Konspiraatio-keskustelussa tutkitaan politiikkaa ja maailmanmenoa. Vilunkimeno joutuu koville.

* Huippu videoita.

Lisää
7 vuotta 3 kuukautta sitten #28688 : artolauri
Vastaus käyttäjältä artolauri aiheessa * Huippu videoita.
Arto Lauri esiintynyt myös Hollywood julkaisussa jo!

- Niin Arto Lauri esiintyy päänäyttelijänä. TVO:n tekemässä dokumentissa. Ydinyhtiö otti Artoon yhteyttä haluten nimenomaan hänet mannekiinikseen, koska Arto on AINOITA laajasti kunnioitettu, hyvämaineisin TVO:n töissä olleita luotto julkkiksia.

110 Minuutin filmin ohjaaja on Mika Taanila. Filmi tulee maailman levitykseen ihan ensikuun alussa. Trailerikin tosiaan löytyy jO! Filmi on esitetty myös mm. Toronton elokuvafestivaaleilla jo.

www.hollywoodreporter.com/review/return-...in-paluu-tiff-820832

--
Ihmehitsari III

Jo vain, metalloitu paperi suorastaan humahtaa liekkeihin ja katoaa savuna ilman kun siihen hipaisee tulta tavallisella Golt-sytyttimellä. Ja 10 myyn paksuisen koepalan koko sentään 200mm x 300mm, ei tarttenu mikroskoopilla etsiä tulen eteen.
Samoin paperi liekehtii kun metalloinnin loppuvaiheessa esikäsitellystä raakarullasta vapautunut häntä nojaa vajaa +600 asteiseen sinkkisulaan.

Jotenka siinä sitä onnii nyt himpun pähkäilemistä, miten tuo edellä elävässä elämässä ilmenevä fakta sopii taivaalta tuleviin, "+800°C astetta kestäviin metalloituihin paperikondesaattorichemkuituihin".
-
* Niin asbesti on klassinen esimerkki nanoluokan keramisoidusta kuidusta. Joka nyt vaan EI pala millään.

* Ei pala kuvaamani kuidutkaan katalysaattorissa, jossa katalysoivat platinametallit polttaa jopa kuvaamani metallikuulaset!

* Katoppa muuten vaikka tää Arto Lauri videot. Joissa kuvaamani SAFIIRI kestää ongelmitta yli + 4 000C lämpöjä. Ja ala miettiä miksi TIEDÄN mistä nyt puhun..)

Arto Lauri 59. Metal halid lamp.


Arto Lauri 60. Metal halidilamp II


Näistä opit miten safiiri kestää ongelmitta jopa +4 200C! Näet myös miten säteilyn jälkihehku tuottaa safiiriin sekundäärisen. Taivaastamme valitettavan "tutun" PINKKIHEHKUN. Kaikki tämä ja paljon muuta Arto Lauri on iloksemme ja opiksi demonnut.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
7 vuotta 3 kuukautta sitten #28710 : artolauri
Vastaus käyttäjältä artolauri aiheessa * Huippu videoita.
Sandra Bullocks aalto rantautunut Suomeen viikko 42.2015

www.hollywoodreporter.com/review/return-...in-paluu-tiff-820832


Kun näin, että Taanila/ Eerola/ Arto Lauri filmiä "Atomin Paluu" Hollywood sanomissa peesaamaan oli laitettu hehkeä Sandra Bullock.

Oivalsin h e t i, että tämä kaunotar on myös tunnettu ydinvoiman vastustaja USA:ssa.

Joten mikään sattuma ei olekaan, että nyt Suomessa TV:t puskee Sandran settiä PÄIVITTÄIN!)

On se Arto näissä jutuissaan vaan a m m a t t i l a i n e n !..

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
7 vuotta 3 kuukautta sitten #28714 : artolauri
Vastaus käyttäjältä artolauri aiheessa * Huippu videoita.
Palautteita

DVD Plaza 10.2015
71 dBActive Member
Nopealla tarkastelulla jutut näyttävät olevan jokseenkin tieteellisesti korrektia mietiskelyä..
--
Punk in finland King Of PIF

"raijasivu wrote:
Arto Lauri esiintynyt myös Hollywood julkaisussa jo!"

