|
Harvemmin tulee televisiota katsottua kuin hajamielisesti, mutta eräs sarja nousi ylitse muiden. Kyse oli HBO tuotantoyhtiön viisi kautta käsittäneestä tv-sarjasta Langalla (Wire). Tämä monisyinen ja kerroksellinen sarja saattaa olla älykkäin mitä televisiomme on koskaan esittänyt. Kyse on rikossarjasta joka samalla alleviivaa sosiologista sanomaansa, ja toimi yllättävän hyvin myös poliittisella tasolla.
|
|
Liian viisas tyhmille suomalaisille?
Bubbles ja huumepoliisi Greggs
Se on selvää että suomenmaan telkkari näytti sitä sydänyöllä. Joskus osat tapasivat alkaa vasta puoli kahden aikaan yöllä. Siltikin vaikka kyse on kunnianhimoisemmasta ja älykkäimmästä sarjasta jota koskaan on tehty, ja ehkä juuri siksi. Tuottajat katsoivat että näin älykäs sarja ei riittävästi kosiskele massoja jotka haluavat rikossarjoilta vain hyvää viihdettä, jossa paha saa lopussa palkkansa. Sarja esitteli poliisin telekuunteluryhmän taktisia hienouksia ja ottaen huomioon Helsingin huumepoliisin voitonmarssit kerta toisensa jälkeen, ei voi välttyä ajatukselta että suomalais-virolaiset huumerikolliset eivät sarjaa koskaan seuranneet, vaan hoitavat liikeasiat edelleen kännyköillä luottaen prepaidin nimettömyyteen tai peitekielen oveluuteen. Kotimaistenkin huumerikollisten kannattaisi katsoa miten Lester Freeman selvittelee kännykkäkameralla otettuja koodikuvia, nappailee viestejä kännykkämastoista tai seuraa piippareilla tehtyä viestintää. Ehkä sekin vaikutti sarjan karsastamiseen että kyse on afro-amerikkalaisesta sarjasta, jossa näyttelijät olivat 60% mustia, gettorikollisista poliiseihin. |
|
|
|
Baltimoren onneton poliisilaitos
”Montun” huumediilerit; Poot, Bodie, Dee ja Wallace
Sarja esitteli meille Baltimoren konkurssikypsän kaupungin (joka on Detroitin ohella eräs Yhdysvaltain köyhimpiä kaupunkeja) jossa ainoa raha tuntuu liikkuvan huumekaupassa. Perinteisiä C.S.I –tyyppisiä poliisisarjoja seuraava ihmetteli myös sen rutiköyhää ja moraaliltaan kehnoa poliisilaitosta, ja saattoi yllättyä sarjan realismista. Päätavoite laitoksella oli pitää rikostilastot alhaisina joko viilailemalla tilastoja tai vastapainoksi suorittamalla sarjan hyödyttömiä katuratsioita lappaamalla maijat täyteen porukkaa. Ensimmäisessä osassa seuraamme poliisin murharyhmää joka ei halua kuullakaan mistään Barksdalen huumeorganisaatiosta joka on tehtaillut tusinan murhia vuokrataloilla. Toinen osa alkaa ihmiskaupalla ja satamasta löytyneellä kontista täynnä tukehtuneita naisia. Baltimoren poliisilaitos tekee kaikkensa vierittääkseen tutkimukset toisille virastoille tai todetakseen tapahtuman onnettomuudeksi, jotta selvitettyjen murhien tilastot pysyisivät 40%. Neljännessä osiossa paljastuu että Stanfieldin kopla on teloittanut 40 tyyppiä ja kätkenyt ruumiit autiotaloihin, ja päällimmäisin kiistakapula koskee, pitäisikö ne hakea sieltä vasta pormestarinvaalien jälkeen?
|
|
Pääteema
Telekuunteluryhmä syntyy vasta sinnikkään ja itsepäisen työn jälkeen jossa pitkä aika kiivetään vastamäkeä vastahankaisen poliisilaitoksen kanssa. Osastot näkevät tämän ryhmän oivallisena tilaisuutena päästä eroon huonoimmasta aineksestaan, ja ryhmä kasaantuukin tunareista ja juopoista joita valuu autovarkausosastolta tai panttilainaamoyksiköistä. Vanhentunut tekniikka, kelvottomat poliisit, haluton poliisilaitos ja vuorellinen paperia yhden kuunteluluvan saamiseksi onkin melkoista seurattavaa, samaan aikaan kun Barksdalen jengi tienaa kymmeniä tuhansia yhdessä vuorokaudessa huumekaupalla. Yllättävästi sarjan pääosaan nouseekin panttilainaamoyksikön etsivä Lester, joka on hyllytetty sinne murharyhmästä, ja paljastuu melkoiseksi kyvyksi. Hän seuraa mieluummin rahaa kuin huumeita ja kun huumeraha päätyy senaattorin autonkuljettajalle, poliisin yläkerta alkaa lopettamaan tutkimuksia. Ensimmäinen tuotantokausi loppuu siihen että sen parhaat etsivät McNulty tai Daniels päätyvät venepoliisiin tai todistevarastoon.
