Vaivaistalo youtubessa

Mulle jäi kummittelemaan se kohtaus missä oli pieni sininen lasipikari. Olisko matkamuisto Turusta?

Niitä oli muistaakseni kolmen kappaleen pakkaus ja ne kaikki oli eri värisiä. Sininen, punainen ja vihreä ehkä.

Olin näkevinä tuossa loistavassa elokuvassa myös melkoisesti paljon symboliikkaa

Siinä oli alussa itse asiassa symboliikkaa. Siinä itse asiassa etsittiin ns. lausumatonta nimeä eli sitä jumalallista attribuuttia jonka avulla maailma on luotu, ja joka kuulemma on kätketty Tooran ensimmäiseen lukuun (luomiskertomus) salakirjoituksella. Sen takia kirjainluettelo MAQM ja sen lukuarvo 186. Oikeestaan se oli sisäpiirin heitto vanhalle ystävälleni ja salatieteilijä Seppo Heinolalle ja kun annoin sille leffan DVDnä. sehän soitti heti ja sano sen bonganneensa. Muuten se oli kätketty itseironisen jorinan alle. Tai tuo itseironiahan seuraa koko elokuvan mitalta. Ihan mukava lisäväre kun ottaa huomioon että tää mun ns. esikoisteokseni kuitenkin lähti liikkeelle kognitiivisesti eli omasta ittestä.

Mä oon sitä paljon analysoinut ja oppinut sitä kattellessa että elokuva on pohjimmiltaan fyysinen taidemuoto ja jos siinä olis ollut tota toiminnallisuutta enemmän, se olis voinu olla ihan mukiinmenevä raina. Sen voi tehdä muutenkin kun tarinalla eli jo kameralla, se on ehkä toi staattinen kamera joka tekee siitä jollain lailla jäykän ja vähäeleisen. Siitäkin huolimatta uskon että se kestää oivasti ainakin yhden katselukerran, ja harva elokuvahan enempää tekeekään. Plussaa annan ittelleni tosta jokaaamuisesta Listerine-hörpsystä - se katkaisee kohtaukset ja vaikka se vahingossa tulikin kekattua, se oli toimiva elementti.

Seuraavaks pitäs vapauttaa toi Niina - palkkionmetsästäjä joka on kans jättänyt syvän hiljaisuuden katselijajoukkoon. Noin eka kerralla kattoessa se on äärimmäisen huono kalkkuna mutta toisella kertaa tajuaa että se on harvinaisen omaperäinen ja originelli ja jos joku masokisti sen kattoo kolmannenkin kerran, se alkaa vaistota sen sala-älykkyyden.

Katsoin vain noin 10 minuuttia, mutta sanoisin, että tuo kartano kuvausmiljöönä on erittäin hyvä valinta ja musiikkikin on ajoittain ihan hyvää ja kuvauskin riittävän tasokasta, mutta se mikä mielestäni puuttuu alusta alkaen, on se tärkein, eli aitous ja tunnelma. Hyvät indie-elokuvat perustuvat juuri tunnelmaan (eivät niinkään toiminnallisuuteen) ja etenkin kauhuelokuvissa tunnelma on tärkeä.

Mun mielestä oli vaan plussaa, ettei rainassa ollut mitään sinertävän synkkää värimaailmaa, mikä mitä ei yleensä edes saada toimimaan, koska 60-luvun halpiksia on vaikee jäljitellä säätämällä värejä, valoisuutta ja kontrastia.

Pitäis olla suodatin linssin edessä niin kuin 60-luvullakin.

Tosta vois muuten kehitellä luontevasti jatko-osan, koska jos se ylioppilas on kerenny panna morsiamensa paksuksi niin lapsesta vois kehitellä kummituksen, joka on joutunu vallan väärään ympäristöön.

Se on syntyny vaivastalossa piikatytölle ja sille käy kehnosti, koska lähtökohdat ei ole ihan parhaat mahdolliset eikä se edes sopeudu ympäristöön ollenkaan, koska siitä vois olla vaikka mihin.

Elikkä jotain vähän The Ringin tapaista, mutta realistisempaa.

Kauhuhan on oikeestaan köyhän miehen alaa, koska se toimii sitä paremmin mitä vähemmän turhia fantasiaelementtejä käytetään. Säästyy paljon euroja kun ei rupea pilaamaan leffaa turhan takia.

Esmes Christopher Lee on edelleen ainut oikea Dracula, koska se oli kauan sitten leffassa, missä erikoistehosteiden käyttö oli aika minimissä ja Draculakin vaikutti ihmiseltä. Kaikki muut alan leffat on pilattu joko satumaisuudella tai sitten splatter-huumorilla, vaikka ei siinä oikeestaan tarvita muuta kuin tilkka teatteriverta ja luonnollisen näköistä tunnelmavalaistusta tarpeen mukaan.

www.dailymotion.com/video/x22ckvp_dracula-1958_shortfilms

Tässä mielessä tuo sun pätkäs on oikeilla jäljillä, koska kummitukset on oikeestaan pelkkä kerrontatekniikka, millä saadaan takaumat sekoitettua tähän päivään. Mörkö vähän säikyttelee ja antaa vihjeitä, mistä suunnasta totuutta kannattais alkaa etsiä.