Huonot plagiaatit edustaa niille sitä vaihetta kun ne vielä usko, että nekin pystyis tekeen oikeita leffoja. Ei niitä kannattaa muistuttaa siitä olenkaan vaan pitäisi jäljitellä sitä mitä ne nykyään tekee, eli yhdentekeviä tarinoita taviksen elämästä. Niillä on vieläkin pyrkimystä tehä jotain omaperästä ja nää kilpailut on sitä varten, että ne löytää oikeen suunnan, eli stereotyyppiset jutut, jotka vois kuulua melkein kenen tahansa kokemuspiiriin. Sitten ne jakaa onnistuneille palkintoja ja on tyytyväisiä itteensä.
Taiteilijoista menestyy harva ihan vaan sen takia, että siinä hommassa pitäisi osata tehdä jotain uutta ja vielä sillä tavalla, että yleisökin kiinnostuu. Härski laskelmointi on tärkeää, koska muuten yleisö jää tavoittamatta.
Nykyään kannattais opetella pärjään tollaisssa kilpailuissa, koska yleisö haluaa jotain, mikä auttaa sitä soittamaan korvien välissä jatkuvaa minä minä minä -mantraa.
Metallican biisit olis hyvä opiskelumateriaalia, koska ne auttaa kuulijaa kaivamaan omaa napaansa. Vaihtelu syntyy siitä, että biisit on vähän erilaisia, ja tän takia fanit odottaa kieli pitkällä, että jätkät saa seuraavan levyn valmiiks. Ei haittaa, vaikka siihen menis monta vuotta, ja jos välillä tulee jotain muuta, niin se annetaan anteeks ja jatketaan odottamista. Tuotantoa ajatellaan yleensä vaan niinä levynä, jotka vois julkaista boxissa, minkä nimi on Minä.
Elokuva taiteena meni selkeesti vituiks siinä vaiheessa kun jokasella nöösillä alko oleen kamera ja ne kaikki luuli tietävänsä jotain leffojen tekemisestä. Niitten parissa ei enää viihdytä vaan niitä arvostellaan ihan kuin niistä tajuttais jotain.
Jos sä haluat menestyä elokuva-alalla, niin ehdottomasti kannattais osata vääntää täysin laskelmoitu lyhäri, johon epäonnistuneet taiteilijat pystyy samaistumaan, koska tällaiset jutut on nykyaikaa. Ihan vaan viihteeks tarkotettu elokuva on vanhanaikanen juttu ja yleisö saa niistä tarpeeks kattomalla ne vanhat robocopit säännöllisesti uudelleen.