Maailmanmeno

Ajankohtaisia ja poliittisia asioita
Ei olisi uskonut mutta niin Ukrainan sodan kuin nato-hakemuksenkin alla kotimainen keskustelukulttuurimme otti ja lässähti. Toki voi seurata jotain blogeja jossa kuuskymppiset huru-ukot uhoilee jotain tyhjänpäiväistä, tai somea jossa kiivailijat näyttää parastaan. Mitään asiallista on turha löytää mutta sitä on turha etsiä myöskään uutisvirrasta joka on mallikkaasti luonut yksipuolisen viestintänsä suoranaiseksi taiteeksi. Kuollutta on kaikki.

Paljon on verrattu nykyistä Ukrainan sotaa Suomen Talvisotaan. Jopa ukrainalaiset itsekin. Tiettyä samankaltaisuutta niissä tietenkin on mutta on myös erojakin. Sen sijaan ulkopolitiikkamme nato-hakemuksen kanssa tuntuu maagisesti noudattavan samaa jyrkkälinjaista politiikkaa, jota maamme harrasti Stalinia kohtaan syksyllä 1939. Tunnetuin seurauksin. Tästä ei hyvä seuraa. Vaikka tämän sanominen onkin itsestäänselvää, sen ymmärtää vaistollaan moni muukin.

Odottavan aika on pitkää ja se näkyy ilmapiirissä. Kuten haavoittunut eläinkin, se perääntyy koloonsa nuolemaan haavojaan ja niin on nyt meidän suomalaistenkin piirissä. Ilmassa on pahaenteistä odotusta pulinan sijasta. Jos on allekirjoittaneelle tuottanut suurta murhetta etsiä bloggaamisen aiheita uutisvirrasta niin sama tuntuu nyt leimaavan meitä kaikki. Jonkinlainen odottava hiljaisuus on vaistottavissa. Vaan mitä on odotettavissa...?

Venäjän huonoa sotamenestystä on täälläkin tarkasteltu kyllästymiseen asti, eikä mikään näy sillä saralla muuttuneen. Näyttää pintapuolisesti siltä ettei menestystä ole odotettavissa vastakaan. Vai onko tässä jotain mitä me emme vaan ymmärrä? Jotta pääsee selville mistä on kysymys kun Putin sanoo sodan rullaavan oivallisesti, onko hänellä eri käsitys voitosta kuin muilla? Joten tämän aihe kai on tarkastella Venäjän menestyksiä.

Pääsiäiset vietetty myös Venäjällä ja voinee odottaa huomisesta eteenpäin jotain tapahtuvaksi. Ajattelin että tämä Ukrainan sota olisi mielenkiintoista seurattavaa mutta äkkiähän se lässähti vaimeaan asemasotaan. Saas nähdä miten tämä odotettavissa oleva itärintaman suurhyökkäys käynnistyy vai käynnistyykö ollenkaan. Jos sekin menee myttyyn niin sitten voi jo sanoa että sota on pääpiirteissään ohi ja Venäjän on tyydyttävä niihin alueisiin jotka sai sodan alussa vallattua.

On ollut itsellenikin suuri yllätys etten ole kampanjoinut Natoa vastaan tämän enempää. Oikeastaan kysymys on sittenkin suht yhdentekevä ja taitaa se mun nato-vastustus olla ollut enemmän ärtymystä päällekäypiä ja messuavia nato-haukkoja kohtaan kun itse puolustusliittoa. Sanon silti kaiken uhallakin sanasen puolueettomuuspolitiikan puolesta joka sisältää aspekteja jota ei aina tule ajatelleeksi. Vaikka tässä mennään kohti Natoa ilman soraääniä, jostakin syystä tajuan että se ainoa kivi kengässä, Väykkä puhuu järkeä enemmän kuin puoluejohtajat yhteensä.

Palatakseni vielä tulevaan Nato-jäsenyyteen, tai ainakin hakemukseen, on syytä muistaa moni asia. Yksi ei ole ainoastaan Venäjän reaktio vaan myös Yhdysvaltojen. Ei ole mitään syytä epäillä etteikö Naton ylijohtaja ole Valkoisessa talossa ja hänen nimensä on parin vuoden päästä Trump. Sitten onkin naama viturallaan tällä meidänkin narratiivi-puolueella joka samaan aikaan pitää Trumpia hulluna ja kiirehtii nato-hakemusta. Pianhan ne ovat kaksi samaa asiaa.

Tuskin on kuunaan nähty näin onnettomien tähtien alla syttynyttä sotaretkeä mikä on ollut Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Tätä kirjoittaessa venäläiset ovat pääosin jo perääntyneetkin rajan yli takaisin alkuasetelmiin. Löylytettyinä ja nöyryytettyinä. Sen myötä on mennyt myös toive rauhanneuvotteluista ja niiden ehdoista. Ei voittajan tarvitse neuvotella mistään. Kuka nyt auttaisi Putin-setää kun tilanne on mitä mustin? Ei huolta, Jukkis auttaa.

Bucha tuntuu olevan tapetilla ja se mitä siellä on tapahtunut tuntuu olevan kuuma aihe. Teoriaa on siinä missä miestäkin. Venäjän puolustusministeriö puhuu silkasta lavastuksesta, Ukraina systemaattisesta joukkomurhasta. Toisten mukaan ruumiit ovat maanneet kaduilla viikkoja, toisten mukaan vain muutamia päiviä. Epäselvyyksiä päivämäärissä; oliko asialla perääntyvät venäläiset jotka päättivät silkasta vitutuksesta ammuskella peräänhuutelijat vai sittenkin ukrainalaiset itse, jotka hoitelivät päiviltä yhteistoimintamiehet ja venäläisperäiset asukkaat.

Tätä kirjoittaessa koko sivistynyt maailma on tuominnut Busthran verilöylyn, ja vastaavia tunnetaan toisistakin ukrainalaiskaupungeista. Olenko jotenkin kyyninen kun en oikein osaa yhtyä tähän. Näissä asioissa on hyvä tuntea kaupunkisotien luonne ennen kuin rakentelee teoriaa venäläissotilaiden raakuuksista. Kun niihin hyökätään tai vastahyökätään, tai edes pidetään hallussa, siviiliuhreja syntyy väistämättä. Se on sodan luonne mutta ei niitä kukaan välttämättä tieten aiheuta.