× Harjoittele täällä foorumin käyttöä.

Jupen suttupaperitriidi

Lisää
24.11.2016 12:49 #34072 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa MH17:n tapaus
Seuraava kuva on omaa tuotantoani ja käy tähän loistavasti esimerkkikuvaksi siinä mielessä, ettei sitä ole tarkoitettu käymään aidosta. Suurennoksesta kuitenkin näkyy, että se on lähes täydellinen. Ehkä kaiteen loppupää on vähän väärän sävyinen, mutta erottaisiko sen väärennökseksi sen takia, on eri asia, koska suurennettuna kaikki kuvat ovat jotenkin kummallisia.



Kuitenkin tällaiset asiat olisivoinut ottaa huomioon jos olisi ollut tekemässä täydellistä väärennöstä eikä vain hassua kuvaa, jonka tunnistaa manipuloiduksi ilman pikseleiden tuijottamistaki.

Sen tekemiseen ei tarvittu muuta kuin alkeellinen kuvankäsittelyohjelma ja vähän aikaa, mutta se on kuitenkin vähän haastavampi kuin pelkän savuvanan tekeminen, koska tunnelin suuaukon edessä ollut kaide piti piirtää kokonaan uudelleen ja suurin osa siitä pätkästä kävisi aidosta.



photofiltre.free.fr/download_en.htm

Mukavan alkeellisella PhotoFiltre 6:lla savuvana väärennettäisiin valitsemalla sivupalkista kopioleimasin eli colne stamp tool, jolloin näkyviin tulevat mahdollisuudet säädellä sitä. Peittävyys eli opacity kannattaa asettaa alhaiseksi, koska aidosta käynyt savuvana näkyy melko heikosti, ja sädettä kannattaa säätää vähän isommaksi, jotta uusi vana olisi samaa kokoluokkaa.

Sitten vain valitaan pilvipeitteestä jokin vaaleampi kohta ja aletaan naksutella siellä, minne vana halutaan.

Piirtää ei kannata, koska siitä syntyy vääränlainen jälki, vaan se tehdään nimenomaan naksuttelemalla, ja kopion lähdettä kannattaa tarkkailla, koska se siirtyy sitä mukaa kun vanaa tehdään. Suurennosta käyttäessä on ehkä käytännöllisempää tarkkailla naksuttelulla syntyvää jälkeä ja kumota se, mikä ei näytä hyvältä. Emmehän toki halua, että vanan sävy muuttuu jotenkin oudosti.

Kopioleimasimen sädettä kannattaa välillä muuttaa, jotta kuvaan saataisiin luonnollisennäköistä vaihtelua, ja kuvasta näkyy, että hyvä vana on alhaalta leveämpi kuin ylhäältä.

Kaiken pieleen menneen saa kumottua, joten kokeilla voi hyvin vapaasti. Kokonaan pieleen menneen kuvan voi sulkea, minkä jälkeen alkuperäisen voi avata uudelleen.

Jos vana menee alusta vähän puiden päälle, niin puita voi korjailla kopioimalla niihin jostain muualta samannäköistä kuvaa. Tällöin peittokykyä tulee luonnollisesti lisätä, koska puut näkyvät vanaa selvemmin.

Kaikki, mistä kuvan voisi ehkä itse tunnistaa väärennökseksi, kannattaa luonnollisesti muuttaa, jotta se ei olisi muille turhan helppoa.

Ainoa keino tämä ei tietenkään ole, mutta kuitenkin helpoin jos kuvassa on muualla tarkoitukseen sopivaa pilveä. Spraytakin voi kokeilla, mutta sillä on vaikeampi saada aikaiseksi hyvää jälkeä ja lopputulos kannattaa kuitenkin viimeistellä kopioleimasimella, jolla saa tehtyä vaivattomasti epäsymmetristä jälkeä.

