Elokuvapäiväkirja

No niin. Se päivä jota stressasin käytännössä koko vuoden on nyt onnellisesti takanapäin. Sen verran oli painetta, etten edellisenä yönä nukkunut silmän täyttä. Onneksi – siis todellakin onneksi – ne jotka sinne sitten tuli, oli valmistautuneet hyvin, ja sen puolesta kitkatoimintaa ei syntynyt. Todella rautaista jengiä.


Kiitos sille tietylle avustajalle joka teki jutusta uskottavan roudaamalla paikanpäälle kunnon rautaa suomi-kp;n ja pikakivääri emman ym steniä ja pystykorvaa. Liiankin eksoottiset M16 -kiväärit sai jättää komeroon

Voin sanoa vaan että perjantaina käynnistyi kuolemankello. Se pysähtyy sunnuntaina ja siihen mennessä kaikki pitää olla tehtynä, tai jää ikuisesti tekemättä ja sen myötä koko elokuvaakaan ei nähdä. Jolloin kaikki mitä on tehty, ja mihin on nähty vaivaa, on ollut turhaa.

Lauantain joukkokohtauksessa käynnistyy kuolemankello jossa on vain seitsemän tuntia vaikka sen verran olivat tulijat ymmärtäisiä että antoivat kahdeksan ja puoli, vaikka olivat sopineet omat iltamenonsa. Sehän tikitti niin armottomasti että pari kohtausta – joiden sisältö oli enemmän taktista sivujuonnelaatua – jätettiin pois. mutta näissä tuotannoissa raamit on mitä on.


Lauma rajaseudun bandiitteja; "Karin joukkio" etenemässä kohti uusia rosvoamisen arvoisia kohteita

Olen tässä kirjoittelemassa paitsi kiitoskirjeitä, myös miettimässä paljonko pitäisi anteeksipyydellä ja pahoitella. Ainakin sitä että mitä kireämmälle mennään, sen enemmän näyttelijöiden hyvinvointi, palautuminen ym alkaa olla ylellisyyttä johon ei vaan ole varaa. Sitten kun ollaan viimeisissä tunneissa, viiden minuutin lepuutus tai jopa minuutin mittainen hörppytauko on hidastavaa kitkatoimintaa. Sitä vaan aattelee että terve aikuinen ihminen kyllä kestää kahdeksan tuntia armottomassa vedossa; nestevajeessa, alhaisessa verensokerissa ja kaupanhuipuksi fyysisessä rasituksessa jossa ei lepohetkiä suoda. On pakko vaan olla ankara ja täysin säälimätön. Onneksi nää nyt oli ammattimaisesti suhtautuvaa porukkaa joka itsekin tajus ettei tässä kyydissä kukaan ole oman onnensa seppä. En silti sano että itselleni jäi siitä mitenkään mairitteleva olo, mutta asiat vaan joskus vaatii repiin kaikista tehot irti. Toisaalta – on kyllä pakko sanoa että kun ollaan ammattimaisten näyttelijöiden kanssa, ne tietää itsekin että heidän ammattiinsa kuuluu hyvä yleiskunto.


Pakko sanoo että tää on yks onnistuneimpia selfieitä mitä musta on vähään aikaan otettu

Tähän en oikeen voi sanoo enää mitään. Sen tiedän että ellei jengi olisi ollut mukana loppumetriin saakka, olisi tää juttu nyt kaatunut tähän, niin kriittisessä tilanteessa oltiin, mutta nyt purjehditaan onneksi jo avoimemmilla ulapoilla.

juppe kirjoitti: Toi indie touhu ei tuu johtamaan kovin kauas kun fakta vaan on, että isolla budjetilla syntyy parempaa jälkeä, mutta jos yrittää matalamman aidan yli niin voi onnistuakin.

Tietty jos haluat vääntää omilla rahoilla jonkun Sidotun naisen pojan paluun autiotaloon kummituksien keskelle niin käyhän se niinkin, mutta aika turhaksi menee jos yleisö puuttuu.

