Nyt kun tätä katselee, en osaa sanoa, tekikö pieni tauko meille hyvää vai huonoa. Loppujen lopuksi lopputulos on omasta mielestäni kypsempi kuin aiemmin. Aikuismaisempi. Syvällisempi. Ainakin on ollut aikaa hinkata sanottavaansa, eikä ole kaikkea tarvinnut lennossa väsätä.
Tiedostan että olen henk.koht. ollut aikas paljon äänessä lehden sisällössä. Osaksi olosuhteiden pakosta koska olen vastuussa lehden ilmestymisestä ajallaan, ja tämän takia joudun aina täyttämään puuttuvat sivut. Nyt olen onneksi tähän numeroon ollut vähemmän äänessä kuin yleensä, ja hyvällä lykyllä seuraavassa vielä vähemmän. Ei aiheet toki ole loppuneet, olen vain tajunnut että hutiloinnilla on tullut pilattua liikaa juttuja, ja tietynlaisen kypsyttelykauden jälkeen jutuista tulee aina parempia. Vierailevien kirjoittajien etu on taas ollut, että he ovat kaiken saaneet tehdä omaan tahtiinsa, ilman pelkoa deadlinen painamisesta päälle. Hyvä niin.
Uutta tuoretta kirjoittajakaartia on saatu mukaan. Se on hyvä se. Sisältö kuitenkin liukuu aina johonkin suuntaan ja elää muutoksessa. Positiivisinta on, että uudet kirjoittajat ovat pääsääntöisesti löytyneet lukijakunnan sisältä. Tämä vihjeeksi teille muillekin. Loppujen lopuksi lehti voi olla vain lukijansa näköinen, ja minusta on hyvä että toimitus ei vellaa lukijan pään sisällä, ja muokkaa lukijakuntaa haluamakseen vaan päinvastoin – lukijat muokkaavat sisältöä, ja toimitus on vain lukijoidensa nöyrä palvelija. Tämän kehityksen soisin jatkuvan.
Hermeetikon perusidea on kuitenkin sama: inspiroida, antaa luovia ajatuksia ja kehittää lukijansa maailmankuvaa. Olla askel edellä kaikkea muuta. Olemme sivistyksen eturintamaa. Liian paljon tässä maassa on ihmisiä, joiden sivistyksellinen tieto tulee ulkoapäin, yksinomaan ulkoa-opittuna ja sellaisenaan toistettuna. Sellainen sisäinen ymmärtäminen ei ole vielä hioutunut, eikä useiden juttujen yhdistyminen päänupin sisässä ole vielä tullut esille. Seurauksena on sitten tämä surullisenkuuluisa bulkkitieto, joka on pilannut tämän maan sivistystason. Tätä kehityskaarta vastaan olemme hyökänneet kuin don Quijote tuulimyllyjä.
Tässä kaikki. Tälläinen tämä lehti on. Tälläisiä me olemme. Ota ja tilaa rohkeasti. Vanhan perinteen mukaan ainakin itse olen suosinut myyntistrategiaa että lehti lähtee liikkeelle vielä saman arkipäivän aikana kun se tilataan, edellyttäen että se tehdään klo 16.30 mennessä.
Jukkis
|