Vielä kerran palataan tutkasodan ihmeisiin jotka ei ainakaan minua lakkaa kiehtomasta. Jo yksin sen vuoksi että se osoittaa tieteen rajattomuutta. Ette te tietenkään ole lukeneet vieläkään Valtakunnan kattoa joka on tiettävästi ainoa teos joka suomeksi kertoo näitä juttuja. Mutta ei toki kaupitella kirjaa vaan tehdään sen sisällöstä yksinkertaistettuja tiivistyksiä josko se avaisi teillekin näitä radioaalloilla käytyä sotaa.
Kovin tuntuu yhtä jos toista närästävän mikä on allekirjoittaneen mieliala koko tässä koronasotkussa. En olekaan asiaa tainnut aiemmin tarkastella puhtaan henkilökohtaisesti ja miksi ratkaisut tietyissä asioissa on sellaiset kun on. Lukekaa ja närkästykää lisää. Mutta olisi se voinut mennä toisinkin, olisin voinut pysytellä rokotekriittisillä linjoilla.
Nyt puhutaan taas vaihteeksi elokuvanteon vaikeudesta ja tuskaisuudesta. Selvästi olen törmäämässä rajaan jossa nerouden ja luovuuden rajat ovat tulossa vastaan. Joko alkaa ikä painaan ja alkaa fakkiutua, en tiedä, mutta olen törmännyt dilemmaan josta ei pääse yli, ali eikä ohi. Miten kuvata lähitulevaisuuden rappeutunutta kulttuuria.
Palaamme jälleen mieliä kuohuttavaan koronatilanteeseen. Muuta järkeväähän ei tapahdu joka herättäisi edes etäisen mielenkiintoni. Päällä on keskustelu tehohoitopaikkojen riittävyydestä jota jokainen ylilääkäri nyt tuntuu toitottavan ja ainakin allekirjoittaneella on siihen halvin ja toimivin konsepti. Kun ja jos ylikuormitus tapahtuu, aletaan priorisoimaan. Eli suomeksi sanottuna jätetään ylimääräiset hoitamatta eli annetaan kuolla. Eikös ollutkin räväkästi sanottu?
Jatkan vielä tätä kerrostalopihan teemaa sillä ilmeni ulottuvuuksia joista en ollut edes tietoinen. Eli motiivi miksi niin moni tunkee meidän pihalle pitään picnic -hetkeään. Onko ne kaikki vaan niin röyhkeitä? Ei, vastaus onkin siinä että harva mieltää että asuintalon pihamaa ei olekaan yleistä tilaa.
Artikkelia ei vielä kommentoitu
