× Arkeologit-keskustelussa tutkitaan Suomen muinaisuutta, historiaa ja vähän muutakin.

Hiivanaisenkivet

Lisää
25.05.2012 00:47 - 25.05.2012 00:56 #13378 : Antero
Antero vastasi aiheeseen: Vs: Hiivanaisenkivet
Aikoinaan jossain kerrottiin että Isoonkyröön asukkaat olisivat Saarenmaan suunnalta tulleita, mielenkiintoinen yhtäläisyys Nenättömänluoman nimessä. Näin unen isosta kirkkoveneen tapaisesta, mutta leviämmästä paatista jossa oli purjeet ja jonka alla oli kölin mittainen jalas. Unessa miehet kannella heittivät kiviä vesiin järvenä olleen Nenättömänluoman varrella.

Kuu tuli Hiivanaisen observatorion luoteen linjalle klo 0.55 ohuena sirppinä ja katosi horisontin taa keskilinjalla klo 1.18.

Vielä yksi paikka tarkistamatta ja kaikki ovat tähän mennessä tallella. Päivällä löytyi täydellinen paikka tähden kärjestä jossa oli pääkiven lisäksi hieman etäämmällä kivikehiä ja toinen hyvin isoo kivi. Tuolla yhtäkkiä välähti päässä, hyvänen aika tämähän on todellista "Hiivanaisen koodia" eikä mitään sepitteellistä Da Vinciä... Kivistä osa on Irlannista muinoin Noppaan muuttaneen maalla.

Koordinaatit osoitti tähän sammaleen alla olevaan kiveen:



Kivikehä sammaleen alla:



Toinen sammaloitunut kivikehä:



Hill´n kivi ja pienempi murikka:



Kivi on kuin käärmeen pää ja joita metsikössä tapaa olla runsaasti, tosin yhtäkään en nähnyt vaikka oli erittäin lämmin sää. Koira yritti useaan otteeseen hypätä kiven loivasta kohtaa reunaa myöden kiven pääälle ja jäi hieman vaille laesta liukuen siitä puo edellä alas:



Kivikehä Hill´n kiven edustalla:



Kivikehä sivulta:



Kiviympyrä matkan varrelta:

Viimeksi muokattu: 25.05.2012 00:56 : Antero. Syy: pieni lisäys

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
25.05.2012 04:52 #13380 : julsei
julsei vastasi aiheeseen: Vs: Hiivanaisenkivet
Heh jänniä unia itse kans näin eilen yöllä..näin ison u-muoto :blink: isen kanjonin missä oli ehkäpä pyhän Marian patsas ja pirusti eri tasossa olevia luolia ja niissä luolissa oli ns. alttareita.

777 x 12.92 x 777

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
25.05.2012 12:17 #13392 : Antero
Antero vastasi aiheeseen: Vs: Hiivanaisenkivet
Tavataan sanua että kolmas kerta toden sanoo ja lähdin katsomaan "lentokone"-metsän paikkaa "häjynpojan" eli nuorimmaisen kanssa. Menin eri suuntaan, samalla tuli noita huomioitua että taivaalle oli viimeisen päälle vedettynä viivaa koko kannen alalle. Nyt jätettiin auto samaan paikkaan mutta lähdettiin kiertämään metsää peltoa pitkin kartalta valmiiksi kattottuun kohtaan. Siitä sisään metsään ja noin 80 metrin mittaista loikkaa ja siinähän tuo sammaleen alta pilkisti esiin. Koordinaatikkin täsmäs. Leviä linja meni vierestä josta auringon laskun aikainen kuva viimeisenä:







Enää on yksi paikka katsomatta, millainen kivi siellä on.
Liitetiedostot:
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Susibelle

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
27.05.2012 11:20 - 27.05.2012 11:21 #13421 : Antero
Antero vastasi aiheeseen: Vs: Hiivanaisenkivet
Pihlaja, Ukko ylijumalan akan, maanjumalan Raunin pyhä puu jonka marjoissa on onnea tuova viiskanta. Pihlajamäen kiveä kohtui ajettaessa Myllytieltä asti metsässä ja hakuuaukioilla on kivikehiä. heti tien alkupäässä valtava murikka jonka ympärillä kuutisen kappaletta jossa kiviä on ladottuna ympyrän muotoon.

