Salatieteilijöiden

Kukapa ei tietäisi kertomattakin kuka oli pahamaineinen Viiltäjä-Jack joka tappoi prostitoituja Lontoon Whitechapelin kaupunginosassa 1888. Tuo kaikkien sarjamurhaajien kuningas on edelleen arvoitus - vai onko sittenkään? Tämä ei varsinaisesti käsittele äijää vaan hänestä tehtyä kirjaa ja sen pohjalta tehtyä kirja-arvostelua. Tarkemmin sanoen arvostelemme arvostelijaa.

Walter Sickert – Viiltäjä-Jack

Itse vakuutuin Viiltäjän henkilöllisyydestä luettuani Patricia Cornwellin tutkimuksen Viiltäjän muotokuva, että hän on osunut oikeaan. Aihetodisteet Viiltäjäksi kasautuivat yhden herran ympärille eli syylliseksi paljastuu taiteilija Walter Sickert (1860-1942). Itse vakuutuin hänen syyllisyydestään yhden pienen yksityiskohdan vuoksi. Viiltäjä lähetti poliisille härnääviä kirjeitä, joissa oli herjausten lisäksi piirrettynä myös pilaukkoja. Samanlaisia ukkoja Sackert piirteli itsekin, ja niitä vertaamalla tajusin, että ne ovat saman ihmisen tekemiä. Eli Sackert lähetti nuo kirjeet. Olen meinaan ollut itsekin aktiivinen piirtäjä nuoruusvuosinani ja piirrellyt pari sarjistakin sen ajan fanzineihin. Kokemuksesta tiedän myös, että kuka tyylinsä kerran oppii, hän on aina viivansa vanki. Sama kaarre seuraa aina aiheesta toiseen ja oikeastaan joka piirtäjä erikoistuu jopa tiettyihin kulmakuviin, silhuetteihin jne. ja tälle tyylille hän ei myöhemmin voi enää itsekään mitään. Niinpä ei tehnyt tiukkaa huomata, että sekä Viiltäjä että Sickert suosii sivuttaisukkoja ja piirtää samanlaista pottunokkaa, ja viiva menee yhteneväisellä tavalla. Tämä riitti minulle todisteeksi vaikka ei ehkä toisille, ja missään oikeusistuimessa se ei varmasti kelpaisi näytöksi. Cornwell luo myös Viiltäjän ympärille laajemmat puitteet kuin olemme tottuneet ajattelemaan. Aina kun Sackert liikkui toisessa kaupungissa ja pani nimmarinsa (pilaukon kera) paikallisen majatalon vieraskirjaan, löytyi yleensä myöhemmin paloiteltu nainen lähiseudulta. Myös Ranskan poliisi alkoi löytämään näitä naisruumiita sen jälkeen kun taiteilija Sackert oli saapunut vieraisille. Tälläisen ruumisvanan seuraaminen kyllä saisi oikeudenkin vakuuttuneeksi. Ei Sackert sinänsä Cornwellin löydös ole, vaan vihjeen hänelle antoivat Scotland Yardin murhatutkijat, joilla Viiltäjän henkilöllisyys ilmeisesti kuuluu olennaisena osana kahvitauon keskusteluja, tai teetähän ne englantilaiset juo.

Murhamysteerin ammattilaiset

Viiltäjä-Jack on aina ollut kaveri jolla on myös rahastettu, ja rahastetaan edelleen. Vaikka Sickert on ollut manan majoilla jo pitkään, hänestä saa edelleen leipänsä erinäinen sakki, tai pikemmin hänen hydemäisestä puolestaan.. Pulp-kirjailijat, dokumentaristit, historioitsijat, elokuva-alan käsikirjoittajat jne jne saavat helpon tienestinsä palaamalla Viiltäjän arvoitukseen. On kai selvää, että tämä väki ei ole mielissään jos Cornwell ratkaisee arvoituksen liiankin hyvin.

Toisekseen Viiltäjä-Jackilla on aina tehty myös politiikkaa. Syylliseksi on osoitettu milloin juutalaisia ja milloin vapaamuurareita ja milloin ketäkin. Vuonna 1888 sosialistit käyttivät Viiltäjää lyömä-aseena osoittamaan miten vähän elitistinen hallinto piittaa köyhistä ja heidän turvallisuudestaan. Nykyisessä Britanniassa velloo monarkian vastainen mieliala, joten on vain luontevaa että syylliseksi nähdään viktoriaanisen ajan kuninkaalliset. Tähän teoriaan voi tutustua tarkemmin elokuvassa Helvetistä, joka kiistatta on eräs parhaista kauhu-elokuvista johtuen sen voimakkaasta poliittisesta sävystä. Välttämättä eivät myöskään taidekauppiaat ole kovin mielissään Cornwellin kirjasta; Sickertin tuotannolla kun on edelleen omat kiinteät markkinansa. Tulipa se nyt kiusallisesti tuo kirja, ja niinpä teoriaa on kumottu lyömällä päälle vielä raflaavampia teorioita, niin että Cornwell vain hukkuu yhdeksi tekijäksi toisten joukkoon. Viiltäjässä kun liikkuu rahaa. Tämä raha liikkuu niin kauan kun arvoitus säilyy.

