolu joka liottaa kaiken lihallisen itseensä kuin jossain Stephen Kingin novellissa. Voisiko olla näin? Sen saa selville vain tökkäämässä siihen sormensa.
Pulppuava lähde olikin jotain uutta. Tai useita pulputuksia ja muistona missä kohtaa on edellisen kerran pulpunnut, oli pohjaan jäänyt kauniita renkaita. Muutenkin metsikkö oli miellyttävä, varsinkin kun oli istunut kuumassa autossa aikansa, sillä lehdossa oli viileää. Eikä ollu ötököitä joka on toinen kriteeri. Polku oli lyhyt ja suht vammaisystävällinen. Halusin nyt tätä kehua kun kerrankin törmään johonkin kivaan. Jos tuolla päin liikkuu, ei kannata missata. Muutenkin, jos vaan aikaa on, kandee ajella noita perinnemaisemateitä ja jättää ne pikatiet omaan arvoonsa. Tosin tätä kun ajaa, törmää Pori-Jyväskylä -tiehen vääjäämättä, ajaa sitten mihin suuntaan tahansa.
Lähteiden yksi funktio onkin niiden sisältämässä kansanperinteessä. Jostain syystä nämä edesmenneet ugrilaiset esi-isämme karvalakit päässä näkivät niissä tiettyjä merkityksiä. Itse epäilen että jos tähän kansanperinteeseen tutustuisi, ne olisivat lainaa toisista maista sillä useinkin nämä keskiajan talonpoikaiskansan jutut tapaa olla vähän universaaleja luonteeltaan.
Estetiikkaa kauneimmillaan...
No juu, tämä nyt oli vaan tällänen kesäpakina. Pelasti kummiskin matkani joka oikeasti suuntautui Närpiö-kaskinen-Kristiinankaupunki -sightseeingille ja jotka oli järjestään jonkinsortin pettymyksiä - paitsi jos tykkää katsella puutaloja. kunniakseni on sentään sanottava että kävin Kristiinankaupungissa Suomen kapeimmalla kadulla Kissanpiiskaajakujalla mut sitten joku hyväkäs oikoi, että oikeasti se on toiseksi kapein katu - kapein on Raumalla. Kuulemma 33cm kapeampi. No niin, sekin vielä.
Jukkis