Puhutaan nyt sitten keskustelukulttuurista kun kerran sitä on ylemmältä taholta koetettu viritellä päivän puheenaiheeksi. Yksi silmiinpistävä piirre kotimaisessa tasossa on, että siitä puuttuu tykkänään kiitollisuus, fanitus tai kehuminen, kuin korkeintaan tarkkaan rajatussa aitauksessa. Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan ja sellaista herraa ei ole vielä tehtykään jota suomalainen varauksetta kehuisi, kuten Väinö Linna sen toteaa.


Ison rapakon takana on viime päivät ollut kummallinen ilmiö. Taitaa olla lähes ainoa kerta omana elinaikanani kun istuvan presidentin eli Trumpin taakse ilmaantuu suoranaisia fanijoukkoja. Sellaista ei oikein osaa kuvitella tähän maahan ja amerikkaankin vain Trumpin kaltaisen persoonan luomina. Ymmärrän kyllä, politiikon ihailu on täällä meillä aina vaarallista sillä politiikka nyt vaan on sellaista, että politiikko jonka nimeä varauksetta hehkuttaa, saattaakin tehdä ykskaks poliittisen äkkikäännöksen ja sen myötä harvinaisen ikäväluonteisen päätöksen joka saa aikaan buuauksia. Ole siinä sitten kehuinesi kun ykskaks siitä tuleekin yleinen sylkykuppi.

Tällä viittaan tietenkin itteeni joka olen estoitta kehunut Sanna Marinia jo keväästä. Reaktio on varmasti ollut muilla myötähäpeä, sillä tässä maassa ei ole koskaan saanut kehua ketään - politiikkoa kaikkein vähiten. Linja on ollut että ne on kaikki ketkuja järjestään ja yleensä yhdistetty lähinnä valkokaulusrikollisuuteen. Mutta olinko vaistoineni väärässä kun arvioin hänet alusta alkaen päätään pidemmäksi muita. Vaistosinko tulevan suurmiehen, anteeksi suurhenkilön, synnyn, jollaisia ilmaantuu vain yksi kerran vuosisadassa? Eikö näin loppuvuodesta kehuihin ole itse asiassa enemmänkin aihetta kun ajattelee että tämä kakkosaalto on hoidettu jopa paremmin kuin se originaali virusaalto? Itse asiassa taitaa olla maailmanluokan kärkikastia eikä selity yksinomaan eristyneellä maantieteellisellä asemallamme vaan hallituksen ennaltaehkäisevillä toimilla, jotka kerta toisensa jälkeen ovat oikein mitoittuja oikeaan aikaan.

Jos ei suomalaiset itse tunnista profeettaa omalla maallaan, niin ulkomailla tunnistetaan. Onhan Marin kuitenkin tärkeä symbolihahmo nuorena naisena setämiespolitiikkojen keskellä, joka vieläpä kriisitilanteessa ja vaikeassa taloustilanteessa luovii toistuvasti osumatta karille. Kitkeränkatkerien setämiesten kritiikit ovat tähän asti valuneet kuin vesi hanhen selästä. Nuoren, koulutetun, nopea-älyisen naisen symboliarvo maailmalla ei ehkä ihan ole verrannollinen isoimpiin ihmissymboleihin kuten vaikka Nelson Mandelaan, Martin Luther Kingiin, Churchilliin tai vaikkapa Einsteiniin, mutta onpahan silti ihka aito suomalainen symboli. Toista ei tule heti mieleen. Tätä ei suomessa tunnuta arvostavan, ainakaan setämiesten keskuudessa, jotka ovat joko kateita tai muuten vaan silkkaa vittumaisuuttaan levittäviä ukkeleita.

Mistä me sitten päästäänkin itse ongelmaan. Selvästi on nähtävissä että poliittinen keskustelu on laimeaa. Kun vallalla on pääministeri joka tekee kaiken oikein toistuvasti, on kiitollisuus todella vaikea laji. Se näkyy tottakai epäsuorasti puoluegallupien välityksellä, mutta suoraan ja omalla nimellään sitä ei uskalla kukaan sanoa. Ilmapiiri on sellainen. Jutunjuuren lähtökohta on yleensä negatiivinen; arvosteleva, vähättelevä, loukkaavaluonteinen tai muuten vain vain ikävän ilmapiirin ylläpito. Jos ei ole negatiivista sanottavaa, sitten ollaan hiljaa. Positiivista kun ei kukaan kehtaa ääneen sanoa. Rehellisesti sanoen en pidä nykyistä yleistä mentaliteettia mitenkään terveenä. Ihminen jolla voi olla yksinomaan ikävää sanottavaa, on jollain tapaa vahvasti epäsosiaalinen, toisia halveksiva tai vihaava, ja omalla kieroutuneella tavallaan tunnevammainen. Jos maailmankuva rakentuu vain negatiivisen kautta, siitä maksaa itse sen korkeimman hinnan. Mitä iloa sellaisesta elämästä on, jos kaikki aika menee marinaan, kiukutteluun ja valittamiseen?

