× Konspiraatio-keskustelussa tutkitaan politiikkaa ja maailmanmenoa. Vilunkimeno joutuu koville.

Storyanin juttunurkka

Lisää
07.06.2021 21:56 - 07.06.2021 22:19 #48510 : Storyan
Vastaus käyttäjältä Storyan aiheessa Storyanin juttunurkka
Kyllä siinä hevonen näkyy.
Ukkini isä oli tunnettu hevoskuiskaaja.

Mun suvun naiset oli Ruotsissa isonvihan aikaan,
ja miehet pääpamppuina Ruotsi-Suomen armeijassa.
Niiden naisten, jotka jäivät Suomeen, ja joita ei raiskattu, on täytyny olla todella hyvässä piilossa ja kauan. Isoviha kesti kuitenkin melkeen 10 vuotta.

Että ei sun juttu mikään teoria oo, vaan täyttä totta.


Sä poikkeatkin paljon ns. keskivertosuomalaisesta, jolla ei ole mitään käsitystä kulttuurihistoriallisesta jatkuvuudesta. Erään tutkimuksen mukaan ihmisiltä kysyttiin suomalaisuuden merkityksestä, useimmat vastasivat suomalaisuus merkitsee luontoa tms. Sama on muinaistutkimuksen taakoilla arkeologian viroissa. Kaikki on jääkauden tai luonnontekelettä. Arkeologiassa erityisesti korostuu kulttuuriperimän ja genetiikan vaikutus, myönnettiin sitä tai ei. Tyhjästä on helvetin paha nyhjästä, koska tutkija kuitenkin käsittelee ja suodattaa dataa itsensä ja oman taustansa kautta.. Ainoa mihin kyetään on ulisemaan rasismista, jos tuo ilmi vaikkapa vain muinaisdna- tutkimusten tuloksia.

Provo provona, mutten usko kiinalaisten lähtevän sille linjalle. Kiinalaisten esi- isät potkaisivat N1c -kansat pois Kiinasta joskus pronssikaudella ja nämä suuntasivat sitten Siperiaan päin. Aiemmin Siperiakin oli R1a -finnougrien ja arjalaisten aluetta ja sitä ennen ANE-tyypin (Ancient North Eurasian), mikä ei sekään ollut mongoloidi. 


Kun vainolainen tuli kylään, missään ei ollut turvassa. Isä kaatui jo portailla, lapset päätyivät vangeiksi Venäjälle.
yle.fi/uutiset/3-7110889

Ja naiset raiskattiin. Rantahurreilla on yhtälailla 40% siperianmongoloidia N1c:tä, joten on turha puhua mistään ´finnougrisesta isälinjasta´, mikä on näiden suomalaisuuden parasiittien lempihokema. Kansanmurha ei ole mikään pikkujuttu ja se tapahtui Suomen alueella isovihan aikaan.

Me Habirut Mahabharata- autenttinen kirja Suomen alueen asuttajien identiteetistä, historiasta ja kulttuureista niin Kemi-Egyptissä, vedalaisessa Intiassa kuin Suomenkin alueella.
Viimeksi muokattu: 07.06.2021 22:19 Storyan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
08.06.2021 05:34 - 08.06.2021 23:46 #48513 : Arite
Vastaus käyttäjältä Arite aiheessa Storyanin juttunurkka
x
Viimeksi muokattu: 08.06.2021 23:46 Arite. Syy: x

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
08.06.2021 12:19 - 08.06.2021 12:24 #48518 : Storyan
Vastaus käyttäjältä Storyan aiheessa Storyanin juttunurkka
Laita ihmeessä niitä kuvia sisältä jos saat sen auki. Tuskin juutalaisia kiinnostaa asia. Ja jos kiinnostaa, niin Suomen pirut olivat habiru ja eli ns. muinaishebrealaisia. Siellä on joku p-ehdokaskin Lapid nimeltään. Eli Lapit.
Ja leevit eli todennäköisesti luuvit oli samoja. Hurrit ja luuvit oli finnougreja, hurrit suomenkielisiä. Leevin joukossa on erityisen paljon alkuperäistä finnougria R1a. Netanujahulla on Fatjanovon ja komien R1a- linjaa. Nämähän ovat originaalien aryansuomalaisten sukulaiskansaa. 
 

Me Habirut Mahabharata- autenttinen kirja Suomen alueen asuttajien identiteetistä, historiasta ja kulttuureista niin Kemi-Egyptissä, vedalaisessa Intiassa kuin Suomenkin alueella.
Viimeksi muokattu: 08.06.2021 12:24 Storyan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
16.06.2021 14:06 - 16.06.2021 14:23 #48545 : Storyan
Vastaus käyttäjältä Storyan aiheessa Storyanin juttunurkka
Historia-ketjussa on jonkun jo v. 2011 esilletuomaa asiaa suomenheimojen ( ts. finnoarjalaisten heimojen) kansanmurhista niin Euroopassa kuin Venäjälläkin:

Ja myös entiset skandinavian eli Länsi-Suomessa asuneet, nyk. ruåtsissa, Norjassa, Tanskassa, Pohjois-Saksassa, tai Puolassa asuneet Suomen sukuiset kansat ovat tehneet väärin???
Miksi tapahtui eurooppalaisen historian suurin tunnettu kansanmurha, etninen puhdistus, kokonaisten kansojen, kielien, ja kulttuurien tuhoaminen?
Josta historiankirjoitus on vaiennut ja vaikenee yhä tänään, noin tuhat vuotta etnisten puhdistusten ja kansanmurhien jälkeen?

 


Ensinnäkin, alkuperäiset ja oikeat suomalaiset eivät olleet N1c, jotka ovat kansanmurhan ja invaasion tulosta. Alkuperäiset suomenheimot olivat mm. gootteja, sarmaatteja, sakoja, joita olivat mm. jäämit ja vanait (Dan). Nämä olivat R1a- linjaisia, mikä on mm. rurikidien oikea isälinja. Kartassa näkyy chatti eli katti,(Gad), goottien haara. Muita goottien haaroja olivat mm. Gepid eli kepit. Slaavikronikoiden, mm. Nestorin kronikan mukaan vesi oli finnougrinen kansa merjojen ym. ohella. Ves/vesi oli Euroopassa visi. 

Kun puhutaan suomalaisista, pitäisi aina muistaa arjalaisten (R1a) suomenheimojen alkuperäisstatus ja oikeus suomalaisuuteen, yli näiden identiteetillä kutevan, nykyisen pseudosuomalaisen ja muunmaalaisen paskasakin.

Yksi törkeä esimerkki arjalaisten suomenheimojen, tässä tapauksessa viikinkien kulttuuriperinnön törkeästä ryöväämisestä ja pseudohistorian kirjoituksesta on ns. Jellingin riimukivet. Ne ovat suomalaisia riimukiviä, niissä on suomenkielinen teksti ja ainakin toinen niistä oli pystytetty Kupittaalle. Tanskalaiset ryöstivät sen 1500- luvulla, keksivät pseudon tekstin ´kristillisestä Tanskasta´ja esittivät ne tanskalaisina riimuina. Kukaan -ei pseudosuomalainen mongoloidi, ei metsäläinen tanskalainen tai muukaan ole katsonut asiakseen oikaista historiallista faktaa ja tuoda esille tekstien oikeaa kieltä ja sanomaa. Sen mukaan TAVASTIT pystyttivät riimun Kupille eli siis Kupittaalle. Gorm oli Kormu. Nykyisistä ´tanskalaisista´ vain 20% on muinaissuomenkielisten tane/ dane/ vanai- tai juutti/jätti- heimolaisten jälkeläisiä. Kaikki kuitenkin kykkivät ja rypevät siellä näiden finnoarjalaisten tane-vanaitten identiteetillä varastettujen riimukiviensä kanssa. 

Tällaiset vastenmieliset, alkeelliset identiteettiloiset luulevat, että päästyään kutemaan ties mihin virkoihin ja roskamediaansa, että maailma on valmis ja niiden vähämielistä hourimista viitsii katsella ja kuunnella loputtomiin. 



 

Me Habirut Mahabharata- autenttinen kirja Suomen alueen asuttajien identiteetistä, historiasta ja kulttuureista niin Kemi-Egyptissä, vedalaisessa Intiassa kuin Suomenkin alueella.
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 16.06.2021 14:23 Storyan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
17.06.2021 20:23 - 17.06.2021 23:31 #48548 : Storyan
Vastaus käyttäjältä Storyan aiheessa Storyanin juttunurkka
Puhumattakaan siitä, että suomenheimojen identiteetillä rypevät metsästäjä- keräilijätaustaiset ns. asiantuntijakeharit eivät kykene ymmärtämään, että suomenheimot jäämit, gootit jne. veistivät jopa hautakiviä metallikulttuuriensa ohessa, näiden vähämielisten pyrkyreitten kalloihin ei mahdu myöskään paikannimistön saka-suomalaisuus:

"Suomen suurimpien järvien eli Saimaan, Päijänteen ja Inarijärven nimille ei monien kielitieteilijöiden mukaan ole olemassa selkeää etymologiaa millään tunnetulla kielellä (esim. Rahkonen 2017)."