Jos sopivaa pilveä ei löytyisi, itse kopioisin sellaisen toisesta kuvasta jonnekin syrjemmälle ja kopioisin sen päälle käytön jälkeen sen, mitä siinä alun perin oli. Jos taas kuvassa olisi vain vääränsävyistä pilveä, muuttaisin sen valoisuutta ja värisävyä rajatulla alueella jossain syrjemmällä ja peittäisin jäljet samalla tavalla. Mistään ei näkisi, että siinä on välillä ollut jotain aivan muuta.

Viimeistelyssä suurennos ja piirtotyökalut ovat oivia apuvälineitä, mutta taaskaan ei piirrellä vaan naksutellaan, koska, kuten suurennoksestakin näkyy, vierekkäiset pikselit ovat varsin harvoin samanvärisiä. Niinpä väärennöksestä kannattaa tehdä samannäköinen muuttamalla pikseleiden värit yksi kerrallaan sellaisiksi kuin ne olisivat aidossa kuvassa. Tämä tehdään noukkimalla hyvän pikselin väri pensselin väriksi ja naksauttamalla kaikkein kapeinta pensseliä muutettavan pikselin päällä.

Alkeellisilla työkaluilla pystyy tekemään kaikenlaista kun niitä vähän yhdistelee. Kehittyneemmät työkalut ja tasot vievät huomiota liikaa pois olennaisesta, eli kuvan muuttamisesta, joten niihin kannattaa turvautua vain silloin kun niitä oikeasti tarvitsee johonkin. Sillä, että vain luottaa Photoshopiin, koska se on hieno ohjelma, saa helposti jotain tuotekuvastoa muistuttavan lopputuloksen, mutta opettelemalla on mahdollista saavuttaa täydellisyys.

Todistusaineistoksi tarkoitetun kuvamateriaan tulevaisuus löytyy filmistä, koska sitä ei ole näin helppoa väärentää.


Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos.pdf

EPUB-versio.:
Pohjolan Galápagos.epub

Ylimääräinen liite (iloisesti keskeneräinen).
Liite IV - Trump + Liite IV - Covid 19 (pdf)

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
24.11.2016 14:00 - 14.01.2017 19:12 #34078 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Pohjolan Galápagos – suomalaisuuden anatomia
......

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos.pdf

EPUB-versio.:
Pohjolan Galápagos.epub

Ylimääräinen liite (iloisesti keskeneräinen).
Liite IV - Trump + Liite IV - Covid 19 (pdf)
Viimeksi muokattu: 14.01.2017 19:12 juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
24.11.2016 14:03 - 14.01.2017 19:12 #34080 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Pohjolan Galápagos – suomalaisuuden anatomia
......

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos.pdf

EPUB-versio.:
Pohjolan Galápagos.epub

Ylimääräinen liite (iloisesti keskeneräinen).
Liite IV - Trump + Liite IV - Covid 19 (pdf)
Viimeksi muokattu: 14.01.2017 19:12 juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
24.11.2016 14:06 - 14.01.2017 19:11 #34082 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Pohjolan Galápagos – suomalaisuuden anatomia
.....

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos.pdf

EPUB-versio.:
Pohjolan Galápagos.epub

Ylimääräinen liite (iloisesti keskeneräinen).
Liite IV - Trump + Liite IV - Covid 19 (pdf)
Viimeksi muokattu: 14.01.2017 19:11 juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
24.11.2016 14:09 - 14.01.2017 19:11 #34084 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Pohjolan Galápagos – suomalaisuuden anatomia
....

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos.pdf

EPUB-versio.:
Pohjolan Galápagos.epub

Ylimääräinen liite (iloisesti keskeneräinen).
Liite IV - Trump + Liite IV - Covid 19 (pdf)
Viimeksi muokattu: 14.01.2017 19:11 juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
24.11.2016 14:11 - 14.01.2017 19:11 #34086 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Aate kuin rutto
......

