Ukrainan suurhyökkäys epäonnistui täysin ja on tätä kirjoittaessa jo loppunutkin. Nyt on käynnissä jopa venäläisten vastahyökkäys. Tässä kirjoituksessa koetan miettiä mitä Ukraina teki hyökkäyksessään väärin. Syyt johtuvat ns näkymättömistä syistä
Ihan ensimmäiseksi että minua syytettiin plagioinnista, tai pikemmin siitä että käytin venäläisiä lähteitä sitä ilmoittamatta. Kyse oli venäläisen Pravdan artikkelista jossa puhuttiin Paraguayn vuoden 1862 sodasta jota verrattiin verilöylyn mitoissa nykyiseen Ukrainan sotaan. Eli tismalleen sama aihe jota edellisessä postauksessa käytin. Paheksuttiin jopa että hyödynnän Kremlin juttuja ja levittelen niitä tänne. Onnekseni onnistuin todistamaan että tein oman Paraguay -vetoisen kirjoitukseni viisi päivää ennen Pravdan vastaavaa ja kukahan siinä on lainaillut kummalta?
Myönnetään että olo on salaa vähän ylpeä jos juttuideoitani käytetään isommissa foorumeissa. Näyttää siltä että minulla on jokin lukijakuntakin muualta kuin suomesta joten pakko se on nostaa tasoa nykyisestä leväperäisyydestä ja lisäksi vielä ryhdyttävä aktiivisemmaksi sotabloggariksi jos sillä saa lukijakuntaa.
En kyllä tunne mitään mielenkiintoa raportoida päivittäisiä kalustotappioita jolloin kokonaiskuva helpolla hämärtyy. Sillä Ukrainan epäonnista hyökkäystä pitää tarkastella nimenomaan isommassa mittakaavassa. Itse hyökkäyshän oli suunniteltu ja toteutettu tavalla joka olisi voinut onnistuakin. Tosin onnistuneeseen läpimurtoon vaaditaan ilmatuki jota ukrainalaisilla ei ollut mailla eikä halmeilla ja paikallinen ylivoima. Silloin voi kysyä, oliko järkevää hyökätä kolmella eri suunnalla samanaikaisesti vai olisiko kaikki pitänyt keskittää yhteen kohtaan.
Zelensky itse. Nyrkkisääntä tiedottamisessa on että jos ukrainan joukot valtaavat jonkun mutaisen kylän ja vapauttavat sen 40 asukasta, sitä juhlitaan medioissa kaikkien aikojen suurvoittona ja asiantuntijat aloittavat keskustelun johtaako tämä Kremlin kaatumiseen. Sitä vastoin rökäletappion kohdalla Ukraina vaikenee ja tämänkertainen hiljaisuus ounastelee että tappio on ollut suruliputuksen luokkaa. Kulissien takana puhutaan isoista riidoista Zelenskyn, eri kaupunkien pormestarien ja kenraalikunnan välillä miten sotaa pitäisi johtaa
Venäläiset ylpeilevät tällä hetkellä että sen sotilaat ovat oppineet sotimaan ja on kehitelty uudenlaisia taktiikoita jotka selvästi purevat. Pois on se alkuaikojen sähläys kun alokasmaiset venäläiset vielä ajoivat tankkinsa ojaan ja hylkäsivät sen siihen uktainalaisten hinattavaksi. Alkuvaiheen venäläisosaaminen oli niin heikkoa että oikein nolotti. Eikä Venäjä ollut valmis moiseen sotaan; haalittiin rintamalle porukkaa milloin mistäkin ja aseistettiin mitä sattui olemaan. Vanhat ruosteiset T-72 tankit telaketjut kilisten saapuivat sotakentälle ja väliin jopa vuoden 1955 tankkimallistoa. Puikoissaan jotain koheleita.
Ukranalaisilla oli vastaavasti peräti 800 000 miehen aktiivijoukot. Itä-ukrainan sodassa kunnostutuneita veteraaniyksiköitä joilla oli huippuluokan aseistus, koulutus ja kokemus. Lisäksi Ukrainaa ravisteli niin vahva motivaatio että se korvasi monia puutteita reservin keskuudessa.
Tänään on toisin. Ukrainan parhaat kaaderit ovat mullan alla tai nilkuttavat kainalosauvoilla. Myös reservi on kulunut ja nykyisin aukkoja paikkaa silkka nostoväki. Heikosti koulutettu, huonosti motivoitunut ja puutteellisesti varustettu sotajoukko jota johtaa pikakoulutettu upseeristo. Mitä pidemmälle venäläinen tykistö hakkaa ukrainalaisia sotasairaaloiden petiin, sen alemmaksi laatu laskee. Vastaavasti venäläiset oppivat kaiken aikaa ja ensimmäisiä rintamalta tulevia aliupseereita on siirretty koulutuskeskuksiin tarjoamaan tietoa aseisiin astuvalle reserville. Joukkojen laadullinen epäsuhta on kääntymässä ylösalaisin.
