× Konspiraatio-keskustelussa tutkitaan politiikkaa ja maailmanmenoa. Vilunkimeno joutuu koville.

Velkasaneeraus Suomessa 1992 - edessä PIGS-maissa

Lisää
14.04.2011 06:58 - 14.04.2011 07:01 #7887 : tri No
www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/04/13/lama-suomikaan-...-selvinnyt-ilman-saneerausta/20115152/12

Hurrin hyvä kirjoitus taloussanomissa on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle. Suomi ei olisi selvinnyt 1990-luvun alun vaikeuksista ilman 30-40% devalvaatiota. Kannattaa erityisesti tutkia artikkelin taulukot.

Nyt EU on vaatimassa PIGS-mailta samanlaista talouskuria mitä Suomi harjoitti Lipposen johdolla ilman devalvaatiomahdollisuutta. On ihan päivänselvä, että tuo johtaa maissa niin suuriin sisäpoliittisiin levottomuuksiin, että ne joko irtautuvat eurosta ja jättävät lainansa hoitamatta, tai niille tehdään devalvaatiota vastaava velkasaneeraus lainojen osalta. Tätähän on mm. Saksan keskuspankin johtaja esittänyt tehtäväksi mahdollisimman pian. Tilanteen pitkittäminen vakuusrahastojen avulla vain vaikeuttaa tilannetta.

Lopuksi pieni lainaus Hurrin tekstistä:
"Devalvoinnin pelko hellitti devalvoinnilla

Markan kellutus vuoden 1992 syyskuussa todennäköisesti esti viime tingassa Suomen valtion ja talouden luhistumisen, se ei suinkaan aiheuttanut eikä edes pahentanut kaaosta.

Kellutuspäätöstä seuraavana päivänä alkoi Suomen talouden uusi nousu. Siihen katkesi niin kansainvälisen kuin kotimaisenkin pääoman pako muille maille, ja siihen loppui rahan polttaminen Suomen Pankin toivottomassa markan puolustustaistelussa.

Samalla kellutushetkellä alkoi pääoman paluu Suomeen. Helsingin pörssin osakekurssit ampaisivat voimakkaaseen nousuun ja korot kääntyivät laskuun.

Pian kellutuksen jälkeen myös rahoitusmarkkinoiden epäluulo Suomen valtiota kohtaan alkoi hellittää – siitä huolimatta, että pankkikriisin ja laman kustannukset kasvattivat valtion velkarahoituksen tarvetta voimakkaasti.

Nopeasti kasvava velanottotarve ajoi ensin Suomea täydelliseen rahoituksen umpikujaan, jonka muisteleminen saattaa yhä nostaa kylmää hikeä velkakirjamarkkinoiden etulinjan veteraanien otsalle.

Umpikujan uhka väistyi ja Suomen obligaatioiden kauppa alkoi taas käydä vuolaasti ja vieläpä jyrkästi laskevin koroin sen jälkeen, kun epäluulo markan devalvoinnista oli kaikonnut – markan devalvoinnilla."

PS: Vastaava tekstini moderoitiin kepulaisen lehden keskustelupalstalta. Onko tässä jotain muutakin uhkaa, kuin Kiviniemen ja Kataisen väärässä olon toditselua?
Viimeksi muokattu: 14.04.2011 07:01 tri No.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
14.04.2011 07:31 #7888 : tri No
"Julkaistu: 14.04.2011 07:21
Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos lataa kovaa tekstiä Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla torstaina.

Roos toimii tällä hetkellä vierailevana tutkijana Oxfordin yliopistossa.

Roosin mielestä nykyisessä talouskriisissä on kyse nimenomaan euron kriisistä, "toisin kuin monet poliitikot väittävät".

Hänen mukaansa eurossa on "tunnettu valuvika: yhteinen valuutta ja yhteinen keskuspankki, mutta erillinen talouspolitiikka".

"Tämän seurauksena eräissä maissa on otettu liikaa velkaa, synnytetty keinottelukuplia sekä päästetty palkat ja muut kustannukset kasvamaan huomattavasti enemmän kuin muissa euromaissa", hän kirjoittaa.

