Olen tässä vietellyt kirjoitushommista pienimuotoista talvilomaa - kuten aina tähän aikaan vuodesta - mutta se ei ole estänyt maailmanmenoa seuraamasta. Eikä uutisointi Ukrainasta ole juurikaan vähentynyt, kenties muuttunut piirun verran asiallisemmaksi ja pahimmat ylilyönnit jääneet pois. Niissä on kuitenkin edelleen se vanha tuttu draaman kaari.

Draaman juonikulku menee niin että Ukrainan armeija on voitollinen armeija joka tuottaa venäläisjoukoille päivittäisiä kirveleviä tappiolukuja ja Kremliin eristyneelle Putinille häpeää. On vain ajasta kiinni kun venäläiset heitetään kokonaan maasta, sitten vallataan Donetskin alue takaisin ja vihoviimeisenä Krimin niemimaa. Pitää vain pysyä lujana ja uskoa lopulliseen voittoon. Tarinaan kuuluu että sen myötä Putin syrjäytetään ja itse asiassa koko Venäjän federaatio hajoaa viiteen tai kuuteen pikkuvaltioon jotka eivät enää koskaan muodosta uhkaa kenellekään. Näin draama, jos kaihdamme sanaa märkä päiväuni. Toiveajatteluahan se tietenkin on, vaikka sitä on iskostettu pian vuosi.

Asia jota meidän voitokas Zelenskymme ei halua muiden tietävän mistään hinnasta on se miten asiat oikeasti ovat menneet. Amerikkalaiskenraali Mark Milley sen paljasti todetessaan että sodan molemmat osapuolet ovat menettäneet satatuhatta miestä. Arvio on luultavasti lähellä oikeaa. Nolompi se on Ukrainalle jonka puolustavana osapuolena pitäisi omata kolminkertaisesti pienemmät tappioluvut. Se on tavallaan tunnustus muutamasta kirvelevästä suurtappiosta jotka Ukraina on kokenut ja joita ei ole uutisoitu, mutta myös ukrainalaisen jalkaväkisotilaan jopa heikommasta koulutustasosta ja huonoista taktiikoista. Syöhän se sotamoraalia jos moisen luvun sanoisi ääneen - se on kymmenentuhatta ukrainalaista joka kuukausi jotka poistuvat riveistä tavalla tai toisella.

 

tappioluvut

 

Onhan se melkoisia lukemia myös Putnille mutta epäilen vahvasti että Kreml suorittaa tässä asiassa ns luovaa kirjanpitoa. Eli kun sen riveissä on pestattua väkeä aina kaukaisesta Afrikasta saakka, mistä lie Malista, Libyasta ja keski-Afrikan tasavallastta, ei se heitä lue tappiolukuihinsa. Heitä saa 3000 dollarilla kuussa, haavoittumisesta maksetaan 7000 taalaa ja kuolemasta 15 000 kertakorvaus omaiselle. He ovat pelkkää rahalla hankittua väkeä eivätkä ole pois venäläisiltä äideiltä.

Sama asenne liittyy varmasti syyrialaisiin, joita sotii kokonainen divisioona eli 16 000 miestä. Nämä Mosulin veteraanit ovat lyömättömiä katutaisteluissa ja palkkashekkinsä arvoisia. Eikä omiin tappioihin lueta paikallisiakaan, jotka muodostavat selkärangan. Käytännössä donetskilaisia ja valloitettujen alueiden venäläisvähemmistöä.

Niksi on siinä että venäläiset osaavat vähentää tappioluvuistaan myös omat kansalliset vähemmistönsä. Tsetseenit näistä legendaarisimpia, todellinen soturikansa joita sotii Ukrainassa vähintään kaksi rykmentillistä. Mutta on muitakin. Maailmanuutisissa vilahtaa mitä eksoottisempia kansoja joiden tappioluvut ovat yliedustettuina kuten mm burjaatit. harva meistä on tästä kansasta kuullutkaan ja vielä harvempi osaa asettaa kartalle. Jossakin siellä Mongolian rajaseuduilla asustava kansa joka noudetaan tiettömien taipaleiden takaa helikoptereilla sotaan.

Sotajoukko on keihäänkärki ja varsi. Kärki on pyssyporukka ja varsi on huolto, nykykielellä logistiikka. Mitä pidempi logistiikka, sen pidemmälle keihäs lentää. Tämän vuoksi nykypäivän sodassa divisioonan vahvuus on edelleen 20 000 miestä mutta varsinaisia pyssyjä siitä saattaa olla vain 1000 - 3000 miestä. Loput ovat huoltoa. Ei tarvitse olla nero päätellääkseen että isovenäläiset toimivat takaportaassa huoltona ja parhaimmillaankin tykkimiehinä joiden asemat ovat 30-50km päässä etulinjasta ja tappioluvut minimaalisia. Sitä vastoin eteen heitetään kaikenmaailman tuvalaiset ja kalmukit joita ei lueta tappioiksi ensinkään. Sillä isovenäläisessä ajattelussa vain venäläiset lasketaan. Mistä pääsemmekin siihen erikoisuuteen että esim Moskovan kuvernmentin alueelta kerätyistä venäläisistä on kaatunut alle 50 miestä.

Kun venäläisiä kuitenkin pitää käyttää, on divisioonan pyssyporukka haalittu vankiloista. Murhamiehistä ja raiskaajista ja erityisesti HIV-positiivista joiden varmaan toivotaankin kuolevan. Mikäli eivät, ovatpahan hyvittäneet rikoksensa. Näitä ei Kreml missään nimessä aiokaan laskea tappiolukuihinsa. Ainoat tappioluvut lasketaan ammattisotilaista, yleensä puhtaasti vapaaehtoisista ja sopimus-sotilaista.

Kun tämän tiedostaa, ymmärtää putinilaista ajattelua paremmin. Ukrainalaisia on todellakin kaatunut satatuhatta miestä mutta venäläisin silmälasein katsottuna miminaalinen määrä, ehkä kymmeniä tuhansia eli moninkertaisesti vähemmän. Putin osaa varmasti tällä laskelmalla osoittaa että varsinaisia isovenäläisiä on kaatunut alle puolet siitä mitä vastapuolella. Joten kiirekös tässä lopettaa mitään. Antaa ajan jauhaa ja ukrainalaisten valuttaa verensä kuiviin. Se selittää miksi Putin näyttää niin huolettomalta. Kun siihen yhdistää ekonomian että oikeastaan sota ei ole edes maksanut Venäjälle mitään, kiitos kohonneiden kaasu- ja öljytulojen, voidaan laskea että länsimaiden avustuspaketit ovat maksaneet näille maille lähes kaksinkertaisesti mitä Venäjä on sotaan sijoittanut.

Näinkin voi strategiaa tarkastella. Venäläiset ovat shakkikansaa ja osaavat laskea voittonsa vasta vuosien päähän. Ennemmin tai myöhemmin vastaa tulee vastapuolen murtumapiste. Luultavimmin se tulee Yhdysvaltain kongressissa jossa mukisematta annetaan vielä kymmenien miljardien avustuspaketteja mutta ennemmin tai myöhemmin, kun summat kasvavat, aletaan kyseenalaistamaan satojen ja taas satojen miljardien paketteja joita väistämättä tulee kun Putin-setä lisää painetta tasaisesti.

 

Jukkis