Tätä kirjoittaessa Bakhmutin kaupunki on saarroksissa ja joutumassa venäläisten käsiin. Hyökkäysnuolista päätellen tullaan menettämään vielä paljon muutakin. Tämä on Ukrainalle niitä onnettomuuksia joista kaikki tiesi ennalta, mutta asialle ei voinut mitään. Jotenkin Ukraina ja sen presidentti vääjäämättä ajautuu tilanteeseen jossa rauhan sijasta pakkorauha tulee eteen ennemmin tai myöhemmin.
Ukraina parka on oman politiikkansa vanki. Se politiikka alkoi jo vuonna 2014 kun äärikansalliset voimat kaappasivat vallan. Siihen kuului olennaisesti venäjävastaisuus joka koski erityisesti maassa asustavaa venäläisvähemmistöä. Siitä sikisi sittemmin Krimin irtautuminen tästä ääripolitiikasta ja liittyminen Venäjään sekä itä-ukrainan pro-venäjä -liikkeen radikalisoituminen. Varsinaisen peliliikkeen teki silloinen presidentti Porosenko joka julisti venäläisvähemmistön terroristeiksi ja aloitti heitä vastaan sisällissodan. Tekosyynä että itä-ukrainassa on venäläisjoukkoja. Sen myötä ärikansallinen OikeaSektori menetti valtansa sillä poikkeuksetta Ukrainan kaikki puolueet ottivat ohjelmakseen venäläisvastaisuuden. Ukraina oli yhtä isoa venäläisvihaa..
Venäjällä asustava kadunmies ei välttämättä ollut tyytyväinen. Se että naapurimaa ottaa ohjenuorakseen venäläisvastaisuuden, sotii venäläisvähemmistöä vastaan julistaen sotivansa itseään Venäjää vastaan ja vieläpä kielsi venäjänkielenkin maassaan, antoi ymmärtää että kaikenlainen venäläisyys on pahan alku ja juuri. Tottakai se loukkasi Venäjän puolella.
Zelensky henkilökohtaisesti heittää venäläisen sotilasajoneuvon maastaan. Tätähän se meitin uutisointi on ollut - avoimen puolueellista ja liioittelevaa. Kun Ukraina valtaa neliömetrin maata, se on etusivun juttu jota hehkutellaan pari päivää. Kun venäläiset aloittaa suurhyökkäyksen, se on pikku-uutinen alalaidassa koska sellaista ei haluttaisi kertoilla ensinkään.
Synkimmin ajateltiin Kremlissä. Alussa kai ajateltiin että vallankumoukseen kuuluu tietty kiihkoilu joka tasoittuu ja pitkän päälle suhteet paranevat mutta toisin kävi. Sisällissota ei osoittanut mitään laantumisen merkkejä ja Ukrainan poliittinen johto alkoi haikailla Nato-jäsenyyttä, joka Venäjälle olisi katastrofi. Ajatuksin siitä että sen rajalla olisi nato-tukikohtia ja lentokenttiä, jättäisi sen amerikkalaisten ensi-iskun armoille. Vielä jos se olisi varustetttu ydinasein jonka varjon alla saisi puuhata vaikka millaista hyökkäystä. Ei varmaan ihme että tilanne on nyt mikä on.
Kun Venäjä hyökkäsi maahan olisi pitänyt ensipäivästä alkaen olla ilmiselvää että Venäjä on suunnaton maa jonka kokoluokka mitataan aikavyöhykkeinä. Mikäli Kreml vain avaa kukkaronnyörinsä ja ryhtyy kunnon sotaan, sen teollinen kapasiteetti sotateollisuudelle on mittaamaton ja miesmäärät loputtomat. Oli Ukrainan onni että Kiovaan koetettiin liian pienin joukoin, vääränä vuodenaikana. Kun siihen lisää millaista tolvailua koko alku oli, ja toistuvasti liian pienin joukoin ei varmaan ihme että Kiovassa oltiin voitonvarmoja. Näytti siltä kuin hyökkääjä voitaisiin työntää maasta kokonaan pois ja vieläpä vallata Donbass ja lopulta Krimikin, eivät rauhanpuheet tulleet ensimmäisenä mieleen. Kaikki länsijohtajat yksitellen kävivät taputtamassa Zelenskyä selkään ja lupailivat aseita kuin yllyttääkseen tekemään asiat loppuunsa.