Roosin mielestä euro on johtanut tilanteeseen, jossa "taloutensa järjestyksessä pitäneet euromaat ovat muihin nähden kilpailukykyisiä, kun taas ne maat - Kreikka, Irlanti, Portugali ja Espanja -, jotka ovat ratsastaneet halvoilla luotoilla, ovat menneet niin huonoon kuntoon, että vain raju devalvaatio tai valuutan kellutus pelastaisi ne".

Myös Suomessa euron ulkoinen arvo on Roosin mielestä liian korkea, jotta Suomi olisi kilpailukykyinen maailmalla.

"Toisaalta kilpailukykymme euroalueen sisälläkin on Saksaan nähden kehno."

"Jos euroa ei olisi, meillä ei olisi minkäänlaisia huolia siitä, mitä Kreikassa, Irlannissa, Portugalissa, Espanjassa tai Italiassa tapahtuu. Ilman euroa olisimme jo nyt aika mukavassa nousussa Saksan vanavedessä, mutta selvästi edullisemmalla valuuttakurssilla.", hän kirjoittaa.

Roos huomauttaa, että euron hajoamista ei vuosi sitten pidetty mahdollisena, mutta nyt se on "todellinen vaihtoehto".

Uhkakuvissa euroalue jakautuisi kahteen leiriin tai jotkut maat erotettaisiin kokonaan euroalueesta.

Roosin mielestä Suomelle paras strategia olisi irrottautua eurosta heti ja päästää uuden markan kurssi kellumaan vapaasti.

"Jos Suomi irtoaa eurosta vasta kun on pakko - tilanteessa, jossa sen kilpailukyky on jo täysin mennyt - lopputulos on samanlainen sokki kuin 1990-luvun taitteessa.", hän kirjoittaa."

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
14.04.2011 09:59 #7889 : Kane
Onneksi suunnittelin satasen jo valmiiksi :D


Just joo...
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: imako

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
15.04.2011 14:23 #7902 : 338LM

Kane kirjoitti: Onneksi suunnittelin satasen jo valmiiksi :D




KIITOS!
Onpa erittäin kaunis satanen.



Ruåtsissahan ei ole enää armeijaa.
2000 - 4000 reipasta suomalaista sotilasta riittää valloittamaan tämän Länsi-Suomen takaisin meille.
Turskan syöjistäkään ei liene meille vastusta.

Sen sijaan Itä-Suomen takaisin palauttamista täytynee valmistella paremmin.


Kansanviholliset kun aikovat heikentää Suomen puolustuskykyä ja avata maan itäiselle viholliselle.
Näin kirjoittaa joku Erkki Noroperkki:

www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Eversti+Nordberg+Nato+lys%C3%...arustautuu+ja+Suomi+nukkuu/1135265392647

www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Vastarintamiehi%C3%A4+kutsuta...%C3%A4lkeen+terroristeiksi/1135265392721


Siksi käsken ja kehoitan palstan jokaista lukijaa kertaamaan taitojaan kertausharjoituksissa ja
MPKryn kursseilla.

www.mpky.fi/

Tämä koskee myös palstan ryssiä, ruåttalaisia ja hurreja, jotka saavat täten tilaisuuden osoittaa
uskollisuutensa ja luotettavuutensa Suomen uskollisina vähemmistökansalaisina.

Me tarvitsemme sotilaallisesti vahvan ja voimakkaan Suomen!

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
15.04.2011 17:44 #7906 : imako
Miksi natsi hakaristit????

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
15.04.2011 17:54 #7907 : Narian

imako kirjoitti: Miksi natsi hakaristit????

Nuo ovat Suomen hakaristejä.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
15.04.2011 19:43 #7908 : Kane

imako kirjoitti: Miksi natsi hakaristit????

Mitkä natsi hakaristit, mitä oikein tarkoitat?

Just joo...

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
16.04.2011 05:32 #7909 : Trolli
Kiellettävä on tuo leijona vaakuna, se on militaristinen ja natsitkin oli militaristeja. Myöskin Aspan viikset peloittavat nais väkeä.

Tämä oli häiriköiden käyttöön tarkoitettu avoin nimimerkki, mutta ei ole enää.
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Kane

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
16.04.2011 13:40 #7919 : Sumu

Kane kirjoitti:

imako kirjoitti: Miksi natsi hakaristit????