Ohhoh. Tälle täytyy nostaa hattua!.
--
Futis foorumi 10.2015

merilevän tuoksuinen eira
Hienoa että meillä on täällä Hollywood-julkkis Onnittelut Arto! Taidankin hankkia tästä Safiirisormuksen btw..
--
Suomi 24 Ydinvoima
stuxnet
18.10.2015 14:06
Onnea ja menestystä Artolle :)

Sandra Bullocks aalto rantautunut Suomeen viikko 42.2015

* Niisk.. todella koskettavaa ja ydinalan INSINÖÖRIÄ Artoa ymmärtävää toimittajan tajunnan virtaa!. . Olen hämilläni saamastani palautteesta filmistäni!

Lisää palautetrta
haistapaskafoorumi 10.2015

Löytöretkeilijä
Homma muuttuu ISOKSI! Osallistukaa toimintaan!
-
Kitara
Homma muuttuu ISOKSI! Osallistukaa toimintaan!
Järjestääköhän Arto fanitapaamisia?
-
Jesse
Haluan olla isona Arto Lauri.
-
Apache foorumi
Paavo
Oscar goes to...
---
* Kyllä se tuosta alkaa kansakin saamaan todellisuuden syrjästä hiljalleen kiinni.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
7 vuotta 3 kuukautta sitten #28715 : artolauri
Vastaus käyttäjältä artolauri aiheessa * Huippu videoita.
Vieläkin fokusoidummin<

19.10.2015 Konekansa
Ihmehitsari

Edelleen, Arto, kysyn: mihin perustuu alipaineiskun elektronivolttien mittaus? Millainen on esim. sinun mittausjärjestelmäsi fyysinen rakenne? Miten ja mitä kytketään alipaineeseen?
Ei tarvitse kertoa muuta, vain tuo mittauskonstruktio.
-

- Ei tuo nyt niin vaikeaa ole tajuta. Miten atomiin saadaan energiaa varastoitumaan. Onhan eräs potentiaalisin tapa tallentaa suuriakin määriä energiaa sähkön varastoksi esim. nostaa VESIPAINEELLA vettä korkeuteen ja pudottaa sen sitoma energia läpi turbiiniin. (Saanti hyötysuhde muuten HYVÄ 95%!) Samalla idealla voi tehdä paineilmalla tyhjiin kaivoksiin energiavarastoja. Tietty määrä puristettua arkista ilmaa turbiiniin ajettuna tuottaa esim. 1000MWh sähkön määrän. Tuosta pitää enää määritellä näin viritettyjen ilmamolekyylien MÄÄRÄ. Jaettuna niiden energian varastoitumasta tuotettava energia, se voidaan taas laskea suoraan joko Ws, kWh tai vaikka energian yksikkönä eV!

- Sama käy toki yhtä lailla toisinkin päin. Jos käytän 200W ilmakompressoriani tunnin ajan TYHJENTÄMÄÄN kaasukammiota. Silloin sen sisällä oleviin ilmamolekyyleihin varastoituu 0,2kWh energiat. Nyt selvitetään onko jokaista typpiatomia kohden IONISAATIOON vaadittavaa 14,4eV kertymät,(hyötysuhteet huomioiden). Pitää jakaa 0,2kWh ensin säiliössä olevien typpikaasun atomien määrällä. Ja muuntaa vielä saatu Ws (Watti sekunnin) energian määrät elektronivoltteihin.

- Jos halutaan vielä varmistaa mittauksin typen IONISOITUMISEN piste. Se löytyy juuri siinä kohtaa kun ilmakehästä on jäljellä enää muutama prosentti. Jolloin ohut valokaari kaasussa laajenee laajaksi ionisaation huntupurkaukseksi ja koronaksi.

- Ei tämä sen vaikeampaa ydinfysiikkaa toki voi olla... Ööö , tai siis o n h a n tämä toki sitä "vaikeinta mahdollista " ydinfysiikkaa..)) Vaikkei sentään 3D tensorilaskentaa. Jota jopa Einstein vaikeana muutti 2D tensorilaskennaksi..))

PS. Elektronivoltti on muuten SE energia kun siirretään 1 elektroni 1V sähkökentän yli. Määreen "hienous" piilee siinä, että se määrittää Einsteinin E=m* c^2 vakion mukaan, massa= energiaa SUORAAN! Eli elektronin sisältämän ENERGIAN massa esimerkiksi on suoraan 511 000eV. Tai valon yhden fotonin MASSA vaikka parinmuodostussäteilyssä 2* 0,511MeV!. . N e r o k a s t a !