Tien vieressä olevan kumpareen metsikön läpi kun oikaisee, siellä sama juttu, iso murikka:



jonka lähettyvillä on kivirinkejä pääasiassa sammaleen alla:



Hampaan muotoinen kivi, joka kolosta päätellen se saattaisi olla kuppikivi:



Taavetin tähden viimeinen kivi on nyt kuvattuna tässä, ensimmäisen kumpareen välissä olevan ojan toisella puolella olevalla kumpareella:



Emäntä ihmetteli erikoista sammalta ja siitä roikkuvia saniaisia mitä kiven ympärillä kasvoi:



Lähellä noin 30 metrin päässä on mielenkiintoisen näköinen jättiläinen joka on muodoltaan tasaisen suorakaiteen muotoinen ja hyvin laakea päältä. Sen ympärillä on neljä mäntyä kuten Hiivanaisenkiven ympärillä olevat neljä haapaa:



Vaikka tämä on tähden viimeinen kivi, ei tämä vielä tähän päättynyt. Löytyi vielä jotain sellaista jota en uskonut täältä löytäväni. Paikkaan liittyy tämä oikealla puolellaa oleva jättimäinen kivi.

Viimeksi muokattu: 27.05.2012 11:21 : Antero. Syy: kuva

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
27.05.2012 13:45 #13427 : Gonorth
Gonorth vastasi aiheeseen: Vs: Hiivanaisenkivet

Antero kirjoitti: Leviä linja meni vierestä josta auringon laskun aikainen kuva viimeisenä:


Jäi kiinnostamaan tuo yllä oleva linja metsässä. Kuvan perusteella ei näyttäisi olevan sähkölinja eikä muutenkaan hakattu, mutta olisiko sitten vanha kärrytien pohja?
Vanha isäni, joka on ikänsä kulkenut metsissä, sanoi tuossa taannoin että siellä täällä keskellä umpimetsää saattaa olla tuollaisia pitkiäkin viivasuoria linja-aukkoja missä ei puut jostain syystä kasva.
Itsekin olen sellaisiin törmännyt, muistan hämärästi vaikka en niihin aikoinaan kiinnittänyt sen kummempaa huomiota. Nuoruusaikojen suunnistuskilpailuissa eri puolilla Suomea kun tuli koluttua kaikenlaisia maastoja.
Olisiko noilla linjoilla tekemistä maasäteilyn tms. kanssa? Vesisuonia eivät vissiin ole kun ovat ihan suoria.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
27.05.2012 16:13 #13428 : Antero
Antero vastasi aiheeseen: Vs: Hiivanaisenkivet
Tuo linja menee tuossa aikaisemmin olleen lentokoneen kuvan metsänpuoleisen siiven alareunassa kohti auringonlaskua luoteeseen suurinpiirtein hiivanaisenkiven ja erakonkiven puolivälissä. Sikäli se toisiaan poikkeaa metsäsarkojen rajalinjoista sillä, että se on kaksinkolmin kertaisesti leviämpi ja siinä ei todellakaan kasvanut mitään. Saattaisi hyvinkin olla unohdettu kärrytiekin tai tarkoituksella tehty korostamaan tuota lentokoneen siipeä.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
27.05.2012 20:04 - 27.05.2012 20:28 #13430 : Antero
Antero vastasi aiheeseen: Vs: Hiivanaisenkivet
Jätin viimeiseksi paikan jossa on tosi iso kivi, se osuu ohi kulkevan silmään läheiseltä tieltä ja siitä nousevasta rinteestä. Kivi osuu viereiselle saralle kuin erakonkivi ja josta etäisyyttä on siihen 483 metriä.

N/lat 6961533 E/lon 256949

Kiven vieressä on ikäänkuin vallihauta joka ulottuu lähes tiehen saakka. On mahdollista että sieltä on joskus kaivettu hietaa tai sitten se on jotain muuta. Kiven juuresta kun kiipeää ylös sillä on lähes satakunta metriä pituutta ja leveyttä kolmisenkymmentä metriä. Paikka on ympäristöä korkeammalle ja siellä on siellä täällä muutama kivikehä. Ensimmäisenä mieleen tuli, siellä kierrellessä mahtaisiko olla jokin jätinkirkko tai linnoitus...

Missähän Kalajaasten äijäkin on tyttärensä kanssa asunut, flikka oli niin väkevä että oli nostanut hiehon kun se oli pudonnut suonsilmäkkeeseen ja käärinyt esiliinaansa ja kuljettanut kotiansa. Rinnalta kun oli tullut friioomies, tämä oli tarttunut sitä puosta ja olkapäästä ja heittänyt ylähäsängylle. Aamuyöstä tuo oli hipsinyt aika faarttia iliman vaatteita takaasin rinnalle kun oli kiireessään jättänyt pukeutumatta.

