Ruotsin omat kuninkaalliset

Jukkis kirjoitti: En yhtään ihmettele kun Kustaa III koetti tuota isojakona tunnettua maareformia, miten vaikeaa sen läpivieminen oli poliittisesti. Siinähän kysyttiiin kainosti voisivatko aateliset millään jaella ilmaiseksi maitaan köyhemmille - ja vastaus oli hyvinkin ennalta-arvattava. Se on vähän sama kysymys kun kysyis kauppaseuran kokoomusjohtajilta, voisiko ne millään antaa pankkitileiltään sossunväelle kans jotain, että noi tuloerot niinku kaventuis.

Tuo selventääkin paljon, miksi muualla uusjako ei erityisemmin mennyt kunnolla läpi, kun taasen Pohjanmaalla jako ja maiden kartoitus vietiin lähes täydellisesti läpi. Täällä ei ollut Nuijasodan ansiosta juurikaan pomottavia aatelisia ja toisaalta talonpojat olivat vahvasti edustettuina ja jopa paljon varakkaimpia kuin muutamat alueelle eksyneet aateliset. Aikaisemmin kylillä ja taloilla on ollu yllättävän paljon yhteistä niin pelloista kuin metsissä kuin vesi- tai tuulella toimivissa kotitarvemyllyissä. Humala-ala on ollut pääsääntöisesti sääntö ,kuin poikkeus. Yhteismetsäomistus taitanee olla olemassa parhaiten vielä Kajaanin seudulla ja kyllä sellaista on tännekkin suuntaan viritetty metsäalojen pilkkoutuessa ja jälkeläisten asuessa kaupungeissa.

Jukkis kirjoitti: Jeps. Vaikka ruotsin kuningashuone onkin vaihtunut moneen kertaan, on yleensä hoveissa keikkunut tuo originaalinen verilinja. Osa niistä näkee itsensä vissiin ihan oikeasti jumalaisena alkuperänä. Eli ne kirjaimellisesti polveutuu jumalista, jonka juuret menee jonnekin tonne sumereitten aikoihin.

Kuninkaallisia ei pidä väheksyä jos ne ovat vähän omituisia, koska ne sentään valmistautuvat työhön kunnolla. Prinssi Charleskin saattaa olla jo vanhus jahka äitimuori heittää lusikan nurkaan ja kuninkaaksi opiskellessa on mennyt koko ikä.

Toista se on suomalaisilla ministereillä. Laki ei enää vaadi edes oikeusministeriltä oman alan pätevyyttä vaan siihenkin virkaan voi päästä ihan kuka tahansa toope.

Paraikaa ihmetellään Stubbin ministerivalintoja ja esmes maatalousministeri on joku kaveriporukassa sumplittu tyyppi, jolla ei ole maataloudesta minkäänlaista kokemusta.

Eli kuningaskunta vaikuttaa näissä olosuhteissa hyvältä vaihtoehdolta jos se toteutetaan kunnolla eikä samalla tavalla kuin hallitukset muodostetaan. Saataisiin vaihteeksi valtaan porukkaa, joka tajuaa mitä on tekemässä.

Onkin hyvä kysymys. Jos palautettaisiin monarkia, niin kenelle kruunu kuuluu? Raaka tosiasia – jos Messeniukseen on uskominen – että kainuun kuningaskunta katkesi jo 700-luvulla, ja varakunkku haettiin ruotsista, joka ei tainnut olla tanskalaisten juuttien mieleen. Eikä meillä ole hajuakaan, keitä siihen nykyisin kuuluu, jos on kuuluakseen.
Jokin mahtisuku? Flemingit? Kurjet? Näitä riittää mutta todisteita siitä että olisivat aikanaan olleet muita kuin kartanonherroja tai linnanherroja ei ole, eli titteli piisaa nipinnapin ruhtinaaksi. Lisäksi taitaa valtaosa olla ruotsin kuninkaan legitimoimia. On syytä korostaa sekin, että vaikka niistä tulikin aatelisia, niin alkuperäiset aateliset mestattiin nuijasodan jälkimainingeissa, joten verenperimä on monellakin tapaa kyseenalainen.

Paras kandidaatti löytyy Tavasteista. Siinä on kiistaton kunkku jonka valtakunta on vaan aikanaan hiipunut jalkain alta pois samanlaisen liittovaltiokehityksen seurauksena, kuin mitä nykyisinkin harrastetaan. Bisnekset hansojen, juuttien, ruotsien ym kanssa johti siihen, että suvereeni valta vaan katosi asteittain ja se limittyi ulkopuolisten tarpeiden kanssa. mutta se siitä. Probleema on tässäkin, että Tavastit ovat olleet nimenomaisesti hämäläisten kuninkaita, sillä nykyinen Suomi on huomattavasti laajemmin asutettu. Vastaavanlainen lapin kuningas olisi edelleen löydettävissä lapista. Todennäköisesti myös satakunnalla on ollut oma kuninkaansa, niin eroava on sen muinaisuus suhteessa toisiin maakuntiin. Eli nää on olleet jonkinlaisia ruhtinaskuntien liittoja, jotka on muodostaneet maakunnallisen alueen, mutta ei kokonaista valtakuntaa.
Mustanpekan muodostaa hullu-Daavid joka ilmeisemmin on katsonut olevansa ylhäistä sukua ja jota vesilahden kartanonherra on kohdellut kuin jotain renkipoikaa. Hänhän nimitti itsensä kuninkaaksi ja sai jopa suosiota hetken aikaa.

