Polio on ymmärrettävästi sana jota me kaikki kavahdamme. Rautakeuhkoon kiinnittynyt potilas ei olemieltäylentävä näky vanhoissa valokuvissa. Nyt tämä tauti on hävitetty ja hyvä niin. Polion voittaminen rokotteen avulla on osa ihmiskunnan suurta kertomusta, mutta kuten aina, kun samaa asiaa tarkastelee toisenlaisesta vinkkelistä, syntyykin vain suuren kusetuksen makua.


Polio on virus ja sinänsä pääosin harmiton lastentauti. Onneksi. Meissä useimmissa se lienee ollut elämämme aikana, joskin aikuisiällä oireet ovat vakavammat mutta silloinkin yleensä selvitään flunssamaisilla oireilla. Sitten on aina se yksi prosentti jolla käy huono onni, eli saavat aivokalvontulehduksen tai pahimmassa tapauksessa halvauksen, joka voi olla lievä tai paha. Silloin kun sisäelimet pettää omista neurologista syistään, ja erityisesti keuhkot, se ei ole naurunasia. Sitten tuli poliorokote ja ihmiskunta pelastui.

Polion oireet ovat epäilyttävästi samat mitkä tunnetaan raskasmetallimyrkytyksissä. Näistä erityisesti lyijy ja yksi sen muoto lyijyvetyarseeni ovat pahimpia mitä kuvitella saattaa. Salapoliisiromaanien suosikkiaine arsenikki on yksi sen johdannainen. Kuulu salaliittoteoria siitä miten Napoleon myrkytettiin St Helenan saarella tiedetään nyt tarkemmin; Napoleonin makuuhuoneen tapettiliisteri oli lyijypohjaista; pariisinvihreää, kuten sitä sillä nimikkeellä silloin mainostettiin.

mortdenapoleon
Napoleonin kuolema halvausoireisiin eli "arsenikkimyrkytykseen" poiki toistasataa vuotta kestäneen salaliittoteorian brittiläisen salaisenpalvelun roolista. Nyt tiedämme että syyllinen oli taustalla näkyvä tapettiväri tai -liisteri.


Pariisinvihreä oli sananmukaisesti vihreää nestettä, joka oli kuparin ja arseenin tai vielä mieluummin lyijyn ja arseenin yhdistelmä.  Paha aine jota ymmärtämättömyyttään käytettiin laajalti maatalouden torjunta-aineena. Erityisesti vihannekset ja omenat ym olivat todellinen lyijyvetyarseenilla täydennetty halvauspommi.

Tunnetuin polion uhri, yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt halvautui salaperäisesti alapäästään. On myös olemassa teoria jonka mukaan hän oli uimassa vedessä jota vastapäätä oli kemiantehdas, joka surutta laski veteen mitä ihmeellisempiä kemikaaleja. Rooseveltin oireet viittaavat yhtä lailla raskasmetallimyrkytykseen joka teki hänen kehossaan mittavia neurologisia vaurioita.

Suomeen alettiin tuomaan pariisinvihreää maailmansotien välillä jota ruiskuteltiin niin puutarhoihin kuin peltoihinkin. Tällöin halvausepidemiat suorastaan räjähtivät käsiin. Varsinkin kun tietämättään lyijymyrkytyksen saaneet äidit imettivät pienokaisiaan. Tilastollisesti ne loppuivat kun lyijyvetyarseeni korvautui DDT:llä joka tätä taustaa vasten vaikutti melkoisen rehdiltä ainekselta.  Kuitenkin vielä 1950- ja 1960-luvuilla Suomessa käytettiin muutamia torjunta-aineita, joissa oli tehoaineina arseenitrioksidia. Näitä käytettiin tuholaisten torjuntaan ja perunan varsiston hävittämiseen.

Polion esiintyminen suomessa www
Polioepidemia ja poliorokotteen yhteys ei päältä katsoen jätä mitään epäselvää, etteikö rokotteista olisi hyötyä.


Lyijyvetyjen alamäki alkoi jo 1951 kun tohtorit  Ralph Scobey ja Mortind Biskind todistivat Yhdysvaltain kongressin edessä, että teollisuusmyrkkyjen aiheuttamaan halvaustapauksiin on syypäänä kemianteollisuus. Ja tätä teollisuualaa suojellakseen hallitus johdattivat tietoisesti syytä  poliovirukseen. Joskin DDT haistoi tässä voittokulkunsa ja voiteli omalla tahollaan politiikkoja joten raskasmetallivetoisille torjunta-aineille ei juurikaan ollut puolestapuhujia.Syyksi vieritettiin kuitenkin polio, ilmeisimmin vahingonkorvausten pelossa.Toden totta, polion satsattiin ja sitä tutkittiin ja kehitettiin poliorokote jonka idea oli sairastaa polio lievimmässä muodossaan. Mittavat rokotekampanjat aloitettiin ja pian polio julistettiin kokonaan voitetuksi. Politiikot paistattelivat etusivuilla ihmiskunnan pelastajina.

