Joo, hyvät on saumat se nähdäkin leffateatterissa sillä aattelin meinaan vuokrata sellaisen kun aika on kypsä. Hesasta löysin tollasen 300 –paikkaisen jonka meinaan suuruudenhullusti saada täyteen.
mutta joo, sekin täytyy mainita että ittelleni on silkkaa piinaa katsoa ees kotimaisen leffan traileria. Ei mulla kyllä kateeks käy näitä oikeita ohjaajia. Nehän on riippuvaisia ulkopuolisesta rahoituksesta ja koska rahoittajat haluaa omansa tuplana takasin, leffan pitää olla tietty riskitön ja isoja kohderyhmiä myötäilevä. Parashan on tietenkin lastenelokuvat, koska niitä tulee teatteriin kattoon yleensä koko suku mummoja myöten pikku-vilmerin iloksi. Niihin löytyy yleensä rahaa. Sitten on järjestyksessä perhe-elokuvat, ihmissuhdekomediat ym koska niihin ei yleensä tulla yksin vaan pariskuntana, ja liian marginaalinen aihe pelottaa elokuvateatteriketjuja.
Kokonaan oma lukunsa on ns. kansalliset eepokset eli tyypillisesti ihmiskohtalot sodan jaloissa. Rukajärven tie oivana esimerkkinä, ja koska se nyt oli menestysresepti niin perässä seurasi äkkiä muitakin: Kuulustelu, Raja 1918 ja nyt uusimpana tää Kätilö. Olin lukevinani että Kätilön ohjaaja oli aikas ylpeekin siitä että sai kahden millin budjetin ja pahastu aikas pahasti, kun kriiitikot sano sen aihepiiriä kliseiseksi ja laskelmoiduksi.
Yleensä mielenkiintoinen elokuva on fyysinen eli niissä on väkivaltaa. Ymmärrettävästi sadistinen väkivalta pelottaa sekä elokuvaketjuja että tv-kanavien ostajia, koska silloin niihin tulee K-18 –leima joka rajoittaa aikas tavalla. Ironisesti leffantekijät vetääkin väkivallan överiksi jotta se näyttää viihteelliseltä, ja saa K-16 –leiman.
Seuraava etappi onkin sitten telkkari. Siellä on mainostajat ym sponssitahot vaatimassa mitä saa tehdä ja mitä ei mainosten välissä. Sillä nehän on tehty vaan mainosten täytteeksi. Alastomuus on ehdoton tabu, reaalinen väkivalta kiellettyä ja mukana pitää olla ns. ajankohtaisteemoja, eli lopputulos on hyvin vesitetty ja katsoja haukottelee jo alkumetreillä. ja kaikki tää pitää tuotantoyhtiön ottaa huomioon jo tekovaiheessa.
Uskon että itsellänikin on vielä melkoisia vaikeuksia tän leffan kanssa. Jokainen joka sen näkee, varmasti on sitä mieltä, ettei se ole huonoimmasta päästä – päinvastoin – mutta kun siinä on kiellettyjä elementtejä, kuten alastomuutta tai reaalista väkivaltaa, sen kohderyhmä on kysymysmerkki ja teema on liiankin omintakeinen, siihen suhtaudutaan epäillen. Liian hyvä ei näissä kuvioissa ole aina eduksi. mutta silläkös jotain väliä mulle on, minä halusin vaan tehdä elokuvan joka ei ole umpitylsä, pinnallinen tai keskinkertainen ja silloin ei auta välittää sovinnaisen rajoista tai mitä mieltä kyynistyneet kanavapäälliköt on.
Ainoa suurenluokan tragedia on, että tää on niin hyvä että keikun taitojeni ylärajoilla. Mietin kuumeisesti miten ihmeessä tälläsen jälkeen vois nostaa rimaa entisestäänkin enkä todellakaan keksi. Huonompaa en ala tekeen ja kaikkein omituisinta on tehdä elokuvanteon itsensä vuoksi, vaikka se koukuttavaa puuhaa onkin.
