Tänään tutustumme satakunnan tieverkon alkuhistoriaan. Eli sinne hämärään jonne ei juurikaan ole kukaan uskaltautunut sanomaan mitään varmaa. Juttu on kuitenkin oleellinen jos haluaa edes vähän ymmärtää mistä näissä 33-jutuissa oikein on kysymys. Mä koitin tehdä - vastoin tapojani -  tän jutun niin ymmärrettäväks kun ikinä.


Läntinen pronssikausi. Mikä sana se onkaan. Elettiin kenties maamme erästä loistokkaimpaa aikaa, jolloin voidaan puhua jo yläluokankin synnystä. Pronssikauden loisto syntyi satakuntaan joskus vuoden 1500eaa tietämillä ja kunniansa kukoistusta se eli joskus 1000-900 eaa. Pykättiin hienoja kuninkaanhautoja ja jokainen ylimys melko todennäköisesti elätti omaa hoviaan ja myös hovirunoilijaa. Kalevalan sankarirunous onkin paljon velkaa tälle kulttuurille. Katsokaas kun aateluus velvoitti jo silloinkin. Aikakauden tapana oli, että yläluokan edustaja teki jonkun rohkean sankariteon, pyysi jonkun vaarallisen eläimen, tai kävi sodassa, ja runonlaulaja sitten ylisti äijää siitä teosta koko hänen loppuelämänsä.

Tarina vaan loppui. Tuli kylmä. Ilmasto penteles alkoi osoittaan laskukäyrää ja pian muuttui viljely mahdottomaksi ja koko kulttuurin ylläpito ei vaan sujunut. Väestöstä tuli asteittain lappalaisia, eli metsän antimilla eläviä nomadeja. Tulisi menemään satoja vuosia kunnes ilmasto taas lämpenisi.

kivikasa
Satakunnassa on ikiaikaisia tieuria joita reunustavat pronssikauden kiviröykkiöt sun muut kuninkaanhaudat. Josta voi päätellä että tien täytyy olla samanikäinen kuin hautakin eli jostain vuodelta 1500-900 eaa väliseltä ajalta.

Olihan heillä tieverkkokin. Jonkinlainen. Varmaan sellainen joita pitkin pääsee härillä. Sen tietää siitä että hautasivat tienvarteen. Viime kesänä kun ajoin Kodisjoelta Ihodeen mutkaista ja rosoista kylätietä, niitä vilisteli tienviertä useimpien nousujen ja mäkien kohdilla. Siitä tiesi ajavansa todella vanhalla tiellä, kenties ollut olemassa jo 1200 eaa tai niillä main. Eihän ne koskaan lopullisesti kadonneet. Metsälappalaiset hyödynsivät niitä. Kinttupolkuja, osa ehkä myöhemmin ratsupolkuja ja lopulta kärrypolkuja. Nykypäivän henkilöautoilla ei niihin olisi ollut mitään asiaa.

Kun nämä germaanit sitten saapuivat kokemäenjoen suulle, he halusivat tietää minnekä tuo polku vie joka menee kokemäenjoen viertä. Tai minne menee kinttupolku joka lähtee etelään, jonnekin kuusimetsän sisuksiin ja miten pitkä se on ja mihin lopulta päätyy. Tiettävästi nämä germaanit etenivät nykyisen Vammalan kohdille joskus 200-luvulla, eli aikoihin jolloin viljely oli taas mahdollista.

Ja mukanaan he toivat roomalaisilta opitun mittajärjestelmän; päivämatkan. ja he merkkasivat matkat 33.3km välein joka oli legioonienkin käyttämä mittayksikkö. Ja he merkitsivät tämän paikan kivipylväällä.

Kivipylvään historia on vanha ja ulottuu jo muinaiseen Kreikkaan. Sen aikaisessa maailmassa kavahdettava oli paikka, jolle ei ollut omistajaa. Kuten vaikkapa raja, joka ei kuulu kummallekaan. Tiesivät että sen kautta tulee voimia toisesta ulottuvuudesta ja se on portti niin pahoille kuin hyville hengille. Halusivat estää sen tietenkin, mutta toisaalta halusivat siitä voimasta osansa josko sitä oppisi kontrolloimaan. Kehittivät Hermeksen – rajajumalan. Siitä synty Herma-patsaat jotka alkuun oli vaan kivipylväs, mutta aikain saatossa sille taltattiin kasvot ja penis koska viimeksimainittu symboloi voimaa. Panivat niitä myös tienvarteen suojelemaan matkalaisia, jotka useimmiten olivat reppuryssä tyyppisiä kauppiaita, joten hermeksestä tuli matkalaisten ja kauppiaiden suojelija. Ja kun kauppiaat punnitsivat tuli  Hermeksestä myös mittausten jumala. Sen takia patsaat vaan tietyin ennalta sovituin välein.

kalevantikku
Montakohan kertaa tätäkin valokuvaa Untamalan kirkonpihalta on tullu jo näytettyä? Enpä viitti kyl käydä tuoreempaakaan ottaan kun tälläkin pärjää. On muuten tiettävästi ainoa melkoisen varma hermeksen kivipylväs jonka ympärille on sit kaikki muu syntynyt.