Muotokuva Kalajaasten äijä:



Isoo kivi:



Kivikehiä:



Tasanne luoteeseen:



Valli jonka oikealla puolella alempana kivi on ja vallin yläosa on tasannetta. Jos aijotte rakentaa tuvan jollekkin tontille jossa on näitä kivan värisiä punaisia kiviä, älkää rakentako tai laittakaa pelkkooksi rossi tai multipohja, että alapohja kunnolla tuulettuu. Kivissä kasvaa jäkälä tai mikä lie sammal joka tykkää radonkaasusta joka on uraanin hajoamistuote ja merkinä siitä, että maaperässä on sitä:



Valli kuvattuna sen toiselta reunalta:



Kuva vallista alhaalta:



Kumpuileva maasto:

Viimeksi muokattu: 27.05.2012 20:28 : Antero. Syy: kuva ja teksti

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
27.05.2012 20:42 - 27.05.2012 21:17 #13431 : Antero
Antero vastasi aiheeseen: Vs: Hiivanaisenkivet
Yhteenvetona se mikä tässä Hiivanaistenkiven koodissa ja arvoituksessa on se kaikkein tärkein huomio, on tämä joka on esiintynyt suomalaisten perinteessä vuosisatoja piilotettuna viestinä:



Himmelin historia


Muinaisuomalaiset rakensivat Hiivanaiseen tähtitieteellisen observatorion ja ties mitä sen ympärille. He olivat mestareita mittaamaan pinta-aloja, kun muualla vasta pystytettiin kolmioita maanpinnalle:

Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 27.05.2012 21:17 : Antero. Syy: tekstin fiilausta
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Gonorth

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
28.05.2012 05:15 #13432 : Gonorth
Gonorth vastasi aiheeseen: Vs: Hiivanaisenkivet
Olivat Sydänojan veljekset osanneet asetella lentokoneensa kohilleen kun on koneen "sydän" keskellä Daavidin tähteä :)

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
28.05.2012 05:27 #13433 : Gonorth
Gonorth vastasi aiheeseen: Vs: Hiivanaisenkivet
...mistä tulikin mieleeni lonkalta heitetty seuraava tulkinta:

Eikös se koneen "sydämessä" sijaitsevan kiven vieressä lähtenyt puuton linja eli "oja" metsässä.
siitä tietenkin sukunimi "Sydänoja"...

Vai onko paikallisella jotain perimätietoa sukunimen syntyhistoriasta?

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
28.05.2012 09:47 - 28.05.2012 09:52 #13435 : Antero
Antero vastasi aiheeseen: Vs: Hiivanaisenkivet
Tie kivelle vie korkeammalla mäenrinnettä ja sen alapuolella virtaa Sydänoja Viitalankylän suunnasta Kaskinevan vierestä ja Kärmesnevan välistä. Matkalla ohitetaan Sydänojan talo, joka on seuraavaksi ollut Tuomela ja nykyisin se on uudella omistajalla. Markki kierretään ja Sydänoja ylitetään tien muuttuessa peltotieksi ja edelleen metsätieksi mennen lentokoneen pyrstön halki. Kartan mukaaan tie jatkuisi mutta ainakin minun silmissä se muuttui ryteiköksi ja kiven paikkaa tarkistaessani valitsin toisen reitin pellon reunaa pitkin josta olikin lyhyt osuus sitten metsässä. Leviämpi ja helppokulkuisempi väylä olisi mennyt ihan nurkasta ja sitä kautta pojan kanssa sitten tultiin takaisin. Kartalla näkyvää tien katkoviivaa on ainakin senverran että se ohittaa ja kiertää kiven mutta yhtyy sitten hieman edempänä viistosti tähän siipilinjaan.

1800 luvulla pohjanmaan poikien ja tyttärien sukunimet oli aika hyvin häivytetty ruotsalaisten käyttämällä "isänpoika ja isäntytär" kastekäytännöllä. Itäsuomessa alkuperäinen sukunimistö säilyi parhaiten Pönttövuoren tuolla puolella kun ruotsalaiset eivät päässeet sitä niin helposti sorkkimaan. Eteläpohjanmaalla asukkaan muuttaessa taloon, talon, torpan tai paikan nimi vakiintui myös asukkaan nimeksi, kunnes tämä taas muutti uuteen paikaan asumaan.

