- Vastaanotettu kiitos 493
Kraatterit
8 vuotta 2 viikkoa sitten #28244
: Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Kraatterit
Jäin tätä oikein pohtiin koska pitkästä aikaa aivoille on tarjota älyllistä pähkinää. Lähdetään nyt siitä että maannousema ja kimmoisa vastavoima kuulostaa sinänsä loogisilta – enkä nyt ehdoin tahdoin sitä vastusta. Tietenkin pitää huomioida mikä on se työntövoima joka palauttaa maanpinnan takaisin muotoonsa. Mitä ilmeisemmin se on plastinen massa eli sula kiviaines, joka toimii lähes nestefysiikan periaatteella. Teoria on kiistatta kaunis. Tai se vastaa sitä aktualismina tunnettua periaatetta samalla tavalla kun evoluution on sovittava darwinistiseen tulkintaan, eli liian isoa palikkaa tungetaan liian pieneen reikään.
On sitten oma kysymyksensä tukevatko sitä havainnot. Jos kiviaines työntyy alhaalta päin, on sen oltava luonteeltaan syväkiveä ts vulkaanisia kivilaatuja ja siinä on oltava mineraaleja, joita esiintyy vain niissä syvyyksissä, zirkoniittia, timantteja etc mutta en tiedä onko kun en ole välittänyt tutkia. Olen kuitenkin ymmärtänyt että kraaterin keskus olisi samaa pintakiveä kuin kaikki muukin, jolloin ei jää muuta selitystä kuin että se vain on jäänyt tuntemattomasta syystä koskemattomaksi.
Isompi ongelma muhii kosmologian puolella. Tämä näkemys lienee jostain 50-luvulta, eikä silloin tiedetty että vastaavia on Kuun pinnalla. No nythän on niin, että Kuussa ei ole plastista massaa, se ei ole millään muotoa geologisesti aktiivinen vaan yksinomaan kolkko kiviplaneetta. Siellä ei ole sellaista työntövoimaa, koska se lämmin kumimainen tai vulkaaninen aktiviteetti puuttuu. Mikä sitä siis olisi voinut työntää? Ongelmahan on vain kasvanut kun olemme luotainten avulla kyenneet näkemään nämä Ganymedekset ja Mimakset joissa on sama ilmiö.
Oikeastaan kun tätä ajattelee niin ilmiö esiintyy kaikkien kiviplaneettojen pinnalla. Riippumatta ollenkaan millainen kiviaines, geologinen aktiivisuus, mineraalit, painovoima, valtameret, ilmakehä jne jn e niissä on.
Nykyisellään tuon teorian voisi tiivistää muotoon; kraaterien keskustan palauttaa paikalleen plastisen massan tuottama työntövoima – jopa planeetoilla joissa ei ole plastista massaa.
Tässä tulee mieleen dejavu noiden hiidenkirnujen kanssa jotka niin ikään voidaan kuvailla: hiidenkirnut syntyvät jääkausien vaikutuksista – jopa alueilla joissa jääkautta ei ole ollut.
Vaikka tämä onkin pieni ja merkityksetön detalji muuten niin kummitusmaisen arvoituksen liepeillä, näen näissä nykyteorioissa jotakin armottoman vanhentunutta.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
8 vuotta 2 viikkoa sitten #28247
: juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Kraatterit
Sä oot nyt lähössä kehittään jotain omaa ja hienoa ja se on se sama virhe mistä tää wanha huono teoria johtuu.
Pitää vaan kasata faktoja ja koittaa rakennella niistä jotain simppeliä, mikä toimii. Muuten syntyy vaan samanlaisia suurnopeushyperplasmahimmeleitä, mitä tutkijat kehittelee apurahojen toivossa.
Tiedemaailma on nykyään niin byrokraattinen, että näitä tällaisia aivopieruja voi kaivaa esiin vaikka miten paljon, jos nyt kumminkin jätettäis väliin kun ei näillä mitään isompaa merkitystä ole. Se on aika sama mitä urpot lukee tiedelehdistä.
Ajankohtaiset aiheet on paljon mielenkiintoisempia.
Pitää vaan kasata faktoja ja koittaa rakennella niistä jotain simppeliä, mikä toimii. Muuten syntyy vaan samanlaisia suurnopeushyperplasmahimmeleitä, mitä tutkijat kehittelee apurahojen toivossa.
Tiedemaailma on nykyään niin byrokraattinen, että näitä tällaisia aivopieruja voi kaivaa esiin vaikka miten paljon, jos nyt kumminkin jätettäis väliin kun ei näillä mitään isompaa merkitystä ole. Se on aika sama mitä urpot lukee tiedelehdistä.