Näiden wanna be-suomalaisten mieleen ei ole koskaan juolahtanut, että Saimaan nimessä on ´sai´mikä oli yksi finnoarjalaisten sakojen autonyymi, samoin kuin sarmaattien sauro. Hämeessä on mm. Sairiala, mikä toistuu myös merikansan Sairdanen/ Sairdanan nimessä. 

Syy, että pronssikauden metallilöytöjä on tehty pääasiassa vain rannikolla ja Uudellamaalla on se, että muinaistutkimuksen virkoihin palkataan esim. Hämeen alueella täysin vajaamielisiä loiseläjiä, joilla on etnokulttuurisen suomalaisuuden kanssa yhtä paljon tekemistä kuin päätäillä ja yhtä paljon käsitystä arjalaisten suomenheimojen jäänteiden luonteesta..


Samantyyppisen paikannimistön esiintyminen kahdella eri alueella kertoo siitä, että näiden alueiden välillä on jossain vaiheessa ollut asutus-, kieli- ja kulttuuriyhteyksiä. Tämä tutkimustapa tunnetaan areaalis-typologisena metodina. 
kalmistopiiri.fi/2018/05/26/nimistontutkimus-ja-arkeologia-mita-paikannimet-kertovat-menneisyydesta/

Vähämieliset suomalaisuuden loiset ovat tutustuneet paikannimistötutkimuksen terminologiaankin. He tietävät, että sitä kutsutaan areaalis- typologiseksi. Onko kukaan näistä vähäjärkisistä hourijoista koskaan tuonut esille esim. kolmion muotoista Pirunvuori-esiintymää? Vähäjärkisten suomalaisuuden loisten kapasiteetti loppuu aina kesken, sinne siperialaisten jurttaryssäläisten haisevien jurttien pimeimpiin nurkkiin. Jostain syystä kyseiset kutevat jätteet nimittävät itseään kuitenkin suomalaisiksi.

 


Pronssikauden miekan karjen katkelma, todennäköisesti Naue II tai muu merikansojen käyttämä miekkatyyppi, jossa hieman pyöreämpi kärki. Onko kyseessä Rukan, Tereshin/ Turson, Weshesin vai jonkun muun peleshin eli paalin vai Sakalan soturin miekkahauta? Voisivatko muinaistutkimuksen ´asiantuntijat´vastata tähän? Hourivien Museoviraston ja yliopiston jätteiden kuten Niemelän ja Heinosen mukaan tuo paikka on jääkauden tai luonnon tekele. Mikähän jääkausipaja valoi mykeneläismiekkoja? Saisiko vähämielisiltä jätteiltä jonkinlaisen tieteellisen selostuksen asiaan, mielellään lähteiden kera?

 
Tosiaan, pronssikappale löytyi tästä matalan kiven päälle asetetusta polttohaudasta. Kannattaa olla varovainen, kun pyyhkii sammalta kivien päältä. Joskus sieltä voi löytyä pronssikauden hauta ja eliittialueilta, kuten tältä sakojen kuningaskunnan keskushallinnon kalmistoalueelta vieläpä miekankappaleita :).

Kalmiston suurlöydöt eivät loppuneet tähän, vaan erään hienosti veistetyn miehen hautakiven päälle on maalattu kaksi punamultamaalausta.

 


 
Kahdella eri punasävyllä maalattu kaksi ihmishahmoa, alempi on isompi ja esittää naista. Vaikka EM- kisoista ei tulisikaan metallia, punamulta on ihan kiva lohdutus, ainakin arkeologisessa mielessä. 

Mielenkiintoinen linkki pronssikauden miekoista
www.salimbeti.com/micenei/weapons1.htm

Mykeneläismiekkoja, oikeanpuoleisessa ryhmässä näkyy vasemmalla miekka, joka kärkensä puolesta on vastaavanlainen ja samantyyppinen lohkeamakin kärjen sivussa. On kyllä muuten vaikea arvioida poltetusta kappaleesta. Rautakaudellahan ei enää tehty pronssimiekkoja, joten jos miekka niin pronssikaudelta ja  aika lailla mykeneläistyyppinen, ellei kärki ole katkennut jossain vaiheessa. Voihan katkelma olla jotain muutakin.. 

   

Me Habirut Mahabharata- autenttinen kirja Suomen alueen asuttajien identiteetistä, historiasta ja kulttuureista niin Kemi-Egyptissä, vedalaisessa Intiassa kuin Suomenkin alueella.
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 17.06.2021 23:31 Storyan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
17.06.2021 23:48 - 18.06.2021 00:08 #48549 : Storyan
Vastaus käyttäjältä Storyan aiheessa Storyanin juttunurkka
Arkeologeille ei ole selvää edes suomalaisuus, saati lapinraunioiden tekijöiden etnisyys. Useimmat ovat sitä mieltä, että saamelaisilla ei ole mitään tekemistä niiden kanssa ja se on aivan oikein. Lappi tai Lapin oli todennäköisesti sama kuin Raamatussa mainittu ´Laban´(LBN/ LPN) ja lapit olivat samoja kuin antiikin Kreikan taruston lapithit. Ns. muinaiskreikan kieli puolestaan ei ole ollenkaan kreikkaa, vaan suomea.

Aiemmin tuli muistaakseni esiteltyä tälle laajalle arjalaisten suomenheimojen keskushallintopaikalle sijoittunut karhutemppeli, jonka yhteydessä on iso ihmismäinen, ilmeisesti Enliliä/ Ikua esittävä jumalhahmo. Tämän jumalhahmon alapuolella on monumentti, johon on kaiverrettu miehen profiili ja tuulta symboloivat viivat, mistä oli kuva aiemmin. Monumentin kulmassa on hautoja, samoin edustalla, mikä on porrastettu muurikivillä alempaan tasoon. Siitä kohta alkaa usean metrin levyinen ja n. 30m pitkä lapinraunio, mikä on sijoitettu siihen ilmeisesti osittain puolustustarkoituksessa. Se on todella vaikeakulkuinen ja jos vihollinen halusi hyökätä, isot monumentit tarjosivat puolustuksen ja suojautumisen, paikan ampumiseen, koska hyökkääjän oli pakko hidastaa rauniossa. 

 

Tässä osa rauniosta. Kaikki kivet on personoitu, se ei ole mikään satunnainen ´jääkauden muodostama kivikko´. 

Lapit janasivat ´to´tai ´toka´ esim. Toija,  2,22km, 22,22 jne mittoihin perustaen, mikä oli samaa sumerien seksagesimaaliseen systeemiin perustavaa kuin 3,33km mitat jne. He siis kuuluivat samaan sumer- taustaiseen protoarjalaiseen tai arjalaiseen porukkaan kuin pronssikauden arjalainen soturiluokka. Muut eivät edes tunteneet pronssia tai sen käsittelyä. 2- mittaa käyttämällä viitattiin mahdollisesti Khemin eli muinaisen Egyptin 2. dynastiaan, johon lapeilla oli siteet. Arjalainen soturiluokka koostui 3. dynastiasta ja sumerien pappiskuningasluokasta, ja varsinaiset suomenheimot jäämit etc. olivat näiden jälkeläisiä. Nykyisestä Suomen populaatiosta enää 5% eli R1a- linjaiset ja vastaavat mtdnat ovat tämän alkuperäisen suomalaisen kansan jälkeläisiä. 

Anyway, merikansat olivat ns. piruja ja heidät tunnettiin sakoina tai habiruina Välimeren itäpuolella. Saka siis juontaa jo varhaispronssikaudelta. Arojen sakat ja sarmaatit olivat alkuaan ihan samoja arjalaisia kuin lännen suunnasta tulleet heimolaisensa. He siis olivat muinaissuomenkielisiä niin idässä kuin lännessäkin. Mitään ´skandinaaveja´ei ollut kuin metsäläisten kulttuuripyrkyreitten houreissa, ainoastaan suomenkieliset, arjalaiset sakat gootit etc. 

Enlil oli Iku Turso tai se juontaa Ekur/ Ikur- suomi- sumerista. Merikansa Teresh oli mahdollisesti turso, jolla on vastaavuutta myös iberojen eli pirujen ´Tarsis´- etymologiassa, perustaen konsonantteihin. 