Tilanne on tältä kannalta melkoisen tukala. Nyt on vaan tyydyttävä kuningas Litmaseen.

Molukkiravulla on sininen veri (hemoglobiinin sijaan sillä on hemosyaani (kupariyhdiste rautayhdisteen sijasta). Myös muita värejä voi esiintyä veren värinä kuin punainen tai sininen, taisi löytyä mm. vihreä väri jollain otuksella.

Tuo hemosyaani alkoi kuulostaa tutulta ja löysinkin muistiinpanon, että siniveristen veren väri johtuu alunperin syanokobalamiinista. Lähdettä en kuitenkaan vielä löytänyt. Se saattaa olla joku Laurence Gardnerin kirja, jossa puhutaan Euroopan kuninkaiden graal-linjasta.

Jukkis kirjoitti: Onkin hyvä kysymys. Jos palautettaisiin monarkia, niin kenelle kruunu kuuluu? Paras kandidaatti löytyy Tavasteista. Siinä on kiistaton kunkku jonka valtakunta on vaan aikanaan hiipunut jalkain alta pois samanlaisen liittovaltiokehityksen seurauksena, kuin mitä nykyisinkin harrastetaan. Bisnekset hansojen, juuttien, ruotsien ym kanssa johti siihen, että suvereeni valta vaan katosi asteittain ja se limittyi ulkopuolisten tarpeiden kanssa. mutta se siitä. Probleema on tässäkin, että Tavastit ovat olleet nimenomaisesti hämäläisten kuninkaita, sillä nykyinen Suomi on huomattavasti laajemmin asutettu.

Minua ei ole ikuna ennen kiinnostanu nuo Englannin kuninkaallisten Iltäpäivälehtiin päätyvät toilailut ja ei myöskään eri aikakausilta kertovat elokuvat sun muut näytelmät, saati Shakespearen tarinat. Nyt kun omista juurista on löytynyt yhteys noihin, näitäkin olen alkannut seuraamaan eri silmin ja miten päitä katkee ja putoaa niin herroilta kuin daameilta ja kuinka miekan heilautuksella valta vaihtuu tosta noin vaan. Yllättävintä on että Shakepearen kirjoittama Macbeth oli eri lähteistä tarkastellen hyvä kuningas ja toisista taasen huono. Hän oli kuitenkin pitkään vallassa ja käväisi ristiretkellä Juudeanmaassa saakka ja jos olisi ollut huono kunkku, sijaiset olisi jo tuona aikana varmasti syrjäyttäneet hänet...

Macbeth on William Shakespearen kirjoittama näytelmä. Se perustuu Skotlannin todellisen kuninkaan Macbethin vaiheisiin, mutta ei ole historiallisesti tarkka. Macbeth on Shakespearen säilyneistä tragedioista lyhin. Vaikka tätä ei suoraan sanota näytelmässä, Banquosta periytyvän suvun katsotaan olevan Skotlannin, ja myöhemmin myös Englannin, Stuart-hallitsijasuku. Mahdollisesti Shakespeare halusi tällä mielistellä kuningas Jaakko I:tä. Jotkut näyttelijät eivät suostu lausumaan näytelmän nimeä pukuhuoneissa, koska sen kerrotaan tuovan huonoa onnea. Britanniassa käytetään sen sijaan usein nimitystä The Scottish Play (”Skottilainen näytelmä”).

Skotlannin kuningas Malcolm III Ross oli hänen veljensä Donald II Malcolm (Mael Coluim mac Donnchada) seuraaja valtaistuimella ja tunnettiin Malcolm Cenn Mor tai Canmore (tarkoittaen isoa tai loistavaa päätä). Hän tappoi sekä Macbethin ja tämän pojan Lulachin, jonka jälkeen kruunattiin kuninkaaksi Sconessa vuonna 1058. Rauha Pohjoiseen saavutettiin Malcolmin mentyä avioliitoon Orkneyn jaarlin Thorfinnin tyttären Ingibiorgin kanssa. Vaikka Malcolm III:n otti nirrin pois Macbetilta ja tämän pojalta Lulachilta, tämän poika Aethelret Ross oli vuodesta 1046 naimisissa Lulachin tyttären kanssa... Liekö kyseessä sitten rakkaus vai järki avioliitto... hm.