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
7 vuotta 3 kuukautta sitten #28716 : artolauri
Vastaus käyttäjältä artolauri aiheessa * Huippu videoita.
Seuraavaksi tietysti kysytte:

Jos Arton väite ilman ionisoitumisesta alipaineessa ioneiksi pitää noin konkreettisesti paikkansa. Niin miten sitten käy. Jos kaasua päin vastoin prässätään ylimääräisellä kompressorin energian kertymillä kasaan. Arton esittämän kaavan mukaan myös niin päin kun pitäisi kaasujen ionisoitua. Ellei peräti muuttua "metalliksi." Vai kertooko Arto sittenkin omiaan?
-
No EI tietenkään. Arton esittämä fysiikka kun EI perustu IAEA/STUK/SUPO nettipoliisien luomiin valheiden illuusion maailmankuviin. Vaan teräksisiksi todettuihin, myös demottaviin faktoihin. No miten sitten arkinen ilmakehämme EI näy johtavan sähköä?

Kyllä sekin itse asiassa johtaa sähköä. 10kV sähkö voi lävistää 10mm ilmakehää ionisoiden sen suoraankin. Toisaalta paineen nostamisen lisäämällä energialla, esimerkiksi happi alkaa saada yksittäisten happiatomien kaveriksi O2 kaksoissidos happea.

Hiukan lisää energiaa ja happi on, kas vain taas astetta ioniherkempää O3 otsonia! Itse asiassa hapesta löytyy paineen kasvaessa yhä vaan metallin kaltaisempia, jopa täys metallinen O-ääretön muotoon asti!

Ydinalan sensorien läpi vaan näistä ei saa puhua. Metallinen painehappi johtaa sähköä yhteisillä elektronimassoillaan metallin lailla. Eikä pelkästään painekaasut johda kohtalaisesti. Vaan jopa suprajohteen lailla!

Ensimmäiset suprajohde ominaisuudet mitattiinkin juuri neste heliumin kohdalla. Eikä tässä kaikki. Jokin aika sitten kävin Tampereen energia messuilla. Siellä esitettiin vakavissaan, että paineella nesteytetty vety voisi olla tulevaisuuden putkissa kulkeva puhtain polttoaine.

Mutta sen lisäksi paineella nesteytetty vetykaasu toimii niin hyvänä sähkön johteena. Että sillä voitaisiin kuljettaa sähköt aurinkovoimaloista ja merien tuulipuistoista vaikka koko maapallon ympäri! Tieto on tietysti tarkoin ja vaarallisena IAEA ydinalan toimesta sensuroitua ydinvoiman harhoin kupattavan kansan energiakapinaa. Mutta tosiaan todistaa miten Arton väitteet lisäenergiasta ionisoituvista kaasuista on mitä tutummin totta.

Myös molempiin paine- energian muutosten suuntiin. 13,3eV Ja arkisen ilmakehämme happiatomistakin saadaan sähköä johtava ioni. Näistä ydinturvalaki ei salli kertoa mitään. Koska aihe luokitellaan ydinsalaisuuksien vuotamiseksi. Mutta se fysiikka jota oikeassa maailmassamme elämme. Kertoo asiat näin, myös demottavissa muodoissa.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
7 vuotta 3 kuukautta sitten #28721 : artolauri
Vastaus käyttäjältä artolauri aiheessa * Huippu videoita.
Lehdistöstä leikattua
Atomin paluu 19.10.2015

*Suomessa oltu tämän vuosikymmenen dokumentin vastaanotosta maailmalla 1005 hiljaa. Kpska SUPO ja muut virannomaiset pitävät Arto lauria mustalla listallaan. Maailmalla sirävastoin aihe herättää jo nyt valtavasti kommentointia. Tässä pieni kooste filmin tiimoilta. Ohi läpeensä korruptoidun suomen lehdistön saatuna.

TIFF (Steve Gravestock): tiff.net/festivals/festival15/tiffdocs/return-of-the-atom

SCENECREEK (Charles Trapunski): scenecreek.com/tiff/tiff-2015-review-return-of-the-atom/

THE FILM CORNER (Greg Klymkiw): klymkiwfilmcorner.blogspot.ca/2015/08/re...by-greg-klymkiw.html

DORKSHELF (Dave Voigt): dorkshelf.com/2015/09/07/tiff-2015-return-of-the-atom-review/

BLOUIN ARTINFO (David D’Arcy): blogs.artinfo.com/outtakes/2015/09/23/docwatch-tiff-2015/

Tämmöinen kiva julkinen ennakkonäytös on tulossa Suomessa 3.11.2015:

www.lenspolitica.net/fi/elokuvat/atomin-paluu

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.310 sekuntia