Nuoremmalla pronssikaudella löydöt hävisivät röykkiöistä rannikkoalueilla, mikä voisi myös viitata siihen, että porukkaa/ piruja/ arjalaisia lähti täältä merikansoina ja jäi Kanaan maahan. Siellä nimettiin paikkoja alkuperäisen asuinalueen mukaan ja muinaishebrean suomi- vastaavuus selittyy myös tällä. 1200- luvulla perustettiin myös Kuru- kuningaskunta Intiaan, mikä selittää vedojen suomi- karjala- kielen, jossa myös viroa siis alkuperäisen ns. sanskritin. 

 

Me Habirut Mahabharata- autenttinen kirja Suomen alueen asuttajien identiteetistä, historiasta ja kulttuureista niin Kemi-Egyptissä, vedalaisessa Intiassa kuin Suomenkin alueella.
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 18.06.2021 00:08 Storyan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
19.06.2021 12:54 - 20.06.2021 12:23 #48557 : Storyan
Vastaus käyttäjältä Storyan aiheessa Storyanin juttunurkka
Pronssikauden miekan karjen katkelma, todennäköisesti Naue II tai muu merikansojen käyttämä miekkatyyppi, jossa hieman pyöreämpi kärki. Onko kyseessä Rukan, Tereshin/ Turson, Weshesin vai jonkun muun peleshin eli paalin vai Sakalan (ns. Sekelesh) soturin miekkahauta? 

Tämän Tavastian keskushallinnon perusti arjalainen soturiluokka, pirut/ sakat/ habirut todennäköisesti yhdessä vasarakirveskansan jonkin haaran kanssa. Paikannimistöstä löytyy vieläkin perustavan faaraon nimistöä. Hän oli Epra, jonka nimi on väännetty ´Djoseriksi´ egyptologien parissa. Epra- nimi esiintyy kuitenkin myös hieroglyfeissä. Tällä Tavastian alueella on mm. Epranoja, mikä viittaa  muinaiseen finnoarjalaiseen 3. dynastian Epra -hallitsijaan. Paali- ym. kuten myös Sakara toistuvat alueella. Sakara on käytännössä sama kuin Sakkara, ns. Imhotepin eli Jo- Jom- Hapitin suunnittelema ziggurati- pyramidi silloisessa Khemissä. Epra on muinaistekstien perusteella käännetty Efraimiksi ja Imhotep/ Jo- Jom- Hapit Joosefiksi. Nämä Raamatun VT:n kirjoituksethan olivat alkuaan muinaissuomenkielisten, sumeri- taustaisten arjalaisheimojen kirjoitettua traditiota, minkä roomalaiset/ kirkko varastivat ja muunsivat omiin poliittisiin tarkoituksiinsa.

Vuorilinna on myös todennäköisesti Jo- Jom- Hapitin tai Epran suunnittelema ja rakennuttama. Vuorilinnan kupeessa on neliömäinen, n. 13m korkea rakenne, ´koppi´, mikä on tietysti Jaakopin hautamonumentti ja/ tai temppeli. Muinaistutkimuksen ja suomalaisuuden metsästäjä- keräilijätaustaiset vammaisloiset Helsingin yliopiston arkeologian kurssilla, mm. Heinonen ja Niemelä luokittelivat tämän geometrisen saka- rakenteen luonnontekeleeksi. Tuollaisia vähämielisiä jätteitä ei pitäisi päästää tieteen ja tutkimuksen pariin missään. Opiskelijoiden oikeusturvakin on kyseenalainen juttu kyseisten alkeellisten identiteetti -loiseläjien kursseilla: jos ei toista virallista houretta, mikä sopii näiden mk- taustaisten apinanpoikimien mongoloidiaan jääkauden tekeleistä, se näkyy tietysti myös arvostelussa. Ja täällä vielä selitellään sivistysvaltiosta ja ihmisoikeuksista, hyi oksennus.

Itse Jo- Jom- Hapitin eli ´Joosefin´ hauta ja hautarakennus sijaitsee kauempana tältä alueelta. Vanhoissa teksteissä mainittu Epran kaupunki ja mm. Amarna- kirjeiden Sakamaa tarkoittavat alunperin juuri tätä aluetta. Epra ja Sakala paikannimistö löytyvät myös Virosta, Pohja samasta yhteydestä. Epran vieressä on kylä nimeltä Arjadi eli arjalaiset. Viljandin Jakobimoisa (Jakobi- koppi) liittynee myös samaan finnoarjalaisten Khemi- Tavastian etnokulttuuriin. 
en.wikipedia.org/wiki/Epra 

Onkin mielenkiintoista, tulivatko Salon -Tavastian- Ristiinan linjan tai janan arjalaiset Viron Sakalasta, vai asettuiko osa sinne myöhemmin esim. hoideltuaan hommat Välimerellä Sakala (´Shekelesh´)- merikansana. Nebra ym. viittaavat samaan Epraan. Vielä viikinkiajalla sarmaatit identifioivat itsensä Jo-Jo- ihmisinä, ts. ´Joosefin´ jälkeläisinä. Jom- viikingit Kormuineen (Gorm) olivat tietysti samoja. Kuten sanottu, näiden arjalaisten suomenheimojen Y-DNA oli ja on R1a. Pitäisikin löytää jostain, vaikka ulkomailta  alkuperäisiä finnoarjalaisten jälkeläisiä tutkimaan alkuperäisten suomenheimojen jäänteitä, koska mk- taustaiset ´suomalaiset´ovat lähinnä hourivia parasiitteja kutemassa toisten identiteetillä. 

 
Tässä on esimerkiksi linnamäki ja vuorilinna, jonka laen kulmat on pohjois-etelä- suunnattu. Kaakkoiskulmassa alhaalla on ´koppi´eli Jaakopin hautamonumentti ja mahdollinen temppeli. Jaakopin kasvot on muotoiltu maahan  rakenteen kaakkoissivun eteen. Ajatelkaa, yli 4000 vuotta sitten eläneen kuuluisan Jaa-kopin muotokuva...Linnan suunnittelija on vieläpä muotoiluttanut linnamäkeen hahmon mittaamaan itäistä suuntaa. Hahmon kypärässä on neliömäinen logo. Sekin pitäisi tutkia tarkemmin. Siihen on kenties kaiverrettu kirjoitusta ym. symboliikkaa.

Sumeriassa oli vastaavanlainen temppeli ja finnoarjalaisten saka- traditio jatkui myöhemmin kuolleiden talo- traditiona etc. Vastaavia monumentteja on arkeologisestikin tutkittu, joten yliopistolla hourivien parasiittienkin kuten Niemelän ja Heinosen olisi pitänyt tietää asiasta, varsinkin, kun heidät (ne) on sinne palkattu opettamaan ja edustamaan ns. asiantuntemusta. Näiden mielestä kyseinen rakenne on kuitenkin ´luonnontekele´ ja kartoista saa löytää vain tervahautoja ja muuta sopivan alkeellista, mikä sopii alkeellisen pseudosuomalaisen mk- kulttuuriin.. Arjalaisilla suomenheimoilla oli kuitenkin aivan eri historia ja kulttuuri, genetiikasta puhumattakaan. Olemme siis aivan eri kansaa. Miksi siis vähämieliset suomalaisuuden mk- kulttuuripyrkyrit kutevat yliopistoissa hourimassa ihan mitä sattuu asioista, joista niillä ei ole mitään käsitystä?!
Eihän arjalaisten suomenheimojen saka- historiaa voi tutkia samoista lähtökohdista kuin alkeellisten metsästäjäkeräilijöiden, joita Niemelä ja Heinonenkin edustavat taustaltaan sekä kognitiivisilta kyvyiltään. Ei voi kuin ihmetellä, ovatko he (ne) hankkineet virkansa haisevilla vituillaan tai jonkin puolueen jäsenkortilla, ns. asiantuntemus on  sitä luokkaa.