Peli
Omarille ei kannata sanoa ei
Jokainen tuotantokausi tarkastelee huumekauppaa eri perspektiivistä. Salakuljetus, katukauppa, huumesodat ja jokaisella kaudella on myös oma yhteiskunnallinen teemansa. Ensimmäisessä se on kapitalismin esittely (huumekauppana), toisessa työväenluokan romahdus, kolmannessa politiikka, neljännessä koulutus ja viidennessä media. Sarjassa on myös mikrotaso joka näyttää eri ihmisten kehityskaaria sekä tuo melkoisen selväksi että sarjassa esitetyt sosiaaliset ongelmat johtuvat itse järjestelmästä, yhteiskunnan rakenteista. Katutasolla on the game ”peli”. Sen shakkipelin moukkina ovat katudiilerit joita ammutaan huumesodissa, ratsataan poliisin halutessa pidätystilastoja suuremmiksi ja joita isommat kihot hyväksikäyttävät ja riistävät mielin määrin. Heitä värvätään suoraan yläasteelta. Kaikki haluavat myös pois pelistä ja sarja esittää miten toivotonta se on ilman kohtuutonta vaivaa. Pelin ympärillä liikkuu monenlaisia tyyppejä, lipevä huumeasianajaja Levy, kuiville pyrkivä narkomaani ja pikkukoijari Bubbles, sekä huumekauppiaita ryöstävä Omar. Erityisesti Omar nouseekin sivuroolien pääosaan omalla cowboy-mentaliteetillaan ja kunniakoodeillaan; ”jos noi jätkät ei tykkää siitä että mä puhun poliisin kanssa, mun täytyy varmaan lyödä niille piippu naamaan”. Omarille ei kannata sanoa ei |
|
Paremman väen pelit
Peliä pelataan myös yhteiskunnan paremmalla puolen. Jokaisella tuntuu olevan ainoa tavoite luoda rahaa tai uraa. Sarja esittelee monivivahteisen hyväveli-verkon jossa kaikki toimii palveluksin ja vastapalveluksin ja keskeisimmät päättäjät tuntuvat myös olevan persoja korrputiolle. Jokainen etenee urallaan samaan aikaan kun satamat suljetaan ja ammattiliitot yrittävät selviytyä lähtemällä salakuljettajien kelkkaan, toimittajat tehtailevat keksittyjä uutisia keskellä irtisanomisaaltoa, ja koulut opettelevat liittovaltion testikysymyksiä etukäteen turvatakseen rahoituksen seuraavalle vuodelle – vaikka todellisuudessa valmistavat oppilaansa vain huumekaupan tarpeisiin. Poliisipäällikkö Colvin saa tarpeekseen ja siirtää huumekaupan autioille kortteleille ”hamsterdamiin” siivoten viimein kulmat ja saa palkkioksi potkut ”laillistettuaan huumeet”. Kolmannessa tuotantokaudessa sankariksi tuntuu nousevan kirkasotsainen valtuutettu Carcetti joka päättää yrittää pormestariksi saadakseen rikollisuuden kuriin ja Baltimoren jaloilleen. Viimein hänkin joutuu pormestarina myöntämään poliittiset realiteetit, leikkaamaan rajusti poliisin määrärahoja ja aloittamaan tilastoviilailun. Viimein hänkin ymmärtää pyrkiä eteenpäin ”pelissä” kohti kuvernöörin tuolia ja olemaan vähät välittämättä Baltimoren surkeasta tilasta.
Jotakin tuttua…?
Sarjassa on jotakin samaistumisenarvoista myös suomalaisen yhteiskunnan kanssa. Lähiöiden ongelmat, uraputkea painavat virkamiehet, toimimaton oikeusjärjestelmä sekä massiiviset irtisanomisaallot muistuttavat Langalla-sarjan teemoja, vaikkakin Baltimoressa samat ongelmat ovat tietenkin luonteeltaan rajumpia. Myös meillä tuotetaan manipuloituja uutisia, koululaitos on retuperällä vaikkakin Pisa-kysymyksiä opetellaankin lunttaamismaisesti etukäteen, ja ihmisiä vaivaa köyhyys ja toivottomuus. Monet hyvää tarkoittavat virkamiehet ja politiikot törmäävät samalla tavalla luutuneisiin asenteisiin ja byrokratiaan, olemattomiin budjetteihin ja ymmärtävät viimein etteivät he voi muuttaa mitään. Kukaan ei voi, tämä on suomalaisten omaa ”peliä”.
Kyllä sitä nyt mainostellaan
On olemassa syynsä miksi halusin hehkuttaa tätä sarjaa. Se on ensimmäinen tv-sarja jonka näen olevan älykäs olematta silti tylsä, eikä sitä ole helppoa kaluta tyhjäksi sen pääjuonen ohella myös lukemattomien mikrojuonien pyöriessä taustalla. Tämä on ainoa tv-sarja jonka olen katsonut nauhalta vähintään 15 kertaa, ja jos jos luotatte makuuni, niin suosittelen katsomaan ainakin ensimmäisen tuotantokauden. Sillä tämä sarja kun kolahtaa, se myös kolahtaa. Sen tekijät ovat neroja.
All in the game – kuuluu peliin… |
Langalla – the Wire
