Viimeisin pääkirjoitus

  • Sanna Marinin talousihme +

    Sanna Marinin talousihme Näkee että mediatalojen omistajaportaat eivät mielellään uutisoi tietyistä asioista ollenkaan. Yksi sellainen on nykyisen vasemmistohallituksen pärjääminen talous- ja työllisyyspolitiikkansa kanssa. Vääränvärinen hallitus jotta siitä voisi uutisoida riviäkään. Raaka totuus on ettei aikaan ole mennyt näin hyvin, ja hyvin alkoi mennä kun ex-valtiovarainministeri Vanhanen läväytti pöytään elvytyssuunnitelmansa. Lukekaa mistä vaietaan.
    - Lue lisää -
  • 1

Lisää pääkirjoituksia

Viimeisistä viimeisin elokuvani on lopultakin saavuttanut päivänvalonsa. Onhan se hyvä ajatus esittää näin itsenäisyyspäivän kunniaksi vaihtoehtoa sille iänkuiselle Tuntemattomalle. Kuten nimikin Pako Kaivosplaneetalta kertoo, on kyseessä sci-fi -rymistely jossa niitataan mutanttimetsässä kaikenlaisia ötököitä. Tarina on tottakai hyvä kuten aina kun minä olen puikoissa.


Tähän siis päättyy elokuvantekoni. Piti olla todellinen GrandeFinale, loppuhuipennus elokuvauralleni mutta lyhäriksi (56min) se jäi. Syystä että jäi yksi kokonainen kohtaus tekemäti. Sellanen missä ylitetään autiomaa ja vaikka lapinmatkallani konttasin kännykameran kanssa hiekkakummuilla ei se silti toteutunut. Pääosin väsymyksen vuoksi. Kun vääntää kuvauspaikalla 12-15 tuntia putkeen, alkaa yllättäen ajatella mitä kaikkee vois jättää poiskin että pääsis nukkuun.

pako kaivosplaneetalta pieni

Alkuperäinen oli kyllä huonompi kuin aattelin. Sit se leikattiin uudelleen, poisteltiin hölmöimpiä ja pantiin vähän uutta musiikkia ja rupes suttaantuun ihan eri tavalla. Yllättävän mukiinmenevä lopputulos siitä tuli.
Siinä on oikeen enaglanninkielinen tekstityskin jota tein viikon. Viikon siksi etten minä osaa kieltä ja olin ihan googlekäännöksen varassa eikä hajuakaan millaista käännöstä se tarjos ja oliko ees yhtään sinne päin. Pahinta että tubessa ei ollut välitallennusmahdollisuutta. Tyhmyyspäissäni kun menin helppotoimintojen enkä varsinaisen editorin kautta. Teksti piti naputtaa yhtä putkea ja vei seitsemän tuntia. Ja kuinka ollakaan, et kun oli viimeisistä kiinni, kone alkoi kuumeta vai alkoiko jokin kaatua ja ehdin nippanappa tallentaan ettei kaikki ihan hukkaan mene. Tänään löysin mistä sai loput paikalleen.


Pidemmittä puheitta, sen voi katsoa tästä


Mitään negatiivista palautetta ei tietenkään oteta vastaan. Nämä on harraste-elokuvia jotka tehdään 4-5vrk aikana hengästyttävää tahtia eikä mitään valaistuksia saati lavasteita sen kummemmin ehdi miettiin. Efektitkin on vielä aikas kaukana hollywoodin sadan miljoonan budjetin tasosta mutta ajaa asiansa. Toivottavasti.

Tämä tästä ja ens vuonna sitten jotain muuta. Ihan kokonaan en lopeta vaan siirryn sketsiviihteen pariin mutta se on oma tarinansa se ja tavallaan tämä aikakausi katkeaa nyt tähän. Pääasia että saatte jotain viihdettä seuraavan tunnin ajaksi.