Joka tapauksessa, Viron Epra- kylä Pohja- Sakalassa on todennäköisesti ollut viljelyyn keskittynyt epralaisten alue, ns. vilja-aitta. On todennäköistä, että Suomessa sijainnut Sakamaa ja Epran kaupunki, mikä kuului tähän kompleksiin, hankki viljansa ainakin osittain Viron Sakalan viljelyksiltään. Vilja tuotiin mahdollisesti osittain leivottuina leipinä, ne oli helpompi säilyttää ja kuljettaa jauhosäkkien ja ruukkujen sijaan. Tällä Tavastian Epra- paikalla on ollut suuri asukastiheys, kalmistoista, haudoista, asumuksista ja massiivisista monumenteista sekä rakenteista päätellen. Nälänhätiä siis tuskin ilmeni, eikä tautikuolleisuus ollut suurta. Jaa- koppi ei ollut Jacobin oikea nimi, vaan se viittasi vain hautamonumenttiin/ temppeliin, jonka Jaa/Jaani itse rakensi tai suunnitteli. Viron Epra ym. vastaavat paikat kuuluvat Suur- Jaaniin, Jaani, mikä on todennäköisesti ollut Jaakopin nimi, siis Jaa tai Jaani. Vedateksti Rama Yana eli Raama Jana viittaa mahdollisesti Aba Raamaan ja Jaani- janaan eli juuri näihin alueisiin. Ida- Virumaalla on myös Saka ja muuta sumer- arjalaista toponymiaa. Pohjois- Virossa valmistettiin mm. emalikoristeisia solkia, joita tuotiin Suomeen ja kanssakäyminen oli muutenkin tiivistä Viron saka- arjalaisten kanssa. Viron Saka sijaitsee idänreitin varrella ja sieltä on löydetty 1100-luvulle ajoitettu hopea-aarre. Saka ei ollut hourivien kulttuuriparasiittien ´skandinaavi´, vaan toistuu mm. Saga- runouden nimessä, mikä sekin oli alkuaan finnoarjalaisten omaa traditiota. Odinit, Thorit ym. ovat pseudoja väärennöksiä tai väärintulkittua pseudoperinnettä, jota kouvolat, aallot ja muut apinanpoikimat retardit esittelevät aitona ´skandinaavisena´perinteenä tieteellisinä pitämillään kursseilla hourulassa, jota nimittävät yliopistoksi. .

 

Samalla Tavastian vuorilinnan alueella on myös todennäköinen ns. Abrahamin eli Aba Raaman massiivinn maaveistos- kumpuhauta (selvennys punaisella). Maa on muotoiltu kummuiksi, ja ne muodostavat miehen kasvomuotokuvan. Kärjessä on uloke, johon on puolestaan muokattu ankh- risti, mikä on todennäköisesti Asaran eli Saaran hautamonumentti. Hauta näkyy vasemmalla tummana kammiona. Aba Raaman hauta on miehen maaveistomuotokuvan ´silmän´kohdalla, todennäköisesti. Leian tai lintuun yhdistyvän vainajan hauta on merkitty vihreällä. Virossa on muuten myös Leie- niminen paikka jossain Viljandissa. Kaikki nämä haudat ovat todennäköisyyksiä. Mitään satavarmaa ei voi sanoa ilman tarkempaa tutkimusta. Mutta kaikki natsaa aivan täydellisesti. Myös se, että näiden muinaispatriarkkojen ja matriarkkojen hautoja ei ole tunnistettu arkeologisissa tutkimuksissa Egyptissä tai Kanaanmaassakaan. Suomen ja Viron, varsinkin Suomen alue oli jostain syystä tärkeä 3. dynastian faaraoille ja sumerien Urin pappiskuninkaille. Urjala ja monet muut paikannimet viittaavat myös sumerien sanastoon.

Leian haudan yläpuolella on ukkoteertä esittävä massiivinen  maa/kallioveistos. Teeren pyrstö koskettaa tai on osa Leian hautamonumenttia. Kana toistuu myös Lähi-idässä ´Kanaan maa´, Belizen Canaan pyramidissa (maya- maja) ja tässä Tavastian alueella. Arjalaissuomalaisia viikinkejä sanottiin Irlannissa finngailleiksi ja todennäköisesti virolaisia dubgailleiksi eli tupagalleiksi. Dublin on nimetty dubgallien mukaan. Semgalleja oli Baltiassa vielä ristiretkiajalla. Galli on nykyään kanalintujen latinankielinen nimitys. Jorvin viikinkien tunnus oli puolestaan korppi. 

Aiemmin mainittu pronssiesineen, miekan tms. katkelma löytyi kaakkoiskulman kopista noin 20- 30m länteen päin. Linnarakenteita ja tätä geometrista rakennetta ei näy maan päälle, kaikki on peitetty haudoin ja maapeittein. Yllätys kyllä, että ainakin osa vaikuttaa olleen peitetty jo pronssiajalla. Arkaim poltettiin kun väki lähti sieltä 1700- luvulla eaa. joten käytäntö ilmeisesti oli, ettei mk- taustaisille jätetty rakenteita kutemista varten. Karhutemppeli/ Enlilin temppeli on ilmeisesti peitetty myös jo pronssiajalla. 

Arkeologiassa, virallisessakin, tunnetaan muinaisen Egyptin ja antiikin Kreikan myyttien vastaavuus Pohjolan myyttien kanssa, ainakin muiden kuin Heinosen, Niemelän, Kouvolan ja vastaavien osalta. On ihan selvää, etteivät samat tarinat esiintyneet ilman muuttoa ja ihmisten konkreettista siirtymistä pohjoiseen ja kulttuuri- sekä kauppaverkoston vaikutusta. Metsästäjä-keräilijätaustaiset pseudosuomalaiset eivät halua tuoda tätä esille, kuten mm. Kouvola, joka ilmoitti haastattelussa olevansa ´varovainen´ suhteessa Haavion esitykseen Osiriksen ja Lermminkäisen myyttien vastaavuudesta. Suomeksi sanottuna Kouvola yms. alkeelliset metsästäjä-keräilijätaustaiset, pseudosuomalaiset pyrkyrit haluaisivat kykkiä auktoriteetteina ja asiantuntijoina hourimassa viroissa luonnontekeleistä ym. kun kyse on oikeiden ja alkuperäisten arjalais-suomenheimojen kulttuurista ja jäänteistä. Jos satutte lukemaan tätä, niin ilmoitan vaan, että olette yököttävän vastenmielisiä ja alkeellisia jätteitä rypemässä aivan toisen kansan historialla, kulttuurilla ja identiteetillä. On ilon päivä suomalaisuudelle, sivistykselle ja ihmiskunnalle, kun teikäläisistä joku kaunis päivä päästään eroon. Cheers!

Me Habirut Mahabharata- autenttinen kirja Suomen alueen asuttajien identiteetistä, historiasta ja kulttuureista niin Kemi-Egyptissä, vedalaisessa Intiassa kuin Suomenkin alueella.
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 20.06.2021 12:23 Storyan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
22.06.2021 15:32 - 22.06.2021 17:05 #48568 : Storyan
Vastaus käyttäjältä Storyan aiheessa Storyanin juttunurkka
Aiemmin mainittu pronssiesineen, miekan tms. katkelma löytyi kaakkoiskulman kopista noin 20- 30m länteen päin. 

Pronssikauden arjalaisella soturiluokalla/ suomenheimoilla oli ilmeisesti tapana haudata polttohautoina megaliittien PÄÄLLE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Polttohautoja ym. on myös näiden suurikokoistenkin lohkareiden tai megaliittien ympärilläkin. Nyt tältä samalta sakojen alueelta on löytynyt jo NELJÄN eri pronssikautisen megaliitin tai hautakiven PÄÄLTÄ polttohautoja ja neljä katkaistua ja poltettua (oletettua) miekänkärkeä, kaikissa suht sama muoto. Yksi juttu vielä, jos on kumpua tai harjannetta ja isompi megaliitti tai muu lohkare aseteltu päälle, kyseessä on melko varmasti pronssikauden soturihautamonumentti. Näitä on tosiaan PALJON tälläkin alueella. Arkeologiassa ei (vielä) tunneta näitä hautaustyyppejä ja muutenkin pronssikautta todella huonosti. 

Jos siis on yksikin hiilen hippunen tai mustaa kiven päällä, antakaa turpeen olla siinä ja tarkistakaa pliis metallinpaljastimen kanssa. 

Esim. tällaisia
 


 

Näissä on asumus tai asumuksia ympärillä, maamuokkausta jne. Myös lukuisia muita hautakiviä ja/ asumuksen perustuskiviä ja yleensä emäksisempää maata, ts. erilainen kasvillisuus asumuksen ja tunkion paikalla tai ruumishautojen kohdilla. . 

 
Tässä on toisen ison lohkareen (jonka päällä pronssia/polttohautausta) vieressä sijaitseva pienempi veistetty hautakivi, jonka päällä on myös polttohauta ja tästä löytyi myös mierkankärjeltä vaikuttava esine. Ajatelkaa, että muinaistutkimuksen viroissa rypevien ja kutevien ´akateemisten´jätteentasoisten tutkimusten taakkojen mielestä kaikki on suoralta kädeltä jääkauden/ luonnontekelettä.  Kammottaa, miten helvetin vajaamielinen apinatarha ns. ´suomalainen´yhteiskunta nykyään on.

 

Toisen pronssia sisältäneen järkäleen edustalla on myös hautoja, tässä pieni kivi, jonka päällä myös nokimaata ja hiiltä, kiven alla vaikuttaisi olevan vastasyntyneen tai keskosen ruumishauta, jotain orgaanista anyway.