Ihmisen pitäisi vapauttaa itsensä moisista kahleista. Enkä nyt tarkoita tällä näitä amerikkalaisia tekopositiivisia pepsodent-hymyisiä suhdetoiminta-iloisuuksia, joilla kouluttajat ja konsultit tekevät rahaa. Vaan ihan puhdasta arvostelukykyä. Jos joku on ansainnut tunnustusta niin se on sanottava. Olkoonkin että vaikeaa on sana kiitos sihauttaa hampaidensa välistä mutta kyllä se sieltä tulee kun oikein hohtimilla kiskoo. Milloin taas on jonkun kierokallen kanssa tekemisissä, sekin on sanottava suoraan ja silloin saa olla avoimesti negatiivinen, jos toinen on sen ansainnut. Ei kuitenkaan pidä olla niin että on negatiivinen kaiken aikaa.

Ei se alkuunsa näin ollut. Nämä kansakuntamme alkutaipaleen merkkihenkilöt; topeliukset, mannerheimit, gallen-kallelat, aleksis kivet jne jne jne rakensivat kansakunnan ihanteita aikakautensa teosofisessa hengessä. Katsokaa vain kenen tahansa taustoja niin löydätte sieltä aina teosofiaa, vapaamuurariutta, swedenborgilaisuutta tai muuta mystikkoliikettä. Kuin koko maa olisi rakennettu esoteeriseksi kokeilukentäksi. Se että vuonna 1919 oli jäljellä vain suvaitsemattomia ja murhanhimoisia lahtareita, tai nyrkkiä taskussa puristelevaa primitiivistä ja karkeaa työväenluokkaa myrkytti sen kaiken. Edelleen se vuosi 1919 kummittelee kaikessa eikä siitä päästä eroon. Jotenkin me olemme jääneet raakileiksi, kuin edelleen nupussa olevaksi kukkaseksi ja jollain lailla alkeelliseksi kansaksi vielä alkeellisimpine ihmisineen ja kommunikaatioineen. Enkä minä tiedä mikä siihen on lääkkeeksi. Mistä löytyy se kansallinen terapia joka irrottaisi meidät vuoden 1919 savisesta maasta ja ottaisi askeleen eteenpäin? Mutta jotenkin luulen, vaistoan, että se on nämä Sanna Marinin kaltaiset ihmiset jotka poikkeusolojen myötä kasvattavat historiaa taas piirun verran ja kun historia nytkähtää, se muuttaa myös aiempien historioiden tulkintaa ja muokkaa sitä, irrottautuu siitä, tekee surutyönsä.


tässä jutussa ei ollut kuvaa - en tiedä miksei
Jukkis
Gravatar
juppe
Tää aalto vaan vaikuttaa vielä menevän putkeen kun meillä ei oo semmosta järki-ihmisien kastia kun vaikka Italiassa. Siellä syntyy kunnon metakka kun nää ottaa yhteen foliopäiden kanssa, mutta Suomessa on vaan erilaisia foliopäitä. Ne sitten heräilee kunnolla keskusteleen vasta nyt kun tartuntojen määrä on jo sellanen, että kohta tulee taas raatoa solkenaan.

Ihanne on sellainen johtaja kun Löfveeni, kuka on nyt ottanu johtajuuden, vaikka se on sellasta laatua, etten mä ymmärrä sitä kun teoriassa. Äijällä ei ees oo valtuuksia antaa sellasia määräyksiä, mitä pitäis totellakin, ja johtajuus tulee niin myöhään, että sillä saa vaan vastuun siitä, että reagointi tulee myöhässä, mutta sitä suomalaiset kummiskin nyt hehkuttaa kun sillä on oikeeta asennetta. Siinä on sitä samaa henkeä kun Sonerassa ja Talvivaaran kaivoksessa, niin että saa nähä selviääkö Ruottin hallitus ees talven yli.

https://bit.ly/3ekPShe

Piilota kommentointilomake