Viisas olisi välttänyt moisen taistelun ja väistellyt vihollisen pääjoukkoa ja valinnut taistelupaikkansa paremmin. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Ukrainalaisilla tuntuu olevan - sinänsä epärealistinen - tavoite ajaa venäläisjoukot kokonaan maasta, vallata itä-Ukraina kokonaisuudessaan ja sitten ottaa Krimin niemimaakin takaisin. Täysvoitto sanalla sanoen. Poliittisesti on siis mahdoton luovuttaa maa-alueita taistelutta vaikka sotilaallisesti se olisikin perusteltua. Sankarillinen itsemurha kuten nyt tapahtui, olisi ollut vältettävissä toisenlaisin suunnitelmin. Puolustussodassa kun on aina kolme vaihtoehtoa.
1. hyökkäys etukäteen
2. puolustus
3. hyökkäys jälkikäteen
Hyökkäys etukäteen olisi ollut mahdollinen kun venäläiset perääntyivät Kiovan ja Harkovan edustalta. He panivat joukkonsa junaan ja lähtivät kiertämään Ukrainaa suuntana itä-Ukraina. Tällöin olisi ukrainalaisten pitänyt aloittaa suurhyökkäys kohti Luganskia jolloin olisi suurvoitto ollut mahdollisten rajoissa. He olisivat voineet lyödä koko itä-Ukrainan separatistialueen ja venäläisten päävoimat olisivat vielä olleet junissa. Sen avuna olisi ollut, että ukrainalaisilla olisi ollut valmiina hyvät tiedustelutiedot, suunnitteluaikaa oli, ja kaukoaseita kuten droneja oli vielä olemassa jotka olisivat avanneet tietä. Rautatien avulla ryhmitys olisi ehtinyt ajallaan ja se olisi kuskannut lisävoimaa. Tietenkin se olisi ollut myös melkoinen riski koska se olisi vaatinut kunnolla voimaa, eli käytännössä kaikki kuviteltavissa olevat reservit. Rohkeasti olisi pitänyt panna koko kenttäarmeija yhden taistelun varaan. Tappioluvut olisivat myös olleet merkittävät, joka saattoi pistää poliittisen johdon jänistämään, mutta samat tappiot he saivat kokea myös toisessa mallissa. Passivoitumalla onnekkaan Kiovan operaation jälkeen, ukrainalaiset tyytyivät voittoon taistelussa mutta lahjoittivat voiton koko sodassa. Ilmeisemmin Ukrainan poliittinen ja sotilaallinen johto ei ollut valmis tähän ratkaisutaisteluun tappion pelossa? Pelko on huono johtaja.
Sen sijaan päätettiin vain puolustaa. Lapiot multaan ja juoksuhautoja tekemään Luganskin edustalle. Samaan aikaan vihollinen teki toimillaan tyhjiksi droonit jotka sodan alussa saivat aikaan shokin venäläiskenraalien keskuudessa ja joka teki niin suuren vaikutuksen, että siitä puhuttiin jo tulevaisuuden ihmeaseena. Tutka-ohjatut laseraseet, radiohäirintä ja jopa arkiset savunheittimet tekivät tämän aseen käyttökelvottomaksi. Lisäksi vihollinen pääsi ryhmittämään 15-kertaisen tykistöylivoiman kolmesta eri suunnasta, joka tuli aiheuttamaan kauhistuttavia tappioita. Sitkeästi ukrainalaiset puolustivat maaperää ymmärtämättä, että vihollinen pyrki juuri tähän eli tuhoamaan elävän voiman. Moinen kulutussota, joka nähtiin itä-ukrainan pussissa, muistutti hyvin pitkälle ensimmäisen maailmansodan Verdunin rintamalohkoa samanlaisine lopputuloksineen. Se oli oikea lihamylly joka juonsi vääränlaisesta puolustuksesta. Puolustusstrategiana se oli alkeellinen, tappioita tuottava ja joka ei voinut johtaa kuin Putinin voitonjulistukseen. Uskoakseni venäläiset ovat tästä rohkaistuneet ymmärtäessään miten alkeellisia suunnitelmia ukranalaiset osaavat tehdä.
Vaativampi ja hivenen riskinalaisempi olisi ollut perääntyä moisen kurimuksen alta ja ryhtyä hyökkäykseen jälkikäteen. Päästää venäläiset etenemään ja jopa niin pitkälle että heidän huoltoyhteytensä olisivat venyneet vaarallisen pitkiksi. Tällöin olisi voinut valita kahdenlaisen hyökkäyksen; joko iskeä tyvestä kiinni venäläispussiin ja saartaa koko venäläisarmeija. Toisena vaihtoehtona iskeä suoraan nyrkillä turpaan, pakottaa venäläiset liikkeelle ja pian olisi saatu koko rintama liikkeeseen. Sitkeällä ajojahdilla olisi saatettu ajaa vihollinen sekasortoon ja edetä Luganskiin asti. Siinäkin oli selkeä voitonsiemen.