 
Pronssikauden arjalaisilla suomenheimoilla tai muinaissuomenkielisillä gooteilla, vaneilla jne. oli resursseja rakentaa suuriakin rakenteita ja tehdä maanmuokkausta. Tämä näkyy mm. (alkuperäisenä) Epran kaupunkiylänkönä tunnetulla alueella, mikä on muokattu susimaiseksi mieshahmoksi (pää kartassa oikealla), jolla on suden vartalo ja häntäkin on veistetty länsipäähän. Saka- ja sarmaattiarkeologiaan kuuluu kivirakenteiden ja kaupunkien tutkimus. Pitäisikin saada muita kuin hourivia mk- taustaisia kääpiä muinaistutkimukseen, erityisesti saka- suomenheimojen muinaisaluetutkimukseen. Tilanne on jotenkin aivan järkyttävä nykyään.

Susimainen mieshahmo kuvaa todennäköisesti Panu Yamia eli jäämien patriarkkaa, joka tunnetaan ns. Anubiksena. Anubiksen symboli oli susi. Banu Yamina- heimon jäseniä asui mm. muinaisessa Marin kaupunkivaltiossa Banu Simaalien eli simojen ohella. Nää siis oli R1a- linjaisia, kuten kaikki alkuperäiset finnougrit/- arjalaiset. Jostain syystä nykyään on hysteerinen agenda esittää muinaiset finnoarjalaiset alunperinkin ´indo- arjalaisina´, mikä on täyttä pseudotieteellistä paskaa.

Seuraavassa näkyy ns. suden pää ja keskellä kompleksi, josta näkyy luonnossa vain päälle rakennettua  kumparetta ja suuri megaliitti kumpareen päällä. Toinen kuvissa kummun päällä sijaitsevista hautamegaliiteista sijoittuu juuri tälle alueelle. Kyseessä on todennäköisesti goottipaikka, koska myöhemmät pienemmät, toisella puolella sijiatsevat haudat ovat wielbark- vaikutteisia. Ja näitä hautoja, asumuksia ym. on lähes vieri vieressä tällä alueella. Mutta tuo kartassa näkyvä rakenne- kompleksi on ilmeisesti tehty jo ensimmäisten arjalaisten saavuttua alueelle 2400 BC, kuten kaikki suuret rakenteet ja temppeli ym. alueella. Goottien keramiikka oli tekstiilikeramiikka, epralaisten keramiikkana oli mahdollisesti ns. välikauden keramiikkana tunnettu keramiikka. Epralaisia ja joitain epralaisten esi-isiä asui kuitenkin alueella jo ennestään, esim. vasarakirves- ja Ii- paikkojen ihmiset, ts. Ii- sakki jne.

 

Kissaeläintä mahdollisesti kuvaava maa/kiviveistos goottikompleksin alueella symboloi ilmeisesti kattia eli gootteja, katha jne. Tällä alueella on myös toisaalla wielbark- vaikutteisia  kanta- kathojen hautakiviä. Kanta on veistetty ikäänkuin lehden kannaksi, mikä näkyy myös wielbark-hautojen laakakiviin veistetyissä kannoissa. Tätäkään tärkeää goottien symboliikka ei ole noteerattu ns. virallisten arkeologien tutkimuksissa mitenkään. En kertakaikkiaan  ymmärrä miten stanan vajaita idiootteja houriskelee arkeologian ja folkloristiikan ´asiantuntijoina´. 

Esim. Museoviraston Soiniselle ja Soinisen lähettämälle Määräselle ilmoitettiin jo vuosia sitten mm. tällä alueella sijaitsevan neliskulmaisen, selvästi veistetyn matalan ja ison kiven päällä olevasta hiilestä ja noesta, ts. polttohauta. Houriva idiootti Määränen, jota tituleerataan ´erityisasiantuntijaksi´, luokitteli edellämainitun lehmien talviruokinnaksi !! 

Me Habirut Mahabharata- autenttinen kirja Suomen alueen asuttajien identiteetistä, historiasta ja kulttuureista niin Kemi-Egyptissä, vedalaisessa Intiassa kuin Suomenkin alueella.
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 22.06.2021 17:05 Storyan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
25.06.2021 10:25 - 25.06.2021 13:54 #48575 : Storyan
Vastaus käyttäjältä Storyan aiheessa Storyanin juttunurkka
Äskettäinen myrsky toimi arkeologina kaataen useita puita, joiden juuristojen alta paljastui hautoja. Tässä yksi hieno skyyttien hautakokonaisuus, jossa alempi kivi on erillinen ja päälle on aseteltu myöhempi skyyttisoturia kuvaava veistos. Juurakon nostamassa maassa näkyy tummaa hiiltä ym. polttohautauksen jäännettä. 

 

---
 
---
 
---
Samalla paikalla on hieno monimetrinen megaliittiveistos/ talokivi/ hautamonumentti, mikä on aikoinaan ilmentänyt  todennäköisesti myös maanomistusta. Näitä megaliitteja on runsaasti alueella, tosin ne luokitellaan metsästäjäkeräilijätaustaisten vajakkien taholla ´jääkauden siirtolohkareiksi´ tms pseudotieteellistä paskaa. Tämän nimenomaisen arjalaisten monumentin ainakin yhdessä polttohaudassa on pronssia.

 
Siinä näkyy hieno naisen päätä ja kasvoja ilmentävä veistos, kuvaa muinaista paikan emäntää. Toinen pää megaliitista on veistetty miestä esittäväksi. Huomioitavaa, että myös tässä megaliitissa on useassa yhteydessä toistuva, kaiverruttu protosiinain M, mikä ajoittaa megaliitin ja rakenteet varhaiselle pronssikaudelle tai nykysuomalaisittain kivikauden lopulle. Itse käyttäisin aryan- eurooppalaisen pronssikauden ajoitusta 2400 BC>, koska muilla kuin proto- ja arjalaisilla ei ylipäänsä ollut pronssia..

Protosiinain M viittaa mareihin, mikä oli arjalaisheimojen kansallinen identiteetti som soomi somero- nimien ohella, mari/ meri ilmeneee hieroglyfeissä, eliitin nimissä  ja mm. muinaisen Marin kaupunkivaltion nimessä. 

 
Tässä myös myrskyn kaataman puun alta paljastunut hauta, tytön hauta hautakivestä päätellen. Savenpalat hautakiven päällä eivät olleet siinä alunperin, asettelin ne siihen kuivamaan, koska osa on mahdollisesti saviruukun palasia. Tämä hauta on aivan edellä esitellyn megaliitin vieressä.

 
Alueella on runsaasti myös rautakautta, kuten tästä viikinkiä esittävästä maa/ kallioveistosmuotokuvasta voi päätellä. Veistos on kaikkiaan 300m pitkä, josta pää muodostaa vain yhden osan. Kyse on ilmeisesti jostain viikinkikuninkaasta tai viikinkiarmeijan päälliköstä. Bacseg eli Paka- Saka ym. olivat finnoarjalaisia. Kronikoissa mainittu Mael se Canail- (Mäel se Kanail Máel Sechnaill en.wikipedia.org/wiki/M%C3%A1el_Sechnaill_mac_M%C3%A1ele_Ruanaid)  viikinki viittaa alunperin myös tämän Sakamaan vuorilinnan tai Epran kaupungin alueeseen tai sieltä lähtöisin olevaan porukkaan/henkilöön. Vuorilinnan kupeessa on teerimuotoilu ja Epran ylänköä rajaa suuri kana-maataide, josta näkyi ainakin jossain vaiheessa ilmakuvassa ääriviivat.  

Kyseisen viikinkiveistoksen kypärässä näkyy nenäsuojus, muuta kuvasta on vaikea päätellä. Lähempi tutkimus paikan päällä selventää varmaan kyseisen viikingin henkilöllisyyttä enemmän. Kypärään on ehkä muotoiltu lintu. Kypärän malli viittaisi ehkä 1100- luvulle, ns. Phrygian kypärää muistuttavasta muodosta päätellen. 

Máel Sechnaill mac Máele Ruanaid  Uimair- Uimari, mac- mäk, mäki jne  Useimmilla viikinkien paikannimillä yms. on vastaavuus Suomen paikannimien kanssa, kuten Jorvi- Jorvik, Virrat -Wirrat, Mäel se Kanail etc. Ruana puolestaan on karjalanmurteen muoto raanasta, samoin Cuaran/Cuaren kaaresta. Outoa, ettei kukaan nykyinen pseudosuomalainen ns. akateemikko ole ollenkaan huomannut näitä vastaavuuksia. Täällä rypevä ja kuteva paskaporukka osaa ainoastaan soperrella, ettei viikinkejä käynyt Suomessa ja viikinkien ulfbehrtit ja kupurasoljetkin on vaan kulttuurilainaa tai muuta vastaavaa. Kukaanhan ei edes oleta, että täällä rypevä mk- populaatio kykenisi itse luomaan mitään kulttuuria, mutta silti on erittäin alkeellista yrittää omia finnoarjalaisten suomenheimojen sakojen, jäämien, goottien jne. historiaa ja identiteettiä. 