Kyllä Indie-elokuvatkin voivat onnistua ja sehän on aika pitkälti tekijöiden tyylitajusta kiinni. Omaperäisiä aiheita löytyy vaikka suomalaisista kansantaruista...ja monissa kansantaruissahan on totuuttakin. Kummituksetkin aiheena on hyvä - ei ole montaa kotimaista elokuvaa, joissa aaveita ja kummituksia olisi käsitelty. Kansantaruissa riittäisi myös ammennettavaa ja esimerkiksi tonttuja monet suomalaiset kertovat nähneensä.

keskustelu.suomi24.fi/t/3047779/tontut-keijut-peikot-jne .

Kyl mä uskon että jokainen kokopitkä elokuva saa vakavan vastaanoton. Onhan se kuitenkin liiketoimintaa eikä niitä voi ylenkatsoa. Jopa yltiöhuonoillakin on omat markkinansa kaapelikanavien yötäytteenä - vai mistä luulitte näitten kaksipäinen haihirviö ja uskomaton jatko-osa kolmipäinen haihirviö oikein syntyvän? Itse asiassa elokuva on sikäli erikoinen taidemuoto että vaikka elokuvia on tehty - kuka tietää montako - ne ovat välitön osa kulttuuriperintöä, kun aattelee että oikeestaan yksikään elokuva ei ole koskaan täydellisesti kadonnut. Se on vähän kun ikuiseksi tehty.


Kuvassa valmistaudutaan Jukkiksen laihduttamiseen. Huomaa vasemmalla olevan typykän veitsi

Minen osaa oikeen sanoa mistä tää walkingdeadiin vertaaminen ees tulee. Olen vuosikausia pohtinut aihetta ja koettanut tehdä siitä täysin omaperäisen. Siinä määrin kun se on mahdollista sillä ainahan kaikella on jotain kaukaisia esikuvia mutta kukaan ei pääse sanoon että se olis jonkun tietyn lajityypin perinteinen klisee, eikä plagiointeja pitäisi olla näkyvissä. Uskon että kirjailijataustani on tässä auttanut mutta jotenkinhan sitä on avustajakaartille kaupattava mistä se kertoo - ja kun walking dead on niin monelle tuttu olen käyttänyt sitten sitä.


Näyttelijöille pidettiin oikeaoppinen koulutus legendaarisella emmalla. Jonkinlainen militia-leirihän tämä kiistatta oli

Itse asiassa yksi esikuva on varmaan tuo Veren Ääriin romaani ja siitä yrittämäni oma romaaniviritelmä joka epäonnistui surkeasti, kuten kaikki tiedämme. Palanen kenties walkingdeadinkin road-movie -tyyppistä vaeltamista elokuvan keskikohdassa, elokuva ja romaani Tie, mutta kaukaisina esikuvina. En minä sitä osaa oikein kuvailla mutta näyttelijät on lämmenneet. alussa ne halusi kotiinsa yöksi ja aneli onko pakko, mutta hiljalleen ne on aavistaneet että tässä saattaa oikeasti olla, jos ei nyt tie tähtiin kumminkaan, niin aidon kulttirainan makua ja hitaasti ne on ottamassa oman osansa vakavammin pannen siihen enemmän ja enemmän aikaa. Meillähän jäi muutama kohtaus poies ja ollaan tekemässä sitä uudelleen. Pääsyy on elokuvan näyttelijä joka roolina on pääpahis joka on ymmärtänyt että pahishahmo ei ole kuka tahansa peruslecter, vaan asteittain kasvava pahaakin pahempi. Alussa se nyt vielä on pelkkä sadisti josta alkaa asteittain ilmetä että se on jollain lailla vakavasti mielisairas ja harhainen. Mitä pidemmälle repliikeissä päästään, alkaa nousta uusi teema että kyseessä on kuin onkin itse Antikristus. Ja jotta se saisi grande finalen, kirjoitin vielä repliikin josta ilmenee sen työskennelleen ennen maailmanloppua gmo-yhtiössä ja mitä ilmeisemmin olevan takana koko prioni-epidemialle ja tietoisesti hävittäneen koko ihmis- ja eläinkunnan. Oikeastaan olen kaikki muutkin panneet kehittymään pitkin elokuvaa tai sitten murtumaan sen massiivisen väkivallan edessä jota siinä maailmassa piisaa.