Ajankohtaiset aiheet on paljon mielenkiintoisempia.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
8 vuotta 2 viikkoa sitten #28249
: Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Kraatterit
Se mikä tässä on se ongelmakenttä ei ole vallalla oleva tiede, tieteelliset käsitykset vaan tieteenfilosofia. Siinä missä klassinen darwinismi on korruptoinut evoluutiobiologian ja vienyt sen hakoteille, on geologia onnistuttu pilaamaan aktualismilla. Termihän tarkoittaa että muinaiset outoudet planeetan pinnalla on kyettävä selittämään nykypäivänä tavattavilla ilmiöillä. Aktualismiin ei edes mahdu ajatus että muinoin on saattanut olla ilmiöitä joita nykypäivänä ei esiinny. Aktualismin takia monet geologiset jäänteet ovat ristiriitaisia.
Otetaan esimerkki kun ihan sattumalta putkahti esiin.
www.iltasanomat.fi/tiede/art-1441865145640.html
Mikä hohtaa kraaterin pohjalla? Kutkuttava arvoitus mutta vastaus on yllättävän helppo - jos on aihepiiriin tutustunut. Kyseessä on avaruudessa virtaavaa sähköä joka pitää kraaterin pohjan sähköisesti aktiivisena. Itse asiassa jos apollo 11 olisi laskeutunut Kuun johonkin kraateriin, koko luotain olisi joutunut staattisen sähkön armoille joka olisi ollut riesana monille sähkölaitteille ja pahimmassa tapauksessa saattanut rikkoa koko luotaimen. Vasta myöhemmin selvisi että oli onni onnettomuudessa etteivät laskutuneet minkään kraaterin pohjille vaan tasamaalle. Nyt tiedetään ettei niihin kannata mennä planeetoilla ja kuilla jotka ovat kaasukehättömiä ja auringon plasmavirtausten armoilla. ottakai nämä sähkökipinät tiedetään Nasassa oikein hyvin, mutta kunhan nyt haluavat ylläpitää yleisön kiinnostusta aiheeseen.

- kiinnostunut
- Poissa
- Täysjäsen
-
Less
Lisää
- Vastaanotettu kiitos 5
8 vuotta 2 viikkoa sitten - 8 vuotta 2 viikkoa sitten #28256
: kiinnostunut
Vastaus käyttäjältä kiinnostunut aiheessa Kraatterit
Me ihmiset usein uskomme siihen mihin haluamme uskoa ja näemme sen mitä haluamme nähdä...ja usein jokin tärkeä seikka jää meiltä havaitsematta, vaikka se olisi ihan silmiemme edessä. Itsekään en tätä tullut ajatelleeksi, kunnes luin asiasta eräästä keskustelusta;
Maan kuun kraaterit ovat - ehkä - liian säännöllisen pyöreitä muodoltaan ollakseen meteoriittien aiheuttamia kraatereita - ainakaan kaikki.

Viimeksi muokattu: 8 vuotta 2 viikkoa sitten kiinnostunut.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- kiinnostunut
- Poissa
- Täysjäsen
-
Less
Lisää
- Vastaanotettu kiitos 5
8 vuotta 1 viikko sitten - 8 vuotta 1 viikko sitten #28260
: kiinnostunut
Vastaus käyttäjältä kiinnostunut aiheessa Kraatterit
Google Earthiila pikaisestikin katsoen näyttää siltä, että Kuu on mitä ilmeisimmin keinotekoinen. Kuun toisella puolella on kraaterieita, jotka eivät näytä aidoilta ja toisella puolella PYÖREITÄ ja huipultaan tasoitettuja vuoria, jotka eivät näytä luonnollisilta.
Viimeksi muokattu: 8 vuotta 1 viikko sitten kiinnostunut.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
8 vuotta 1 viikko sitten #28262
: Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Kraatterit
Selitys Kuun näkyvän ja pimeän puolen kraaterien eroavaisuuksissa saattaa omata yksinkertaisemmankin selityksen. Mikäli kraaterit on tosiaan aiheuttanut sähköiset valokaaret - kuten on esitetty tasaisin välein aina 50-luvulta saakka - on vain Kuun toinen puoli auringon suuntaan. On kai aika luonnollista olettaa että jos sähköpurkaus on tapahtunut, aurinkoa voi pitää primus motorina siinä asiassa. Aiheesta lisää:
www.thunderbolts.info/thunderblogs/archi.../081215_our_moon.htm
Kuten artikkelista ilmenee, Kuun kraaterien reunamilla omaavat kivet ovat jossakin määrin magnetisoituneet, joka ilmentää kiistatta niiden olleen vahvan sähkömagneettisen pulssin alaisena.
www.thunderbolts.info/thunderblogs/archi.../081215_our_moon.htm
Kuten artikkelista ilmenee, Kuun kraaterien reunamilla omaavat kivet ovat jossakin määrin magnetisoituneet, joka ilmentää kiistatta niiden olleen vahvan sähkömagneettisen pulssin alaisena.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivu luotiin ajassa: 0.262 sekuntia