Jukkis the suur-ohjaaja
Gravatar
Matti Myöhänen
Hyvä leffa! Se että sanot siirtyväsi tekemään sketsejä on niin hyvä vitsi, että ne sketsitkin on varmasti hyviä.
Kaikki näyttelijät olivat hyviä. Seuraa paljastuksia leffasta. Älä lue enempää, jos et ole vielä nähnyt leffaa.
Eniten harmitti robottivaimon kuolema, koska hän oli niin hyväsydäminen ja kiltti kaikille.
Siinä oli aineksia toiseenkin tuntiin, kun selviytyjällä oli jokin yhteys maahan. Käsitin, että maa suojeli häntä.
Mutta pituus oli silti ihan riittävä. Jäipähän mielikuvitukselle varaa, että mitä sitten olisi voinut tapahtua.

Gravatar
Juha Koivunen
Hyvää settiä. Lisää toivotaan.

Piilota kommentointilomake

Maailmanmeno

  • rokottamattomat ja kognitiivinen tutkimus

    rokottamattomat ja kognitiivinen tutkimus

    Tänä vuonna ei enää pitänyt sanoa koronasta sanan sanaa mutta kun kerrankin elämässä saa kokea jotakin todellista, kiusaus on ylivoimainen. Törmäsin sattumoisin varsin mielenkiintoiseen tutkimukseen joka käsitteli rokotettujen ja rokottamattomien eroavia kognitiivisia kykyjä. Ilmeni varsin mielenkiintoinen pointti, että testauksessa rokotusta epäröivät ovat oikeasti tyhmempiä kuin rokotuksen kiltisti ottava väestö. Se nyt ei sinänsä voi ihmeellinen havainto olla. Jos joku levittelee Ano Turtiaisen viisauksia, ei hän lähtökohtaisesti voi mikään välkky ollakaan. Pre-pandemic cognitive function and COVID-19 vaccine hesitancy: cohort study on tuon tutkimuksen nimi ja googlatkaa se esiin jos haluatte perehtyä. Minä esitän siitä vain vapaamielisiä ajatuksia eksyen lopulta omille teilleni. - Lue lisää -
  • Joulukorona ja lohdun sana

    Joulukorona ja lohdun sana

    Ilmapiiri ei kovin ole jouluista laatua. Ilmeisesti tälläinen uhkasana kun omikron leijuu kaikkien päiden päällä? Ilmassa on kiistatta jotain pahaenteistä joka tekee yhden jos toisen vaisuksi. Telkkari ei suolla joulumainoksia, pukki ei seiso kadunkulmassa eikä joulumainostelu tuki sähköpostia. Elämä on odottelua ja varmaan moni muukin miettii, että korona iskee omalle kohdalle kuukauden kahden sisään - ja miten siinä ottelussa sitten käykään. - Lue lisää -
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 16
  • 17
  • 18
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22
  • 23
  • 24
  • 25
  • 26
  • 27
  • 28
  • 29
  • 30
  • 31
  • 32
  • 33
  • 34
  • 35
  • 36
  • 37
  • 38
  • 39
  • 40
  • 41
  • 42
  • 43
  • 44
  • 45
  • 46
  • 47
  • 48
  • 49
  • 50
  • 51
  • 52
  • 53
  • 54
  • 55
  • 56
  • 57
  • 58
  • 59
  • 60
  • 61
  • 62
  • 63
  • 64
  • 65
  • 66
  • 67
  • 68
  • 69
  • 70
  • 71
  • 72
  • 73
  • 74
  • 75
  • 76
  • 77
  • 78
  • 79
  • 80
  • 81
  • 82
  • 83
  • 84
  • 85
  • 86
  • 87
  • 88
  • 89
  • 90

Oudot jutut

  • uudenvuoden lupauksia ja juhlapuheita

    uudenvuoden lupauksia ja juhlapuheita

    Arki alkaa vuoden 2022 puolella ja Sinikivi odottaa etusivuaan. Rehellisesti sanoen, ei oikein ole ollut sellaista sanottavaa joka olisi kertomisen arvoinen. Mutta sen verran voidaan kurkata mun arkeeni miksi täällä eletään niin nuokkuvaa vaihetta ja inspiraatioita ei ole. Puhutaan pelaamisen passivoivasta vaikutuksesta. Telkkarikaupoillekaan en ole vielä päässyt joka kielii, ettei viimekädessä se oikein kiinnostakaan. - Lue lisää -
  • katsaus viime vuoteen