Tämänkaltainen kulutussota a´la Verdun on teollista sodankäyntiä. Voiton ratkaisee kumpi osapuoli kykenee tuottamaan enemmän tavaraa sotakentälle. Sitä voi hehkutella toki että on tuhottu päivän aikana vaikkapa viisi vihollisen panssarivaunua mutta se ei vaikuta mitään jos selustassa sotatehtaat tuottavat tilalle satakunta. Venäjä oli elänyt pitkää rauhanaikaa ja vaikka se onkin maailman suurimpia aseviejiä maailmassa, resursseja ei ole juurikaan kohdistettu oman maan tarpeisiin. Alussa se oli ihan sormi suussa. Teollisuuden muuttaminen sotateollisuuden tarpeisiin ei tietenkään käy yhdessä yössä sillä siihen pitää valjastaa myös alihankkijat ja raaka-ainetuottajat. Se on hidas muutos ja venäläisille se on vienyt likemmäs vuoden. Mutta nyt se alkaa olla valmiina ja liukuhihna puskee ties mitä asetta kaiken aikaa. Tuotantoluvut alkavat kiihtyä.
Ukrainan ongelma on, että se on tuontiaseiden varassa joita saatetaan tuoda kaukaakin, yleensä Yhdysvalloista, pätkittäin, tipotellen ja Euroopan sotatehtaista vasta poliittisen jahkailun jälkeen. Eri maista, mitä erilaisempia malleja joka aiheuttaa ammustuotannolle yksin haasteita, kun kaikki ovat vähän omaa kalibeeriaan ja eri asemalleja joudutaan muutenkin opettelemaan. Päinvastoin kuin venäläiset jotka keskittyvät vain muutamaan malliin. Zelensky joutuu tämän tästä tekemään suoranaisia kiertueita eri maihin aseita pummatessaan. Kaikki aseet joudutaan tuomaan rasitettua rataverkkoa pitkin koska satamia ei ole käytössä joka sekin hidastaa. Sen kyky korvata tuhoutuneet aseet onkin heikompi. Venäjän puolustusministeriön mukaan se on sodan aikana tuhonnut 10 000 ukrainalaisten panssarivaunua, 5000 tykkiä ja 11 000 panssaroitua ajoneuvoa. Keskimäärin venäläiset tuhoavat joka päivä n. 3-5 panssarivaunua ja 5-10 ajoneuvoa. Materiaalinen ylivoima ja kyky tuottaa niitä rintamalle nopeammassa tahdissa onkin venäläisten eduksi.
Ukrainan epäonnistuminen keväthyökkäyksessään juontuu siis ns. näkymättömistä syistä; kovista miestappioista joka alkaa vaikuttamaan ja kalustotappioiden hitaammasta korvaamisesta.
Tässä on monia syitä miksi venäläiset ovat sodassa nyt niskan päällä ja hyökkäysaloite liukuu kaiken aikaa heidän käsiinsä. Ukrainalaisten ei olisi pitänyt alkujaankaan ryhtyä juoksuhautasotaan vaan pitää sotansa liikkuvana joka olisi syönyt venäläisten tykistöedun olemattomiin. Nyt jää nähtäväksi aikooko Venäjä hyödyntää liikkuvaa sodankäyntiä ja jossakin kohtaa murtaa linjat nopeilla salamahyökkäyksillä ja äkkiä hyökätä ukrainan armeijan aivojen eli esikuntien kimppuun rintaman takana nopeilla joukoilla. Ukrainan puolustuksella, miestappioista johtuen, kun ei ole paljon syvyyttä ja ne ovat helposti puhkottavissa. Oli miten oli, on selvää että Ukraina on tällä hetkellä kuritettavana ja sen täytyy nyt pitää parhaat prikaatinsa selustassa läpimurron varalta. Synkkä johtopäätös on että ukrainalaiset eivät pysty heittämään venäläisiä enää maastaan ja kaikki puheet Krimin valtaamisesta huuhtoutuvat tuuleen. Zelensky on sanonut ettei aloita rauhanneuvotteluja ennen kuin vihollinen on heitetty maasta mutta nyt kun se ei siihen enää kykene, on tiedossa melkoinen arvovaltatappio.
Tästä voi oppia sen mitä olen alusta asti sanonut; Venäjän kanssa ei pidä ryhtyä mittelöimään mutta jos niin käy, täytyy sillä sodalla olla vain kolme päämäärää; rauhanteko, rauhanteko ja vielä kerran rauhanteko. Venäjä on niin suunnaton maa, että se voittaa aina lopulta, olkoonkin että siihen menisi vuosikausia mutta lopussa venäläisten voitto on aina varma asia.
Jukkis