Me Habirut Mahabharata- autenttinen kirja Suomen alueen asuttajien identiteetistä, historiasta ja kulttuureista niin Kemi-Egyptissä, vedalaisessa Intiassa kuin Suomenkin alueella.
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 25.06.2021 13:54 Storyan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
29.06.2021 19:21 - 29.06.2021 20:09 #48590 : Storyan
Vastaus käyttäjältä Storyan aiheessa Storyanin juttunurkka
Upean viikinkiä esittävän maa/kalliotaiteen alueella on Merovingi- sukuisen hauta, päätellen fleur de lis- kaiverreuksesta hautakivessä. Hautakivi on veistetty sulavalinjaisesti ja siitä hahmottuu eri kulmista katsoen eri tyyppinen persoona, nainen tai mies, myös valon suunta vaikuttaa kaiverrusten näkyvyyteen. Toisen suunnan viistovalossa ilmenee nainen, ja fleur de lisin ohela kiveen on kaiverrettu myös kruunu tai tiara. Nenäsuojuskypäriä, mikä veistetty maa/kalioveistos viikinginkin päähän, pidettiin jo 900- luvun alussa. Eli kyseessä voisi olla jopa Katha Saurot Sagaran kirjoittajan Dadaun hauta. Katha Saurot Sagaran teksti loppuu 900- luvun alkuun, jos oikein tulkitsin. Viimeisessä jakeessa viitataan sarmaattien Tavastiaan, pää- pai- kaartiin. Pai, (mm. Paimio, Pailinna) on sama kuin mm. Ranskan pays, eli provinssiin.  Hänen miehensä oli tekstin mukaan kuningas tai ´saha´, mikä voisi viitata maaveistos- viikinkiin. Dadau oli sarmaatti, sauro, kuten moni viikinkiarmeijan komentajista, ellei kaikki. 

 

Leukaan on kaiverrettu partaisen miehen kasvot. Keskiajan joissain saksalaisissa keramiikkamaljakoissa yms. oli samantyyppinen partamiehen pää. Hauta on kristillisvaikutteinen itä -länsisuuntainen. 

 
Kivi on niin eri näköinen eri kulmasta tai veistosta esittävä henkilö niin toisen tyyppinen, että luulin ensin näitä olevan kaksi kun kotona katselin kuvia. Veistokseen on tyylitelty myös miekka. Tästä kulmasta katsottuna veistoksen hahmo voisi olla joku luostarin miesasukas, munkki, templari tai vanha nainen. Kelasin jo, perustivatko Templarit Tavastiaan jonkin sillanpääaseman, luostarin tms. koska heidän johtohan oli Merovingeja. Mutta myös viikinkiarmeijan johto oli sarmaatteja ja joukossa oli varmasti myös Merovingeja. 

 
Hieman jäkälän peitossa tosin.

 
Sivussa, tai pikemminkin päällä näkyy vanhemman naisen profiili.

Museoviraston yms. pseudosuomalaisten metsäläiskääpien mielestä tuokin kivi on tietysti jääkauden tekele tms. Arkeologian tutkimusta auttaisi varmaan huomattavasti se, että virkoihin valittaisiin alkuperäisten R1a- arjalaissuomalaisten jälkeläisiä tai vaikka aryantaustaisia saksalaisia/ sakseja tai venäläisiä ruseja, jos Suomen nykyisin vähäinen R1a- väestö on jo niin taantunutta, tai geeniperimä on jo niin mongoloidisoitunutta ettei oma historia kiinnosta. Osasyy muinaistutkijoiden huonoon tasoon on varmaan myös se, että I- ydna-linjaiset eivät myöskään ole alkuperäista arjalaista suomenheimoväestöä. Joten nuo pseudosuomalaiset hourailevat sitten jääkauden tekeleistä ja selittävät olevansa tieteellisiä. Eihän tuollaisia rtardeja pitäisi päästää arjalaissuomalaisten heimojen jäänteitä tutkimaan tai ylipäänsä arkeologian virkoihin kulttuuritutkimuksesta puhumattakaan.. 

 

Me Habirut Mahabharata- autenttinen kirja Suomen alueen asuttajien identiteetistä, historiasta ja kulttuureista niin Kemi-Egyptissä, vedalaisessa Intiassa kuin Suomenkin alueella.
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 29.06.2021 20:09 Storyan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
29.06.2021 22:16 - 30.06.2021 19:27 #48592 : Storyan
Vastaus käyttäjältä Storyan aiheessa Storyanin juttunurkka
Tällä Tavastian alueella asuivat myös  taifalit eli taival tai taipal. He olivat luultavasti eräs sarmaattien ja/tai goottien klaani. Tavastia on ilmeisesti saanut nimensä taval -taifalien mukaan, tai nimi on ollut alunperin Ta Vasta eli Vastasta, ta on erittäin vanhaa Välimeren aboriginaalien tai pohjoisafrikkalaisten kieltä, jostain Egyptin suunnasta.

The Taifals or Tayfals ( LatinTaifali, Taifalae or Theifali FrenchTaïfales) were a people group of  Germanic  or  Sarmatian  origin.
en.wikipedia.org/wiki/Taifals

Taifalit kuuluivat Merovingien armeijaan, kun he nousivat valtaan Keski- Euroopassa. Osa taifaleista muutti Phrygian alueelle, mistä voisi juontaa vastaavuus maa/ kalliotaideveistoksessa nähtävissä oleva jonkinasteinen vastaavuus Phrygi-tyylisiin kypäriin, tarkoitan lähinnä kypärän linnunnokkaa muistuttavaa muotoilua.

Määränen määritteli goottien kalmistot jääkauden tekeleiksi. Avasin sitten maanomistajan luvalla erään haudan ja siellä oli naisen hauta, jonka täyttömaassa oli taifalien juniorien käyttämää tunnusta muistuttava muotoilu, lohikäärmeen tai hevosen pää ja lasihelmi olion silmän kohdalla. Taifalit käyttivät tosiaan samanlaista tunnusta. Kyseisessä kalmistossa on myös kanta- kathojen hautoja wielbark-vaikutetta ym.  Mutta siis vammaisloisen Määräsen mukaan ´jääkauden tekeleitä´. Haudan täyttömaassa oli myös toinen pieni lasihelmi, sininen väriltään ja kokonsa puolesta se viittasi Merovingien fibuloissa olleisiin lasihelmiin. Kyseessä ei siis ollut viikinkiajan tyypilliset lasihelmet.

Museoviraston taso on muutenkin täysin luokaton. Yksi esimerkki on Janakkalan miekkamiehen hauta. Harrastajat löysivät sen omien tutkimustensa perusteella. Samat kartat on Museoviraston ´asiantuntijoidenkin´käytössä, mutta kykenevät löytämään vain tervahautoja ja muutaman asumuksen pohjan, kuten Määränen. Miekkamiehen hautaa kävi ihmettelemässä Museovirastosta ainakin viisi retardia ja taas ´yllätyttiin´. Että tämmöistä.

Mitään omaa tutkimusta Museoviraston ´asiantuntijoiksi´itseään tituleeraavat eivät kyenneet tekemään. DNA tutkittiin Ruotsin yliopistossa, Englannista tilattiin porukka kävelemään pelto tutkalaitteiden kanssa ja niiden perusteella alueella oli jotain. Museoviraston loiset eivät kuitenkaan saaneet jäljistä mitään tolkkua, tulos: pellolla ei ollut mitään muuta. Päälle päätteeksi kyseiset hourut valittivat, ettei ole rahoitusta entisöidä miekkamiehen haudan miekkoja ja kaipasivat ´kulttuurikummeja´ rahoittamaan entisöintiä.


Täähän on ihan naurettavaa. Arkeologian virat on ilmeisesti jotain suojatyöpaikkoja houriskelijoille, joilla ei ole mitään käsitystä mistään. Arkeologiaa (arjalaisten suomenheimojen kulttuuria) on alusta asti pidetty jonain toisarvoisena palikkana muovaamaan arjalaisten suomenheimojen jäänteitä hyväksikäyttäen pseudosuomalainen identiteetti metsästäjäkeräilijä- taustaisille kulttuuriparasiiteille. Sama millä tahansa alalla, niin politiikassa kuin muissakin viroissa. Houritaan mitä sattuu ja imitoidaan sivistyskansojen demokratia-ym. käsityksiä. Virkamiesten taso arkeologiassa vastaa aika lailla Yli- Viikarin tapausta.   
www.vauva.fi/keskustelu/4214270/zyskowicz-tanaan-eduskunnass...-virkamiehella-ei-ole?changed=1625060712


 
Todennäköisesti taifalien solki 400- luvulta
Buckle from the first hoard of Coşoveni, 5th century, possibly of Taifal origin,[10] from Coşoveni, Oltenia, Romania

Löysin samanmuotoisen, tosin ilman koristelua olevan ja yksinkertaisemman rautaisen kappaleen erään megaliitti-hautakiven alta ´kammiosta´, kiviä oli aseteltu suuruusjärjestykseen riviin ja rautaesineitä oli kahden kiven muodostamassa onkalossa. Etäisyyttä oli n. 150m kalmistoon, jonka Määränen luokitteli jääkauden tekeleeksi, samoin kuin kyseiset megaliittimuotoilut. Arvatkaa, miksi Määränen luokitteli kyseisen taifalien rautaesineen? Modernin ajan pullonavaajaksi.