Sydänojan nimestä ja sen synnystä en osaa sanoa muuta kuin että sattumoisin sattui silmään tuossa aikaisemmin sukututkimus sivulta, kun Maria Justiina Hiivanainen meni naimisiin Elias Sydänojan kanssa vuonna 1883.

www.vilppula.com/people/p0000014.htm#I35789

Tie mäen viertä:



Käytin paikasta aikaisemmin "merkintänä" Korpela nimeä mutta tuon lentokone ja siihen liittyvä historian poikasen myötä nimesin pisteeksi "Sydänoja"

Karttapaikka: N/lat 6961233 E/lon 258286
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 28.05.2012 09:52 : Antero.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
30.05.2012 09:02 - 30.05.2012 09:06 #13485 : Antero
Antero vastasi aiheeseen: Vs: Hiivanaisenkivet
Silloin kun Hiivanaisen kivet vielä paikoillaan, emännän kanssa kun tultiin tai mentiin autolla jonnekkin, emäntä katseli tieltä kiviin päin ja tuumas "aivan kuin joku liikkuisi siellä". - Minä siihen vastasin aina että naapurin isäntä siellä vain puita karsii. Mutta lukiessani juttuja Bretangen Le Menegistä, pisti silmääni paikallisten kansantarina josta lainaus kuukkeli käännöksenä:

"Tulkinnat Le Menec pitkälti ovat kansanperinnettä tarinat, jotka voivat liittyä hieman alkuperäiseen tarkoitukseen. Nimi Le Menec tarkoittaa ilmeisesti "liikkuvat kiviä"-in Breton, ja tässä nimen saattaisi hyvinkin olla merkityksellisiä alkuperäiseen tarkoituksen tätä monumentin. Esimerkiksi, Kuu on usein selvästi edustaa megaliths, samalla kuu itsessään ollessa hyvin suuri liikkuvat kivi, ja sisällä monet monumentteja ympärillä Carnac, pataljoonat of kivet näyttävät edustamaan jotain todellisia kuten marssi of kuun kapinoihin tai asetuksia itäinen tai läntinen horisontin."

Jos oikein mukavasti käy, kivet voivat ihan itestään jonain päivänä tai pikkuhiljalleen "liikkua" takaisin paikoilleen ;) .


Alignements du Mènec
Viimeksi muokattu: 30.05.2012 09:06 : Antero. Syy: linkki

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
30.05.2012 09:37 #13488 : julsei
julsei vastasi aiheeseen: Vs: Hiivanaisenkivet
Noihan ns. suolapatsaita, eli älä käänny muuten muutut suolapatsaaksi :blink: Mainio linkki muuten !

777 x 12.92 x 777

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
30.05.2012 23:56 #13503 : Antero
Antero vastasi aiheeseen: Vs: Hiivanaisenkivet
Lähdin koiran kansa Hiivanaasen kiville auringon laskun aikaan katsomaan kuinka kovaa siellä on peltotöiden aikana prutkutettu. Olihan siellä muutama aari saatu lisää maata, mutta pitänee sanoa mitä yksi isäntä tuumas, "-ei hän kiviseen maahan kylyvämähän rupea". Puolenyön paikkeilla sain päähäni poiketa samalla linjalla olevassa koivumetsässä. Sieltä löytyi vielä yksi vaatimaton kivilinja ehjänä. Puut oli säästetty koska ne olivat visakoivuja ja joskus tulevaisuudssa enemmän rahanarvoisia. Pimiää vain alkoi olla kuvaamiseen, joten korostin valoisuutta ja väriä hieman lisää kuvankäsittelyohjelmalla:

Ensimmäinen kuva on lounaan suunnasta kuvattuna:


Hiivanaasen kiven suunnasta kuvattu:


Noin tässä päästäänkin tähän kuvaan joka on mysteeri... Menin peltoa kohti kun oikealta peltotien suunnalta kuului kovaa suhinaa ja kopinaa, koira oli korvat pystys ja sitten alkoi vetäminen suuntaan ja toiseen, ei alaannut kuitenkaan haukkumaan. Ehdin juuri napata kuvan johon ilmestyi kultainen "veivi"...



Uusi kuva samasta paikasta hetkeä myöhemmin:



Ei siinä mitään, kamera laukesi siinä koiran kiskoessa ja minun kiskoessa toiseen suuntaan. Mitähän nuo hahmot mahtaisi olla... topuja...



Kyllä siinä hetken meni kylmiä väreitä kun kumapainenkin kuunneltiin hipi hiljaa, mitähän tuolla puskan takana tien suunnalla on...
Liitetiedostot:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
31.05.2012 09:43 #13504 : julsei
julsei vastasi aiheeseen: Vs: Hiivanaisenkivet
Aikaste jänniä kuvia, varsinkin kun tuo liekki tahi mikä lie :blink: Et vielä uhrikiviä ole löytänyt ?

777 x 12.92 x 777

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.413 sekuntia