Alkaa olla joulu ja pitäisi omata joulumieltä. Ehkei mun pitäisi enää ärsyttää puhumalla puupäistä. Aihe tuntuu muutenkin olevan arka ja henkilökohtainen mutta siinä on aspekteja jollaista en muista ennen kokeneeni. Kuten se että on todellakin suoranainen ihmismassa joka tuntuu jopa jonottavan pääsyä hengityskoneeseen. Millä ihmeellä minä tämän ilmiön selitän tuleville sukupolville?


Puupää on siis rokottamaton riskiryhmäläinen. Kun hän saa koronan, ei siis jos vaan kun, hän voi pitää itseään onnekkaana jos saa haukkoa henkeään kotonaan. Keuhkot täyttyvät nesteellä, happea saa yhä huonommin ja olo kuin hukkuisi. Niin sitä kyllä on hukkumassakin jos keuhkorakkulat ei saa happea kun nestettä kertyy. Pahimmassa tapauksessa sellaiset keuhkorakkulat joutuvat kuolioon. Seuraava askel on sitten sairaala. Siitä oma prosenttinsa jatkaa teholle ja osa niistäkin hautuumaalle.

Ei pelkkä rokottamattomuus vielä tee ketään puupääksi. Seassa on paljon nuoria ja ruskettuneita joilla ei hädänpäivää pitäisi olla ja todetaan sekin että valtaosalla koronavirus ei pääse keuhkoon asti.

Sen sijaan tämä riskiryhmäporukka on täysi mysteeri. On kuin heillä olisi taskussaan jokin jonotusnumero jolla anoa pääsy sairaalaan. Jono on sairaalaan pitkä, kuin siellä jaettaisiin ilmaisia ämpäreitä. Kun ihminen tietää edeltä että hänelle käy kalpaten ja oikein uhmalla haluaa niin käyvän, on se jotakin, jota ei järjellä voi enää selittää. Siis ainahan on joku hullu mutta jos puhutaan kymmenistä tuhansista ihmisistä yksin tässä maassa, ja maailmalla enemmän, niin se on kuin jokin yhteiskunnallinen liike jota ohjaa jokin selittämätön itsetuho. Vähän kuin liikaa siinneet sopulit jotka hyppii jyrkänteeltä sillä erolla, että oikeasti sopulit ei niin tee .

teholle mars
Kuva jota ei otettu: Rokottamattomat riskiryhmäläiset jonottavat pääsyä hengityskoneeseen.

En minä edes tiedä mihin tuollaista porukkaa voisi verrata. Johonkin japanilaiseen Banzai -hyökkäykseen vai itsemurhakulttiin. Tai näihin muslimeihin jotka räjäyttelee ittensä. Niissäkin on kuitenkin ihan erilainen konteksti ja taivaspaikka luvassa. Tiedän vaan että täällä meillä sairaalat nielee puupäitä 300 ihmisen viikkovauhtia ja jokainen näistä olisi rokotteella voinut välttää kohtalonsa. Mutta ei.

Se on selvää että koronasta mikään tilasto, kaavio tai yhteenveto ei pure. Rokottamattomien eräs perusjuttu on että heille tuntuu olevan täysin uusi asia mistä media on jauhanut viikko- ja kuukausikaupalla. On kuin heillä olisi kyky suodattaa se kaikki pois mutta erehtymättä poimia jokin yksittäinen detalji joka tukee omaa maailmankuvaa. Ehkä ne saa uutisensa jostain twitteristä eikä seuraa julkisia viestimiä ollenkaan tai ovat ehdollistuneet kiistämään sen kaiken mielensä sopukoissa. Torjuntamekanismi päällä.

Valehtelin. Olen minä tätä nähnyt. Alkoholistissa on paljon samaa. Häneen ei pure mikään valistus ja ihan turha paasata wiinan kiroista. Jokainen alkoholisti tietää miten tarina päättyy. Jos ei kuole viinakramppiin tai kankkusessa sykäriin, loppupelissä on aivot pehmeenä, sisuskalut paskana ja jalat katkokävelyä. Se on tie joka on armottoman itsetuhoinen mutta siltä tieltä ei mikään horjuta. Ikävät enteet juoppo ravistaa äkkiä päältään ja osaa taidon sulkea korvansa kun huolestunut sukulainen suunsa avaa. Hän on kuin syntynyt sitä varten että päätyy siltojen alle pultsariksi jolla on jo 40-vuotiaana 80-vuotiaan keho.