Tavastia sivuten lainaan Armas Luukkon kansien väliin kirjoittaman yhden esi-isän tarinaa:

William Ross, isänsä vanhimpana poikana 19-vuotiaana, saapui Tukholmaan 1617. Kymmenkunta vuotta myöhemmin William muutti Turkuun suurkauppias Jaakko Wollen palvelukseen. Tämän kauppaedustajana William Ross kävi vuonna 1628 mm. Uudessakaarlepyyssä ja asettui muutamia vuosia myöhemmin itsenäiseksi yrittäjäksi Vaasaan saatuaan tänne 1630 - luvun alkupuolella porvarioikeudet. Täältä käsin hän teki kauppaa mm. Tukholmaan sukulaisensa Jakop Rossin kautta. Vaasassa hän solmi avioliiton kaupungin alkuvuosikymmenten rikkaimman porvarin saksalaisen Joachim Wesselin tyttären Margareetta Wesselin kanssa. Tästä avioliitosta syntyi kaksi poikaa Jakob ja Wilhelm. Margareetta Wesselin kuoltua William Ross meni uusiin naimisiin skotlantilaisen Mathias Långin tyttären Marian kanssa, jonka äiti oli Vähäkyröläinen Magdalena Heikintytär Kempus.

William Hughinpoika Rossista tuli esi-isä Ross-suvun suomalaiselle haaralle. Hänen jälkeläisilleen oli ominaista rikkaat hengen- ja järjenlahjat, mutta myös loukkaava itsepäisyys (näemmä periytyvää). Monet heistä olivat korkeasti koulutettuja ja eteviä virkamiehiä, mutta taloudellisessa mielessä he olivat vähemmän onnekkaita (kuten tämäkin). Suku jatkui miespuolista haaraa Suomessa tasan 200 vuotta 1800-luvun puoliväliin asti. Suvun jälkeläisiä asuu Suomessa kuitenkin runsaasti etenkin Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa.

William Ross tuli Turkuun ennen vuotta 1628 ja otti viran rikkaan turkulaisen kauppiaan Jacob Wolle vanhemman palveluksessa, jolla tuohon aikaan (1627-35) oli kaikki maan salpietaritehtaat vuokralla. Wollen puolesta hän teki kauppamatkoja Pohjanmaalle, kuten esim. Salon markkinoille vuonna 1628. Vielä vuonna 1635 hän näkyi olleen Wollen asiamiehenä ja häntä kutsutaan porvariksi Vaasassa vasta vuonna 1638, vaikka hän luultavasti jo aikaisemmin asui siellä ja luultavasti vuonna 1634 meni ensimmäiseen avioliittoonsa tässä kaupungissa. Vuonna 1635 hän nimittäin esiintyy Wollen edustajana Turun raastuvanoikeudessa oikeusjutussa, jonka Wolle oli nostanut Salosta kotoisin olevaa Henric Tavastia vastaan. 1638 hänellä itsellään oli oikeusriita Turun raastuvanoikeudessa entistä isäntäänsä vastaan.

William Ross perusti oman pikipruukin ja salpietaritehtaan Woitbyhyn Mustasaareen, jossa hän omistaa Lansorin tilan. Hän sai oikeuden salpietaritehtaan vuoksi kantaa veroa koko maakunnassa. Tästä ajasta lähtien on salpietaritehdastoimintaa harjoitettu näillä seuduin suuressa mittakaavassa, aina pitkälle 1800-luvulle asti. Hän hoiti sotaväen kuljetuksen Saksaan 30-vuotisen sodan aikana. Vanhemmissa asiakirjoissa häntä kutsutaan veronkantokomissaariksi ja pormestariksi, viimeksi mainittu titteli ehkä apulaispormestarina. Hänellä oli laajoja kauppasuhteita ulkomaille, erityisesti Englantiin. Hänellä oli tila Uudessakaarlepyyssä. Hän oli kaupungin ensimmäinen teollisuudenharjoittaja ja näemmä yritteliäs liikemies.

Armas Luukko: Vaasan Historia I ja Kytösavut IV.

Skotteja päätyi 1600-luvun alussa Vaasaan useita muitakin, mikä sitten lienee syynä:

Jacob Tengströmin Rossin suvusta tehtyjen muistiinpanojen mukaan, jotka on kirjoitettu aikaisintaan 1816, olisi Jacob Wessel (Wazell) ollut ulkolaista syntyperää ja myös Matts Lång (Mathias Longe) skottilaissyntyinen, mikä oletus on etunimen vuoksi kuitenkin ristiriitainen. Jo vuonna 1614 hänen nimensä kirjoitettiin Vaasassa Matts Långh ja hän oli myöhemmin appi William Rossille. Vuonna 1614 löytyy kaupungista myös kauppias Blasius Dundi ja Sander Kith, jotka viittaavat skotlantilaiseen alkuperään. Tästä voisi olettaa, että Vaasaan päätyi useita skotlantilaisia, jotka kotimaansa levottomuuksien aikana jättivät isänmaansa.

SSS Vuosikirja V 1921, suomentanut Arja Ala-aho. Lisäykset Seija Salmela