Viiltäjä-Jack pääsee Suomessa pakoon

Viiltäjä-Jack ei jäänyt koskaan Suomessa kiinni, ja jos kysyy keneltä tahansa kuka Viiltäjä-Jack oli, tuskin tulee vastausta. Tähän on syynä että kirjan ikä maassamme on vain pari vuotta, ja jos ilmestymisensä aikana kirja ei onnistu nousemaan luetuksi, ei se tee sitä koskaan. Tämä päti Cornwellin kirjaan oikein hyvin. Vaikka kirjakauppiaat ymmärsivät, että tässä teoksessa oli potentiaalinen hittikirja, sellaiseksi se ei koskaan tullut. Syynä tähän oli Hesarin murska-arvostelu, joka lyttäsi kirjan puhtaan halveksivalla sävyllä kulttuuripalstallaan 20.12.2003.

Arvostelu alkaa enteellisesti sanoilla ”Samalla mytologisoinnin linjalla jatkaa myös Patricia Cornwell”, jonka sanamuoto paljastaakin oleellisen. Arvostelua tuskin kannattaa tähän toistaa, mutta se viittaa lopussa että Cornwell on kirjoittanut myös keittokirjan, ja antaa ymmärtää, että tämäkään kirja ei ole keittokirjaa kummempi. Siitä ei siis tullut koskaan hittiä, eikä murhaajan henkilöllisyys koskaan selvinnyt suurelle yleisölle. Sillä kirjat kun ovat kalliita ja mikä saa huonon arvostelun, jää yleensä ostamatta.

Hesarin kulttuurisivustokaan ei ole mikä tahansa paikka, vaan sen merkityksestä puhuu myös toimittaja Martti Valkonen puhuessaan eräästä toisesta kirjasta: Kun Helsingin Sanomien kulttuuriosasto tyrmää kirjan, ei kukaan muu tohdi ryhtyä enää puolustamaan sitä, ei edes keskustelemaan siitä, koska sellainen haaste voisi sulkea lehden sivut haastajan kirjoituksilta. Heikki Hellman teki Esko Salmisen kirjalle sen, minkä Helsingin Sanomat kovin usein tekee monille sellaisille asioille, kirjoille, ilmiöille ja henkilöille, joita Helsingin Sanomat tai osa sen toimituskuntaa ja omistajia haluavat mustata. Ellei kirjoista ja ihmisistä voida kokonaan vaieta, niistä julkaistaan niin tekopyhä ja härski vääristely, ettei kukaan enää tohdi palata asiaan.

Niinpä.

Tarinan moraalinen opetus

Miten Viiltäjä-Jack eli Walter Sickert sitten pääsi pakoon suomalaista lukijaansa? Rahasta. Hesarin omistaa Erkon yhtiö SanomaWSOY, ja nuo viimeiset neljä kirjainta WSOY eivät ole siinä pelkästään koristeena. Kuten tiedämme, WSOY on kustannusyhtiö jonka Hesari aikanaan nappasi itselleen, ja koettaa tietenkin pitää vaarin, että vain oman firman tuotteita kehutaan, ja kilpailijoiden haukutaan. Cornwellin kirjan julkaisi sitä vastoin Otava, ja oli tietenkin selvää että kilpailijalle ei tulla antamaan hittiä, joten niinpä kirja rytättiin niin perusteellisesti kuin pystyttiin. Tai pikemmin vaiettiin kuoliaaksi. Jos kirjan olisi kustantanut WSOY on selvää, että sitä olisi suitsutettu, ja Erkko olisi pirautellut joka paikkaan, ja pyytänyt tekemään siitä agendan, jossa Sickertia olisi vatvottu telkassa ja netissä väsymiseen asti. Viimein kirja olisi ollut Suomen myydyimpien listalla ja siitä olisi puhuttu pitkään. Verrataan huvin vuoksi vaikkapa DaVinci -koodi -kirjaan, joka muuten on WSOY:n kustantama ja millainen hitti se olikaan, ottaen huomioon miten kapea-alainen se on Cornwellin rinnalla. Synnytti jopa yhteiskunnallisen keskustelun eli agendan pitkäksi aikaa.

Tuntuu vaan niin rumalta ajatella, että silloin harvoin kun laatukirjallisuutta tulee, ei sitä arvioida laadun vaan kaupallisten tekijöiden mukaan. Toisekseen kirja-arvostelijoihin ei voi näköjään yhtään luottaa laadunvalvojina ja näin ollen monikin hyvä kirja pääsee ohitsemme ilman, että edes tiedämme sen olemassaolosta.