Elokuvaketju

Lisää
29.06.2017 14:05 #37287 : Jukkis
Jukkis loi aiheen: Elokuvaketju
Ihan pakko ny purkaa pettymystä ton uusimman Resident Evil Final Chapter -leffan kanssa. Pettymys siksi että sitä tuli ootettua niinkin pitkään kun välissä oli toi Milla Jojovichin äitiyslomakin. Elokuvassa oli ja on ihan kauheita puutteita ja vaikka sitä luulis että ei vois kismittää yks elokuva, niin kyllähän se kismittää kun aattelee miten iskevää kamaa se muuten on ollut.

Eka on se, että edellinen jäi tosi jänskään kohtaan eli ihmiskunnan viimeiset jäsenet on piiritettynä valkoiseen taloon ja kauhee zombiarmeija piirittää sitä, mutta tää uus jatku kohdasta, kun välistä uupus jotain oleellista. Juonirakenne muutenkin oli ristiriidassa aiempien elokuvien kanssa, kiinnostavat tyypit puuttu kokonaan ja aiemmat näyttelijät loisti poissalolollaan.
Pahin taisi olla tuo leikkaus, eli siinä on näyttelijöiden naamoja näytetty just sen verran kun repliikin sanominen kestää eikä yhtään pidempää. Lopputulos on sit tollanen ylinopea korealainen slap-stick -leikkaus josta kärsii jo juonikin. Kauheen yksoikoinen elokuva. Niin mahtavan ja iskevän elokuvasaagan viimeisin on sit täys pannukakku vaikka jo nimen perusteella sen olis pitäny olla kirkkain helmi.
Joku voi tietenkin kysyä eikö mulla oikeita ongelmia ole mutta tää jos mikä on oikee ongelma.

Kun ny tällä päällä oon niin sanotaan sekin että kävin oikeen leffassa kattomassa ton Prometheus kakkosen tai ties kuinka monennen alienin. Prometheus oli saakutin tiukka sci-fi -leffa ja oon kattellu sen moneen kertaan ja tää kakkonen sit falskas tosi pahasti. Sen pääkonnaksi noussut David -robotti - ny tulee vähän spoilattua -oli tosi kliseinen hahmo a´la hienostuneet bond-konnat. Pahinta että seuraavan juonenkäänteen arvas jo viis minuuttia etukäteen ennen seuraavaa käännettä eikä koko elokuvassa ollut yhtään kohtausta jota ei olis arvannut. Ei edes hahmoa jonka kuolinjärjestystä olis sitäkin arvannut etukäteen. Samalla tavalla kun Resident Evilin viimeinen, myös Prometheus kakkonen oli mielikuvitukseton ja suppea elokuva.

Täytyy kattoa Predestination silkkaan vitutukseen. Siinä on elokuva, jonka tarinarakenne edustaa kenties parasta mitä oon koskaan nähnyt, enkä sen filosofista syvyyttä ole vieläkään kokonaan tavoittanut.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
30.06.2017 01:47 #37291 : juppe
juppe vastasi aiheeseen: Elokuvaketju
Leffojen on tarkotus on olla vaan jotain paskaa, minkä reppanat voi ottaa todesta. Ei niissä oo oikeesti muuta mielenkiintosta kun niitten vaikutukset oikeeseen maailmaan.

Länsimaissa on yritetty kauan todistaa, että radikaalit muslimit on jotain syrjäytyneitä, kun ne on sitä sekakäyttäjien vääntämissä käsikirjotuksissakin. Syrjäytyneitten muslimien porukoihin on solutauduttu vaikka miten saatanan monta kertaa eikä sitä radikalismia oo sieltä löytyny, vaikka niitä miten on yritetty lavastaa terroristeiks. Yleensä ne vapautetaan jo vangitsemisoikeudenkäynnissä kun syyttäjällä ei oo kasassa muuta kun jotain harhasta hevonpaskaa.

Sillä aikaa radikaalien muslimien määrä on paisunu ja se on näkyny terrori-iskujen määrässä, mutta sitä selitellään mielenterveysongelmilla kun syrjäytyneitä on pakko vainota. Joku leffa on saanu niin ja niin monta palkintoa ja kriitikot onanoi onnesta kattoessaan sitä, niin että sen täytyy olla totta.

Nyt jihadistit on sitten onnistunu iskeen kultasuoneen autoiskuillaan. Ne saa hyvin julkisuutta ja sen takia auton ratissa ajatellaan sellastakin mahdollisuutta, ja kun autoilijoita on miljoonia, niin jotkut sitten painaa kaasua ja vääntää rattia väkijoukon suuntaan ilman sen kummempaa syytä. Tää on parempaa kun terrorismi, koska terroristin ei tarvii tehä paljon mitään. Tavikset pitää toisiaan pelon vallassa ja terroristit vaan pitää meteliä ittestään ja ottaa kunnian.

Yhteiskunta on ihan suojaton tämmöistä vastaan, koska leffoissa ihmiset ei oo näin tyhmiä. Aina pitää olla joku nerokas superrikollinen, että saatais aikaseks edes pankkiryöstö. Ei tällasta vastaan voi suojautua kun tällasta ei edes ole, niin että autoiskuille annetaan hirveesti sentaatiojulkisuutta eikä ne lopu ennen kun joku keksii jotain vielä shokeeraavampaa.

Nettikeskustelun ihmeellisyyksiä:

bit.ly/2kpD2GJ

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
30.06.2017 18:40 #37300 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Elokuvaketju
Mä oon miettiny et joskus jatkikset on parempia ja joskus huonompia ja se johtuu monista syistä. Yks voi olla sekin että tekijäkaartille saattaa tulla yllätyksenä jonkun leffan menestys niin kiireessä ruvetaan väkään jatkista, ja se tehdään lähes juostenkustuna.

Sit on noi yleiset syyt. Elokuvan historiassa on rytmi. 40-luvun noirit on klassikoita mut 50-luvulla ei tehty käytännössä mitään hyvää (osaltaan varmaan McCarthyn ansiosta). Hyvät leffat putkahti vasta 60-luvun puolivälissä ja hiipu 70-luvun alkuvuosina. Sitten seurasi kökkö vuosikymmen kunnes ala piristy taas tossa 90-luvun loppupuolella mutta on taas nuutunut. Vois kai sanoo että väärällä vuosikymmenellä tehty jatko-osa menee pilalle jo ajanhengenkin takia.

Sit on sekin syy mitä ei mainita kehtaa. Elokuva-ala on kun huippu-urheilu: se on nuorten hommaa. Vaikka vois aatella että pitkän linjan ohjaajalla olis tietoa ja kokemusta, niin todellisuudessa siitä tulee laiska ja se menee mistä rima on matalin. Tän huomaa just näissä trilogioissa jossa sama ohjaaja jää tuotteensa vangiks eikä se pysty samaan vimmaan kun nuorempana.

On monia syitä miks elokuva voi mennä pilalle ja joskus syyt vaan on yleiset.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.107 sekuntia