Alkoholismikin on massailmiö, tai ainakin sitä ollut. Se on myös kulttuuri-ilmiö ja omanlaisensa yhteiskunnallinen protesti. Viina on ollut sorretun voimaa ja yhdenlainen haistatus yhteiskunnalle ja sen normeille. En silti sano että rokottamaton keski-ikäinen, vatsakas, diabetesta ja verenpainetta sairastava olisi myös viinaanmenevä vaikka rokottamattomuudessa näkyykin paremmin kuin hyvin millainen on myös alkoholistin psyyke. Niissä on paljon yhteneväisyyksiä. Se saattaa olla vain tietynlainen mielenmalli, jota sovelletaan rokotevastaisuudessa kuin juopottelussakin. Molemmissa kiistetään ympärillä oleva uhka ja edetään vankkumatta omaa itsetuhoista tietä kunnes tämä uhka kävelee lopulta vastaan.

Sen tiedän että harva uskaltaa koronasta suutaan avata. Aihe on arka ja henkilökohtainen. Eikä nämä munkaan bloggaukset kavereita tuo, pikemmin suuttumusta. Olkoonkin että kukaan ei voi rehellisesti sanoa että väärässäkään olisin. Asioita ei vain pitäisi sanoa ääneen. Kun rokottamaton on oman itsepetoksensa illuusiossa jossa korona ei ole sen vaarallisempi kuin flunssakaan, siihen ei kuole kuin vanhuksia ja jos sairaalaan joutuu, sinne joudutaan fifty-fifty rokotettujen kanssa. Tätä voi tietenkin sörkkiä sanomalla että korona on viisi kertaa vaarallisempi kuin influenssa, ilman suojatoimia jopa 20-kertaa vaarallisempi. Sairaalaan aletaan rokottamattomien kohdalla joutua jo 45v ylöspäin ja heillä on 33-kertainen riski sinne joutua kuin rokotetuilla. Vaan miksi sanoa? Koska korvat sulkeutuu yleensä jo tässä kohtaa, tälläistä tietoa ei oteta vastaan. Nämä on asioita jotka google-haku kertoo alle 16 sekunnin mutta vain jos niihin haluaa tutustua. Yleensä ei haluta.

Jos ihminen ehdoin tahdoin haluaa kokea karmaisevan kohtalonsa eikä tee mitään muuta sen eteen kuin luottaa twitterin kaikkitietäviin, häntä voi täydellä syyllä tituleerata puupääksi. Sehän on tyystin järjetöntä käytöstä ja tämä on asia jota tulevat sukupolvet tuskin tulevat tästä ajasta ymmärtämään, kun en aina minäkään. Ymmärrän että jollakulla on vahva kuolemanvietti mutta kuolemanviettinen ihmismassa on jotakin, jota ei ole aiemmin koettu. Suomessa heitä on laskettu olevan 64 000 joille kaikille tulee käymään huonosti. Heille on vieläpä suuri perustuslaillinen oikeus saada teholla muoviletku kurkustaan alas ja puhdas kansalaisoikeus että heidät viedään ylipäätään ambulanssilla sairaalaan eikä sitä saa estää mikään tai kukaan. He käyvät jopa näissä tiihosen mielenosoituksissa osoittamassa mieltään sen puolesta että saavat sairaalakeikan jälkeen oman rollaattorin, tahdistimen ja uniapneakoneen. Suuttuvat jos joku asettuu väliin kun haluaa käydä kuoleman rajalla. Ano Turtiainen eduskunnassa toimii näiden sorrettujen äänitorvena joita halutaan viedä piikille etteivät päätyisi teho-osastolle ja sehän ei käy alkuunkaan. Teholle on päästävä, hinnalla millä hyvänsä.