Nyt ovat ukrainalaiset saaneet maistaa tappion karvasta kalkkia. Mielenkiintoisesti he suunnittelevat itselleen vastaavaa verilöylyä nyt Donetskin edustalle. Sekin taistelu pitäisi osata välttää. Venäläiset tulevat äärimmäisen tavanomaisin menetelmin eli tykistön suojaamina ja osaavat kärsivällisesti moukaroida vihollisen elävän voiman pois ennen kuin lähtevät tulemaan. Siinä on lisäksi strateginen etu sillä ukranalaiset kuluttavat joukkojensa parhaimmistoa. Juurikin näitä kahdeksan vuotta sotineita veteraaniyksiköitä ja pian ei ole tilalle asettaa kuin punaposkista rekryyttiä ja ukkoutunutta nostoväkeä. Ukrainan armeijan laatu heikkenee näissä tykistötulen manöövereissä ja kaupan huipuksi aseistus kuluu. Jo nyt on nähtävissä että alun voitokkaat kaukoaseet ovat vaihtuneet tavallisen jalkaväkisotilaan lähitorjuntaan. Televisioruudulta ohajattavat asejärjestelmät korvautuvat olalta ammuttaviiin. Näissä oloissa puheet tukihyökkäyksestä eteläiseen Ukrainaan tuskin tekee viholliseen vaikutusta.
Mikäli ukrainalaiset todellakin hyökkäävät sinne missä vihollinen on heikoin, eli hataraan puolustuslinjaan etelä-Ukrainassa, se tuskin on muuta kuin propagandavoitto. Sillä eihän se voita joka tuo joukkonsa tyhjälle taistelukentälle vaan se, joka tuhoaa vihollisarmeijan. Etelä-Ukraina on tällä hetkellä sivurintama enkä usko venäläisten menettävän yöuniaan, vaikka sieltä vallattaisiinkin lihava siivu. Toisekseen en ainakaan itse usko että sellaisella hyökkäyksellä olisi muuta merkitystä kuin vähentää painetta juurikin sillä rintamalohkolla, mutta itse sodan kannalta se on lähes merkityksetön taistelu, jonka isoin vaikutus kohdistuu puolustajan moraaliin.
Se joukko, mikäli nyt puhutaan operatiivisesta reservistä pitäisi ryhmittää Luganskin ja Donetskin väliin ja jättää vihollinen pohtimaan, kääntyykö se pohjoiseen kohti juuri vallattua Luganskia vai etelään kohti Donetskia. Vastaus on molempiin suuntiin joista toinen tietenkin vain valehyökkäys, mutta se pitäisi ehtiä tekemään ennen kuin venäläistykistö ehtii Donetskiin. Mieluiten silloin kun sitä vasta ollaan lastaamassa junaan tai pyörien päälle jolloin se ei ehdi vaikuttamaan taisteluun.
Tietenkään emme tiedä mitä vihollinen suunnittelee. Maastoa venäläiset eivät saaneet paljoa, mutta elävää voimaa se tuhosi. Sen kannattaa jatkaa samalla pelillä ja lyödä rumputulta myös toisille rintamille ja antaa ukrainalaisten hitaasti murentua. Silloin voi käynnistää liudan tiedusteluhyökkäyksiä jotka käyvät koko ajan röyhkeämmiksi. Enemmän kuin varmaa että kun aika on kypsä ja omenat pudonneet puusta, näemme vielä kunnon venäläismanööverin kun kerran dronet ovat ammuttu taivaalta ja paras aines vastapuolella joko hautuumaalla tai sotasairaalassa. Venäläiset saattavat marssia tyhjään maahan jo kuukauden kahden päästä. Vastassaan nostoväkeä heiveröisine aseineen. Tältäkin kannalta katsoen joukkojensiirto kohti etelää voi osoittautua virheeksi.
Kun nyt olen näin nero niin mitä jos se soittaa mulle Ukrainasta? Sanovat että auta sinä Jukkis meitä, mitä meidän pitäisi tehdä? Vastavalittuna marsalkkana luopuisin kokonaan kiinteistä rintamalinjoista. On aivan turha puolustaa joka metriä noin pitkästä rintamasta. Ukrainalla on varaa luovuttaa maastoa, ja sen pitäisi käyttää tätä etua. Pitäisi kokonaan luopua jäykän monoliittisesta puolustuksesta, siirtää koko armeija pyörien päälle ja ottaa nopeus avuksi. Panssaroidut ajoneuvot pistohyökkäyksineen, raskaat panssarit vastahyökkäyksineen ja nopeat kolonnat vihollisen selän takana ovat paras konsepti jauhavaa tykistöä vastaan. Kolonnat ottakoot strategiansa laivastolta; kaupungit ovat saaria ja aromaisema merta. Panssarit ovat laivasto-osastoja. Moottorivoima on se jolla saavutetaan tuloksia. Niin minä sen olisin tehnyt. Tasainen maastonmuoto ja laaja taistelukenttä ovat kuin omiaan liikkuville ajoneuvoille. Tavallinen jalkaväkisotilas sotilassaappaineen on niissä oloissa vain rasite. Mutta eivät he niin tee vaan tragediaa saa pian seurata tulevassa Donetskin lihamyllyssä.
Jukkis