    katsaus viime vuoteen

    Tiedä sitten pitäisikö tehdä katsaus viime vuoteen vai syvemmältä menneestä. Rudolf Steiner -vainaa meinaan taisi joskus sanoa että ihmisen elämä muuttuu seitsemän vuoden välein. En tiedä miksi hän valitsi luvun seitsemän mutta omalla kohdallani se on pitänyt kutinsa ja elämä alkaa olla taas jonkinlaisessa tienhaarassa. Viime vuotta en muuten pitänyt sen kummoisempana kuin mitään muutakaan. Suuret hetket on ohi. On jo ihan boomeri. - Lue lisää -
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 16
  • 17
  • 18
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22
  • 23
  • 24
  • 25
  • 26
  • 27
  • 28
  • 29
  • 30
  • 31
  • 32
  • 33
  • 34
  • 35
  • 36
  • 37
  • 38
  • 39
  • 40
  • 41
  • 42
  • 43
  • 44
  • 45
  • 46
  • 47
  • 48
  • 49

Muinaisaiheet

  • Lumikuninkaan kivellä

    Lumikuninkaan kivellä

    Vihdoin viimein onnistuin pääsemään Lumikuninkaan kivellä saakka. Sinnehän olen tehnyt lähtöä jo varmaan neljä tai viisi kesää mutta inspiraatio on aina loppunut kesken. Nyt oli pyytäjänä simpsakka naisimmeinen ja sehän muutti mielipidettä ja niin sitä mentiin. Oli aika paikata aukko sivistyksessä. - Lue lisää -
  • Missä on ollut varsinais-suomi?

    Missä on ollut varsinais-suomi?

    Olen tässä etsinyt varsinais-suomea. Sitä aitoa, alkuperäistä ja kauan kauan sitten historiaan kadonnutta. Piruako tässä muutakaan? Hitaasti, tuskallisen vaivalloisesti olen taas tutkaillut muinaisuutta, kuin velvollisuuden pakosta. Kaamosmasennus luo apatiaa, alitajuisesti lihottaa itseään talvivarastoille kun pitäis laihtua ja mikään ei suoraan sanoen kiinnosta. Paitsi että jossain määrin varsinais-suomi - missä ikinä on ollutkaan. - Lue lisää -
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 16
  • 17
  • 18
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22
  • 23
  • 24
  • 25
  • 26
  • 27
  • 28
  • 29
  • 30
  • 31
  • 32
  • 33
  • 34
  • 35
  • 36
  • 37
  • 38
  • 39
  • 40
  • 41
  • 42
  • 43
  • 44
  • 45
  • 46
  • 47
  • 48
  • 49
  • 50
  • 51
  • 52
  • 53
  • 54
  • 55
  • 56
  • 57
  • 58
  • 59
  • 60
  • 61
  • 62

Populaari

  • Sanna Marinin talousihme

    Sanna Marinin talousihme

    Näkee että mediatalojen omistajaportaat eivät mielellään uutisoi tietyistä asioista ollenkaan. Yksi sellainen on nykyisen vasemmistohallituksen pärjääminen talous- ja työllisyyspolitiikkansa kanssa. Vääränvärinen hallitus jotta siitä voisi uutisoida riviäkään. Raaka totuus on ettei aikaan ole mennyt näin hyvin, ja hyvin alkoi mennä kun ex-valtiovarainministeri Vanhanen läväytti pöytään elvytyssuunnitelmansa. Lukekaa mistä vaietaan. - Lue lisää -
  • Uusia suuntia vai vanhan kertausta?

    Uusia suuntia vai vanhan kertausta?

    Steiner sen sanoi: ihminen muuttuu seitsemän vuoden välein. Minunkin pitäisi kehitellä tänne joku ihan uusi aluevaltaus. Parhaat blogithan on sellaisia jossa keskitytään johonkin yleiseen teemaan mutta mikä tämä teema nyt sitten olisi josta tulisi se kantava voima? Sitä ratkoessani naputtelen niitä näitä ja noita. Pohditaan mitä se voisi olla. - Lue lisää -
  • 1