Hyttysiähän siellä kyllä puri yhtä jos toista

mutta niin mielelläni kun jaarittelisin tarinankerronan taiasta vaikka lopunelämäni, pitää kumminkin olla varovainen ettei paljastele liikaa.

mutta näin jos puhutaan sieluntilasta niin alan elään taas sitä vaihetta jolloin laskeudutaan sfääreistä takaisin. Tiedostaen liiankin pirulllisesti että pian sitä vaan maksellaan veroja ja lainoja sekä kömmitään iltaisin papiljottipäisen muijan viereen. Taviksen elämä kutsuu.
Elokkuva josta tulee komee kun mikä, ei sitä voi pilata tekemällä seuraavaks jotain puolivillaista; elokuvaa elokuvan vuoksi. Eikä kyse ole pelkästä tarinasta - josta olen ylpeä - vaan myös tästä kuvaussessiosta. Kaikki nää oharintekijät ja turhanlupailijat kenties ottaa päähän kun tilanne on hektisimmilllään, mutta raaka totuus on että tiukoistakin tllanteista nauttii.

Mulla on sama ongelma tuolla kirjailijapuolella; kaks edellistä kirjaa on olleet niin hyviä etten ala huonoja enää tekeen. Ei anna ylpeys myöten. Eikä ole aihepiiriäkään jossa ei olis toiston makua. Jotenkin kun on onnistunu kehittään ittensä tietylle tasolle, on sahannut oman oksansa poikki. Paluuta vanhaan huonoon ei enää oo mutta on osaamisensa ylärajoilla eikä pysty kehittyyn enää ylöspäin. Tässähän sitä sit ollaan. Täytyy vaan jättäytyä tulevaisuuden varaan ja toivoo että siellä tulis jotain vastaan joka kolahtais ja olis tutkimisen tai tekemisen arvoinen. Kai tää on sitä ison keikan jälkeistä masennusta...

No niin.... on tullut se päivä jolloin viimeinenkin otos (teoriassa ainakin) on saatu kuvattua ja kaiken järjen mukaan kaiken pitäisi nyt olla ns. purkissa. Pankkitili on ainakin tyhjä, harmaita hiuksia ohimolla ja olo jotenkin sellainen tyhjän ventti. Aika näyttää kannattiko. On vielä niin maitohapoilla ettei tähän jaksa kun laittaa pari still-kuvat millaiselta näytti



Vakavasti puhuen, videon kansikuva tulee näyttämään jotakuinkin tältä.



Täähän on se tuttu ongelma - muistaako varmasti pakata mökille kaiken oleellisen mukaan?



Toimintakohtauksen tynkää. Näkee että tulossa on häiriintynyeen sairasta settiä



Yöpalat oli tietenkin tyylinmukaiset

Että sellaista.

Mä oon ollut tässä vähän vaisu ja toi toista viikkoa tossa killunut etusivukin tuijottelee syyllistävästi. Mulla on kyllä ollut ihan syyni. Jottei leffa juttuis jälkituotantoon. pestasin leikkaajan erikseen ja innokas kaveri jolla jo sormet syyhyää. Huomasin tossa vaan että mustakin on apua kun laitetaan kuvia järjestykseen. Noi leikkausohjelmathan on sellaisia että kotiläppäriin se ei edes mahtuis ja jos olis kaikki 60 gigaa filmiä koneella, ei nousis kun savu. mutta ne on kaikki tossa ulkoisella kovalevyllä ja yllätyksekseni huomasin että voin kattella niitä yksittäisenä videoklippeinä ja merkitä ylös mikä kuuluu mihinkin. Parin viikon työ voidaan lyhentää muutamaan intensiiviseen päivään ja sen takia mulla on ollu kädet täynnä sen kanssa.

ja jotta homma olis täydellinen niin yllätyksekseni huomasin että yksi kohtaus on sellainen josta on näemmä otettu vaan yksi otto, sekin on puoleenväliin ennen kun näyttelijätär sekoaa roolisanoissaan ja pisteeksi iin päälle puomimikkikin pyrkii väen väkisin kuvaan. Noh... sillä otoksella on nyt pärjättävä ellei sit joltain muistikortilta putkahda loput mutta käsittääkseni ne formatoitiin aina joka päivän päätteeksi. Tää kai vaatii niitä luovia ratkaisuja.