Mitkä natsi hakaristit, mitä oikein tarkoitat?


Tarkoitatko Rosenin ristejä?

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
16.04.2011 15:43 #7920 : imako
Miellän natsihakaristiksi semmosen missä ne poikkijanat on pitkät, tavallisessa hakaristissä ne on puoltalyhyemmät.... näin selvitti mulle oppinut poikani!

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
16.04.2011 17:19 #7923 : Kane
No jos olemme tarkkoja, sellaista asiaa, kansanryhmää tms. ei ole eikä ole ollutkaan kuin natsit, joten tarkoitat varmaankin kansallissosialisteja, joilla ei ollut yksinoikeutta hakaristiin, jonka historia katoaa ihmiskunnan menneisyyteen.

Suomessakin vanhimmat olemassa olevat hakaristit löytyvät kivikirkoista, joista tunnetuin on nähtävillä 1200-luvun Maarian-kirkossa Turussa. Suomessa hakaristi on tunnettu mm. nimellä tursaan/mursun sydän (vrt. buddhalaisilla Buddhan sydän) ja niitä maalattiin perinteisesti kirkkojen ikkunanpieliin suojelemaan pahalta.

Hakaristi on ollut aina hyvän ja hyvän onnen symboli ja siksi niitä oli tapana maalata sotilaiden kypäriin, tankkeihin, hevosiin jne. ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Tästä juontaa juurensa miksi kansallissosialistit valitsivat kaikkein parhaimman ja positiivisimman symbolin itselleen, symbolin joka oli kaikille tuttu.
Jo ennen kansallissosialismia, hakaristit koristivat mm. saksalaisia kouluja ja esim. vuonna 1921 juutalaiset ääriliikkeet yrittivät saada hakaristiä kiellettyä Saksassa, sillä heidän mielestään se alisti heitä. Tuohon aikaan mm. Helsingin kaupunki merkitsi omaisuutensa hakaristein.

Hakaristi on siis ollut tunnettu kautta maailman, kautta aikojen ja siksi se onkin yksi arkkityyppisistä symboleista. Vanhimmat kirjoitetut tekstit hakarististä löytyy intialaisista veda-teksteistä, jotka ovat ihmiskunnan vanhimpia säilyneitä tekstejä. Vedojen mukaan hakaristi tuli Intiaan muinaissuomalaisten eli arjalaisten mukana tuhansia vuosia sitten. Sana ”arjalainen” on Intiassa puhuttua sanskritia ja tarkoittaa oikeamielistä. Sanskritin tuntijoina (pakollinen aine yliopistossa) saksalaiset varastivat arjalais-statuksen itselleen nostattamaan kansallistuntoa.

Hakaristi tunnetaan kansainvälisesti myös nimellä swastika, joka tulee myös sanskritista ja tarkoittaa karkeasti käännettynä hyvän tuottamista tai edistämistä. Hakaristi onkin edelleen arkikäytössä kymmenissä eri maissa, tarkoittaen hyvää ja hyviä asioita.



Perinteinen swastika, jonka suunta tarkoittaa hyvää, auringon mukaisesti, elämää tuottavaa, rakentavaa ja kaikkea muuta positiivista.


Nk. suswastika, jonka suunta tarkoittaa pahaa, kuolemaa, tuhoa ja kaikkea muuta negatiivista.


Historiallinen Saksan valtion lippu

Just joo...
Liitetiedostot:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

  • h3pe
  • Poissa
  • Osaaja
  • Osaaja
  • To boldly go where Appelgren has never gone before
Lisää
17.04.2011 12:39 - 17.04.2011 12:48 #7932 : h3pe
Hindu-perinteissä on hakaristi yleinen, kuten tiedämme.
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 17.04.2011 12:48 h3pe. Syy: Kuvat lisätty

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

  • h3pe
  • Poissa
  • Osaaja
  • Osaaja
  • To boldly go where Appelgren has never gone before
Lisää
17.04.2011 12:57 #7933 : h3pe
Japanissa perinne on myös kirjava.
Kuvat Tokiosta eräältä temppelialueelta.
Liitetiedostot:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.167 sekuntia