Ymmärtäkää nyt joku tälläistä ilmiötä. Ei sitä voi ymmärtää. Se on jotakin ihmismielen mustaa puolta, kieroutunutta logiikkaa joka päätyy omaan tuhoon. Vaikka on tehty brittitutkimus jonka mukaan rokottamaton omaa heikommat kognitiiviset lahjat, kansanomaisesti keskivertoa huonommat hoksottimet, ei tätä asiaa voi lakaista vain sillä että puhutaan keskivertoa tyhmemmistä. Sinänsä se on muutenkin ilmiselvää tottakai. Se on jokin outo ja bizzarri aikamme ilmiö, syntyisin alakuokasta - kuten alkoholismikin - ja funktioltaan yhteiskuntavastainen liike, eräänlainen luokkasota jossa aseena on oman terveytensä uhraaminen ja hengellään leikkiminen. Venäjällähän tämä on kansanliike. Epäilys Kremliä kohtaan jo johtanut kollektiiviseen itsemurhaan jossa venäläisiä kuolee koronaan tuhannen ihmisen päivävauhtia. Pääasia ettei Kremliä totella ja siihen oman henkensä uhraaminen on pikkujuttu.

Mutta tämä tästä. Alkaa tosiaan olla joulu ja aika ryhtyä positiiviseksi. Voi toivottaa onnea myös puupäille, missä sitten joulunne vietättekään. Kaikki eivät sitä meinaan kotona vietä, mikä on ilmiselvää. Muutama viettää sen ruumiskellarissakin.

Jukkis
Gravatar
jukkis
Nämä ovat sillä tavalla tietenkin osatotuuksia että ne eivät huomioi suojatoimien roolia. On sellainenkin laskelma olemassa paljonko suomessa olisi koronaan kuollut, mikäli ei olisi tehty mitään suojatoimia. Huomioiden iät, riskitekijät ym on lopputulemaksi saatu 93 000 kuollutta. Näinhän ei sitten koskaan tapahtunut kun maskit tuli väliin.
Gravatar
Individualisti
Piikkikammoisille ivermektiini pillereitä. Japani onnistui pysäyttämään koronan tällä vanhalla loislääkkeellä.
Gravatar
juppe
Venäläiset on sellasia, että ne ei luota hallitukseen ollenkaan. Jos ne muuttaa muualle, niin ne sopeutuu olemaan luottamatta toiseen hallitukseen, eli mikään ei varsinaisesti muutu.

Suomalaisilla foliopäilla tää tuntuu olevan enemmän joku kilpailu, missä voi yrittää päihittää lääketieteen yksin. Sitä yritetään monenlaisilla tekosyillä kun foliopäät ei halua olla samaa mieltä keskenäänkään. Hulluhan se on kuka jakaa palkinnon lottoporukan kesken kun voi arvata seittemän oikein yksinkin.

Näistä sitten putoo pelistä vähitellen ne, ketkä sairastuu vakavasti, ja lieväkin korona on niin vakava, että sitä ei kovin montaa kertaa tarvii potea ennen kun pääsee riskiryhmään.

Gravatar
Mati maalta
Tilastokeskuksen mukaan kuoli v. 2020 558 henkeä koronaan. Tai ei oikeastaan koronaan vaan samalla tavalla kuin vuosittain kuolee ihmisiä kausi-influenssaan noin viisisataa.
Duodecimin terveyskirjasto: "Influenssan "suoraan" aiheuttamat kuolemat ovat harvinaisia. Vuosittaisen kausi-influenssan aallossa todetaan Suomessa kuitenkin noin 500 "ylimääräistä" kuolemaa. Valtaosa niistä johtuu huonokuntoisten ja iäkkäiden (yli 65-vuotiaiden) henkilöiden perussairauksien äkillisestä huononemisesta influenssan aikana. Influenssavirukset aiheuttavat Suomessa vuosittain myös muutamia kymmeniä aivokalvotulehduksia ja sydänlihastulehduksia."
Viime vuonna kuoli koronaan 42 alle 65-vuotiasta.
Korona on yhtä vaarallinen eli vaaraton kuin kausi-influenssa tosiasioiden mukaan. Lue
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevi-makinen/koronakriisi-vai-ei-jokin-ei-nyt-tasmaa/

Piilota kommentointilomake