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos.pdf

EPUB-versio.:
Pohjolan Galápagos.epub

Ylimääräinen liite (iloisesti keskeneräinen).
Liite IV - Trump + Liite IV - Covid 19 (pdf)
Viimeksi muokattu: 14.01.2017 19:11 juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
24.11.2016 14:15 - 14.01.2017 19:10 #34088 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Sekasikiö
......

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos.pdf

EPUB-versio.:
Pohjolan Galápagos.epub

Ylimääräinen liite (iloisesti keskeneräinen).
Liite IV - Trump + Liite IV - Covid 19 (pdf)
Viimeksi muokattu: 14.01.2017 19:10 juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
24.11.2016 14:17 - 14.01.2017 19:10 #34090 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Huonot esimerkit
....

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos.pdf

EPUB-versio.:
Pohjolan Galápagos.epub

Ylimääräinen liite (iloisesti keskeneräinen).
Liite IV - Trump + Liite IV - Covid 19 (pdf)
Viimeksi muokattu: 14.01.2017 19:10 juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
25.11.2016 05:22 - 14.01.2017 19:15 #34106 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Trollaaminen
......

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos.pdf

EPUB-versio.:
Pohjolan Galápagos.epub

Ylimääräinen liite (iloisesti keskeneräinen).
Liite IV - Trump + Liite IV - Covid 19 (pdf)
Viimeksi muokattu: 14.01.2017 19:15 juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
27.11.2016 07:01 - 14.01.2017 19:07 #34145 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Kim Philby
......

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos.pdf

EPUB-versio.:
Pohjolan Galápagos.epub

Ylimääräinen liite (iloisesti keskeneräinen).
Liite IV - Trump + Liite IV - Covid 19 (pdf)
Viimeksi muokattu: 14.01.2017 19:07 juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
28.11.2016 19:45 - 14.01.2017 19:09 #34162 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Suosta nostettu ruumis
.......

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos.pdf

EPUB-versio.:
Pohjolan Galápagos.epub

Ylimääräinen liite (iloisesti keskeneräinen).
Liite IV - Trump + Liite IV - Covid 19 (pdf)
Viimeksi muokattu: 14.01.2017 19:09 juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
29.11.2016 19:14 - 14.01.2017 19:08 #34188 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Hiipivä skitsofrenia
...

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos.pdf

EPUB-versio.:
Pohjolan Galápagos.epub

Ylimääräinen liite (iloisesti keskeneräinen).
Liite IV - Trump + Liite IV - Covid 19 (pdf)
Viimeksi muokattu: 14.01.2017 19:08 juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
03.12.2016 12:42 - 14.01.2017 19:08 #34273 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Informaatiovallankumous
........

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos.pdf

EPUB-versio.:
Pohjolan Galápagos.epub

Ylimääräinen liite (iloisesti keskeneräinen).
Liite IV - Trump + Liite IV - Covid 19 (pdf)
Viimeksi muokattu: 14.01.2017 19:08 juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
07.12.2016 14:01 - 14.01.2017 19:09 #34359 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Tietäjät ja huijarit
.....

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos.pdf

EPUB-versio.:
Pohjolan Galápagos.epub

Ylimääräinen liite (iloisesti keskeneräinen).
Liite IV - Trump + Liite IV - Covid 19 (pdf)
Viimeksi muokattu: 14.01.2017 19:09 juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
29.12.2016 10:41 - 06.01.2017 13:44 #34865 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Jupen suttupaperitriidi
Tuo rupeaa oleen aika valmis jos sitä ei ala oikolukea, ja sehän olis hyvinkin huono siirto, koska se kummiskin alkais taas kasvaa.

pohjolangalapagos.wordpress.com/2017/01/02/ota-koko-roska-talteen/

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos.pdf

EPUB-versio.:
Pohjolan Galápagos.epub

Ylimääräinen liite (iloisesti keskeneräinen).
Liite IV - Trump + Liite IV - Covid 19 (pdf)
Viimeksi muokattu: 06.01.2017 13:44 juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.169 sekuntia