 

Lisäys: Tässä kuva kyseisestä rautaesineestä. Se ei olekaan ihan samanmuotoinen, monta vuotta jo aikaa kun löysin tämän, enkä muistanut tarkkaan. Anyway, en löytänyt mistään vastaavan muotoista modernin ajan pullonkorkin avaajaa, kyse on rautakaudesta ja varsinkin paksumpi reikäpää on samantyylinen kuin Romaniasta löydetyssä soljessa. Ajattelin ensin, että tuo voi olla jokin antikytera- tyyppiseen laitteeseen tehty avain. Katha Saurot Sagarassa kirjoittaja Dadau kertoo, että hänellä on peräti kaksi laitetta tai aparaatti, joista ainakin toinen piti kovaa melua ja ne olivat suhteellisen pienikokoisia, koska sijaitsivat sisätiloissa. Näillä arjalaisilla sarmaateilla oli huomattavan kehittynyt yhteiskunta. Kyse olisi tässä tapauksessa 800- luvun lopusta. Voi olla tietty ihan miehen solkikin, mistä puuttuu neulaosa. Tai jotain muutakin, mutta pullonkorkkia tuolla ei kyllä saa avattua. Niissä varsi ja vääntö on suorassa linjassa korkkiin.

On jopa luultavaa, että Dadaun aparaatit ovat olleet esikuvia Louhen sammolle Kalevalan tarinoissa. Sampo liittyi kuitenkin alunperin Vaisampa- janaan, mikä tarkoitti sarmaattien omaa nimitystä idän vesireiteille Olhavanjokeen ja Volgaan. Kiovaa kutsuttiin myös Sambavaksi. Laatokka ja Olhavanjoen varsi ym. asutettiin koordinoidusti ja tämä johti Novgorodin perustamiseen, mikä sekin oli täysin suunniteltua ja koordinoitua goottien ym. finnoarjalaisten taholla. 

Me Habirut Mahabharata- autenttinen kirja Suomen alueen asuttajien identiteetistä, historiasta ja kulttuureista niin Kemi-Egyptissä, vedalaisessa Intiassa kuin Suomenkin alueella.
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 30.06.2021 19:27 Storyan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
30.06.2021 12:30 - 30.06.2021 20:23 #48599 : Storyan
Vastaus käyttäjältä Storyan aiheessa Storyanin juttunurkka
Pronssikauden tulokkaiden eli arjalaisen soturiluokan eli suomenheimojen goottien, jäämien, jättien, simojen, vanain jne. asuinalueet ja megaliitit/talopaikat/ hautakivet, jotka symboloivat maanomistusta ja - hallintaa aivan samalla lailla kuin jättien hiidenkiukaat rannikolla, luokitellaan vähämielisten suomalaisuuden identiteettiloisten listoissa ´jääkauden siirtolohkareiksi´yms. luonnontekeleiksi, kuinka ollakaan. Kaikki nuo on kuitenkin muotoiltu ja siirretty ihmisten toimesta. Niiden päällä on usein pronssia sisältäviä polttohautoja, joista osasta on myös ilmoitettu Museovirastoon. En tiedä kykenevätkö kyseiset arjalais- suomenheimojen arkeologian asiantuntijoina itseään pitävät identiteettipyrkyrit  ymmärtämään kyseessä olevan  monumentit ja pronssikauden talopaikat. Olen ottanut varmuudeksi näytteet useista haudoista, koska hourujen selitys voi olla ihan mitä vaan lehmien talviruokinnasta jääkauden muodostamiin polttohautoihin.  Arkeologiassahan ei tunneta pronssikauden asuinpaikkoja kuin muutamia, mikä ei sekään yllätä ollenkaan. 

Tässä eräs Museoviraston selostus pronssikauden megaliitista/ kiviriveistä ja asuinpaikasta:


Kohde on heinävaltaisella metsämaalla, jossa on eri kokoisia jäätikkökuljetuksesta jääneitä kiviä ja siirtolohkareita. Kallioissa ja kivissä on tyypillistä rakoilua ja hilseilytyyppistä rapautumista. Alue vaikuttaa vanhalta metsälaitumelta tai –niityltä. Alueella on neljän kivin rivi, joka vaikuttaa ihmisen muodostamalta, todennäköisimmin 1900-luvun aikana. Ajoituksen määrittelyssä vaikuttaa kivien päällä olevan sammalkasvuston määrä ja rapautumapintojen luonne. Alueen maaperässä on nähtävissä hiiltä ja nokea. www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjreki/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1000031199

Varhaisimmissa arjalaisen soturiluokan rakentamissa ja merkitsemissä asuinpaikoissa on usein iso talokivi/ megaliitti ja sen yhteydessä isoista lohkareista tai kivistä muodostettu kivijono tai - rivi. Rajalinjat merkittiin usein tiheämmällä kivirivistöllä, missä on isojakin kiviä ja ne voivat olla usean metrin levyisiä, sisältäen polttohautoja. Kuten hiidenkiukaiden ja röykkiöiden koko, myös näiden megaliittien ja muiden asuinpaikkoihin liittyvien kivien koko pieneni rautakautta kohti. 

Kyseinen Museoviraston lausunto on todennäköisesti vajakki- Määräsen selostus ja vain yksi esimerkki tämän hourailuista. Samassa selostuksessa mainitaan lehmien talvirehun tuotanto, jota rtardi tarjoaa selitykseksi joka ainoaan muinaiseen hiilenpalaan, mikä alueelta löytyy, koska joskus 1600- luvulla joku isäntä saattoi tuottaa jotain alueella. En tiedä kykenevätkö kyseiset Määräset ym. hourut ymmärtämään, etteivät sovi alalle, eivätkä omaa riittäviä kognitiivisia kykyjä tai tarvittavaa kulttuuriperimää arvioimaan finnoarjalaisheimojen muinaisjäänteitä. Paitsi, että kyseiset hourut kutevat aivan toisen kansan identiteetillä, he (ne) pyrkivät myös arvioimaan muinaisjäänteet oman ( suomalaisittain vieraan) rtardin metsästäjä-keräilijätaustansa tasolle. Tulos on, että nämä loisivat virkapalleillaan hourimassa mitä sattuu, ja harrastajat vievät alaa eteenpäin. Minulla, kuten monella muullakin harrastajalla on kuitenkin muutakin tekemistä ja velvoitteita, eikä aina jaksa vääntää joka asiaa rautalangasta milloin millekin tieteellisenä itseään pitävälle identiteettipyrkyrille.


 

Tässä eräs esimerkki Epran kaupunkiylängöllä sijaitsevasta megaliitista, jonka yhteydessä on suurehkoista kivistä muodostettu linja. 

 
Megaliitin muotoilua. Siinä näkyy arjalaisheimoille tyypillinen symboli kolmio ja ihmiskasvojen profiilien ym. kaiverrusta. Megaliitit eivät suinkaan ole jääkauden siirtolohkareita muualla kuin retardien houreissa, eikä näitä pronssikauden arjalaisen soturiluokan monumentteja voi sivuuttaa tutkimuksessa. Sakojen kulttuuri ja historia ansaitsee täyspäiset tutkijat ja mielellään sarmaatti/ arjalaistaustaiset, koska näyttää siltä, että mk- taustaiset eivät kykene hahmottamaan edes yliopistotasolla kivirakenteita tai veistoksia, jos niitä ei ole tehty roomalaistyyliin.

 
Toinen megaliitti/ talokivi samalla alueella, pronssia sisältäviä polttohautoja. Haudanryöstäjille tiedoksi, kaikki esineet on poltettu ja kappaleina, ei siis kannata...

Näiden megaliittien maaalue on myös personoitu asuttajien toimesta, ilmentäen suhdetta maahan. Lohkot on jaettu yhteistuumin ja muotoiltu miten mikäkin, oman maun ja maaston mukaan. Aiemmassa viestissä mainittu goottipaikka on alunperin ja laajimmillaan muotoiltu leijonapariskunnan kasvoiksi. 

