Joo, elämässä vaan tulee vaiheita, jolloin on itteensä kehuttava. Yleensähän syytellään itsensä vähättelystä ja siitä, etten aina itsekään arvosta kaikkea mitä teen.
Kun nyt katselen tuota kirjaa ja sen sisältöä, niin linjavalintaa siinä on tosiaan tehty. Päällimäinen kai nuo merkkimiesten ammentamiset salatieteistä; Sibelius, Gallen-Kallela, Mannerheim, Aleksis Kivi… kaikkihan ne oli jollain lailla mystisyyteen päin kallellaan. Asioita joita suurelle yleisölle ei koskaan kerrota. Tässä on tää rakenteellinen juttu, koko meidän kulttuurimme on alkanut näistä mystisistä virtauksista, eli se ei ole mitään ulkopuolista vaan sisällä.
Pääpaino on kuitenkin synkkyydessä; koko kirja on tulvillaan raivoavia räyhähenkiä, murhajutuista sikiäviä kummituksia, langetettuja kirouksia ja mielellään on kaiveltu esiin kaikki joukko- ja lapsenmurhat. Häiriintyneitä tyyppejä piisaa. Synkkä kansa tarvitsee synkkiä tarinoita. Yks toimittaja, joka tekee siitä puffijuttua, sanoi että häntä alkoi pelottamaan noiden juttujen lukeminen, mikä kielii, että tavara on tiukkaa, osittain lähes kauhunomaista.
Kolmantena aihevalintana on pyrkimys korkeatasoisiin oivalluksiin, eli sellaiseen mikä on aitoa esoteriaa. Tämä on se puoli, joka tulee aiheuttamaan debatin, jos joku. Pari puhdasta salaliittoteoriaakin on mukana, mun mielestä salaliittoteoriat kuuluu tän päivän rajatieteisiin. Jätin näitä kyllä paljon rannallekin. Ihan viimeisenä onnistuin saamaan kaikkia ihme erikoisuuksia, oma suosikkini on artikkeli ”Kasvi kiven sisässä” joka on niitä sen tason mysteerejä, ettei niille ole edes säällistä teoriaa olemassa.