Pääkirjoitukset Hermeetikkko 12 – Ei olisi uskonut!

Hermeetikkko 12 – Ei olisi uskonut!


Hermeetikko 12 - kansilehtiNäin on että täysi tusina on nyt takana ja upouutta lehteä on nyt sitten lähetelty vakijengille ja muut voi tilata sen näpsästi tuosta alhaalla olevasta tilauslomakkeesta. Jutustellaan nyt kuitenkin hetki itse lehdestä, tai pikemmin olosuhteista jotka johti tämän numeron ilmituloon.

Kuten muistamme, Hermeetikko pitää siis välivuotta; akkujen latausta sillä selvää leipääntymistä oli jo näkyvissä ja jutut alkoi kiertämään kehää jo aikas pahasti. Pieni tauko voisi olla paikallaan jotta pääsee pinttymistään eroon ja voi kehitellä rauhassa kokonaan uusia aluevaltauksia sisällön suhteen.
No oli siinä vähän rahakin takana. Kaikki liikenevät eurothan tähän hommaan menee, se on selvä. Ei niitä kukaan meille ilmaiseksi paina.

Sitten kun oli päätetty vuoden mittaisesta lomasta, alettiin tuumata että eikö voitaisi tehdä vaan nettiin laitettavaa numeroa? Sellaista kenen tahansa ilmaiseksi katsottavaa pdf-tiedostoa.  Eihän ajatus huono ollut jo pr-mielessäkin. Pääsevätpä sellaisetkin lehteen kiinni jotka eivät sitä muuten ole koskaan nähneet, ja toisekseen jengi luo ikävästi mielikuvia itse lehdestä vain näiden nettikirjoittelun perusteella. Ottaa se sellainen luulo sikäli päähän, että tähän tulee joristua jotain ihme blogityyppistä jorinaa kun taas lehteen valikoidaan parhaista parhaat a-jutut.

Sitten kun oli tehty tätä ”ilmaisnumeroa” niin meihin ottikin yhteyttä rahoittajataho. Oli huolissaan että tälläinen kulttuurilehti keikkuu kuilun partaalla ja lupasi suurieleisesti maksaa paperiversion. Kaveri oli vissiin joku ulkomainen asiamies joka oli saanut tehtäväkseen ajaa Suomen nuorison turmioon ja rappioon, kansakunnan riitaan ja johtaa koko kansan rotkosta alas. Näin maa oli miehitettävissä helpolla ja tilalle astuva nukkehallitus myisi ensitöikseen maan luonnonvarat naurettavaan pilkkahintaan yiikansallisille yhtiöille. Hermeetikko kuulemma olisi paras tuhon airut, mitä oli sitä selaillut. Mikäs siinä sitten kun kaveri kerran maksoi käteisellä.

Näin tämä paperinen lehti näki päivänvalonsa. Tämä lienee eka joka myös tavoittelee laajempia lukijakuntia esim Akateemisen kirjakaupan välityksellä, ja se tietenkin mietitytti laadun suhteen. En ainakaan itse muuttanut mitään laadukkaammaksi, vaikka koetinkin täyttää sen – omasta puolestani – mahdollisimman myyvillä jutuilla. Jatko-osat Holmbergin ja kirkkolinja –jutuille oli selviö, mutta silmään pistää että mainoksiakin siinä on. Ei tosin kuin sellaisten jotka on meidän kavereita tai joiden jutut on tehneet meihin vaikutuksen. Edelleenkään emme myy rahalla mainostilaa vaan yksinomaan ansioilla.

Kuten aina, lehteä voi esikatsella tästä linkistä.

Hinta on edelleen kymppi ja lehden tilattuaan sen pitäisi pudota kaiken järjen mukaan heti seuraavana arkiaamuna, jos vaan olen kotosalla, ja useimmiten kyllä olen. En edelleenkään tunne mitään viiden päivän toimitusaikoja, vaan pidän salamannopeaa toimitusta yhtenä oivana myyntijuonena.

Tässähän tämä olennainen nyt sitten taisi ollakin. Pidän ainakin tästä nettikirjoittelusta lomaa kesän ajan joten tätä sivua saatte tottua vilkuilemaan vielä elokuussakin.

Jukkis

Tilauslomake - Hermeetikko nro 12

Kyllä, tilaan uusimman Hermeetikon.


Nimi:
Katuosoite:
Postinumero:
Postitoimipaikka:
Sähköposti:

Kestotilaus:

  Kyllä, haluan olla kestotilaaja ja saan uudet lehdet automaattisesti itselleni.


  
Turvakoodi:   
    
  
  

Nyt keskustelussa

Lisää aiheita »

Tilaa tämä kirja!






Kirjan hinta on 20€, jonka voit maksaa mukana tulevalla laskulla.

Kyllä, haluan kirjan heti

Nimi:
Katuosoite:
Postinumero:
Postitoimipaikka:
Turvakoodi: