Jalkakivitutkimus

Olisikohan saamelaisilla noille kiville sanaa tai tietoa ? Voisiko kyseessä olla unohdettu Seita / siedi -tyyppi ajalta, kun asian vuoksi nähtiin paljon vaivaa, mikä taas viittaisi vakaampiin oloihin ja että myöhemmin seidaksi on ollut hyväksyttävä mikä tahansa iso kivi / kallio, kun kirkko on hävittänyt / yrittänyt hävittää pakanalliset palvontapaikat. Lappalaisia eli Saamelaisia on asunut koko Suomessa aivan eteläisintä niemennokkaa myöden. Eräässä Vanhassa kartassa lappalaisten kota-kylä näkyy Etelä-Karjalassa ja on jopa ollut sellainen saamelaisryhmä kuin kaakkoiset lappalaiset eli lopilaiset (Venäjän Karjalassa). Saamelaiset eli Lappi eli Pohjola eli koko nyky-Suomi ?

Hieno löytö totta tosiaan! Puhdasoppisia jalkakiviä. Kuvista ei kaikista käy niiden koko ilmi. Jos oon oikein ymmärtänyt, pienemmät menis mettälappalaisten/saamelaisten tekeleiksi ja iiisoot näiden kallionmaalaajien piikkiin. Jukkis osaa analysoida varmaan paremmin. Mutta hienoja ovat kuitenkin ja propsit löydöstä!

V

Ne on todella hienoja ja näitä on käsittääkseni lapissa enemmänkin siellä sun täällä. Ilmeisemmin saamelaiskulttuuri on jossain määrin vaalinut alkuperäisen kalliomaalauskulttuurin tekosia omassa seitakivi-kulttuurissaan. Sanoisin kuitenkin että nämä saattavat olla originaaleja ja ajalta ennen saamelaisia. Niiden alkukotia kannattaakin katsoa Norjan Altan kalliomaalausalueelta jonne ei käsivarresta ole kuin kivenheitto.

Kalliomaalauksia seuraamalla näkee että mitä lännemmäs mennään, sen hienostuneemmiksi kalliomaalaukset muuttuvat tyylillisesti ja karkea esitystapa vaihtuu dynaamisemmiksi liikettä kuvaaviksi esityksiksi. Eli niiden voi päätellä nuorentuvan länteen päin mennessä. Vanhimmat kalliomaalaukset ovat silloin kaiken logiikan mukaan äänisjärveltä. Tässä on se erikoisuus että toistaiseksi emme kuitenkaan tiedä megaliittikiviä esiintyvän siinä suunnassa, sillä niitä alkaa ilmestyä vasta vottovaaran kohdalla, joka ilmentää kulttuurista kehittymistä megaliittien suuntaan. Suomalaisten ja äänisjärven kalliomaalausten välillä pitää siis olla melkoinen aikaväli. Vastaavasti kulttuurin siirtyessä länteen päin kalliomaalaukset kehittyvät taiteellisesti kunnes loppuvat jossakin kohtaa kokonaan. Vastaavasti megaliittikivet alkavat muodostua hienostuneemmiksi ja kun mennäään tonne ranskan ja britannian alueille, on karkeista jalkakivistä tullut hienostuneita dolmeneita ja menhireitä jne. Aikaskaalan saa varmaankin selville ihan vaan kattomalla ilmastokaavioita. Silti kyseessä lienee vain kulttuurinen siirtymä eri kansojen keskuuteen.

mutta vanhojahan nämä on kun taivaat....

No niin...
Nyt on video Ailakkajärveltä tuubissa.
Videolla melkein joka kuvassa pällistelevä kaveri on sitä varten siinä että on jokin mittakaava mihin verrata.



Ps. toivottavasti linkki toimii.

Mä oon ruvennu ihan tosissaan miettiin - ja tehän tiedätte miten pakkomielteinen silloin tapaan olla - noita punervia jalkakivien tukikiviä ja Kalevalan luomiskertomusta toisiinsa. Siis tätä luomiskertomusta jossa sotka munii rautamunan. Se on kaukaa haettu yhteys koska megaliitteja on niin monenlaisia ja -muotoisia ja Kalevalakin on ehtinyt muokkautua kertomuksena. mutta siinä voi silti olla yhtymäkohtansa.
Sotkiahan on kolmea tyyppiä; punapäistä punasotkaa, ruskeapäistä tukkasotkaa ja lapasotkaa jne. Se on toki jo selvillä että lintujahan nää megaliititkin pääosin edustaa.

Ongelma on se, että tälläinen luomiskertomus on syntynyt kalliomaalauskulttuurin käsissä - jos kivet edustaa jotakin luomistapahtumaa, kun taas Kalevalan runous pääosin lienee syntynyt pronssikaudella. Mahdollisesti kuitenkin sen vanhin ja periytyvä osio voi ollakin luomiskertomus joka muodostaisi pohjan muuten niin pronssikautiselle kertomukselle. Se on sit elänyt halki rautakauden ja keskiajan kunnes se on jollain tavalla päätynyt Lönnrotin käsiin ja se on sitä editoinut ilmeisesti aikas vahvastikin.
Eli ongelman ydin on se, että jos kivet sittenkin on osa laajaa luomiskertomusta, me tiedetään siitä harvinaisen vähän, eli just sen pikkuriikkisen minkä kansanrunous on onnistunut säilyttämään, eräänlaisena helmenä. mutta kivet lintuineen, jalkakivien väreineen ja karhunkuvineen, käärmekivineen ja kolmiokivineen edustaa taas jotain paljon laajempaa kertomusta (Erityisesti kun mukaan laskee varsinaiset kalliomaalaukset ihmisineen, hirvineen ja käärmesalamoineen). On hyvin mahdollista että tässä pitäskin hylätä hetkellisesti tuo totemikivi -ajattelu ja koettaa kepillä jäätä, eli nähdä kaikkien kivien muodostavan yhtenäisen kertomuksen, jonkinlaisen kronologian luomistarussa jossa ensin munasta syntyy niinku käämeet ja sit niinku karhut jne. ja toi sotka alkuperäisenä jumalana - tai ainakin sen symbolina.



On sit oma kysymyksensä päästäänkö tässä asiassa koskaan eteenpäin mut toi kalevalainen sotkanmuna jotenkin vaan osuu noihin jalkakiviin. mun täytyy tätä vielä miettiä muutama viikko - tai kuukausikin - sillä aina on jotenkin se avain päästä läpi ja sehän on teoria. Oikea teoria oikeassa kohtaa avaa tän kivisen kertomuksen.

Tässä on nyt sellainen ongelma, että pitäisi yhdistää kiven kansa kalevalaisiin. Kansan kertomusten jätteihin sopisi kivien siirtelyt.
Itse olen sitä mieltä, että varsinaisesti kalevalaiset tarinat ovat syntyneet Latvian, Liettuan, Eestin ja Valko-Venäjän alueilla niihin aikoihin, kun gootit, baltit, slaavit ja germaanit eivät vielä asuneet niillä mailla. Itämerensuomalainen kalevan kansa asusti Itämeren etelärantaa Suomenlahden pohjukasta Pohjanmerelle saakka, kenties jopa Brittein saarille saakka. Niitä tarinoiden soita löytyy paljon myös Baltiasta. Myöhemmin tämä kansa lähti Pohjolaan eli Suomeen sitä valloittamaan. Suomi oli kokonaisuudessaan Lappi, aivan eteläisintäkin rantaa myöden niin kauan kuin "lapit" työnnettiin nykyisille sijoillensa. Lappalaiset eivät olleet yksi yhtenäinen kansa, vaan erilaisia ryhtmittymiä, kuten Dna-tutkimuksetkin osoittavat. Oli läntistä ja itäistä. Lännen lapit olivat niitä berberien ja baskien sukulaisia, itäiset samojedien, nenetsien ja Permalaisten sukua. Lappalaisia löytyi Laatokan rannoiltakin merkkinä rajasta. Heitä kutsutaan kaakkoisiksi lappalaisiksi eli lopilaisiksi. Tilanne oli tällainen ehkä n. 0 ja., kunnes IMS-väki alkoi nousta Skandinaviaan, Suomeen ja Karjalaan. Heti perässä tulivat gootit, germaanit, slaavit, turkit ja muut. Suomessa on paljon aikakerrokseltaan vanhimpia paikannimiä, joissa vaikuttaa saamenkieli. Lisäksi on havaittu kielen aineksia, joita yleisesti nimetään tuntematon (X). Nämä ovat merkkejä siitä, että ikiaikana kalevalaiset eivät olleet täällä. Saamelaisilla kalevaisia perinteitä ei ole. Tarinat kulkevat kansan mukana, minne ikinä nämä matkustavatkin. Minusta näitä kiviä ei ikävä kyllä näin ollen voi yhdistää kalevalaisiin, vaikka herkullinen ajatus se olisikin. Nykyajan saamelaiset ovat lähes samannäköisiä kuin suomalaiset. Ennen yhdennäköisyyttä ei juurikaan ollut ja saamelaiset erotti helposti muusta kansasta. Saamelaiset sanovat itse, etteivät olleet Suomessa ensimmäisiä, vaan että heitä ennen maassa oli suurikokoinen kansa. Lievätkö olleet "jättiläisiä" ? Ryöstivät saamelaisten lapsia ja asuivat luolissa, koloissa. Tuntuivat olleen melko yksinkertaista väkeä. Suomen maaperä ikävä kyllä on hapan, joten luita ei ole saatavilla, paitsi, mikäli suot ovat säilyttäneet. Kalevalaiset voitaisiin yhdistää näihin jalkakiviin vain siten, että kalevalaiset olivat kertomusten jättejä (180 - 260 cm) ja gootteja (Gootti, Gati, Jotr, Jotuni, Jätti, Juutti) ja että näillä tosiaan olisi muuallakin, missä heitä on ollutkaan, ollut samanlaisia kivilatomuksia käytössään.

jarmo10.org/suomivu.pdf