sarvelliset ihmiset

Lisää
26.09.2012 10:10 - 26.09.2012 10:15 #15635 : Jukkis
Meillä on joskus ollut tällä palstalla puhetta ihmisen hännästä, jollaisia satunnaisesti eri synnytyslaitoksilla ilmenee. Sinänsä loogista koska ihmisellä on häntäluukin, joten miksi ei sitten evoluuttisena jäänteenä häntääkin. Historiassa tunnetaan tapauksia jossa suljetuissa yhteiöissä – kuten etelämeren saarilla – hännästä saattaa tulla vallitseva ominaisuus. Nykyisin kun ihmisiä on paljon ja geenit sekoittuneet, ei noita kauheasti tapaa kuin kuriositeetteina.

Sen sijaan ihmisen sarvi – tai sarvet – on paljon monimutkaisempi juttu. Siis noin evoluution kannalta sillä ihmisen sukupuussa ei pahemmin ole ollut sarvekkaita esi-isiä, ja edeltäneet lajit, nekin on tiettävästi olleet sarvetonta polkua. Silti ihmisen perimässä kummittelee sarvet siinä missä hännätkin. Se on kyllä todellinen mysteeri, anomalia vailla minkäänlaista selitystä.



ps. ja jos joku ei tajunnut mikä anomalia tähän liittyy, niin jäänteen perusteella ihmisen olisi kaiken logiikan mukaan pitänyt periytyä kavioeläimestä, joka tietenkin on mahdotonta. Jäljelle jää että sukupuussamme täytyy jossain kohtaa ollut olla sarvellinen apinalaji, joka niinikään on mahdotonta. Siinäpä sitä pohdittavaa.
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 26.09.2012 10:15 Jukkis.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
26.09.2012 11:36 #15636 : Susibelle
Vastaus käyttäjältä Susibelle aiheessa sarvelliset ihmiset
Ihokasvain tai epämuodostuma. Korva on ihomuodostuma, miksi ei sitten tulisi tuollaisia muitakin kasvannaisia mutaation seurauksena? Kavioeläimillä ei ole sarvia, sorkkaeläimillä on. Ei jatkoon :)

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
26.09.2012 12:36 #15637 : Trolli
Vastaus käyttäjältä Trolli aiheessa sarvelliset ihmiset
Ihmisen geeneissä on valmiuksia vaikka mihin. Jos joskus tulee tarvetta tuottaa perhosen siiven väriainetta niin sekin on sinne koodattuna ja eiköhän joku tuota sitä parasta aikaa.

Tämä oli häiriköiden käyttöön tarkoitettu avoin nimimerkki, mutta ei ole enää.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
26.09.2012 12:41 #15638 : Turms kuolematon
Vastaus käyttäjältä Turms kuolematon aiheessa sarvelliset ihmiset
Kyse ei ole atavismista vaan sairaudesta. Pois leikatut sarvet kasvavat takaisin. Ainakin ennen tuo oli vielä mystinen, mutta ehkä nykyään jo tiedetään tarkkaan mistä on kyse. Kuvassa melko lievä tapaus. On tapauksia, joissa sarvia on ollut toistasataa. Ehkäpä friikkisirkuksen perinteinen apinapoika on myös atavismi.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
26.09.2012 14:22 - 26.09.2012 14:24 #15644 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa sarvelliset ihmiset
Joo, minä en (vielä) osaa sanoa mille kannalle kallistuisin. Kyllähän tämä ihmisen evoluutioteoriaa vasten on melkoinen pommi. Toisaalta se jää sitten tussaukseksi kun ajattelee että varsinaisestihan sarvi ei ole luuta vaan sarveisainetta – siis sitä mitä kynnet ja hiuksetkin on.
ja niitä nyt pursuaa ihosta. Multakin tuli kyljestä kolme allekkain olevaa uloketta jotka kävin leikkauttamassa pois ennen kuin kokonaan muuttuu ihmisen ja heinäsirkan metamorfoosiksi vai miksi alieniksi nyt olinkaan muuttumassa.

Se on kuitenkin varmaa että historiassa näitä sarvipäitä tunnetaan ja niillä on aina ollut todella kova statusarvo. Mm. hallitsijan kruunun muoto juontaa sarvista. Enkä sinänsä epäile etteikö Aleksanteri Suurella olisi kanssa kasvanut ohimoilta oinaan sarvet, jotka taisi olla samalla hänen valtansa legitiimikin. Tätä kautta olisi taas perusteltua puhua tarkoituksellisesta ilmiöstä samaan tapaan kun komeat höyhenet linnuilla ym. Asiaan ei kannata suhtautua välinpitämättömästi sillä tässä voi olla takana jotain tärkeää. tai sitten kyse on muinaisesta atlantilaisesta rodusta – pakko oli tämäkin päästä sanomaan. :dry:

Toki ihmisen evoluuttisessa historiassa voi olla asioita josta emme tiedä mitään ja jotka voivat ilmetä mitä kummallisimpina juttuina. Eikä tämä sarvi edes ole parhaasta päästä. Rankin juttu taitaa olla se että on olemassa vain kaksi nisäkästä jotka kykenevät kasvattamaan raajojaan uudelleen – toinen on hiiri ja toinen ihminen. :blink:
Aivan, on raportoitu että jos alle 11-vuotias menettää sormenpään, se saattaa vielä kasvaa itsekseen takaisin. Ilmeisesti pikkulasten kantasolut ovat vielä aktiivisia mutta sitä ei tiedetä miksi se on juuri sormenpää, ja niitä saa olla poikki vain yksi. Sekin on tarkkaa mistä kohtaa sormi katkeaa, pieni 0.2-0.3 mm heitto liian kaukaa takaa että sormi ei sitten enää kasvakaan. Tämäkin ilmiö on todellinen anomalia, jos nyt kaihdamme puhumasta kunnon mysteeristä. Lienee parempi sanoa tähän loppuun varoituksen sanakin että älkää testatko tätä kotona. :whistle:
Viimeksi muokattu: 26.09.2012 14:24 Jukkis.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.139 sekuntia