Kokonaan sivuraiteelle jäi että samaan aikaan arseenivetoiset torjunta-aineet kiellettiin tai niiden käyttö väheni radikaalisti uudenlaisen DDT:n korvatessa tämän tyhjiön. Tässä jää nyt ikuisesti selvittämättä mistä syystä lapsihalvaus aiheutui: oliko kyseesssä todellakin poliovirus vai oliko se pelkkä PR-temppu? Kun todellinen syy taustalla saattoikin olla arseenivetoiset torjunta-aineet, joilla oli maaperä kyllästetty moneen kertaan ja melkoisella varmuudella sen sai vihanneksista.

FDR Wheelchair February 1941
Franklin D. Roosevelt on tunnetuin poliopotilas. Ikinä ei tulla selvittämään aiheuttiko hänen halvaantumisensa poliovirus vai raskasmetalleista saastunut uimavesi.


Politiikoille oli kuitenkin tärkeää että rokote voitti tuon kaamean taudinkuvan. Tämän vuoksi AMA (Yhdysvaltain terveysvirasto)  antoi 1956 ankarat ohjeet lääkärikunnalle että poliota ei saa diagnisoida enää ensimmäistäkään tapausta, tai toimilupa perutaan. Halvaustapauksia toki esiintyy edelleen ja niiden oireet ovat tismalleen samat kuin poliossakin, mutta niitä nimetään uudenlaisin termein: AFP, MS-tauti, meninigiitti eli aivokalvontulehdus ja Guillan-Barre –oireyhtymä.  Kaikki ne mitä ennen vanhaan nivotettiin vain polioksi koska silloin ei tietenkään voitu ymmärtää näitä taudinkuvia näin vivahteikkaaksi.

Sairaaloidemme hengityshalvausosastot omaavat edelleen potilaita jotka muutamaa  sukupolvea aiemmin olisi tituleerattu sen kummemmin miettimättä poliosta aiheutuviksi. Sen jätän avoimeksi mistä näitä tapauksia edelleen sikiää,mutta se on varmaa että polio tosiaan hävisi kun samaa tautia alettiin kutsumaan uudella nimellä. Politiikot seisoivat mielellään lääkärikunnan vieressä todistamassa ihmiskunnan selätystä tästä vitsauksesta.

On hämmentävää todeta että poliolla on tietyt oireet ja täysin vastaavat oireet esiintyvät raskasmetallimyrkytyksissä. On myös mielenkiintoista että polio hävisi poliorokotteen myötä olemattomiin mutta tämä katoaminen tapahtui myös samanaikaisesti kun arseenipitoiset torjunta-aineet korvautuivat toisenlaisilla kemikaaleilla. Kumpi on sitten totuus, onko harmittomasta lastentaudista tehty painajaistauti jotta on kyetty peittelemään kemianteollisuuden roolia jättiluokan vahingonkorvausten pelossa? Totuus lieneekin jossain puolivälissä. Jos ja kun poliorokotteet -  tai nämä surullisenkuulut sokeripalat – saattavat halvauttaa ei-toivottuna sivuvaikutuksena, niin tuskin se poliovirus nyt kokonaan viaton on. Toisaalta maailmansotien välinen kulkutautimainen epidemia tuskin selittyy yksinomaan polioviruksella.

Lukija päättäköön itse mitä kaikkea tästä pitäisi ajatella. Vaikka poliorokote onkin osa suurta kertomusta, on niiden taustalla vallitseva totuus kuitenkin paljon enemmän kuin pinnalta katsoen luulisi.

Jukkis the valeasiantuntija.   
Gravatar
Super-electric
Tuota en ole tullut tuolta kantilta ajatelleeksi.. sokeripalan syönnin jälkeen polio tosiaan haudattiin. Intiaan matkaaville rokotetta vielä suositellaan, mutta ehkä polio on jo historiaa.

Nyt on tuhkarokko ja ebola in. Pakkorokotukset alkavat tuota pikaa.. Sopii tulla yrittään..

Piilota kommentointilomake