Olen tässä vähän aatellu josko luopuis tästä sivustosta ja päästäis sen haudanlepoon? Joskus marraskuussa tulee hotellipalvelimelta Sinikiven lasku ja aattelin etten sitä maksaisi. Sitten kaikki katoaisi ikuisiksi ajoiksi bittiavaruuteen.

 

Tuskin tämä ilmoitus paljon pöyristystä saa. Onhan tämä ollut enää pelkkä hauta viimeiset vuodet ja lopulta olen kyllästynyt bloggaamiseenkin. Vaikka uhmalla olen elänyt kuin dinosauruksista viimeisin, on pakko tunnustaa että omakin into on karissut aikaa sitten. Lisäksi maailma ympärillä muuttuu että väkisin sitä on vanha muinaisjäänne.

Eikä tähän muuta syytä ole kuin vanheneminen. Ei viitti enää. Ei ole enää sitä kolmekymppisen energiaa jossa puski kaikella innolla eikä paljoa piittannut mitä ajatellaan, vai ajatellaanko mitään. Nyt kaikki sanomisen arvoinen on sanottu aikaa sitten enkä oikein ikinä ole osannut tuota kierrättämisen taitoa. Elokuva-ura tuli ja meni. Kirjailija-urakin taitaa olla päätöksessään ja uutta tutkimisen arvoista ei ole juurikaan saapastellut vastaan. Kaikki on vähän niinku finaalissa.

hautuumaa

Hautaa kohti tässä mennään itte kukin...

Toivon kuitenkin että muinaishistorian saralla olen saanut pienen sormenjäljen tämän maan kulttuuriperintöön. Ainakin fanipostia satelee edelleen vaikka niistä ajoista alkaa olla viitisentoista vuotta. Onkin valitettavaa että kun tein kaksi suurta löydöstä; kirkkojen väliset 33-mitat ja varhaiskivikautiset megaliitit, en sitten koskaan aikaansaanut kolmatta ja varmasti kirkkainta löydöstä. Olisin pysynyt huipulla eikä olisi tarvinnut nostettani antaa lipua käsien välistä.

Enkä todellakaan tiedä mitä tästä eteenpäin? Ehkä pysyn vaan hiljaa seuraavat vuosikymmenet ja ehkä hautaan asti. Ehkä kirjoitan pöytälaatikkoon liudan hyviä hittikirjoja, avaan oman kustantamon ja palaan peliin? Internet-sivuja en tämän jälkeen lupaa. Myönnän että olen kyllästynyt koko nettiinkin. Sekin vissiin vanhenemisen merkki kun ei enää innostu mistään ja näe missään tolkkua. Kaikki on vähän kun kuultu ja moneen kertaan.

Eli mitä koetan sanoa? Koetan sanoa että ehkä tuossa loppupuolella kun saavutte tänne, kaikki on kadonnut. Tiedä koska se tapahtuu, marras- tai joulukuussa? Aattelin kuitenkin itse domainin eli Sinikiven nimen vielä maksaa jottei tämä korvaudu jollain pornosivustolla sillä sehän ei maksa kun muutaman kympin.

Myönnän että tiettyjä ihmisiä jää ikävä joihin nettimaailmassa tutustui

 

Jukkis