 

Eli näin. Naisleijonan silmät ovat alempana kuin yksi yhteen tyyppisesti kuvatun miesleijonan silmät. Suun alue on 
muotoiltu leijonan tyyppisesti. Ja jokainen asuttajaperhe muokkasi alueensa, tämä on vain yksi esimerkki. Myöhemmin väen lisääntyessä perillisille saatettiin lohkaista omat, vierekkäiset alueet ja talomegaliittien koko pieneni. Leijona-alueen pituus on n. 90m ja leveys 103m, mikä myös viittaa 30 asteen systeemiin, mitä käyttivät arjalaiset pronssikauden alussa nykyisen Suomen alueella. Kyseinen leijona- paikka on todennäköisesti katti/ gootti (Gad) heimon jäsenten asuinpaikka ja alueella on todennäköisesti myös Gad/Katti- patriarkan hauta. Eprahan oli ns. Efraim ja yhteydet Välimeren sukulaisten korkeakulttuureihin, myös Khemiin eli muinaiseen Egyptiin olivat kiinteät. Tällä alueella laajasti ottaen, on niin Jaa (kopin) kuin Raakelinkin ym. haudat, muokattuine maa-alueineen. Leijonamuotoilu viittaa myös yhteyksiin Pohjois- Afrikkaan eli Khemiin, koska näillä leveyksillähän ei ollut leijonia pronssiajalla tai aiemminkaan kivikaudella.

Arjalaisten suomenheimo-identiteetillä kuteville retardeille näistä on ihan turha mainita. Vammaisloinen ei kykene ymmärtämään kuin oman haisevan, identiteettipyrkyrin mk- taustansa tason ja muu on näille jätteille pseudotiedettä. On ihan helvetin tyrmistyttävää, että kyseisiä määräsiä, heinosia, niemelöitä, soinisia yms. ylipäänsä palkataan arkeologian ja kulttuuritutkimuksen virkoihin. Ilmeisesti imitoimaan arjalaisten sivistyskansojen tiede- ja kulttuurihistoriaa, joista näillä oksettavilla jätteillä, sori asiantuntijoilla, ei ole mitään käsitystä.

 
Tässä näkyy Janakkalan pronssikautisen asuinpaikan merkintä oikealla, sekä vasemmalla rautakautisen asuinpaikan merkki. Pronssikautisen suhteellisen lähellä näkyy piste tai kohouma, mikä on megaliiitti/ talopaikka, jossa on todennäköisesti myös polttohautaus. Usein nämä sisältävät poltettua pronssia muiden poltettujen jäänteiden kera. Vasemmalla näkyy maa/kalliomuotoilua, maataide- muotokuva, mikä ilmentää paikan asuttajaa. Siinä on pronssikautinen arjalainen soturi ja hieman epäselvemmin alempana näkyy rouvan silmät, eli muotoilu kuvaa avioparia. Tästä ei ole havaittu pronssikautista asuinpaikkaa, mutta siellä todennäköisesti on sellainen, koska asutus varmaan levisi jälkeläisten lisääntyessä.
 
Todennäköiset pronssikautiset asuinpaikat on merkitty punaisella. Jos haluaa löytää vastaavuutta muinaisiin kirjoituksiin, niin ns. Terah, joka on ollut historiallinen henkilö ja Sumerian Urin ylipappi, oli alkuaan todennäköisesti Torho, mistä luultavasti juontaa Taara. Tällä voi olla yhteys myös Irlannin Taraan.

 
Tässäkin, aivan edellisen alueen vieressä Janakkalassa, näkyy kohouma/ maamuotoilua ja sen edustalla pistemäisiä kohoumia, mitkä todennäköisesti ovat pronssikautisia talokiviä/ megaliitteja. 
 

Me Habirut Mahabharata- autenttinen kirja Suomen alueen asuttajien identiteetistä, historiasta ja kulttuureista niin Kemi-Egyptissä, vedalaisessa Intiassa kuin Suomenkin alueella.
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 30.06.2021 20:23 Storyan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
30.06.2021 14:17 - 30.06.2021 15:06 #48600 : Storyan
Vastaus käyttäjältä Storyan aiheessa Storyanin juttunurkka
Merovingin hautakiven vieressä on eräs hautakivi, johon on mm. veistetty ankkuri, mikä myös kertoo näiden arjalaisten merenkulusta ja yhteyksistä kaukaisempiin maihin. Merovingeilla ei ollut omaa laivastoa, mutta vanait/ tanet hoitivat usein merisodankäynnin. 

Ankkuri oli Välimeren seudulla antiikin aikoina meren jumalien symboli, joka ilmaisi lujuutta, turvallisuutta ja rohkeutta. Esikristillisissä hautakuvissa se kertoi merimiehen ammatin. Ankkurista tuli varhaiskristillisyydessä ristinmuotonsa takia lunastuksen ja toivon vertauskuva. Hautakuvissa siihen yhdistettiin usein kala ja delfiini. Ankkuri on myös joidenkin pyhimysten - kuten Clemens Roomalaisen (legendassa hänet hukutettiin ankkuri kaulassaan) ja merenkulkijoiden suojeluspyhimyksen Nikolauksen - tunnus. Ankkuri nähdään myös monien merenrantakaupunkien vaakunoissa. fi.wikipedia.org/wiki/

Ankkurikivi muilta osin

   

 
Tässä näkyy naisen hahmo, käsi oikealla. Naisen ´kaula´on muotoiltu lehden muotoiseksi, lehdessä on myös pieni kanta, mikä viittaa wielbark- kytköksiseen kanta- kathaan. Myös Katha Saurot Sagaran kirjoittaja Dadau oli tekstin mukaan kanta- katha. Yksi vedateos on Prihat Katha, mikä osoittaa selkeästi mv- arjalaiseen/  karjalaiseen etnokulttuuriin. Vedateksteissä samassa lauseessa on voitu käyttää sekä karjalan /h/ ja suomen /n/ genetiiviä.
 

Kyseisen tyyppistä hautakiveä on muuallakin tällä arjalaisten Sakamaan alueella, kuten myös monen muun tyyppistä hautakiveä.

Me Habirut Mahabharata- autenttinen kirja Suomen alueen asuttajien identiteetistä, historiasta ja kulttuureista niin Kemi-Egyptissä, vedalaisessa Intiassa kuin Suomenkin alueella.
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 30.06.2021 15:06 Storyan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
30.06.2021 14:45 #48601 : helium2
Vastaus käyttäjältä helium2 aiheessa Storyanin juttunurkka
Laita ny hyvä ihminen kuva siitä sun löytämästä pullonavaajasta jos se saisi meidät vajakitkin käsittämään millaisissa houreissa me olemme tähänastisen elämämme viettäneet. Houreista puheenollen, oletko koskaan lukenut itse noita sun kirjottamiasi juttuja, ne jos mitkään vaikuttavat oikeilta megahoureilta, vai pitäisikö sanoa megaliittihoureilta. Turhaan sinä noista virkamiehistä stressaat ja aikaasi museovirastoon tms haaskat. Nehän pitävät sinua aivan sekopäänä. Toisin kuin me kourallinen vannoutuneita fanejasi jotka luemme kuohuttavista löydöksistäsi riimusauvat tutisten. Kulttikamaa, sanoisin minä. Onkin vain ajan kysymys milloin löydät jotain niin päräyttävää ja merkittävää ettei kukaan tai mikään enää epäile piirunkaan vertaa juttujasi. Jatka siis tutkimuksiasi jotta jengi vihdoin ymmärtäisi mistä helvetin asioista tässä alati rapistuvassa jurttaryssätiitoskunnassa on loppujen lopuksi kysymys. 

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
30.06.2021 14:53 - 30.06.2021 14:57 #48602 : Storyan
Vastaus käyttäjältä Storyan aiheessa Storyanin juttunurkka
Mä pystyn kyllä perustelemaan joka ainoan mielipiteeni, mitä tukevat muinais-dnatutkimusten tulokset ja arkeologiset löydöt, samoin kuin  muinaiset tekstit, etymologia ja toponymia. Kyllä ne on joitain ihan muita, joihin olen muutamaan otteeseen viitannutkin, jotka hourailevat. Etsin kyllä myöhemmin kuvan siitä ´modernin ajan pullonavaajasta´.

Kyseisten hourailijoiden tason esilletuominen ym. mongoloidian ns. arvostelu takaa ainakin sen, etteivät ne loisi kovin usein ketjussa lukemassa arjalais- näkökulmasta.

Me Habirut Mahabharata- autenttinen kirja Suomen alueen asuttajien identiteetistä, historiasta ja kulttuureista niin Kemi-Egyptissä, vedalaisessa Intiassa kuin Suomenkin alueella.
Viimeksi muokattu: 30.06.2021 14:57 Storyan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.766 sekuntia