Tässä vaiheessa pystyy jo näkeen Erwin Rommelin neroutta, koska tarkotus oli selkeesti tehä nopee hyökkäys, mikä toimii pienessä mittakaavassa. Isommassa mittakaavassa pienet virheet ehtii poikia kunnon kerrannaisvaikutukset ja lopulta huoltopuoli alkaa tuottaa ongelmia kun etäisyydet on pitkiä.
Viikinkejähän venäläisetkin on nyt ihaillu, niin että niille on sitten luonnollista tehä samoja virheitä.
Yllätys tuli siitä, että täähän on täysin järjetöntä, koska venäläisellä oli hommat hanskassa Krimillä ja Itä-UIkrainassa sen takia, että Ukraina oli hajoamistilassa, mutta Rommelin neroudella voi järkeillä, että terroripommitukset kylvää kivasti kauhua kun se toimis pienessä mittakaavassa. Isossa mittakaavassa sillä saa paljon vihollisia ja Ukrainan tapauksessa tulee kauan kaivattu parannuskeino siihen hajoamistilaan, koska kaikilla on äkkiä yhteinen vihollinen.
Tässä on kanssa ylimäärästä neroutta, koska Rommel ymmärsi sentään miehistön mielialoja, mutta nyt on ajateltu, että huijataan äijät sotaan sotaharjotuksen varjolla ja se näkyy sitten moraalissa. Tää voi tuottaa vielä yllätyksiä, koska karkuruus on sellanen enempi akanhakkaajatyypin nojatuolikenraalin murhe, mutta teoreetikot ei osaa pitää sitä kunnolla erossa sotataidoista kun sellaseks pääsee kokeilematta itte, että millasta rintamalla on.
Todelliset ongelmat syntyy siitä, ettei armeijalla oo sellanen fiilis, että se ansaitsis olla voittaja. Turvallisintahan on luikkia pakoon isolla porukalla ja täysissä varustuksissa eikä sellasen tilanteen järjestäminen oo mitenkään vaikeeta jos enemmistöllä äijistä on samanlainen fiilis.