Niissä oloissa Zelensky tuskin olisi pystynyt rauhaa tekemään. Sen hintana kun väistämättä olisi ollut jokin myönnytys joka olisi ollut poliittinen itsemurha. Hänet olisi kammettu vallasta jo ennen rauhansopimuksen allekirjoitusta. Kukaan ei edes ajatellut miten pitkässä juoksussa käy, kun sotii maata vastaan joka on kymmen- tai jopa 20-kertainen. Pelkkä kokoluokka sanelee kumpi tulee voittamaan. Se on ihan tähtiinkirjoitettu totuus.
Kremlissä ajatellaan perinteisen etupiiriajattelun mukaan. Kun Ukraina on nyt sille vihamielinen valtio, tarvitaan Venäjän ja Ukrainan väliin uusi turvapuskuri. Tähän on omiaan Donbassin maakunta, ilmeisemmin myös Harkovan oblasti ja tietenkin Mariupolin seutukunnat, jotka luovat puskurin Krimiä vasten. Samalla se tekee vihamielisestä Ukrainasta pienemmän valtion joka menettää neljänneksen maapinta-alastaan ja myös köyhemmän koska vallatut alueet ovat juurikin sitä mustanmullan aluetta, josta Ukrainan vienti on niin riippuvainen. Sen lisäksi se on menettänyt sodassa miespuolisen väestönsä, naispuoliset pakolaisina pitkin maailmaa ja kaupunkien korjaus tulee kestämään sukupolvien ajan. Siitä tulee pieni ja köyhä eli sanalla sanoen vaaraton, eikä silloin ole suureksi vaaraksi vaikka se natoon liittyisikin ja jatkaisi venäläisvastaista politiikkaansa.
Kyse on tietenkin myös siitä jatkuuko sota. Mikäli neljänneksen valtaaminen ei vielä alista vastapuolen hallintoa, voidaan Ukrainalta kaapata myös enemmän ja panna se menettämään kolmanneksen maapinta-alastaan. Pahin skenaario olisi vallata maa-alaa aina Dneprille saakka jolloin se menettäisi puolet maastaan. Sen yhteys merellekin olisi katkaistu jolloin se menettäisi meriyhteytensä joka tekisi siitä jo varsin köyhän. Varsinkin kun se menettäisi mineraali- ja viljelyalueensa, ei se enää olisi jotain Latviaa kummempi tekijä. Lopullisesti vaaraton.
Kremlissä on viimeinkin ymmärretty että ilman panostusta ei voiteta. Ei voi voittaa pelkin tsetseenein ja syyrialaisin, ja roudata varikonperältä ruostuneimpia panssareita, jotka pitää nuukuussyistä käyttää ensin. Kukkaronmyörien avautuessa jälki näkyy heti ja ukrainalaisrintaman romahtaminen on enää kuukausien päässä, ellei peräti viikkojen. Kun jo nyt ollaan helisemässä ja tämä on vasta alustavaa hyökkäystä varsinaisen suurhyökkäyksen alla. Tämä ei silti voinut tulla yllätyksenä että aika toimii hyökkääjän eduksi. Vaikka ukrainalaiset saisivatkin torjuntavoiton, sen hintana on koko ajan ollut että se menettää miehiä päivää kohden "kolminumeroisen luvun" eli sen veri on pian imetty kuiviin.
Ajan takaa että lopulta Ukraina on tuomittu häviämään, sotikoon sitten kuinka apinanraivolla tahansa. Ei kukaan voi menestyä loputtomiin massiivista ylivoimaa vastaan. Se ainoa pelastusrengas on rauhanneuvottelussa mutta mitä enemmän sitä vetkuttaa, sen enemmän menettää ja sen vaikeampaa se on, koska uhriluvut ovat massiiviset. Uhrauksia ajatellen ei rauhasta voi enää puhua kevytmielisesti. Tällä hetkellä Ukraina on oman sotaretoriikkansa vankina ja länsijohtajien tuki on sitonut sen kädet. Rumaa seurattavaahan tämä tulee olemaan ja varsin tuskaista Ukrainan näkövinkkelistä. Sillä Bakhmut on portti vallata koko Donbassin maakunta.
Jukkis