- Vastaanotettu kiitos 0
Arkeologit-keskustelussa tutkitaan Suomen muinaisuutta, historiaa ja vähän muutakin.
Erikoiset kivet metsissämme - taas löytyi lisää !
2 vuotta 4 viikkoa sitten #49247
: Lempo
Vastaus käyttäjältä Lempo aiheessa Erikoiset kivet metsissämme - taas löytyi lisää !
Terve! Olen lukenut usein tätä foorumia, muta nyt vasta tein tunnuksen.
Osaisittekohan sanoa että ovatko tällaiset kivet ihan perus maakiviä vai voisiko olla jotain erikoisempaa. Eli olen samoillut täällä Kainuussa paljon työni ja harrastukseni puitteissa ja törmännyt usein tällaisiin lohkareisiin. Yhteistä näille on tynnyrimäinen muoto, noin 2-3m pitkiä ja 1-2m korkeita. Ovat hyvin säännöllisiä ja usein ei läheltä löydy muita kiviä tai lohkareita. Sijaitsevat yleensä vaarojen etelä-länsi reunalla hieman korkeimman kohdan alapuolella.
Aikaisemmin nämä ei minua ole kiinnostanut, mutta Jukan kirjojen jälkeen tulee näitäkin jättiläisiä katsottua eri silmin.
Kyseinen lohkare sijaitsee Kajaanin kupeessa.

Liitetiedostot:
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
2 vuotta 4 viikkoa sitten #49248
: Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Erikoiset kivet metsissämme - taas löytyi lisää !
No minä pitäisin tuota lämpenee-lämpenee -kivenä. Ollaan megaliittialueella. varsinkin tuo ylempi jolla on tuollainen silmä ja kuono. Yleensä ne on yhden tai kolmen maakiven varassa mutta näitä jalattomiakin löytyy toisinaan.
Se selviää kahdellakin tavalla. Lähellä on jossain varsin nyrkinkokoisista kivistä tehty rujo kiviympyrä. Kotapohja jonka liepeet on ammoin tuettu niillä kivillä. Toinen on sitten maankamaralla tarkastaa missä on ollut rantaviiva ylimmän rantaviivan aikoihin. Jos on ollut jokin niemennokka niin homma on melko varma
Se selviää kahdellakin tavalla. Lähellä on jossain varsin nyrkinkokoisista kivistä tehty rujo kiviympyrä. Kotapohja jonka liepeet on ammoin tuettu niillä kivillä. Toinen on sitten maankamaralla tarkastaa missä on ollut rantaviiva ylimmän rantaviivan aikoihin. Jos on ollut jokin niemennokka niin homma on melko varma
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
8 kuukautta 3 päivää sitten #50963
: Ahava
Vastaus käyttäjältä Ahava aiheessa Erikoiset kivet metsissämme - taas löytyi lisää !
Olisiko kellään tulkintaa tällaisista erikoisesti asetelluista tai asettuneista kivistä. Halkaisija suunnilleen 1,5-2 m. Tässäkin etualalla tuollainen pienempi "jalka" laitettu isomman lohkareen alle kuin tukemaan. Näkyy kuvassa oikealla. Lähimetsästä pienen harjun rinteeltä löytyi onton oloisen kumpareen päältä tämä ja toinen samanmoinen alempaa parin metrin päästä. Vaikea kuvitella että olisivat vaan itsekseen siihen molemmat asettuneet samaan tyyliin. Muutaman metrin päässä lohkottua saman kokoluokan kiveä, samanlaista on myös toisaalla tällä alueella. Luoteis-Tampereelta.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
8 kuukautta 2 päivää sitten #50964
: KimmoK
*** MH17 tutkimusta harrastava ammattimainen tekninen asiantuntija. ***
Jos mielestäsi kirjoitan asiaa MH17 tapauksesta, sano se tai anna kiitos:
www.sinikivi.com/foorumi/konspiraatio/18...hjus?start=495#40866
Vastaus käyttäjältä KimmoK aiheessa Erikoiset kivet metsissämme - taas löytyi lisää !
*** MH17 tutkimusta harrastava ammattimainen tekninen asiantuntija. ***
Jos mielestäsi kirjoitan asiaa MH17 tapauksesta, sano se tai anna kiitos:
www.sinikivi.com/foorumi/konspiraatio/18...hjus?start=495#40866
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
8 kuukautta 1 päivä sitten #50966
: Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Erikoiset kivet metsissämme - taas löytyi lisää !
Minunkin silmässä siinä on sitä jotain. Olis tarttenu tietää tarkempi kohta. tai siis korkeus merenpinnasta jotta vois sanoo mitään varmaa. Niillä seuduin kun vain aitovuori voi omata aitoa megaliittikauden kiveä siitä -20m on vielä siinä ja siinä että on ihmisen nostama
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
7 kuukautta 2 viikkoa sitten #50997
: Ahava
Vastaus käyttäjältä Ahava aiheessa Erikoiset kivet metsissämme - taas löytyi lisää !
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivu luotiin ajassa: 0.354 sekuntia