Ensimmäisenä kun lähtee kivibongarin raastavalle tielle, on tiedettävä milltä Ruovesi näytti 11 000 vuotta sitten. Murtomainen saaristo jossa jo eleli valaanpyytäjiä vaikka nykytiede ei heidän olemassaolostaan mitään tiedäkään. Saati siitä että he nostelivat kiviä omista salaisista syistään.

Tässä teille muinainen saari vuodelta 9600 eKr ja sen neljä kiveä merkittynä.
Ensimmäisenä katse kiinnittyy pohjoisen "ankkakiveen". Se on tuiki tavallinen maakivi joka tietystä kulmasta esittää lintumaista hahmoa ja syy siihen miksi olen sen kelpuuttanut mukaan on se, että näitä lintumaisia kiviä tuppaa esiintymään aika monenkin muinaissaaren pohjoispuolella. Ilmeisesti ne ovat joitakin sen aikaisia merimerkkikiviä ja muodostavat yhtenäisen verkoston. Aika näyttää... aika näyttää.

Kyllä se on ihan tarkoituksella valittu lintumaisen muotonsa vuoksi.
Mielenkiintoinen kivi on myös naapurisaarella sijaitseva Lakukivi. Ainakin jos sitä katsoo sivusuunnasta, voisi kuvitella että se on joku menhir jollaisia ei ole kuin Ranskassa. Todellisuudessa se on kumminkin kiekkomainen. Sen merkityksen olen koettanut kirjassa päätellä.

Lakukivi. Ei kaikkein huonoin megaliitti joka on tullut nähtyä
Ollinkivi on tainnut tulla esiteltyä jo sen sataan kertaan ja lähistöllä on toinenkin mielenkiintoinen kivi Jaakonkivi. Jaakonkivihän on muinaismuistoksi luokiteltu koska sen päälle on tehty pieni kivikasa. Olen melkoisen vissi että kiven on tarkoitus esittää valasta ja pikkukivien valaan happiaukkoa josta se purskuttaa vedessä poreilevaa ilmaansa pihalle.


Yhtä kaikki, jotakin tämäntapaista kirja tulee paljastamaan, kertomaan ja analysoimaan. Olen melkoisen vissi että palaan vielä aiheeseen jatko-osan parissa mutta tarvitsen siihen aikaa kymmenkunta vuotta lisää. Nämä kivet kertovat jotakin tarinaa josta olen vasta saanut kulmasta kiinni ja hapuilevasti koetan niiden sisältämää viestiä ymmärtää. Mutta kun saa aikaa niin mistä sen tietää mitä kaikkea ne ovat paljastaneet kymmenen vuoden kuluttua.
Jukkis
ps. ennakkovarauslomake on jossain tuolla kun rullaa pääkirjoituksia alaspäin. Olisin kyllä laittanut sen tähän mutta editorin käyttö oli allekirjoittaneelle ylivoimaista ja itse teitin on se kaivettava. Ne jotka sen tilasivat aikaa sitten saivat sen ilman postituskuluja mutta nyt inhana kapitalistina olen sen lisännyt. Toisaalta... se oikea tilauslomake nähdään tossa ens viikolla ja kirjahan lähtee melkein samana päivänä liikkeelle kun tilaus putoaa.
Ennakkotilauslomake löytyy tästä pääkirjoituksesta: Ennakkovaraa Megaliittikivien arvoitus –kirja