Roomalaiset varastivat kivipylväät ja loivat niistä kilometripylväät. Suojelemaan myös matkalaisia mutta myös kertomaan paljonko matkaa on jäljellä. Matkamiehen piti ohikulkeissaan heittää sen juurelle pikkukivi kunnes siihen kasvaisi kunnon kivikasa. Sitä piti myös sivellä onnea saadakseen. Sivelyähän on tehty aina. Sivellä voi pyhimyksen kenkää, rocktähden olkapäätä tai kuninkaan viitanhelmaa. Olihan se pelkkä kilometripylväs mutta siihen liittyi myös sakraalia voimaa.

Kun nämä germaanikauppiaat sitten vaihtoivat rautaa turkiksiin metsälappalaisten kanssa, oli jotenkin luontevaa että treffipaikka oli kivipylväs. Pian ne olivat kaikki ekonomisia keskuksia. Syntyi kauppa-asema, siitä sitten kylä ja pysyvä asutus. Syntyi tienristeyskin ja sehän on paha hermeettiseltä kannalta koska tienristeys ei kuulu mihinkään tiehen ja siinä jos missä tapaa `mustan miehen´ joka vie sielun mennessään. Pylvään sakraalimerkitys jäi, siihen varmasti liittyi jokin rituaalimainen juttu. Joten seuraava looginen askel historiassa oli, että kirkkoisät iskivät siihen puukappelinsa ja myöhemmin kivikirkkonsa. Ja nämä kirkot jäivät sitten 33.3 km välein. Alkuperäisestä hermeettisestä maailmankuvasta ei tiedä nykyisin kukaan mitään ja sen voi kaivaa vain kontekstin avulla. Ja kun Roomakin siinä romahti niin kuka sitä olisi enää vaalinut? Matkamitta oli toki käytännöllinen ja se jäi elämään miespolvesta toiseen. Reipas mies dallaa 33.3km runsaassa kahdeksassa tunnissa.

Näin se meni. Tämä tarina. Se syntyi vaiheittain, kivipylväs edellä. Roomalaiset tekivät sen suoraan, koska keksivät  että mitä se Hermes (heidän Merkurius) oikein suojelee niitä matkalaisia kun pitää suojella pikemmin kyläläisiä. Iskivät kivipylvään keskelle kylää suoraan. Niitä on vieläkin kaikkialla pitkin maailmaa. Nollapylväiksi niitä sanotaan. Mutta kun he menivät kylä edellä ja pylväs perässä niin eihän niihin mitään samoja mittoja koskaan tullut, päinvastoin kuin täällä.

Satakunta kasvoi Satakunnan historialliseksi maakunnaksi ja pianpa 1300-luvulla nämä mitat olivat levinneet jo jonnekin Padasjoelle saakka. Aina vaan kauppa-asema siihen mihin pylväs  osoittaa. Toki sillä varauksella  että paikan piti muutenkin olla elinkelpoinen mutta jokivarrethan ovat niitä luonnostaan.

Metsälappalaisetkin olivat sitkeämpiä omassa kulttuurissaan. Pian se kalevalainen kulttuuri syrjäytti tämän roomalaisen hermesvetoisen kultin.  Sitten läjähti vielä kristinusko perään antaen armoniskun ja kukaan ei tulisi tietämään millaisen kulttuurin nämä 100-luvulla kokemäensuuhun saapuneet germaanit toivat. Kivipylväätkin mihin lie kadonneet kirkonrappusiksi.

Jukkis
Gravatar
Antero
TarJa said :
Struven ketju kulkee Suomen alueella Kotkan, Jyväskylän, Kuopion, Kajaanin, Oulun ja Tornion kautta Enontekiölle. Sillä ei ole mitään tekemistä 33-mittojen kautta vaikkakin osittain ainakin Tornionjokilaaksossa käytti samoja pisteitä kuin Maupertuis joitakin kymmeniä vuosia aikaisemmin.


Pikkasen heittää lumirajan kanssa joka kulkee Kotkasta Kokkolaan. Rajan läntisellä puolella on leuto ilmasto ja vähän lunta. Itäpuolella kireämpi ilmasto ja paljon lunta. Työkäytössä itäisen puolen rekipelit on erilaisia, parempia, ketteriä ja joustavia kulkemaan syvässä lumessa. Tuota "Kotkasta Kotkaan" (Kokkolaan) olen ihmetellyt kun nimet tarkoittaa samaa tipua... Sattumaako?

Gravatar
TarJa
Struven ketju kulkee Suomen alueella Kotkan, Jyväskylän, Kuopion, Kajaanin, Oulun ja Tornion kautta Enontekiölle. Sillä ei ole mitään tekemistä 33-mittojen kautta vaikkakin osittain ainakin Tornionjokilaaksossa käytti samoja pisteitä kuin Maupertuis joitakin kymmeniä vuosia aikaisemmin.

Gravatar
johannes viinikka
Moi
nämä mitat ovat luultavasti maamittaus mittoja "Struven meridiaanikaari" en ole ajallisesti tarkistanut joku voi jatkaa siitä.

Piilota kommentointilomake